Tapaamiset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minkkinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minkkinen

Vieras
Tämä ei ole kylläkään parisuhdeasiaa, mutta vanhemmuusasioiden palstoilla on niin hiljaista joten tässä tulee.
Mieheni on eronnut 8 vuotta sitten. Lapset jäivät äidilleen ja ovat nyt 13 ja 14½ v. Ovat aina käyneet säännöllisesti isänsä luona joka toinen vkonloppu ja monesti useamminkin.

Viimeisen vuoden aikana tilanne vain on muuttunut melkoisen paljon. Lapset valittavat isänsä luona koko ajan kavereiden puutteesta eli siitä että eivät voi isäviikonloppuina olla kavereidensa kanssa eikä niitä tahdo molemmilla olla ollenkaan isän lähistöllä. Muutenkin sekä säännöt että elämänrytmi ja -tavat ovat hyvin erilaiset isän luona kuin äidin luona eivätkä lapset suostuisi mitenkään sopeutumaan isän sääntöihin - meidän aikuisten taas on ikävä muuttaa koko elämänrytmiä lasten mukaan eikä se mielestämme ole edes tarpeen eikä edes kaikissa asioissa onnistu. Esimerkiksi lomilla ja viikonloppuina äidin luona syödään aamiainen n. klo 12, päiväruoka viiden-kuuden maissa ja ilta-ateria kymmenen aikaan. Meillä koko systeemi on muutaman tunnin aikaisemmassa ja muutenkin nukkumaanmeno- ja heräämisajat ovat huomattavasti aikaisemmat. Yksi pienen pieni esimerkki mainitakseni.

Lapsilla ja heidän isällään ei vuosien erossa asumisen jälkeen tahdo edes kauheasti olla sanottavaa toisilleen, isä kun ei ole mikään hirveä hölpöttäjä muutenkaan. Poika osaa puhua vain pleikkapeleistään, tyttö lähinnä marisee ja vaatii ja kuulumisten kyselyynkään ei kovin paljon vastakaikua tule.

Murrosikää, tiedetään... lapsista näkee välillä, että heidän on vain pakko tulla isänsä luo, vaikka kaikki huvi ja oma elämä olisi toisaalla. Kuinka kauan lasten on ""pakko"" tulla isänsä luo joka toinen viikonloppu? Onko säännöllisten ""pakkotapaamisten"" lopettaminen huonompi asia (ja siirtyminen tapaamisiin silloin kun niille tosiaan on sopiva aika) kuin se, että lapset ovat tyytymättömiä säännöllisiin visiitteihin ja oleminen ja eläminen takkuaa joka suhteessa? Pitäisikö antaa lasten jo tuossa iässä itse päättää, haluavatko tulla joka toinen viikonloppu, vai pitääkö isä-lapsisuhteen ylläpitämiseksi jatkaa pakkosysteemiä?
Mielipiteitä, kokemuksia, kommentteja?
 
Meillä on melkein sama ongelma ja saman ikäiset lapsetkin.en ole pakottanut ""lapsia"":itse ovat saaneet päättää.Menevät sitten kun menevät isänsä luo:se on varmasti tuo ikä,joka tekee tälläistä.Kaverit ovat tärkeämpiä kuin vanhemmat.
Minun mielestä 12 vuotta täyttänyttä lasta ei voi pakottaa menemään etävanhemman luo.
Jaa taas tulee tietenkin haukku ryöppy..
 
Olen miettinyt paljon näitä tapaamattomuushaluttomuustilanteita noin yleensä, tällaista tulee mieleen:

Lapselle pitää opettaa, että joitakin asioita on ihan pakko tehdä. Ei ole hyvä, että kaikista asioista neuvotellaan lapsen kanssa. Lapsi pitää voida pakottaa tapaamaan vanhempaansa, josta ihan selvästi ei ole vaaraa lapselle.
Se pakonomainen side opettaa velvollisuudentuntoa ja sitä, että ihmisistä pitää välittää, vaikka itseä ei huvittaisikaan.
Se hyödyttää lapsen kehitystä, kasvua ja kypsymistä empaattiseksi ihmiseksi, joka luonteenpiirteistään huolimatta ymmärtää antaa arvoa kaikille ihmisille, myös etävanhemmalle.
Tapaamisissa ei tulisi antaa periksi lapselle, vaan hänenkin on hoidettava nämä velvoitteet omasta puolestaan. Säännöt lapselle jo pienenä niin isompana on ehkä helpompaa ja kunnioittaa vanhempiaan.
Kasvatuksessa on asettava rajat ja omasta isästä on pidettävä kiinni, kun isä itse on halukas hoitaman oman osuutensa.

