"tapan sut huora"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sielu sykkyrällä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No teidän suhdehan vaikuttaa kahden ihmisen vallankäyttöpeliltä missä nappuloita siirrellään ihan ennalta miettien. Mitä jos kumpainenkin ihan vaan rakastaisitte? Kuvionne vaikuttaa melko patologiselta ja vaikkei miehesi harjoittama huorittelu ole mitenkään hyväksyttävää, niin en tuota omaa touhuasikaan ihan järjen riemuvoittona pidä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja loppuperäinen:
No teidän suhdehan vaikuttaa kahden ihmisen vallankäyttöpeliltä missä nappuloita siirrellään ihan ennalta miettien. Mitä jos kumpainenkin ihan vaan rakastaisitte? Kuvionne vaikuttaa melko patologiselta ja vaikkei miehesi harjoittama huorittelu ole mitenkään hyväksyttävää, niin en tuota omaa touhuasikaan ihan järjen riemuvoittona pidä.



Valtataisteluahan tuo onkin, mutta eikös se ole alkuperäisen vuoro olla vallassa? Miksi tyytyä vähempään tällaisessa tilanteessa? Jossain vaiheessa on kuitenkin ratkaistava antaako anteeksi ja todella yrittää itsekin vai erota. Jos aikomus on erota, niin miksei sitten uusissa kengissä? Jos aikomus on antaa anteeksi ja yrittää siellä parisuhdeterapeutilla itsekin ymmärtää toisen kansaa, niin sitten tuota miehen kiemurtelua ei voi pitkittää kuin hetken, jotta yhetinen yritys on aito omaltakin puolelta.
 
-sinähän voit kertoa puolisollesi minkälaisessa suhteessa haluat olla, kysyä minkälaisessa suhteessa puolisosi haluaa olla ja yhdessä sitten pohtia RATKAISUA
Mitä siinä voit menettää? Kunnon keskustelu saattaisi olla ihan hyväksi. :)
Sinä voit muutta toista ainoastaan omalla käytökselläsi - et muuttamalla toista. Tilanne muuttuu pakostakin kun puoliso reagoi varmasti erinlain kun aikaisempaan käytökseesi. Sitä kautta hän itse muuttaa itseään.
Hokasitko?
Kannattaa yrittää!
 
Juurikas, luulen, että meistä kahdesta minä en ole se, jolla on enemmän kokemusta omasta navasta ja sen tuijottamisesta. Vaikka olethan sinä löytänyt myös miehesi navan tuijoteltavaksi. Mikäs sen jännittävämpi seikkailu- ja kotisohvalla tietenkin:)

Ihmettelenpähän vaan sitä, että alussa annoit ymmärtää että ap. on se, kenen tässä täytyy mennä itseensä ja kompromisseerata, nyt kuitenkin mielestäsi on ap:n vuoro olla vallassa?

By the way, ehkä missasit sinulle osoitetun hyvin varteenotettavan kommentin aiemmin ketjussa? Kannattaa lukea nimimerkin "Joskus" kirjoitus.
 
No juu, eipä tuo suhde kovin terveeltä vaikuta. Kumpainenkin on yhtälailla kierteessä, rakkaudesta ei voi puhua.

Jonkun ajan päästä mies alkaa todella pahoinpitelemään ja alkuperäinen sitten nauttii silmä mustana soffalla kun mies kiemurtelee anteeksiantoa ja alkaa leipoa joulupipareita.

Hoh hoijaa teitä lapsia.

 
Jep, hulluja on monenlaisia. Olen kai vahan yksinkertainen mutta ei mene jakeluun miten voisin ikina antaa anteeksi miehelle joka sanoo etta aikoo tappaa minut ja etta olen huora. Ennemminkin mulkaisisin todella pahasti ja murjaisisin etta herra mulkvistin on parempi pitaa sitten kiirutta sen tappamisen kanssa tai mina tassa viela listin ensin sinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aevi:
Juurikas, luulen, että meistä kahdesta minä en ole se, jolla on enemmän kokemusta omasta navasta ja sen tuijottamisesta. Vaikka olethan sinä löytänyt myös miehesi navan tuijoteltavaksi. Mikäs sen jännittävämpi seikkailu- ja kotisohvalla tietenkin:)

Ihmettelenpähän vaan sitä, että alussa annoit ymmärtää että ap. on se, kenen tässä täytyy mennä itseensä ja kompromisseerata, nyt kuitenkin mielestäsi on ap:n vuoro olla vallassa?

