Teinin syrjään vetäytyminen

[Ihan harmaa]

Harmaana kirjoittelen nyt, en halua että kukaan tunnistaa. Toivoisin myös asiallista kommentointia ja neuvoja/vinkkejä.
Minulla on pian 17 v poika. Hän on aina ollut "erilainen" lapsi/nuori. Kotona viihtyvä ja "kiltti". Todella empaattinen ja pienestä asti on pohtinut isojakin asioita hyvin syvällisesti, myös herkkä. Kavereita on ollut muutama hyvä, mutta heidänkin kanssaan viettää vapaa-aikaansa hyvin vähän (ehkä kerran kahdessa kuukaudessa kyläilee jonkun kaverin luona tai kaveri meillä). Enemmän on aina ollut kotona viihtyvä. Koskaan ei ole valitellut yksinäisyyttä, vaan sanoo, että näin on hyvä.
Koskaan ei ole kokeillut alkoholia tai tupakkaa (vastustaa ja paheksuu näitä syvästi). Me vanhemmat emme ole mitään absolutisteja kuitenkaan. Mutta pojalle rakas setä kuoli alkoholiin ja pojan mummu sairastaa mm. keuhkoahtaumaa ja luulen, että nämä osasyynä alkoholi- ja tupakkavastaisuuteen. Toki olen mielissäni, ettei päihteitä halua edes kokeilla!
Koskaan ei ole halunnut kuleka "massan" mukana, ei esim. pukeudu mitenkään muotien mukaan. Sanoo, että tahtoo olla oma itsensä ja jos joku siitä näkee vaivaa, niin se on sen ongelma. Pojalle itselleen on tärkeintä, että viihtyy omissa vaatteissaan. Ihan siis normeja perusvaatteita käyttää, mutta ei mitään muotifarkkuja tai tietynlaisia paitoja, tms. On aika "neutraali" pukeutumisessaan. On ollut aina helppo lapsi, ei kiroile tai ole muutenkaan ollut hankala. Toki normaali uhma oli pienenä, mutta esim. mitään hirvittävää murkkuikää ei. Koulussa on menestynyt aina loistavasti ja onkin opiskelussaan kunnianhimoinen. Opiskelee nyt lukiossa, missä matematiikka, englanti, fysiikka ja kemia ovat vahvimmat aineet. Johonkin tietokone-alalle tahtoo aikuisena. Tyttöjä ei tapaile koskaan (ei tosin poikiakaan "siinä mielessä", joskaan sekään ei olisi mulle ongelma), ei kuulemma kiinnosta katsella jotain hienohelmoja, joita kiinnostaa vaan meikit, vaatteet ja se että on laiha.
Kaikinpuolin siis helppo teini, kiltti ja fiksu, tietää todella paljon maailman asioista ja on niistä kiinnostunut. Mikä sitten on ongelma?
No, mua toisinaan huolestuttaa, että poika viihtyy vain kotona. On sulkeutunut omaan huoneeseensa, netin ääreen. En 100% tiedä mitä kaikkea netissä puuhaa, mutta ei myöskään koskaan peittele mitään, kun huoneessaan käyn. Yleensä lukee uutisia tai pelaa jotain. Toisinaan myös esittelee mulle mitä pelaa. Joten tuskin mitään kauhean päätöntä siellä touhuaa. Mutta huolestuttaa, kun olisi netissä AINA! Joo, on varmasti nettiriippuvainen... luulen niin. Joskus mietin onko poika masentunut. Ei kyllä vaikuta siltä, silloin kun juttelee meille, niin on ihan reippaan ja iloisen oloinen. Mieheni vanhempien luona käy myös ja saattaa parikin tuntia istua Papan kanssa juttelemassa politiikasta tai muista päivän polttavista aiheista. Pappa on pojalle ollut aina rakas.
Joskus vaan tuntuu, että vaikka se poika pyörii tuossa, ihan lähellä, niin on silti niiiiin kaukana! Kun yritän puhua esim. tuosta netissä olemisesta, niin vastaus on jotain "jaa jaa"...
Olen miettinyt nyt, että yrittäisin saada pojan oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään, että olen huolissani. Yrittäisin saada jonkinlaisen kunnon keskusteluyhteyden häneen. Se vaan tuntuu niin vaikealta... Isäkin toki siis kuvioissa on, mutta ei hänestä ole tässä apua. Mies on aikanaan kotonaan oppinut, että asioista ei puhuta. Ja on tosi vaikeaa opettaa aikuista miestä puhumaan. Toisinaan se ärähtää pojalle, ettei tarttis aina siellä koneella istua, mutta voinette arvata, ettei siitä nyt ainakaan ole apua. Tänään yritin miehen kanssa asiasta jutella, tai siis hän itse otti puheeksi, että tarttis tuo poika saada tuolta koneen ääreltä pois. Kun sitten aloin näitä ajatuksiani ja huoliani hänelle purkamaan, niin mies menikin ihan lukkoon. Kun ei osaa puhua. (Joo, rassaa välillä parisuhdetta aika pahasti.)
Meillä on toinenkin poika, hieman nuorempi. Hän on aina ollut luonteeltaan räiskyvämpi ja avoimempi, sekä sosiaalisempi. Juttelee meille paljon, tapaa kavereitaan ja ulkoilee (ihan vapaaehtoisesti).