Välinpitämättömyys omia vanhempia kohtaan osoittaa sen, että ihminen on saanut laittaa kaverit tms omien vanhempiensa tai sisarusten edelle. Mitä lapset ajattelevat sitten vanhempana kun ymmärtävät että ovat itse antaneet sen toisen vanhemman loitontua elämästään?
Eivät lapset osaa ajatella niin pitkälle tuossa vaiheessa, heille on tärkeintä oma tämänhetkinen mukavuus, ettei ole pakko tehdä asioita joita ei halua.
Ei lapsi ymmärrä tämän hetken valintojensa ja mielihalujensa pitkäaikaisia vaikutuksia. Jos lähivanhempi ei kykene pakottamaan lasta etävanhemman luokse, niin toivottavasti etävanhempi kykenee sen tekemään.

Lapsen haluttomuuden tavata isäänsä syyt eivät ole automaattisesti isässä, vaan kannattaa myös tutkia lähin kodin tilanne. Jos lähi sitouttaa lapsen itseensä ja riippuvuus muuttuu sairaaksi, se varmasti vaikuttaa lapseen siten, ettei lapsi uskalla lähteä kodistaan isän kotiin, vaan hän jää ""ylläpitämään turvallista kotia"" äitinsä luokse.

Taustalla saattaa myös olla äidin pettymykset ja isään kohdistetut sanalliset tai sanattomat syytökset. Isästä on tehty syntipukki ja lähtijä. Lapsi ei uskalla samalla tapaa lähteä isän luokse, sillä hän saattaa pelätä muuttuvansa äidin silmissä yhtä pahaksi ""lähtijä"" ihmiseksi kuin isä on myös. Lapsi pelkää äidin halveksuntaa. Lapsi siis ostaa äidin rakkautta ja äiti suhtautuu sairaalla tavalla lapseensa laittaen lapsen korvaamaan ex mieheltään saamattoman rakkauden.Lähivanhempi joka ""kuuntelee"" lastaan ja täten estää tapaamisia, ei oikeasti kuuntele lastaan vaan omia toiveitaan, joita hän on itse lapseen istuttanut. Ja lapsi miellyttääkseen tekee sen mitä vanhempi haluaa.
Vanhempi voi myös tiedostamattaan saada lapset kuvittelemaan, että etävanhemman tapaaminen olisi ei-toivottua.
12-vuotiasta voidaan kuulla asiassa, mutta alaikäisen kohdalla päätös ja vastuu on aina vanhemman. Jos lapsi saa päättää niin silloin vastuukin lankeaa hänelle ja se on liikaa.


 
Niinpä niin, mutta mikähän osuus mahtaa olla isän uudella kumppanilla lasten haluttomuuteen tulla isän luo? Jos uusi vaimo/avovaimo ei oikein pidä miehen lapsista ja kokee, että heidän 'pakkovierailunsa' häiritsee ja rajoittaa aikuisten yhteiselämää ja aiheuttaa paljon vaivaa, voi hän käyttäytymisellään ja piiloviesteillään saada lasten olon niin vaivautuneeksi, etteivät he tunne itseään tervetulleiksi. Sellaisessa tapauksessa olisi epäoikeudenmukaista lapsia kohtaan pakottaa lapset tapaamaan isää hänen luonaan. Mielestäni lapsia on kuunneltava ja syyt selvitettävä ennen kuin tehdään heidän puolestaan yksipuolisia päätöksiä.
 
Siinä puhuu taas yksi hylätty ex-vaimo katkeroituneena: tottakai syyllinen on taas isän uusi naisystävä, jota tämä exä on oikein hartiavoimin panetellut lapsilleen. Keskustele siinä sitten kovin objektiivisesti lasten kanssa !
 
Mielestäni tuon ikäiset lapset ovat jo niin isoja, että myös heidän mielipidettään pitää kysyä. Eli että haluavatko he tulla isänsä luo viikonloppuisin?