By the way, ehkä missasit sinulle osoitetun hyvin varteenotettavan kommentin aiemmin ketjussa? Kannattaa lukea nimimerkin "Joskus" kirjoitus.


Kyllä mä olen lukenut nämä kaikki tämän ketjun kirjoitukset, ei sieltä mitään uutta löydy. Sinä taas ilmeisesti olet lukenut ne vääristävien lasien lävitse, kun et tajua mitä eroa on yhtyä alkuperäisiin kirjoituksiin antamatta mitään muuta ajattelemisen aihetta kuin sen että vika on aina jossain muualla kuin alkuperäisessä kirjoittajassa. Näinhän se on yksinkertaisinta ajatella pahviaivolla, uskoa kaikki totuus vain yhden näkökulman tavattua miettimättäkään mitä muuta koko tilanne voi pitää sisällään. Äh, turhaa mä tätä sulle selitän. Ja omaan napaan tuijottelu on aivan eri asia kuin tuijotella omasta navasta käsin, mutta sekin varmaan meni sulta ohi... Sun käsitykses on mitä ilmeisemmin se, että riitaan riittää yksi.
 
Eilinen istuntoni psykologin kanssa oli mielestäni antoisa. Fiksu kaveri, antoi paljon ajateltavaa. Sekä itsetutkiskelutehtävän. Muuttuminen lähtee todellakin itsestä kuten joku mainitsikin.
Enkä minä tosissani miehen kärsimyksen katselemisesta nauti, eilinen kirjoitukseni oli osittain jotain katkeran ämmän vuodatusta. Voin mainiosti ostaa kenkäni itsekkin. Mutta lienee lievä katkeruuskin jokseenkin ymmärrettävää taholtani? Olen vain ihminen enkä loputtomiin jaksa minäkään aina vaan ymmärtää. Toivon että terapia auttaisi minua selviämään noista huonoista muistoista joihin tunnun takertuvan. Onnellisempi vaihe elämässämme voi tuskin alkaa ennen sitä.
Mieheni aika psykologille onkin sitten seuraavaksi vuorossa, tosin vasta ensi viikolla. Sitä ennen on jo aa-kokous.
Ihan hyvältä nyt näyttää ja tuntuu mielestäni.
 
Ja vielä, onko nyt tosiaan niin että plazan ellit eivät tiedä yhtään tapausta jossa sairaalloisen mustasukkainen henkilö olisikin oppinut tunteitansa käsittelemään fiksummin? Minua vaan varoitellaan että kohta tulee kuonoon, lähde jo. Onko todella tällainen mustistyyppi läpeensä paha, parantumiskyvytön pilalle mennyt tapaus joka tulee aina ja ehdottomasti jättää?
 
No, mulla oli exänä mustis. Hän sai mielikuvituksensa tuotteena välillä ihan käsittämättömiä raivareita. Kerran hän kuvitteli että olin flirttaillut jonkun miehen kanssa kun olimme yhdessä baarissa, siis molemmat olimme siellä. En todellakaan ollut edes katsonut keneenkään mieheen, enhän olisi uskaltanut, sillä se olisi ollut väärin ja huoramaista pettämistä. No, mies sitten kotiin tultuamme iski nyrkkinsä ikkunasta läpi. Minä juoksin ulos. Mies melkein tappoi itsensä. Joku soitti poliisit paikalle ja he pelastivat miehen kuolemasta verenhukkaan. Mies vietiin psykiatriselle osastolle. Voikun olisin jättänyt hänet silloin, poliisitkin käskivät jättää. Sanoivat että tällaista on nähty ennenkin, lähde ennen kuin saat ite turpaan.

