Tein havainnon synnärillä...Nykyajan mammat eivät osaa käytöstapoja.

[minä]

makasin 3kk sairaalassa vuodelevossa kuopusta odottaessani.
harvoinpa ne huonekaverit mitään jutteli kun aloin päästä ruokasaliin syömään ja vähän liikkumaan eipä sielläkään kukaan pahemmin jutellut.

 

[MargeSimpson]

Jospa monella muullaki väsyttää

Väsyttää niin ettei jaksa huomenta sanoa...

Aha.

En kyllä ymmärrä että pitää silti hiippailla murhaava katse naamalla, puolikasta sanaakaan ei voi sanoa ja mitä tahansa itse sanoo, vastauksena on se murhaava mulkoilu...

 

[Harhaanjohtaja]

saman huomasin naistenklinikalla.. siis synnyttäneiden puolella. Hautomon puolella oli onneks eri meininki..

 

[ap]

Oys:ssa ainakin juttu lensi ja kaikki sanoi huomenta. Ettei sussa itsessäs ois vikaa..

Minussa sen vian on pakko ollakin. Taitaa olla nykyään niin, että jos osaat tervehtiä esim kaupan kassalla, olet paukapää jota katsotaan kieroon. Suurin osa kun on niitä, jotka eivät puhu mitään ja heittävät rahat kassan syliin...

 

[persvakoonasana]

Me oltiin perhehuoneessa (onneksi!), enkä tod. olisi välittänyt tervehtiä tai edes nähdä ketään synnytyksen jälkeen. Olin niin kipeä ja väsynyt, että olisin viis veisannut mistään käytöstavoista tai sosiaalisuudesta. Välitin vain oman perheen jaksamisesta.

 

[ap]

Ärsyttää, kun usein puhutaan "nykyajan mammoista"...Ennen oli käytöstapoja sentään synnärillä..sitäkö tässä haetaan? Minulla on kyllä ihan erilainen kokemus "nykyajan mammoista" , synnärillä on tervehditty ja juteltu. mutta missä ihmisiä onkaan, niin mahtuu monenlaisia mukaan, työpaikoille, mihin vaan.

Älä takerru lillukanvarsiin. Sorry, jos otsikkoni sai sinussa aikaan verenpaineen nousua .

Mutta kyllä vaan, ennen kaikki oli paremmin

 

[:)]

Mä olen ollut kyllä synnytyksien jälkeen mahd. epäsosiaalinen. Vaikka luulin että toisen kohdalla kaikki on jo niin tuttua, että pystyn jo sosiaalisuuteenkin synnytyksen jälkeen, niin ei.. siellä mä jälleen kalpeena haahuilin pitkin sairaalan käytäviä ja toivoin ettei mua ees kukaan huomaa.

Mulla ihan sama juttu. En vieläkään ymmärrä miksi. Kolmatta, jos lähden tekemään niin en edes kuvittele enää.

 

[Nueva]

Mulla oli mäihä tämän nuorimmaisen syntyessä.
Meidät kärrättiin synnytyksen jälkeen sellaseen kahden hengen huoneeseen jossa oli jo ikkunapaikalla joku. Oli tosi varhainen aamu kun mentiin osastolle joten suurinosa oli tietty nukkumassa.... päivemmällä kuuntelin kun oli jotenkin tutun kuuloinen ääni sillä huonekaverilla mutten väsyneenä oikein osannut yhdistää keneenkään.
Mies oli sitten käymässä muksujen kanssa vauvaa ja minua katsomassa. Yhtäkkiä ovelle pöllähti hänen ystävänsä; hetken siinä jokainen katteli toisiaan ja selkeästi mietti että miksi kukanenkin siellä on. Että on uutiset kulkeneet vauhdilla kun jo miehen kaveritkin pukkaa paikalle. Noh, vaimoaan tuli katsomaan sinne sermin taakse....
Rattoisasti meni aika osastolla kun kaverin kanssa siellä ihmeteltiin uusia tulokkaita. :heart:

 

[elli]

Me oltiin perhehuoneessa (onneksi!), enkä tod. olisi välittänyt nähdä tai edes tervehtiä ketään synnytyksen jälkeen. Olin niin kipeä ja väsynyt, että olisin viisi veisannut mistään käytöstavoista tai sosiaalisuudesta. Välitin vain oman perheen jaksamisesta.

Näin oli minullakin, olin niin kipeä etten jaksanut välittää mistään muusta, en pysynyt edes pystyssä kunnolla. Inhosin koko sairaala aikaa aivan helvetisti.

 

[TAYS:ssa synnyttänyt]

Näin oli minullakin, olin niin kipeä etten jaksanut välittää mistään muusta, en pysynyt edes pystyssä kunnolla. Inhosin koko sairaala aikaa aivan helvetisti.

Sama juttu. Yleensä olen ylisosiaalinen, mutta tuolla ekat päivät ruokaa hakiessani keskityin lähinnä pysymään pystyssä, olemaan kävelemättä päin seinää ja olemaan tiputtamatta mitään sekä hermoilin selviääkö vauva äidin hakiessa ruokaa. (Tottakai selvisi, mutta silloin huoletti joka sekunti.)

Lisäksi olin niin väsynyt, että hoitajat joutuivat usein toistamaan sanomansa, kun en meinannut ymmärtää ihan tavallista puhetta.

En siis edes muista tervehdinkö vai en parina ekana päivänä.

 

[utelias]

Miten monetta kertaa ap olit synnärillä ja mikä ikäinen olet? Kun nykyajan mammat on kamalia, ennen oli kaikki paremmin jne. Onko kokemusta esim 70- tai 80-luvun mammoista synnärillä?

 

[heppuli]

Missä sä oot synnyttänyt?
Kyllä satks:ssa ainakin juttu lensi silloin kun mä siellä olin.

Mulle taas tuli heti mieleen että pakko olla satks:sta aloitus.
Mä en muista että olisin saanut juurikaan vastauksia aamupalalla yms.
Saas nähdä miten keväällä käy =)

en mäkää siel satks kellee puhunu,mut eipä mullekaa kukaa puhunu(paitsi siivooja ja pari hoitajaa)mikä lie mussa vikana ku tuntu et porukka juoksee karkuu!!

 

[persvakoonasana]

Me oltiin perhehuoneessa (onneksi!), enkä tod. olisi välittänyt nähdä tai edes tervehtiä ketään synnytyksen jälkeen. Olin niin kipeä ja väsynyt, että olisin viisi veisannut mistään käytöstavoista tai sosiaalisuudesta. Välitin vain oman perheen jaksamisesta.

Näin oli minullakin, olin niin kipeä etten jaksanut välittää mistään muusta, en pysynyt edes pystyssä kunnolla. Inhosin koko sairaala aikaa aivan helvetisti.

Mäkin vain odotin kotiinpääsyä.

 

[TilkkuTyttö]

Kättärillä oli kyllä vastaava meininki silloin kun esikoinen syntyi. Kukaan ei puhunut mitään ja ei tainnut kenenkään suusta oikein huomenta tai kiitosta tulla esim ruokaa jonottaessa.
Ihan kuin kaikki olis olleet jossain välitilassa missä ei tarvita käytöstapoja.

 

[Poppyn]

Ensimmäisen synnytyksestä mä olin niin kipeä, väsynyt ja järkyttänyt, että en varmaan puhunut kenellekään mitään enkä myöskään ymmärtänyt mitä mulle puhuttiin. Olin ihan sisäänpäinkääntynyt ja itku oli tulla joka askeleella, jonka jouduin ottamaan koska kivut oli niin kovat.

 

[Rollolainen]

Oys:ssa ainakin juttu lensi ja kaikki sanoi huomenta. Ettei sussa itsessäs ois vikaa..

näin juuri. olis olut mullakin aika tylsä kolme viikkoa jos kukaan ei olsi mulle jutellut

lks.ssä myös juttua riitti.Ei tietenkään aian jaksnut jutellamutta kyllä hyvien huomenien toivottaminenkulu hyvin tapoihin. meilä kotnekin aamulla toivotetan kaikille huonmenet,kuten nukkumaan mentäessä hyvät yötkin. nämä ku oppii pienestä asti jiin luulis tulevan automaatisesti

 

[kookosta]

Mulla on harvoin asiaa täysin tuntemattomille.

Esikoisesta huonekaveri oli kaapin takana (Taysin ne uudet kahden hengen huoneet) ja vielä hänen vauva barrikaadina sinivalohoidossa niin ei tullut paljoa puhuttua. Ja pian naapuri lähtikin kotin ja tilalle tuli hieman hysteerisen oloinen äiti vauvoinen ja sitten me jo lähdettiinkin.

Kuopuksesta olin siellä nelos osastolla ja ensialkuun yksin ja vauva lastenosastolla. Muutoman päivän päästä sain huonetoverin mutta mun vauvani edelleen lastenosastolla eli en kamalasti siellä omassa huoneessa ollut. Ja kun vauva tuli mun kanssa samalle osastolle ihmettelin niin kovasti häntä ettei naapurit kiinnostaneet.


Kyllä mä takasin huomenet sanon jos joku sellaset toivottaa Ja jos on oikeasti asiaa niin voin suuni aukasta. Mutta en osaa mitään turhanpäiväsiä alkaa puhelemaan.