Ymmärrän vallan mainiosti, että kököileminen isän luona ilman kavereita on rasittavaa ja ärsyttävää. Ei ihmistä voi pakottaa, jos tämä ei halua tulla. Ja lasten mielipiteitä (tai teinejähän he jo ovat) on kuunneltava.

Tuossa iässä lasten kavereilla on iso merkitys ja kaverit ovat niitä, jotka ovat melkein tärkeämpiä kuin omat vanhemmat.

Eli ei ole mitään järkeä pakottaa tapaamaan, jos eivät halua tulla. Tulevat sitten kun tulevat ja ovat yhteydessä. Varmasti puhelimitsekin voi kuulumiset vaihtaa ja lapset tietävät, että he ovat tervetulleita isänsä luo milloin tahansa ja että isä välittä ä heistä, vaikkeivat he joka viikko tapaisikaan.
 
Meillä niin murkkuikäisten lasten kohdalla että ei olla edes sovittu mitään jokatoinen-viikonloppu systeemiä. Lapset soittavat isälleen, kun haluavat tavata ja menevät jos isä on kotona, tai isä soittaa että tulisitteko nyt ja jos lapsilla ei ole muuta sovittua menevät...

Ainoa asia, joka tuossa hommassa täytyy sitten pelata on informaatio lähin ja etävanhemman kanssa, jotta tiedetään ovatko lapset oikeasti siellä missä sanovat olevansa.. Jos se pelaa, niin kyllä tapaamiset etävanhemman kanssakin voivat olla joustavia kaikin puolin.

Ei siitä exästä ole taroituskaan ollut saada joka toisen viikonlopun lastenvahtia, vaikkakin se helpottaisi omien menojen suunnittelua etukäteen. Kuitenkin jos molemmat vanhemmat joustavat voi sitä exältä kysyä menojensa takia lastenkaitsemis vuoroa, ja silloin lapset menevät halusivat tai eivät. Muuten on kotona liian isot bileet ;:)
 
Mukava kuulla että jossain homma toimii ja fiksuja vanhempia on olemassa.
Teillä on ilmeisen onnistuneesti pidetty lasten ja etävanhemman suhdetta yllä huolimatta siitä etteivät saa asua yhdessä joka päivä.

Tuo on hyvä näkökulma murrosikäisten kohdalla, että kun informaatio pelaa, tiedetään missä lapset todella ovat.
Murkut kyllä pystyvät käyttämään hyväksi puhumattomuutta: sanovat menevänsä iskälle ja oikeesti menevät kavereiden kanssa jonnekin;-)
 
Eivätkö lapset voi tuoda kavereitaan isälleen siinä missä äidilleenkin? Yökylään ja silleen ????? Meillä toimii ihan hyvin, että lapset nukkuvat pidempään vapaapäivinään.
 
Mielestäni lapset voivat jossakin määrin noudattaa isän rytmiä isän luona, ei liene mitään pahaa, ettei aina viikonloppuina maata klo 12 asti. Sinänsä, jos lapsilla ei ole mahdollisuutta esim. kavereihin isän luona (aina ei todellakaan tarvitse lapsella olla kavereita), niin sitten kannattaa opetella joitakin yhteistekemisen muotoja, vaikka teinit kuinka hangoittelisivat vastaan; ulkoilua, pelejä, elokuvissa käyntejä yms. Ja yksi suuri taito opettaa lapsille on ikävystymisen kanssa eläminen ja mm. lukeminen viihdykkeenä, näiden taitojen kanssa on helpompaa aikuisenakin, kun aina ei sitä seuraa ole tarjolla.
 
Miksi tosiaan lapset eivät voisi ottaa kavereitaan mukaan myös etävanhemmalle?
Ja siinä tapaamisten välissä lapset voisivat soitella isälle ja kertoa aina sen päivän tapahtumista niin pysyisi sellainen ydinperheestä tuttu keskusteluyhteys.
Näitä keinoja säilyttää suhde voitaisiin täällä keksiä lisää.

Kun tosi on että etävanhempana on niin paljon vaikeampaa pitää yllä suhdetta lapsiin ja päinvastoin.
 

Yhteistyössä