Tarvitsen tietoa, apua, neuvoja...

[Tyhjää täynnä]

Tilanne on sellainen, että jäin hiljattain yksinhuoltajaksi (taas). Minulla on 3 tytärtä, 2 tästä viimeksi päättyneestä suhteesta 3- vuotias ja 6kk, lisäksi minulla on 14- vuotias tytär, hänen isänsä ei ole ikinä kuvioissa ollut.

Viime aikoina, vauvan syntymän ja etenkin eron jälkeen, olen ollut jotenkin tyhjä. Tunteeton, välinpitämätön... Yritän niin kovasti pitää arjen kasassa, mutta huomaan unohtavani asioita hukkaavani aikaa. Kuulennja näen kyllä, mitä ympärillä tapahtuu, mutten saa siitä otetta. Minun on todella vaikea saadamitseni ylös sohvalta ja hoitamaan kotia, usein tuntuu että herään ja seuraavaksi onkin jo ilta, se mitä siinä välissä on tapahtunut on vaan jotain usvaa.

Tänään mulla on ollut hyvä päivä, tai hyvä ja hyvä mutta olen leikkinyt pienten kanssa, hoitanut kotia jne. Ja samalla heräsin siihen, etten oikeasti muista milloin viimeksi olen mitään näistä tehnyt. Tajusin että ilman tuota vanhinta tytärtä, meillä ei toimisi mikään. En osaa nykyään edes ajatella selkeästi, en tiedä/ ymmärrä mitä pitää tehdä jos vauva itkee. ( tai tietysti tiedän, mutten saa pakotettua itseäni tekemään sitä kun vasta pitkän ajan päästä). Tämä on ihan hirveetä, mun nuori lapseni joutuu muistuttamaan minua siitä, että 3- vuotiaalla on kerhonsa joulujuhla ja että mun pitää olla siellä jne.

En tiedä mitä tehdä, mistä hakea apua. En halua luopua lapsistani, en halua että noiden pienten isä saa tietää, en halua että hän vie lapset minulta. Kaikki on vaan niin raskasta, oma äitini kuoli vajaa kaksi vuotta sitten, mulla ei ole ketään. Vain lapseni, mutta tämä on ihan kohtuuton taakka tyttärelle ja väärin pieniäkin kohtaan.

 

["saana"]

Varaa aika tk lääkärille ja kerro avoimesti tuntemuksistasi, hän ohjaa sinut paikkakunnan palveluihin. Kuullostat masentuneelta.

 

["äiti minäkin"]

Sinuna ottaisin yhteyttä neuvolaan...jos saisit perhetyöntekijän sulle kaveriksi,toisen aikuisen jotta saisit itse levähtää...kuullostat väsyneeltä! ei tyttäresikään jaksa pidemmän päälle jos joutuu huolehtimaan lapsista ja sinusta!

 

["Vieras"]

Masennusta varmaan, apua tarvitset, aikuisen apua.

 

[paulanna]

Apua tarvitset, pikaisesti. Neuvola varmaan hyvä paikka kertoa asioista ja saada apua nopeaan. Olet varmaan tolaltasi ja väsynyt kun yrität selviytyä arjesta yksin. Olisko ystävistä, naapureista apua ?
Rohkeasti vaan hakemaan apua, asiat järjestyy

 

["vieras"]

Tilanne on sellainen, että jäin hiljattain yksinhuoltajaksi (taas). Minulla on 3 tytärtä, 2 tästä viimeksi päättyneestä suhteesta 3- vuotias ja 6kk, lisäksi minulla on 14- vuotias tytär, hänen isänsä ei ole ikinä kuvioissa ollut.

Viime aikoina, vauvan syntymän ja etenkin eron jälkeen, olen ollut jotenkin tyhjä. Tunteeton, välinpitämätön... Yritän niin kovasti pitää arjen kasassa, mutta huomaan unohtavani asioita hukkaavani aikaa. Kuulennja näen kyllä, mitä ympärillä tapahtuu, mutten saa siitä otetta. Minun on todella vaikea saadamitseni ylös sohvalta ja hoitamaan kotia, usein tuntuu että herään ja seuraavaksi onkin jo ilta, se mitä siinä välissä on tapahtunut on vaan jotain usvaa.