Menin kuitenkin katsomaan miestä sairaalaan kun hänen isänsä soitteli mulle tuhat kertaa ja pyysi menemään. Ja niinpä jatkoin hänen kanssaan olemista. Psykiatri sanoi, että mustasukkaisuus on yksi psyykkisistä häiriöistä vaikein päästä eroon. Sairaalloinen mustasukkaisuus juontuu lapsuudesta ja siitä eroon pääseminen on ehkä mahdollista vuosien psykoterapian avulla, ei muuten.

No nykyään onneksi olen jo päässyt irti mustiksesta. Hän sai mutkin hulluuden partaalle. Kuvittelin jo että olen ihan paska huora kun en voi sille mitään että miehet kohdistaa huomiotaan muhun. Ja että musta ei vaan ole uskolliseen parisuhteeseen. Mä en edes suudellut ikinä kenenkään muun kanssa. Mutta lopulta kyllä löysin toisen kun uskoin itsekin että olen paska pettäjä. Sitä kautta pääsin onneksi mustiksesta eroon. Vaikka eron jälkeen olin suruissani ja ikävissäni, en ole koskaan sitä ennen tai sen jälkeen tuntenut niin suurta helpotusta ja onnea siitä että saa olla vapaa. Saa tehdä mitä haluaa, kukaan ei hauku. Mikä taivaallinen vapauden tunne, vaikka seurustelinkin jo uuden miehen kanssa. Nyt olen kihloissa tämän uuden kanssa ja exällä on yhtä mustasukkainen nainen kuin hän itsekin on. Nainen veti häntä ainakin kerran lätärillä päin näköä kun kuvitteli että mies olisi kiinnostunut muista.
 
Komppaan "härski silliä". Itse elin 1,5 vuotta mustasukkaisen miehen kanssa. En tajunnut, miten hirveällä tavalla mies murensi itsetuntoani, ennen kuin pääsin verkosta irti ja sain etäisyyttä.

Kaikki alkoi hienovaraisista epäilyistä, mitä en alkuun ottanut tosissani. Minusta oli "söpöä", kun toinen oli niin hassun mustasukkainen (voi kunpa olisin jo silloin tajunnut kuvion ja lähtenyt!). Muiden miesten katseista tuli kommenttia, mikä lopulta käännettiin minua vastaan - olin ne käyttäytymiselläni itse muka aiheuttanut.

Tämän jälkeen katsettani alettiin seurata, en uskaltanut katsoa edes kadulle bussista ilman, että jokin vino kommentti sieltä tuli. Mies alkoi hakea minua töistä, vaikka nimenomaan olin sanonut, että haluan yksin kaupungille hetkeksi. Sen jälkeen alkoivat keskustelut tyyliin: "ystäviesi pitää olla sellaisia, että he sopivat _meidän_ elämäntapaamme" ja minut pakotettiin luopumaan parista ystävästä. Tässäkään vaiheessa en vielä lähtenyt vaan suostuin heistä luopumaan!

Sitten mies alkoi kieltää minulta kaupungilla käyntiä ja ystävättären luona yöpymisiä. Kuvaan tuli mukaan yövalvottaminen ja haukkuminen. Yöllä minua pidettiin valveilla kyselemällä, miksi tein exäni kanssa jollain tietyllä tavalla ja miehen kanssa en. Aloin pelätä yötä. Kuvaan tuli mukaan tavaroiden (kaukosäätimen, lasien ym.) heittely. Minä halusin nukkua ja mies halusi seksiä ja peloissani tarjosin sitä hänelle, minkä jälkeen hän kutsui minua huoraksi. Annoinhan niin helpolla. Ja yhä vielä jatkoin.

Yllätys yllätys, yhtenä yönä homma kärjistyi väkivaltaan: mies repi vaatteeni, työnsi sängylle, kuristi kurkusta, piti pulloa pääni päällä lyömäasennossa, esti liikkumasta, repi hiuksista ja päänahasta, töni, huitoi, nipisteli ja pakotti seksiin. Yritin paeta rappukäytävään, missä hän repi paitani ja olin pikkuhousuissani siellä, kun hän repi minut uudestaan sisään. Ja töni uudelleen. Aamulla koko kehoni oli mustelmien peitossa.

