Tätä kostonkierrettä se nyt sitten tiesi:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Somalian merirosvot Obamalle: Aiomme kostaa
15.4.2009 8:56
A A HS-AP

ECPAD / AFP

Merirosvot vartioivat panttivankeja ranskalaisaluksessa, jonka rosvot kaappasivat huhtikuun 4. päivä. Ranskalaisen Lemaconin perheen isä Florent kuoli samana päivänä pelastusyrityksen aikana. Neljä muuta panttivankia saatiin vapautettua.

Somalialaisessa Harardheren rannikkokaupungissa asuvan merirosvon mukaan laivojen kaappaukset Adeninlahdella tulevat jatkumaan. Merirosvot pyrkivät näin todistamaan, ettei USA:n presidentin Barack Obaman lupaus merirosvojen selättämisestä pelota.

"Viimeisimmät kaappaukset kertovat, ettei kukaan voi estää meitä suojelemasta omia vesiämme vihollisilta. Me uskomme maamme puolesta kuolemiseen", Omar Dahir Idle sanoi uutistoimisto AP:lle puhelimitse. "Olen varma, että tulemme kostamaan."

Sunnuntaina kolme merirosvoa kuoli yhdysvaltalaisten erikoisjoukkojen iskussa. Merirosvot ovat sen jälkeen kaapannet neljä muuta alusta, joista he ovat ottaneet 60 panttivankia.

Maanantaina Obama vannoi "pysäyttävänsä merirosvouksen nousun", mutta ei kertonut tarkemmin kuinka USA ja sen liittolaiset tehtävässä etenevät.

Tiistaina merirosvot hyökkäsivät Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaa Liberty Sun -rahtialusta vastaan singoin ja konetuliasein, mutta eivät onnistuneet nousemaan alukseen.

Yhdysvaltain armeijan amiraali Michael Mullen sanoi yhdysvaltalaisessa ABC-televisio-ohjelmassa ottavansa merirosvojen uhkailut vakavasti. "Mutta olemme valmistautuneet erittäin hyvin asian hoitamiseen."

Helmikuun jälkeen merirosvot ovat hyökänneet 78 alukseen ja kaapanneet 19 niistä. Tällä hetkellä heillä on hallussaan 16 alusta, joissa on yli 300 panttivankia yli kymmenestä eri maasta.

Lisää aiheesta:

Miksi sen ameriikan ykkösneekerin piti mennä tappamaan somalialaisia teinipoikia?
 
just tälläset täysin sivistyksen ulkpuolelle jääneet ihmiset on todettu jo aiemmin tässä maailmassa ongelmaiseksi..kun ne ei keksi enää muuta keinoa yrittää saada itselleen edes jotain..

..tietyllä tavalla vois sanoa jopa ääneen,että nyt oli jenkkien aika katsoa peiliin ja miettiä, mihin se polkuteoria on johtanut..
 
kyse on alkukantaisuudesta..sivistymättömyydestä..joka tiivistyy tyhmyydeksi..heille ei ole kauheasti suotu mahdollisuuksia parantaa olojaan OMASSA MAASSAAN..heitä ei kukaan halua tänne..vaan ne ratkaisut pitää pystyä tekemään siellä missä ihmiset asuu..

vuosien varrella heille on tullut mahdollisuus päästä aluksilla pois maasta salamatkustajina ja täällä muuallakin he päätyvät ihan samaan tilaan..ei kouluja..ei kielitaitoa..ei ammattia...elämä ei muutu yhtikäs mihinkään..paitsi,että he saavat pakolaisena ollessaan esim Suomessa enemmän varoja käyttöön kuin kotimaassaan..

eli pakolaisuus ja Suomeen tulo ei auta ihmistä..se apu ja koulutus on saatava sinne omaan maahan, mutta senhän jenkit ovat yhdessä muiden maiden kanssa estäneet tehokkaasti jo vuosia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Ai, että rikolliset saa rauhassa tappaa ja varastaa??jep jep....

Ei somalinuorukaiset ole rikollisia eikä tappajiakaan, korkeintaan olosuhteiden uhreja ja tosi lutuisia:heart:

niinpä tietenkin :D

Mukavaa että olet samaa mieltä kanssani :heart: =)

en ole....
 
Oletko rasisti??? .o
 
Olen rasisti koska en hyväksy rikollisuutta? sitten olen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Ai, että rikolliset saa rauhassa tappaa ja varastaa??jep jep....

Ei somalinuorukaiset ole rikollisia eikä tappajiakaan, korkeintaan olosuhteiden uhreja ja tosi lutuisia:heart:

niinpä tietenkin :D

Mukavaa että olet samaa mieltä kanssani :heart: =)

en ole....

Oletko rasisti??? .o

Ap, taitaa itse olla rasisti... "amerikan ykkösneekeri"... voi luoja...
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä :

Eikös Obama sitten ole ameriikan ykkösneekeri?? Minä rakastan neekereitä :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Ai, että rikolliset saa rauhassa tappaa ja varastaa??jep jep....

Ei somalinuorukaiset ole rikollisia eikä tappajiakaan, korkeintaan olosuhteiden uhreja ja tosi lutuisia:heart:

Niin just... Ryöstäkää ja tappakaa vaan! Teillä oli huono lapsuus, te olette sen ansainnut! Ehkä ei nyt kuitenkaan!!
 
Yhteistyössä