Tarvitsen apua enemmän kuin koskaan - 1,5 v ALLERGIAVAUVAN YÖVIEROITUKSEEN!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vinkkejä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vinkkejä

Vieras
Meidän muru on heräillyt 30-60 min välein itkien vatsakipuansa siitä asti kun aloitimme antaa hänelle kiinteitä ruokia 6kk ikäisenä. Vasta huhti-toukokuussa löysimme allergiat (harmi että luotin enemmän lääkäreihin kuin itseeni).

Nyt kesän aikana yöitkut ovat vähentyneet, mutta heräily jatkunut. Toki hän oli jo tottunut huonoon unirytmiin ja saamaan maitoa monta kertaa yössä.

Välillä vatsa kuitenkin oireilee edelleen enkä usko että olemme löytäneet vielä ihan optimaalista ruokavaliota.

Nyt joka tapauksessa poika on nukkunut viikon isänsä kanssa ja yöimetys on siis loppunut siinä samassa. Ensimmäiset yöt tuntuivat menevän aika hyvin ja olimme toiveikkaita että hän alkaa nukkua pidempiä pätkiä. Nyt kuitenkin kaksi edellistä yötä ovat olleet hyvin vaikeita ja vaikuttaa siltä, että hänellä on ollut mahakipuja. Tosin hänellä on ollut muina öinä myös selkeitä hammaskipuja ja yksi hammas kuultaakin jo läpi.

Kysymys:
1) Jos otan öistä jälleen vastuun itselleni (jotta myös mieheni saisi nukkua välillä), teenkö asiasta vaikeamman viemällä maidon tuoksun lapsen lähelle. Imetän häntä siis vielä kerran aamulla ja kerran illalla (vaikka siis ikää on 1v4kk mutta jätetään se aihe muuhun keskusteluun). Häiritsenkö siis nukkumaan opettelua mikäli menen hänen luokseen??

Onko viikko liian lyhyt aika siihen että lapsi unohtaa yömaidon? Olisiko parempi että mies hoitaisi vielä joitain öitä ja kuinka kauan?

2) Mistä voisin saada apua ja neuvoja nimenomaan allergisen lapsen univaikeuksiin?

3) Oletteko olleet vastaavassa tilanteessa ja miten siitä selvittiin?

Kiitos, tarvitsen kipeästi neuvoja.
 
Jos hampaiden tulo aiheuttaa kipua, niin suosittelen antamaan yöksi särkylääkettä. Meillä lapset ovat olleet tosi kipeitä hampaista ja särkylääkkeen avulla ovat saaneet nukuttua.
 
  • Tykkää
Reactions: emppu75
En tiedä kumman teistä kannattaisi hoitaa yöt, mutta tuon ikäiselle voi jo alkaa selittämään yöllä, että nyt on yö ja pitää nukkua ja maitoa saa aamulla. Kyllä se sen tissin muistaa. Ja anna sitä särkylääkettä, jos tuntuu olevan tarpeen.
 
  • Tykkää
Reactions: emppu75
Meillä ollut vaikeasti allerginen lapsi ja ensimmäinen neuvo on, että kyseenalaista kaikki normaalit ohjeet nukkumisen ja syömisen suhteen ja tee niin kuin teille on paras. Ei ole merkitystä mihin asti lapsi on imetyksellä jos vain maito sopii hänelle. Meillä oli tuttipullo yli 2-vuotiaaksi käytössä, koska se oli ainoa keino saada riittävä määrä apteekin korviketta alas. En jaksanut välittää muiden päivittelystä, toimintatavalle oli jopa lääkärin suositus.

Toinen ohje on, että allergisen kanssa heräilyssä ekana epäilys on aina oireilu, tottumus ja muut syyt vasta toisena. Jos on keino, millä oireisen lapsen saa rauhoittumaan, vierotuksella ei ole kiirettä (ellei siihen ole jotain muuta erityistä syytä).

Kuinka suppea lapsen ruokavalio on? Meillä oli taaperolla lääkärinkin ohje, että yömaidot kannataa antaa, koska maito oli suppean ruokavalion takia elintärkeä lapsen ravitsemukselle. Joskus 2-3v kohdalla yöt alkoivat eheytyä kun ruokavalioon tuli lisää sopivaa tavaraa ja vasta silloin tehtiin lopullinen vierotus.

Onko mahdollista, että rintamaito (jokin syömäsi) ylläpitää oireilua ja lapsi ei siksi pääse oireista kokonaan?

