?
..
Vieras
Mietin liikaa ja se vaikeuttaa elämääni..
Mä mietin aivan liikaa ja se vaikeuttaa mun elämää.
Meillä oli miehen kanssa iso riita eilen.
Me riidellään tosi harvoin, mutta kun kuohahtaa niin kuohahtaa. Ollaan molemmat tosi vahvaluontosia ja temperamenttisia ja sanotaan suutuksissa joskus tosi ilkeitä juttuja toisillemma vaikkemme niitä todellakaan tarkottaisi.
Mies eilen töistä tullessaan teki kauheasti vaan omia juttujaa. Lärpätti puhelimessakin kauan ihan jonnin joutavaa hevon kukkua.
Laapset kitisee ja natisee molemmat ja ovat nälkäisiä ja kaipaavat myös isänsä huomiota.
Koitin miehelle sanoa pariin otteeseen että lopettaisi jo puhelunsa.
Lopulta lopettikin. Sitten esikoinen sai kamalan uhma kohatuksen ja rääky ja huuti ja mies ei sitten jaksanut pitkän työpäivän jälkeen kuunnella vaan läksi harkkoihin. (ja okei oli sinne muutenkin menossa, kitinöistä huolimatta)
Ja mulla vaan kiehahti. Mä suutuin niin pahasti enkä edes tiedä miten mä silleen menin sanomaan. Ihan kun joku muu olis sanonut mun puolesta. Huikkasin miehelle perään sen lähtiessä että on maailman huonoin isä.
Mun piti soittaa sille perään ja pyytää anteeks muta ajattelin et molemmat rauhotutaan ja jutellaan sit.
Noh miespä päätti satuttaa mua vielä pahemmin ja laittoi perään viestin ettei rakasta mua enää.
Ja se loukkas!! Loukkas niin pirusti. Mun maailma romahti hetkessä kun luulin ihan oikeasti että asiat on nyt näin.
Tuli kotiin ja sovittiin asiat ja mies vaan sanoi että mä loukkasin sitä tosi pahasti niinkuin teinkin. Ja hän vaan halusi että saan maistaa omaa lääkettä.
Ei siis tarkoitattanut sanojaan enkä minäkään.
Ollaan vaan niin räiskyviä.
lasten kuullen ei toki riidellä ikinä.
Mutta nyt mulla vaan pyörii se eilinen mielessä. Miehen sanat. Ja omat sanomiset. Mieli jotenkin maassa.
Mietin ihan liikaa.
Miten teillä muilla? Kuinka saatte suutuksissa sanotut jutut pois mielestä? Siis te jotka myös sanotte kamalia sammakoita tarkoittamatta niitä?
Mä mietin aivan liikaa ja se vaikeuttaa mun elämää.
Meillä oli miehen kanssa iso riita eilen.
Me riidellään tosi harvoin, mutta kun kuohahtaa niin kuohahtaa. Ollaan molemmat tosi vahvaluontosia ja temperamenttisia ja sanotaan suutuksissa joskus tosi ilkeitä juttuja toisillemma vaikkemme niitä todellakaan tarkottaisi.
Mies eilen töistä tullessaan teki kauheasti vaan omia juttujaa. Lärpätti puhelimessakin kauan ihan jonnin joutavaa hevon kukkua.
Laapset kitisee ja natisee molemmat ja ovat nälkäisiä ja kaipaavat myös isänsä huomiota.
Koitin miehelle sanoa pariin otteeseen että lopettaisi jo puhelunsa.
Lopulta lopettikin. Sitten esikoinen sai kamalan uhma kohatuksen ja rääky ja huuti ja mies ei sitten jaksanut pitkän työpäivän jälkeen kuunnella vaan läksi harkkoihin. (ja okei oli sinne muutenkin menossa, kitinöistä huolimatta)
Ja mulla vaan kiehahti. Mä suutuin niin pahasti enkä edes tiedä miten mä silleen menin sanomaan. Ihan kun joku muu olis sanonut mun puolesta. Huikkasin miehelle perään sen lähtiessä että on maailman huonoin isä.
Mun piti soittaa sille perään ja pyytää anteeks muta ajattelin et molemmat rauhotutaan ja jutellaan sit.
Noh miespä päätti satuttaa mua vielä pahemmin ja laittoi perään viestin ettei rakasta mua enää.
Ja se loukkas!! Loukkas niin pirusti. Mun maailma romahti hetkessä kun luulin ihan oikeasti että asiat on nyt näin.
Tuli kotiin ja sovittiin asiat ja mies vaan sanoi että mä loukkasin sitä tosi pahasti niinkuin teinkin. Ja hän vaan halusi että saan maistaa omaa lääkettä.
Ei siis tarkoitattanut sanojaan enkä minäkään.
Ollaan vaan niin räiskyviä.
lasten kuullen ei toki riidellä ikinä.
Mutta nyt mulla vaan pyörii se eilinen mielessä. Miehen sanat. Ja omat sanomiset. Mieli jotenkin maassa.
Mietin ihan liikaa.
Miten teillä muilla? Kuinka saatte suutuksissa sanotut jutut pois mielestä? Siis te jotka myös sanotte kamalia sammakoita tarkoittamatta niitä?