Se sitten vasta riitti. Lähdin poliisin avulla turvakotiin - kyllä: minä, akateeminen, nuori, kaunis, itsenäinen ja älykäs nainen. Kävin läpi pitkällisen terapian ja itsetutkiskelun, kuvio avautui minulle enkä sen jälkeen suostunut minkäänlaiseen yhteydenpitoon miehen kanssa. Työ ja ystävät pitivät minut koossa, sain oman kodin ja sinnittelin jaloilleni.

Tuosta kaikesta on kulunut aikaa, minulla on nykyään ihana ja ymmärtäväinen mies ja elän elämäni onnellisinta aikaa. Joskus - kuten näitä juttuja lukiessani - vanhat asiat palaavat mieleeni ja ahdistus tuntuu fyysisenä pahoinvointina. Ymmärtänet, ap., mikä neuvoni sinulle on. Huoraksi kutsuminen ja uhkailu ovat väkivaltaa, elät väkivaltaisessa suhteessa. Kukaan muu ei voi auttaa sinua kuin sinä itse. Tee se. Jos tarvitset vertaistukea lähteäksesi, voin jakaa ajatuksia kanssasi tällä palstalla. Jos päätät jäädä, teet sen vaarantaen pahimmassa tapauksessa sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvointisi. Et voi hyvin ja päätöksiä on aika tehdä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja *alkuper.:
Ja vielä, onko nyt tosiaan niin että plazan ellit eivät tiedä yhtään tapausta jossa sairaalloisen mustasukkainen henkilö olisikin oppinut tunteitansa käsittelemään fiksummin? Minua vaan varoitellaan että kohta tulee kuonoon, lähde jo. Onko todella tällainen mustistyyppi läpeensä paha, parantumiskyvytön pilalle mennyt tapaus joka tulee aina ja ehdottomasti jättää?

Eihän siihen kukaan voi vastausta antaa, valitettavasti. Vaikka hän menisi terapiaan, mistäpä sen tietää, paraneeko hän. Itsehän sinun on päätettävä, uskallatko elää samassa asunnossa sellaisen miehen kanssa, joka uhkaa tappaa sinut.
 
Minä tunnen pariskunnan, jossa mustis-pahoinpitelijä oppi psykologeilla käyntiensä jälkeen löytämään sen onnen itse, jota hän siihen asti oli odottanut kumppaninsa hänelle tuovan. Ja se suhde toimii tänä päivänäkin. Väkivalta on loppunut, alkoholia tämä mustistyyppi ei juuri enää käytä. Riitoja heillä on edelleen, mutta tämä, joka ennen oli se mustispahoinpitelijä on nykyisin se joka pysyy rauhallisena, eikä sano pahasti, ei edes hermostu,. Väkivaltaa ei enää ole.

Se itsetutkiskelutehtävä on varmasti antoisa. Miehesikin varmasti saa oman tehtävänsä.

Onnea teille vilpittömästi. Jos te todella moelmmat yritätte panostaa suhteeseenne, se voi onnistuakin. Mutta siihen yritykseen tarvitaan moelmpien panosta.

Ei näitä parisuhdetarapioita olisi olemassakaan, jos ne eivät ketään auttaisi. Muista se.
 
Omien kokemusteni ja lukemani perusteella suosittelisin kuitenkin miettimään, kannattaako suhteeseen enää panostaa. Miksi rakastat miestä, joka huorittelee ja uhkailee sinua? Siis oikeasti, miksi??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ellamari:
Omien kokemusteni ja lukemani perusteella suosittelisin kuitenkin miettimään, kannattaako suhteeseen enää panostaa. Miksi rakastat miestä, joka huorittelee ja uhkailee sinua? Siis oikeasti, miksi??



Ellien tyypillinen nauvo: eroa, vaihda parempaa, etsi uusi mies.. aina yhä uudelleen heti kun suhteessa jokin mättää. Älä enää yritä..
Jotkut pitävät sitoumuksesta kiinni niin pitkään kun suhteella on edes pieni mahdollisuus pelastua. Toiset loikkivat sängystä sänkyyn löytämättä koskaan sitä oikeaa. Siksi.
 