Tsemppiä, aika usein auttaa. Meillä lapsi on jo reipas ja terve koululainen :)
 
Kyllä se lapsi oppii ettei saa sinulta yömaitoa. Taitaa olla luonteesta enemmän kiinni kauanko siihen menee. Minäkin imetin kuopusta 1v1kk ikään samasta syystä kuin teilläkin - oli mukavampi kun yöt edes jotenkin sujuivat. Yhtenäisiksi yöunet eivät senkään jälkeen muuttuneet, ja se maidosta luopuminen oli takkuista, mutta kyllä se sitten lopulta...

Kokeile nostaa lapsen sängyn päätyä ylöspäin, jos se helpottaisi (jos lapsi nukkuu suunnilleen yhteen suuntaan yönsä). Älä anna iltaruoalla/-palalla sellaisia ruoka-aineita, joiden epäilet aiheuttavan oireita. Kun annat uusia ruoka-aineita, anna ne lounaaksi. Ja yritä löytää ne allergisoivat aineet, vaikka vaikeaahan se noin pienillä on. Ja jos särkylääkkeestä on apua, niin antaisin sitäkin.
 
Mä en noista allergioista tiedä, mutta meillä tyttö heräili myös todella usein syömään yöllä, jätettiin pullo pois yli 3kk sitten ja tässä ajassa on ollut kaks yötä kun hän on nukkunut kokonaisen yön. Eli jotkut lapset vaan ovat sitkeämpiä kuin toiset. Jotkut oppivat muutamassa yössä nukkumaan kunnolla jollain saattaa mennä kuulemma vuosikin.
 
Yösyötöillä ei ole välttämättä yhteyttä yöheräilyyn. Vaikka et olisi yösyöttänyt vuoteen, niin yöt saattaisivat olla samanlaisia. Itse olin aikoinaan pettynyt, kun runsaat yöheräilyt jatkuivat vielä yli puoli vuotta imetyksen lopettamisen jälkeen. Meilläkin oli allergiset lapset kyseessä.
 
Jos epäilet hammaskipua, niin anna illalla suppo!

Meidän allergiavauva siirrettiin herättyään rattaisiin, jossa työnneltiin ees-taas uneen. Sillä päästiin pahimman yli.
 
[QUOTE="vieras";24707184]Meillä ollut vaikeasti allerginen lapsi ja ensimmäinen neuvo on, että kyseenalaista kaikki normaalit ohjeet nukkumisen ja syömisen suhteen ja tee niin kuin teille on paras. Ei ole merkitystä mihin asti lapsi on imetyksellä jos vain maito sopii hänelle. Meillä oli tuttipullo yli 2-vuotiaaksi käytössä, koska se oli ainoa keino saada riittävä määrä apteekin korviketta alas. En jaksanut välittää muiden päivittelystä, toimintatavalle oli jopa lääkärin suositus.

Toinen ohje on, että allergisen kanssa heräilyssä ekana epäilys on aina oireilu, tottumus ja muut syyt vasta toisena. Jos on keino, millä oireisen lapsen saa rauhoittumaan, vierotuksella ei ole kiirettä (ellei siihen ole jotain muuta erityistä syytä).

Kuinka suppea lapsen ruokavalio on? Meillä oli taaperolla lääkärinkin ohje, että yömaidot kannataa antaa, koska maito oli suppean ruokavalion takia elintärkeä lapsen ravitsemukselle. Joskus 2-3v kohdalla yöt alkoivat eheytyä kun ruokavalioon tuli lisää sopivaa tavaraa ja vasta silloin tehtiin lopullinen vierotus.

Onko mahdollista, että rintamaito (jokin syömäsi) ylläpitää oireilua ja lapsi ei siksi pääse oireista kokonaan?

Tsemppiä, aika usein auttaa. Meillä lapsi on jo reipas ja terve koululainen :)[/QUOTE]

Kiitos kaikille viesteistä.

Lapsen päiväruokailu on alkanut parantumaan, vaikkaki kiinteitä ruokia on alkanut mennä niin että on voinut puhua "syömisestä" vasta n. 2 kk sitten. Eli oli reilusti yli vuoden "pelkällä" äidinmaidolla.

Olen myös huomannut, että asiat, jotka toimivat muilla lapsilla, ei näytä toteutuvan ainakaan meidän pojalla. Olen yrittänyt toimia omalla tavallani minkä olen nähnyt toimivaksi.

