Hei! Minä ja mieheni ryhdymmä tukiperheeksi 1-3- vuotiaalle lapselle. Asumme satakunnassa ja olemme kumpikin hyvin lapsirakkaita. Omaa lasta meillä ei vielä ole, niin olemme valmiita antamaan aikaamme jollekin sitä tarvitsevalle. Nyt vähän kartoitammekin tilannetta, onko täällä joku joka tarvitsisi tukiperhettä. Tietysti asia vietäisiin virallista kautta, mutta olisi mukava saada tuettava näin, kuin vain että meille "määrätään" joku. Itse olen lähihoitaja opiskelija ja paljon pienten lasten kanssa ollute tekemisissä, niin päiväkodissa kuin hoitokeikoilla. Mieheni työskentelee myös lasten ja nuortenparissa. Olemme kristittyjä, joten ne arvot varmasti heijastuvat elämästämme, mutta emme silti yritä lapsestasi tehdä kristittyä
Haluaisimme antaa lapselle 1-2krt kuussa viikonlopun olla meidän kanssamme ja vanhemmille sinä viikonloppuna rentoa irtiottoa arjesta. Tietysti myös muut tapaamiset esim. viikolla iltaisin jos teillä on menoa, ovat meidän puolelta ok. Asumme kerrostalossa kolmiossa, ja olemme valmiita hankkimaan lapselle leluja meille
Mikäli kiinnostuit, tai haluat kuulla lisään lähetä e-mailia osoitteeseen:tukiperhe1@hotmail.com (valitettavasti osoite tällainen, syystä että tämä on kaikille nähtäväksi) Jaksamisia kaikille!