Tänään mulla on ollut hyvä päivä, tai hyvä ja hyvä mutta olen leikkinyt pienten kanssa, hoitanut kotia jne. Ja samalla heräsin siihen, etten oikeasti muista milloin viimeksi olen mitään näistä tehnyt. Tajusin että ilman tuota vanhinta tytärtä, meillä ei toimisi mikään. En osaa nykyään edes ajatella selkeästi, en tiedä/ ymmärrä mitä pitää tehdä jos vauva itkee. ( tai tietysti tiedän, mutten saa pakotettua itseäni tekemään sitä kun vasta pitkän ajan päästä). Tämä on ihan hirveetä, mun nuori lapseni joutuu muistuttamaan minua siitä, että 3- vuotiaalla on kerhonsa joulujuhla ja että mun pitää olla siellä jne.

En tiedä mitä tehdä, mistä hakea apua. En halua luopua lapsistani, en halua että noiden pienten isä saa tietää, en halua että hän vie lapset minulta. Kaikki on vaan niin raskasta, oma äitini kuoli vajaa kaksi vuotta sitten, mulla ei ole ketään. Vain lapseni, mutta tämä on ihan kohtuuton taakka tyttärelle ja väärin pieniäkin kohtaan.

sumussa ei voi olla ja silti tietää mitä teet! Ei klick elokuva...jätit sen känni sinäs päälle. sinä olet elossa kun kirjotat.... siis elät ja ajattelet.

 

["Aloittaja"]

Mä tiedän ja tajuan, että tarvitsen apua mutten kuitenkaan uskalla sitä hakea. Pelkään että lapset viedään pois, sekin on kummallista millään en jaksaisi heitä hoitaa mutten poiskaan antaa.
Tuo 3- vuotias, pieni oli aivan hämmennyksissä illalla kun käyttäydyin kuin normaali äiti ja hoidin iltahommat. Kyseli että "missä sisko on", kyyneleet valu silmistä kun tajusin että hän pitää siskoa "äitinään".
Samoin huomasin tänään, että minun pieni vauvani osaa ryömiä! Oonhan mä sen tajunnut, kun kyllästyneenä hakenut sitä takaisin. Mutta tänään mä tajusin sen sillä tavalla kuin äidit normaalisti, "minun pieni vauvani kasvaa"
Jos kysyisin esikoiselta mitä tahansa näistä asioista, hän varmasti osaisi kertoa ja vastata, mutt minä, äiti en! Hän kysyi tänään, että olenko ostanut jo siskoille lahjoja? Kertoi mitä tuo 3-vuotias haluaa, mulla ei ollut hajuakaan! Ollaan me toki joulusta puhuttu, mutta mä en ole kuunnellut. Mä en ole luonut ajatustakaan joululle.

Luin eilen siitä tulipalosta, jossa lapset olivat keskenään kotona palon alkaessa. Sillon kolahti, tajusin etten ole sen oarempi äiti minäkään, ei minusta noille apua ole. Samanikäinen on tuon tulipalon sankari, kuin omani. Jotenkin se iski, se miten pienestä kaikki voikaan olla kiinni. En tiedä onko tuolla lukemallani merkitystä siihen, että tänään olen ollut enempi oma itseni kuin aikoihin.

Ja toi neuvola, sinne en soita. En pidä yhtään neuvolantädistämme, sitäpaitsi unohdin viedä vauvan viimeiseen tarkistukseen ja uuden ajan sain vasta tammikuulle.

 

["Aloittaja"]

[QUOTE="vieras";27682031]sumussa ei voi olla ja silti tietää mitä teet! Ei klick elokuva...jätit sen känni sinäs päälle. sinä olet elossa kun kirjotat.... siis elät ja ajattelet.[/QUOTE]

Valitettavasti en nyt ymmärrä mitä tarkoitat. Sehän se ongelma juuri onkin, että mä en "huolla" perhettäni. Tyttäreni joutuu minulle sanomaan että "olisiko aika syödä, pitäisikö kaupassa käydä". Kyllä mä elän ja ajattelenkin, mutta en oikeasti pysty muistamaan tapahtuiko joku tänään vai eilen, mitä syötiin lounaaksi ja käytiinkö kaupassa eilen vai tänään.
Tänään mulla ajatukset on ollut selkeitä, mä olen oikeasti ollut läsnä mutta nyt järkytys siitä miten olemme eläneet viime kuukaudet, vetää mieleni niin matalaksi ja olono niin pahaksi, en tiedä kiten iminä voin korvata tämän lapsille. En uskalla mennä nukkumaan, mitä jos aamulla gerään taas sumussa?

 

["Aloittaja"]

Anteeksi typot, kyynelet valuvat taas.