Nyt heikkona hetkenä kuitenkin lopetin yöimetyksen kuin seinään koska oma uneni häiriintyi niin etten enää pystynyt nukahtamaan herätysten välissä. Siksi oli pakko antaa yövastuu miehelle ja samalla siis luonnollisesti loppui imetys. Olen koko ajan pelännyt että yöimetyksen (ja luonnollisen "kipulääkkeen") loputtua menemme vain ojasta allikkoon. Mutta yritän nyt pitää yllä positiivista mieltä ja luottaa siihen, että saamme hänet tyynnyteltyä ilman maitoa. Fakta kuitenkin varmaan myöskin on että jos hän juo rintamaitoa monesti yössä vielä yli 1,5 vuotiaana, tavasta voi olla vieläkin hankalampi päästä eroon (vaikka siitä olisi apuakin sillä hetkellä).

Nyt ainakaan ei tarvitse selitellä lääkäreille, että lapsi ei heräile pelkästään maidon perään. Hohhoijaa.

Olen purkanut jo oman imetysdiettiini esim viljojen osalta koska lapsen kakka on kiinteytynyt ja muutkin oireet (paitsi heräily) helpottaneet niin että on vaikuttanut siltä että hän sietäisi maitoni kautta tulevan altistuksen. Voisiko olla että yöheräily olisi ainut oire oireilusta...? Oman ruokavalion rajoittaminen uudelleen tuntuu kovin raskaalta. Mutta kaikkeni tietysti teen lapsen puolesta mikäli siihen olisi viitteitä että siitä voisi olla apua.
 
[QUOTE="vieras";24707248]Yösyötöillä ei ole välttämättä yhteyttä yöheräilyyn. Vaikka et olisi yösyöttänyt vuoteen, niin yöt saattaisivat olla samanlaisia. Itse olin aikoinaan pettynyt, kun runsaat yöheräilyt jatkuivat vielä yli puoli vuotta imetyksen lopettamisen jälkeen. Meilläkin oli allergiset lapset kyseessä.[/QUOTE]

Kaikista rasittavinta tässä on, että meitä on aivopesty yöimetyksen lopettamiseen siitä asti kun lapsi oli 4kk. Koska se kuulemma on ainut ongelma.

:(

Miten teidän yöt sitten saatiin paranemaan? Vai saatiinko? Oliko se oikean ruokavalion löytyminen vai aika? Vai molemmat? Vai jokin muu "niksi"?

Nyt nimittäin veikkaan että meitä aletaan aivopesemään "unikouluun". Siihen ei taida suostua. Häntä nimittäin selkeästi sattuu. Tämä on kaikki niin turhauttavaa.
 
Meilläkin allerginen heräili öisin vielä 3-4 vuotiaana. Valitettavasti. Toki vaihtelevasti, joten välillä oli pitkiäkin jaksoja, kun nukuttiin (useimmiten kesäisin) . Mullekin tarjottiin usein selitykseksi hampaita sun muita. Särkylääkkeitä me ei voitu käyttää montaa kertaa peräkkäin, koska niistä varsinkin tuli vatsa kipeäksi, joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Unikoulua mäkään en olisi uskaltanut ottaa avuksi, koska selvästi lapsi heräili kivun tai huonon olon vuoksi. MItä isommaksi lapsi tuli, sitä paremmin hän osasi sen kertoakin, joten siksi uskon syynä olleen allergiaoireet. Meidän allerginen on nykyään koulussa ja kestää valittamatta korvasäryt ja ihottumat, joten kovin kipuherkästä lapsesta ei edes ole kyse. Joskus olen miettinyt, onko hän vain tottunut kipuihin, mikä tuntuu nykypäivänä surulliselta. Niksiä mulla ei valitettavasti ole antaa.
 
Niin ja allergiat meillä helpottivat 4 vuotiaana. Nykyään nukutaan hyvin ja lapsi ei edes muista allergioistaan mitään isoja asioita, mikä varmaan positiivista. Herkkävatsainen on yhä.
 
Ihan sellanen vielä, että meillä ei yösyötöillä ollut vaikutusta yöheräilyyn. Lapsi itse lopetti yösyömisen 10 kk ikäisenä, mutta heräily VÄHENI vasta 2,5-vuotiaana. Ja edelleen yli 3-vuotiaana heräilee poikkeuksia lukuunottamatta 1-3 krt yössä. Niin ja imetin vuoden, jos sillä on jotain väliä. Uskon, että aika EHKÄ auttaa. Nim. Itse kärsinyt aina yöheräilystä/levottomista öistä...
 
Meillä heräilyyn auttoi aika ja ruokavalio. Heräily paheni aina, kun oli altistuksia tai mummolamatkoja, kun mummo ei ollut niin tarkka ruokien kanssa. Tai kun oli muuten vaan syöty tavallisesta poikkeavaa. Toisaalta erikoisuutena se, että allergiat helpottivat aina ulkomailla. Tästä tosin allergialääkäri sanoi muutaman muunkin maininneen. Loppujen lopuksi emme edes olleet kovin tarkkoja ruokailuista matkoilla ja silti oireita ei tullut. Toki esim. maitoa ei ulkomailla niin paljoa juodakaan. ja matkoilla nukuttiin aina tosi hyvin :)
 
Me emme ole oikein uskaltaneet matkustaa tämän kaiken takia mutta tämähän näyttää olevan sitä vastoin syy matkailuun ;) Saa nähdä miten meidän aikoinaan käy jos uskaltaudutaan oikeasti poistumaan suomen rajojen ulkopuolelle...
 
meillä 1v6kk moniallergikko, jolla tosin alkaneet allergiat nyt helpottamaan pikkuhiljaa. Imetyksen lopetin "seinään" kun poika oli 1v1kk. meillä ainakin minun syömäni ruoka ja mausteet aiheutti oireita ja varsinkin aamuyön itkuiluja. pojan kakka oli ihan normaalia, mutta tuo huonounisuus ja vatsakipuilu loppui tosiaan vasta kun kokonaan lopetin imetyksen.
 
niin tosiaan vielä piti kirjoittaa, että eivät meilläkään ne yöt helpottaneet heti kun lopetin imetyksen, vaan imetyksen lopetettuani pystyin löytämään loput pojalle allergiaoireita aiheuttavat ruuat, kun imetys ei enää "sotkenut" hommaa ja aiheuttanut ihottumalehahteluja (Prick-testeissähän meillä ei ole koskaan mitään näkynyt).
 
Kaikista rasittavinta tässä on, että meitä on aivopesty yöimetyksen lopettamiseen siitä asti kun lapsi oli 4kk. Koska se kuulemma on ainut ongelma.

:(

Miten teidän yöt sitten saatiin paranemaan? Vai saatiinko? Oliko se oikean ruokavalion löytyminen vai aika? Vai molemmat? Vai jokin muu "niksi"?

Nyt nimittäin veikkaan että meitä aletaan aivopesemään "unikouluun". Siihen ei taida suostua. Häntä nimittäin selkeästi sattuu. Tämä on kaikki niin turhauttavaa.

Joo, tämä on allergisten kanssa oikein tyypillinen ongelma. He eivät etene asioissa kuten neuvola tai ympäristö ohjaa/ painostaa.

Mitään huudatusunikoulua ei missään tapauksessa. Pehmeänkin unikoulun kanssa on se ongelma, että allergikon heräily johtuu mitä todennäköisemmin oireilusta ja kipeää lasta ei pidä unikouluttaa millään tavalla. Ensin pitäisi olla täysin varma sopivasta ruokavaliosta ja se taas on kutakuinkin mahdotonta moniallergikon kanssa...

Meillä ensimmäinen varsinainen yöuni (nukuttiin monta tuntia putkeen yöaikaan) oli siinä vaiheessa kun löydettiin sopiva korvike vauvana. Lapsi ikään kuin 'parani' yhdessä vurokaudessa, se oli hämmästyttävää monenlaisten imetysdieettien jälkeen. Tietysti se oli vain tilapäistä, ruokakokeilut pitivät huolen vielä pitkään yöheräilyn jatkumisesta. Kun oireilu alkoi lieventyä ja useammat ruuat sopia, päästiin nukkumaan paremmin 1,5-2,5v välissä.

Ekana lähtisin miettimään ruokavaliota. Mitä itse syöt, mitä ruokia lapsi syö. Karsimisjärjestys lapsen ruissa on ylensä viimeiseksi aloitettu ruoka ensin pois. Omassa ruokavaliossa tilanne onkin vaikeampi ja kannattaa edetä lääkärin ohjeiden mukaan. Jos lapsi ei missään vaiheessa ole tullut oireettomaksi, epäilys kääntyy kyllä maidon suuntaan.

