P
"Pikseli"
Vieras
Itse olen seurustellut kohta kaksi vuotta itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ikää minulla siis on 24 vuotta ja miehellä 39. Meitä yhdistävät yhteinen ajatusmaailma ja harrastukset. Olemme myöskin opiskelleet samoilla kursseilla yliopistossa, vaikkakin mies juurikin tuon reilut kymmenen vuotta sitten. Silti on yhteistä puhuttavaa kouluajoista lähtien ja lapsuuskin on ollut kovin samanlaista. Sukupolvien välistä eroa en koe meillä olevan lainkaan.
Olen miettinyt paljonkin miksi tuntui luontevalta valita itseä vanhempi partneri. Olen päätynyt siihen, että suurin syy on se, että omat kaksi siskoani ovat saman ikäisiä, veli jopa pari vuotta vanhempi. Olen siis vanhemmilleni ns. "iltatähti". Kumppanini vanhemmat ja omat vanhempani ovatkin suunnilleen saman ikäisiä, päälle kuusikymppisiä. Harrastusporukoissakin tottui pitämään ihan nuoresta asti noita itseä 10-20 vuotta vanhempia samaan ikäryhmään kuuluvana.
Tällä hetkellä, eikä luultavasti vielä vuosiin ikäero ei ole tuntunut suhteessamme. Tulevaisuus, etenkin se kun mies alkaa joskus olla seitsemänkymmentä, saa minut välillä huolimaan. Minua on kuitenkin rohkaissut monen muun asian ohella se, että miesystäväni äiti on enemmän nelikymppisen kuin kuusikymppisen oloinen, eikä millään tavalla hidastunut tai ajasta jälkeen jäänyt, kuten eivät ole omatkaan vanhempani. Olenkin ajatellut että asioita, jotka ovat 30 vuoden päässä ei kannata nyt liikoja murehtia. Tuollaisessa ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mitä.
Tutustumisestamme vielä: Olimme tunteneet melkein puolitoista vuotta ennen kuin aloimme seurustella, harrastukset ja yhteinen ystäväporukka yhdisti meitä heti alusta alkaen. On vaikea kuvitellakaan että toinen muuttuisi kovin äkkiä ihan eri ihmiseksi.
Olen miettinyt paljonkin miksi tuntui luontevalta valita itseä vanhempi partneri. Olen päätynyt siihen, että suurin syy on se, että omat kaksi siskoani ovat saman ikäisiä, veli jopa pari vuotta vanhempi. Olen siis vanhemmilleni ns. "iltatähti". Kumppanini vanhemmat ja omat vanhempani ovatkin suunnilleen saman ikäisiä, päälle kuusikymppisiä. Harrastusporukoissakin tottui pitämään ihan nuoresta asti noita itseä 10-20 vuotta vanhempia samaan ikäryhmään kuuluvana.
Tällä hetkellä, eikä luultavasti vielä vuosiin ikäero ei ole tuntunut suhteessamme. Tulevaisuus, etenkin se kun mies alkaa joskus olla seitsemänkymmentä, saa minut välillä huolimaan. Minua on kuitenkin rohkaissut monen muun asian ohella se, että miesystäväni äiti on enemmän nelikymppisen kuin kuusikymppisen oloinen, eikä millään tavalla hidastunut tai ajasta jälkeen jäänyt, kuten eivät ole omatkaan vanhempani. Olenkin ajatellut että asioita, jotka ovat 30 vuoden päässä ei kannata nyt liikoja murehtia. Tuollaisessa ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mitä.
Tutustumisestamme vielä: Olimme tunteneet melkein puolitoista vuotta ennen kuin aloimme seurustella, harrastukset ja yhteinen ystäväporukka yhdisti meitä heti alusta alkaen. On vaikea kuvitellakaan että toinen muuttuisi kovin äkkiä ihan eri ihmiseksi.
ikäiseni mies ei varmaankaan aina ymmärtäisi. 
:ashamed:
