Te joille on tehty sektio!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Utelias
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Utelias

Vieras
Olen kuullut ihan hiuksia nostattavia kauhutarinoita sektiosta. Kuinka hidasta toipuminen on teidän kohdalla ollut, kuinka pahoja kivut olivat ja kauanko ne kestivät? Typerä kysymys varmaan tämäkin, mutta millä tavoin arkielämä on erilaista sektion kuin alatiesynnytyksen jälkeen, esim. onko rajoitteita tai eroja siinä, mitä saa, ei saa, voi ja ei voi tehdä? Olisitteko valmiit kokemaan sektion uudestaan?

Lisäksi sellaiset, jotka ovat kokeneet sekä alatiesynnytyksen ja sektion voisivat kertoa, kumpi tapa oli "miellyttävämpi" jälkiaikoineen jos tuota sanaa nyt tässä yhteydessä voi käyttää.
 
Koskaan en sektioon enää mene. Olin kipeä 2viikkoa ja hyvin hyvin kipeä. Alatiesynnytys ei ole mitään verrattuna siihen. Alatiesynnytyksen pahin kestää kuitenkin (yleistäen) vain murto-osan siitä mitä sektion kivut. Ne ovat pahempia supistuksia koska ne pusristavat 4kerrosta haavaa.
 
Kolmas lapsi kaiveltiin maailmaan hätäisellä sektiolla, nukutuksessa. Herääminen oli kurjaa, kuin olisi kiisselistä kiivennyt. Operaatioiltana kyllä sattui, kun lähti liikkeelle, mutta kolmantena päivänä sektiosta olin kotona... enkä edes muistanut koko juttua. Paiskoin tikapuita yhdellä kädellä, roikotin vauvaa käsivarrella ja kannoin 2-vuotiasta lonkalla tai toisella kädellä...

Siinähän se meni. :) arpi oli ikävä siinä vaiheessa, kun hermot alkoivat taas kasvaa kuntoon: ensin tunnoton ja sitten julmetun arka.

Mutta älä ihmeessä tee samoin, kuin minä!
 
Sektiosta kyllä kuulee niin paljon kauhutarinoita, että tuntuu jotenkin oudolta, että sitä pidetään vaihtoehtona synnytyspelkoisille. Koska kerran monella tuntuvat olevan kokemukset sektiosta niin kamalia, niin eikö se sektio ennemminkin lisää sitä pelkoa entisestään.
 
no on ne kivut kovat, minä olin ihan petipotilas koko seuraavan päivän, en pystyny ilman apua edes sängystä nouseen ylös. tämä toki johtui siitäkin että oli rankka synnytys takana (hätäsektio siis tehtiin) viikon joutuin olemaan sairaalassa koska joutuin syömään ärsyjä särkylääkkeitä, sitten väkisin lopetin ja kotona kyllä sitten pärjäsi kun muisti ottaa kipulääkkeet ajallaan :) huonetoveri leikattiin myös, mutta hänellä kaikki oli kyllä paljon helpompaa. toipuminen siis, lähti minua aikasemmin kotiinkin.
 
Kuten toisessa ketjussa jo mainitsin, oli minulle sektio ihana kokemus. 14 tunnin kuluttua kävelin jo pelkän Panadolin voimalla sairaalan käytävillä. Ainoa rajoitus oli ettei saanut nostella joten mies pesi vauvan sitten vielä kotonakin noin 6kk ikäiseksi asti kun hänelle se sairaalassa opetettiin :)

sektio oli suunniteltu ja mikäs etten menisi tarvittaessa uudestaankin sektioon. Etukäteen kyllä pelkäsin minäkin, jälkikäteen ei ole kuin pelkkää hyvää sanottavaa ja maitokin nousi ihan normaalilla ajallaan.
 
Mistähän se johtuu, että joillakin kivut on niin paljon kovemmat? Kipukynnys yms. tuntemukset on tietysti ihan henkilöstä riippuen, mutta mietin, että jos kivut ja palautuminen sektiosta vaihtelevat kovastikin, niin johtuuko se jotenkin toimenpiteen kulusta tms.?
 
Kolme sektiota takana (yksi kiireellinen ja kaksi suunniteltua), enkä ole kärsinyt pahoista kivuista. Kotiuduttuani en ole edes tarvinnut kipulääkkeitä. Ja normaali elämä on onnistunut viikko-pari sektiosta.

En osaa verrata alatiesynnytyksestä ja sektiosta toipumista, mutta ensimmäistä synnytystä yritettiin alakautta kunnes oli 6 cm auki, ja ne kivut olivat x1000 verrattuna suunnitellun sektion kipuihin.