Seuraavaksi voi kokeilla supon vaikutusta. Jos se helpottaa öitä, kyse tuskin on allergiaoireista vaan esim. hampaiden puhkeamisesta.

Onko teillä hyvä lääkäri, jolta saat ohjeita omaan ja lapsen syömiseen? Painostukselle lapsen imetyksen, yösyöttöjen jne. lopettamisesta voit kohauttaa olkaa, allergisen kanssa ei normaalit ohjeet toimi eikä arjesta voi tietää kukaan, joka ei ole allergista lasta hoitanut. Meillä on terve ja allerginen lapsi ja aivan eri tavalla heitä on hoidettu pieninä.
 
[QUOTE="vieras";24708499]Joo, tämä on allergisten kanssa oikein tyypillinen ongelma. He eivät etene asioissa kuten neuvola tai ympäristö ohjaa/ painostaa.

Mitään huudatusunikoulua ei missään tapauksessa. Pehmeänkin unikoulun kanssa on se ongelma, että allergikon heräily johtuu mitä todennäköisemmin oireilusta ja kipeää lasta ei pidä unikouluttaa millään tavalla. Ensin pitäisi olla täysin varma sopivasta ruokavaliosta ja se taas on kutakuinkin mahdotonta moniallergikon kanssa...

Meillä ensimmäinen varsinainen yöuni (nukuttiin monta tuntia putkeen yöaikaan) oli siinä vaiheessa kun löydettiin sopiva korvike vauvana. Lapsi ikään kuin 'parani' yhdessä vurokaudessa, se oli hämmästyttävää monenlaisten imetysdieettien jälkeen. Tietysti se oli vain tilapäistä, ruokakokeilut pitivät huolen vielä pitkään yöheräilyn jatkumisesta. Kun oireilu alkoi lieventyä ja useammat ruuat sopia, päästiin nukkumaan paremmin 1,5-2,5v välissä.

Ekana lähtisin miettimään ruokavaliota. Mitä itse syöt, mitä ruokia lapsi syö. Karsimisjärjestys lapsen ruissa on ylensä viimeiseksi aloitettu ruoka ensin pois. Omassa ruokavaliossa tilanne onkin vaikeampi ja kannattaa edetä lääkärin ohjeiden mukaan. Jos lapsi ei missään vaiheessa ole tullut oireettomaksi, epäilys kääntyy kyllä maidon suuntaan.

Seuraavaksi voi kokeilla supon vaikutusta. Jos se helpottaa öitä, kyse tuskin on allergiaoireista vaan esim. hampaiden puhkeamisesta.

Onko teillä hyvä lääkäri, jolta saat ohjeita omaan ja lapsen syömiseen? Painostukselle lapsen imetyksen, yösyöttöjen jne. lopettamisesta voit kohauttaa olkaa, allergisen kanssa ei normaalit ohjeet toimi eikä arjesta voi tietää kukaan, joka ei ole allergista lasta hoitanut. Meillä on terve ja allerginen lapsi ja aivan eri tavalla heitä on hoidettu pieninä.[/QUOTE]

Kiitos vielä kaikille vastauksista. Me olemme nyt löytäneet vihdoin hyvän lääkärin johon voin luottaa ja jolta uskon saavani käytännön vinkkejä. Tähän asti emme ole saaneet tukea muuhun kuin imetyksen lopettamiseen. Allergiat on alusta saakka olleet suorastaan poissuljettu vaihtoehto (kun testit näyttivät negatiivista). Onneksi aloin itse tehdä eliminaatiokokeiluja kotona, muuten eläisimme vieläkin täysin ja ainoastaan itkujen ympärillä. Nyt sentään voimme välillä nukkua muutamankin tunnin pätkiä. Poika vain tuntuu olevan kovin herkkä reagoimaan kaikkeen - sekä uuteen ruokaan, että hammaskipuun että elämänmuutoksiin. Tuntuu välillä lähes mahdottomalta veikata että mistä on kyse. Mutta ison osan öistä pystyn kuitenkin mielestäni sanomaan mistä on kyse (tai ainakin onko kyse vatsasta tai hampaista). Tämä on kyllä lääkäreiden mielestä mahdotonta (kuten on myös mahdotonta tietää itkeekö vauva kipua vai nälkää, heh).
 
Similar threads

A
Viestiä
14
Luettu
645
A
H
Viestiä
8
Luettu
311
M
3
Viestiä
23
Luettu
3K
P

Yhteistyössä