Minulla on työkaveri (nainen) joka edelleen asuu avioliitossa kumppaninsa kanssa, joka pari kertaa vuodessa aiheuttaa vaimolleen 1-2 kk:n sairausloman. On asunut yli 30 vuotta, tuskin hän edes muunlaisesta parisuhteesta tietää.

Niin monet mustat silmät, haljenneet huulet ja mustelmat on koitettu peittää. Ne ei meitä työkavereita enää edes hätkäytä. Se menee pahempaan suuntaan aina vaan. Pari vuotta sitten mies katkaisi hänen molemmat jalkansa ja halkaisi naisen virtsarakon potkullaan.

Uskon, että tämä lähes 60 vuotias nainen häipyisi tänä päivänä mutta ei enää uskalla. Nyt on jo henki kyseessä.

Ystäväni on myös juossut yöpaita päällä paljain jaloin monet kerrat naapuriin karkuun. Mies pahoinpiteli aina niin ettei päällepäin jälkiä näkynyt kuin turvotus. Hakkasi päätä pesuhuoneen seinään. Ystäväni koitti olla aina hiljaa ettei lapset herää. Hän erosi sittemmin miehestään mutta vasta sitten kun kuuli sairastavansa syöpää hän heräsi ajattelemaan että tätäkö tämä elämä on loppuun asti. Sai sitten onneksi elää rauhassa ja hyvää elämää useamman vuoden ennenkuin syöpä vei.
 
No joo, jos uhataan tappaa ja kutsutaan huoraksi, niin kyseessä on psyykkinen väkivalta, mistä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää lähteä oma-aloitteisesti. Siinä vaiheessa ei minun mielestäni olla vaihtamassa parempaan vaan ottamassa oma elämä haltuun ja etsimässä turvallista elämää. Ihmisen perusoikeus on kokea turvaa.

Sitoumuksella taas on perusteltu destruktiiviseen suhteeseen jäämistä maailman sivu.
 
Siis miksi, oi miksi niin monet fiksut, kauniit, kiltit ja koulutetut naiset vapaaehtoisesti sitoutuvat tallaisiin pahoinpiteleviin ja/tai hirveita torkeyksia suoltaviin miesten irvikuviin? Eivatko naiset tieda paremmasta? Vai onko kyseessa saali tai pelastamisvietti? Luulevatko he etta tama on normaalia ja "ettei se vaihtamalla parane" ? Kertokaa rakkaat kanssasisaret, miksi te siedatte tuollaista kaytosta paivasta ja vuodesta toiseen? Vihaatteko salaa itseanne ja haluatte tehda elamanne mahdollisiman kurjaksi?

Ja se jonka tuon "ei se vaihtamalla parane" -fraasin muuten lanseerasi joutaisi minusta linnaan, silla on montaa naista patistettu jaamaan ala-arvoisiin suhteisiin, kun kaikkihan mukamas tietaa etta kaikki miehet ovat aivan samanlaisia. Eivat muuten tasan tarkkaan ole!
 
No niin, nyt sitten olemme jotain päätöksiä tehneet.
Sovimme yhdessä mieheni kanssa että katsomme tätä yhteiselämän onnistumista kevään yli. Siinä ajassa, muutamassa kuukaudessa uskoisin että merkit mahdollisesta muutoksesta parempaan tulevat esille. Samoin myös päätös erosta saattaa kypsyä. Mieheni katuu edelleen syvästi käyttäytymistään, ja ihan terveen kuuloisesti analysoi ja yrittää miettiä miksi toimi niin. Häpeän, pettymyksen ja epätoivon kyyneleet nousevat vuoroin meidän molempien silmiin tämän tästä asioita käsitellessämme. Mieheni terapia tulee jatkumaan joka tapauksessa ainakin vuoden verran. Aa kuuluu myös viikko-ohjelmaan. Ehkä tämä tästä kuitenkin. Itkettää nyt tätä kirjoittaessani.

Ei tämän kummempaa. Olen aloittanut uudelleen vanhan liikuntaharrastukseni ja kannustanut miehenkin mukaan. Käyn ahkerasti avannossa ja hoidan itseäni. Hellyydenkieltä opiskelemme uudestaan. Ihmeellisiä juntturoita nuo miehet, kun on paha mieli eivät osaa sitä sanoa vaan pitää olla niin isoa miestä. Jospa tuo tuosta oppisi vielä avoimemmin puhumaan. Tuntuu olevan paljon sanottavaa mutta ei hän kai tiedä kuinka aloittaisi. Yksilökäynneistä psykologilla on ollut apua.
Mukavaa joulunalusaikaa kaikille ja jos herää jotain ajatuksia mielelläni ne kuulisin.
 
Olet päätöksesi tehnyt, onnea matkaan. Muistutan edelleen, että maailmassa on miehiä, jotka eivät huorittele, uhkaile tappamisella ja jotka pahan mielen yllättäessä osaavat sen kommunikoida - ja he näyttävät tunteensa avoimesti. Olet kovin ymmärtäväinen ja fiksulta kuulostava ihminen, mietin rauhassa, miten paljon olet valmis näkemään vaivaa ja oletko varmasti nyt itse turvassa. Miten paljon voi luottaa -oikeasti?
 
Oikea päätös. Tuo on juuri sitä sitoutumista, mitä niin moni karttelee tai ei pysty siihen vaikka kuinka naimisiin mennään. Nykyajan liitot ovatkinusein tähdenlentoja, jotka loppuvat kun ensimmäinen vastoinkäyminen tulee eteen. En sano ettäkö tuohon liittoon pitäisi jäädä, jos parannusta ei tule, mutta hyvä että annat mahdollisuuden. Kahtahan siihen liittoon tarvitaan ja molempien panostusta.
 
"Ei tämän kummempaa. Olen aloittanut uudelleen vanhan liikuntaharrastukseni ja kannustanut miehenkin mukaan. Käyn ahkerasti avannossa ja hoidan itseäni. Hellyydenkieltä opiskelemme uudestaan. Ihmeellisiä juntturoita nuo miehet, kun on paha mieli eivät osaa sitä sanoa vaan pitää olla niin isoa miestä. Jospa tuo tuosta oppisi vielä avoimemmin puhumaan. Tuntuu olevan paljon sanottavaa mutta ei hän kai tiedä kuinka aloittaisi. Yksilökäynneistä psykologilla on ollut apua.
Mukavaa joulunalusaikaa kaikille ja jos herää jotain ajatuksia mielelläni ne kuulisin."

"Lumilinna me rakennettiin...lumihiutaleet ne terveiset taivaasta tuo..."

Kuuntelen radiota ja siellä soi Jari Sillanpään minulle täysin tuntematon biisi. Kaunis laulu. Sopii hyvin joulunalusaikaan. Odottelen Päiväkontakti-ohjelmaa. Siinä puhutaan yksinäisen joulusta.

Minäkin olen elämäni aikana käynyt muutaman kerran avannossa. Voi miten mielelläni sinne taas pulahtaisin, jos pääsisin.

On hienoa, että miehesi puurtaa terapian parissa. Ei kaikista ole siihen. Aamun nettilehden mukaan joku julkku kävi kerran ja suuttui samalla reissulla terapeutilleen. Oli kuulema kysellyt liian henkilökohtaisia kysymyksiä.

En minäkään enää jaksaisi käydä terapiassa. Kävin aikoinaan lyhytterapiassa. Hakeuduin sinne itse ilman lähetettä ja maksoi vähän päälle 3000 markkaa vanhaa rahaa. Silmät pyöreinä ihmettelin terapeutin juttuja. Hän sanoi, että minun pitää alkaa vapaaehtoistyöhön puhelimessa.

Kyllä tällä Ellien parisuhdepalstalla töitä riittäisi vaikka miten isolle laumalle vapaaehtoisia terapeutteja. Kirjoitin vastauksen nimimerkki retaleelle. Ehkä tuokin mies kirjoittaa sarkastista ja itseironista tekstiä. Kuka terve ja normaali tuollaista saastaa muuten suoltaisi.

Nyt se palvelevan puhelimen ohjelma alkaa. Pitää kuunnella korva tarkkana.
 

Yhteistyössä