Ja kivuttomuuteen vaikuttu varmasti TAYSin mainio kivunhoito sektion jälkeen. Siis kipupumppu ensimmäisen vuorokauden, josta sai itse annostella kipulääkettä kun sitä tarvitsi. Enkä edes tarvinnut kuin muutaman annoksen, sellaisina hetkinä kun aioin vaihtaa asentoa. Paikallaan ollessa ei kipuja ollut. Myös sähkösänky oli kätevä kun sitä oppi käyttämään: ei todellakaan kannattanut vääntäytyä kyljelleen imettämään, vaan nostaa sängynpääty ylös ja imettää siinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Mistähän se johtuu, että joillakin kivut on niin paljon kovemmat? Kipukynnys yms. tuntemukset on tietysti ihan henkilöstä riippuen, mutta mietin, että jos kivut ja palautuminen sektiosta vaihtelevat kovastikin, niin johtuuko se jotenkin toimenpiteen kulusta tms.?

Ehkä osittain, mutta esim. minä en kertakaikkiaan ole kovinkaan taitava tuntemaan kipua.
 
Onhan niitä kipuja tieten jonkinlaisia ja jonkin aikaa, mutta hormonihuurut auttaa ja kipulääkkeet :) Eka sektion jälkeen olin 10 tunnin kuluttua pyörätuolilla katsomassa vauvaa keskolassa. Tokan jälkeen istuin 4 tunnin kuluttua sängyn laidalla kahvilla. Painavia nostoja joutuu välttelemään kuukauden ajan. Vauvan hoidossa ei mulla ole vaikuttanut mitenkään, ainoastaan maidonnousu on tainnut olla hieman hitaampaa. Jos liikaa on riehunut, on haava muistutellut itsestään kivun muodossa. Kuukauden sisään mulla olivat kivut molemmissa kokonaan ohi. Kovinta kipu on eka päivinä ja ensimmäisen viikon aikana, sitten lievenee. Jälkivuoto saattaa sektiossa olla helpompi, kun pyrkivät tyhjentämään kohdun siinä leikatessa. Mulla molemmat sektiot pystyviillosta.

Ei mulla ole sektiosta mitään pahaa sanottavaa. Tehty sellaisissa tilanteissa, ettei muita vaihtoehtoja ole ollut äidin ja lapsen hengen säilyttämiseksi. Ja toipumiset on menneet hyvin.

Onko sektio edessä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Mistähän se johtuu, että joillakin kivut on niin paljon kovemmat? Kipukynnys yms. tuntemukset on tietysti ihan henkilöstä riippuen, mutta mietin, että jos kivut ja palautuminen sektiosta vaihtelevat kovastikin, niin johtuuko se jotenkin toimenpiteen kulusta tms.?

hmm en tiedä mutta omasta mielestäni minulla on korkea kipukynnys enkä ole koskaa ns. valittanut turhista. silti sektiosta toipuminen oli kivuliasta ja hidasta. mutta toki johtui osittain myös pieleen menneestä alatiesynnytyksestä
 
Tätä minäkin olen miettinyt.
Mulla oli se saakelin kipeä, ja mietin olisiko kohtuni jotenkin arempi?
Kun kuukautiskivut myös aika kovia, mutta muuten kipukynnykseni on korkea... En tiedä, osaako joku vastata FAKTAA :)?
 
Mulla oli sektio helppo kokemus. Sairaalassa tehtiin aamulla, suunniteltuna. Sen päivän ja seuraavan yön pedissä hyvin lääkittynä. :D Seuraavana aamuna ylös hoitajan avustuksella, vähin erin liikkumista. Haavaa toki kiristi eikä ihan suorassa voinut kävellä ym, mutta ei todellakaan ylitsepääsemätöntä minusta. 4 yötä sairaalassa, kotiin mennessä särky oli jo loppunut, vain äkkiliikkeet tai muu vastaava teki kipua. Sängystä noustessa esim. sai tietysti olla tarkkana. Normaalia arkea, ilman painavia nostoja tai muuta riuhtomista ekat pari viikkoa. Vauvaa hoidin normaalisti. Voisin kokea sektion uudestaan, ei pelottaisi yhtään.

Alatiesynnytys myös koettuna x2 ja hyviä kokemuksia nekin. Todella erilainen kokemuksena ja tavallaan mahtavaa että sai kokea molemmat tavat synnyttää. Alatiesynnytyksessä on vähemmän se potilas ja tekemisen kohde kuin sektiossa. Supistukset kestää ja ponnistamisen tekee niin yksin loppujen lopuksi että on täysin eri maailmasta. Paremmuusjärjestykseen en osaa noita laittaa. Sektioon tosin on yleensä joku syy, niin kuin mullakin oli. Jos sektio on jomman kumman turvallisuuden takia parempi, se on ok niin. Alatiesynnytys on tietenkin vähemmän tekninen ja enemmän hallitsematon. Alkukantainen, voimaannuttavakin kokemus jos sen niin kokee. Riippuu ihmisestä.

Yhtä kipeä olin varmaan molemmista, eri tavalla vain. Se aktiivisempi toipumisaika kesti sen kuukauden verran molemmista, sitten oli jo melkein ennallaan. Eri paikat siinä on vain kipeinä. Toisaalta ekassa alatiesynnytyksessä saadut 3 tikkiä olivat hankalammatkin kuin sektiohaava, kun olivat ikävämmässä paikassa. Toisaalta taas sektiohaava hankala ennen kuin keksii miten on kivutonta kääntyä ja liikkua..eli puolensa molemmissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Mistähän se johtuu, että joillakin kivut on niin paljon kovemmat? Kipukynnys yms. tuntemukset on tietysti ihan henkilöstä riippuen, mutta mietin, että jos kivut ja palautuminen sektiosta vaihtelevat kovastikin, niin johtuuko se jotenkin toimenpiteen kulusta tms.?

Voisko olla näitä juttuja, että ne joilla on enemmän omega-3 -rasvaa kehossa, tai rasvaa lanteilla, niin niillä on parempi suoja tulehdusta, ja myös tulehduskipua vastaan.

Meiän äiti söi paljon kalaa, ja kuulemma mun synnytys ei ees sattunu, ja hyvin siitä toipuikin.

Tää voi olla ihan höpöhöpöö, mut jostain olin jotain tällasta omega-kolmosista lukenut. Ei synnytykseen liittyen mutta muihin sairauksiin ja kipuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoopoilika:

Minä olen aivan kurava... tikkuakka ja kala-allergikko. Mutta aivokemiani on epätyypillinen ja kudostyyppini harvinainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Karhunkantaja:
Minä olen aivan kurava... tikkuakka ja kala-allergikko. Mutta aivokemiani on epätyypillinen ja kudostyyppini harvinainen.

Minua ei voi kutsua tikkuakaksi :) mutta kala-allergikko olen. Ja ensimmäisen raskauden aikana en syönyt vielä kalaöljyäkään, seuraavien aikana olen.
 
Alatiesynnytysten jälkeen oli valmis lähtemään kotiin saman tien, sektion jälkeen suostuin makaamaan kaksi yötä sairaalassa, eli olihan se kurjempaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Mistähän se johtuu, että joillakin kivut on niin paljon kovemmat? Kipukynnys yms. tuntemukset on tietysti ihan henkilöstä riippuen, mutta mietin, että jos kivut ja palautuminen sektiosta vaihtelevat kovastikin, niin johtuuko se jotenkin toimenpiteen kulusta tms.?

hmm en tiedä mutta omasta mielestäni minulla on korkea kipukynnys enkä ole koskaa ns. valittanut turhista. silti sektiosta toipuminen oli kivuliasta ja hidasta. mutta toki johtui osittain myös pieleen menneestä alatiesynnytyksestä

Vaikea tosissaan sanoa. Minulla on mielestäni taas varsin matala kipukynnys ja tunnen ihan arkipäiväisiä pikkuasioita helposti kipuna. Kuitenkin takana on kaksi käytännössä kivutonta sektioa joista toipuminen oli nopeaa. Välillä tuli siis jotain vähän outoa painontunnetta tms, mutta ei varsinaista kipua misään vaiheessa. 6h toisen sektion jälkeen olin jo jalkeilla ja suihkussa sekä vauvaa hoitamassa.

Kuitenkin uskon että sektiot voivat olla erilaisia ja nyt kolmanteen valmistautuessa valmistaudun toki myös siihen että sattuu ja kovasti. Silti moninaisista syistä tieto varmasta sektiosta helpottaa. Alateitse en haluaisi synnyttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja N:
Mä olen kuullut, että sektion jälkeen jotenkin painetaan kohtua, ja että se sattuu ihan h******sti. Pitääkö paikkaansa?

Minulla ei sattunut. Vähän oudolta ja jollain lailla ikävältä/ahdistavalta se tuntui muttei missään tapauksessa kipua. Eikä muutenkaan ollut niin ikävä kokemus että sitä olisi mitenkään siinä pelännyt tai siitä ahdistunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja N:
Mä olen kuullut, että sektion jälkeen jotenkin painetaan kohtua, ja että se sattuu ihan h******sti. Pitääkö paikkaansa?

Sen kohdun supistumista kokeillaan ihan niin kuin alatiesynnytyksenkin jälkeen. Mutta missään nimessä ei liian lujaa, jos sattuu kovasti siitä pitää sanoa. Sehän on juuri ommeltu kasaan, eli ei todellakaan edes paranemisen takia saa kovasti painaa.

Mulla on tasan kerran (3 sektiota) sattunut toi, ja silloin oli tekijänä kätilön parina ollut opiskelija. Joka kyllä hiipi takavasemmalle hyvin nopeasti kun kiljaisin. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja s:
Alkuperäinen kirjoittaja N:
Mä olen kuullut, että sektion jälkeen jotenkin painetaan kohtua, ja että se sattuu ihan h******sti. Pitääkö paikkaansa?

No mulla sitä liu'utettiin nyrkillä ja sattui aivan vittuna.

:S joku sanoi äsken että ei liian lujaa mut toi on varmaan ehdottomasti liian lujaa, miksi ne niin kovasti tekevät...
 
No en tiedä, ja vielä useampi kätilö...kättärillä olin...
 
Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
351
3

Yhteistyössä