Niin että miten mun pitäisi toimia? Miten saada tuo esikoinen enemmän meidän seuraan, miten saada hänet juttelemaan? Pelkään sitäkin, että kun aina istuu koneensa vieressä, on pian ylipainoinen (on lihonut jo aikalailla, tosin vielä normaalin rajoissa) ja sairastuu. Kummankin vanhemman suvussa on sydän- ja verisuonisairauksia, sekä diabetesta.
Miten huolissani pitäisi olla? Entäs tuo, kun ei tytötkään kiinnosta? Onko mun pojasta tulossa joku laiska ja lihava vätys, joka ei naisiakaan koskaan löydä.

Ja kyllä tajuan senkin, että me vanhemmat ollaan itse osasyyllisiä tähän, että tilanne on tällaiseksi päässyt. Mutta onko mitään tehtävissä enää?

Kiitos, jos joku ihana jaksoi lukea ja jaksaa vielä kommentoidakinjotain asiallista.

 

[har mi]

Mun samanikäinen poika on aika samantyyppinen. En ole kovinkaan huolissani tilanteesta koska hän ei vaikuta masentuneelta ja koulukin sujuu hyvin. Poika istua töröttää paljon koneellla mutta toisaalta ajaa moottoripyörällä, lähtee mukaan ampumaradalle (ja ampuu hirvikiväärillä monta lootaa kiinnostuneena) ja uskaltaa sahata moottori- jos raivaussahallakin niin jospa tuosta vielä mies tulisi.

 

["Minttu"]

Katkaise netti! =) Näen työssäni nuoria, joille tietokone on elämä ja ne tarinat eivät ole iloisia. Vanhemmille usein tulee yllätyksenä, että netin saa laitettua poikki.

 

["vieras"]

[QUOTE="Minttu";24073465]Katkaise netti! =) Näen työssäni nuoria, joille tietokone on elämä ja ne tarinat eivät ole iloisia. Vanhemmille usein tulee yllätyksenä, että netin saa laitettua poikki.[/QUOTE]

Yllätyksenä? Kai jokainen aikuinen ihminen tuon tietää, sen sijaan nuorelle se on valtava epäluottamuslause, jos ei netinkäytöstä ole jutelte/sen käyttöä yriteet rajoittaa ensin.

Ap, pistä miehesi hommiin. Hän ei ehkä osaa puhua syvällisiä poikansa kanssa, sen sijaan hän voi viedä pojan kalastamaan, metsälle, urheilemaan...mikä nyt parhaiten molemmille luonnistuu. siinä sivussa tulee usein vaihdettua ajatuksia, ihan huomaamattakin.

 

["Minttu"]

Kyllä se tuntuu olevan yllätys. On yritetty puhua ja puhua, muttei nuorta saada irroitettua koneesta/puhelimesta, "kun meidän XXX tykkää niin kovasti olla koneella". Kun palaverissa ehdotetaan sitten lopulta netin sulkemista, vanhemmat menevät hämilleen, voiko niin tehdä? Tai sitten alkavat puolustella, ettei niin voida tehdä, kun XXX:lle tulee paha mieli.

 

["Vieras"]

Minusta te olette aivan turhaan noin huolissaan. Antakaa hänen nyt hoitaa hommansa kuten haluaa. Kyllä hän aikoo kohta muuttaakin pois nurkistanne. Jos nyt haet jotain diagnoosia pojallesi, niin lähimpänä tuota oman tietämykseni mukaan on "add".

 

["vieras"]

Meilläkin suunnilleen saman ikäinen ja saman tyyppinen poika. En ole kauhean huolissani, koska kavereita kuitenkin on vaikkei niitä kovin usein tapaakaan. Ja koulukin menee hyvin.

 

[dechs]

tl;dr

 

["vieras"]

Minäkään en ymmärrä, miksi olette huolissanne, jos poika ei vaikuta masentuneelta tai muuten onnettomalta. Ehkä hän tapaa koulussa kavereita niin ei enää kotona kaipaa muuta seuraa kuin nettikaverit?

 

["isu"]

anna sen lukea tää viesti ja sano että olisit voinut kirjoittaa sen itse. Jos on kerran fiksu miehen alku, niin tajuaa että totta kai vanhempia kiinnostaa se, mitä oma lapsi elämältään haluaa ja miten tällä menee. Ja kavereiden hankkiminen tai sosiaaliset suhteet ovat taito siinä missä tietokoneen käyttäminenkin: jos sitä ei harjoittele nuorena niin se on vanhana hankalampaa. Olkoonkin että ne muut samanikäiset sitten ovat ääliöitä mutta pakkoko sitä on sitten niihin rajoittua. Onhan sitä elämää koulun ulkopuolellakin ja on hyvä harrastaa edes jotain sellaista, jossa tutustuu myös oikeassa elämässä muihin samanhenkisiin. Vaikka sitten menisi Robeconiiin tai vastaaviin tietokonehurahtaneiden tapahtumiin ja juttuihin. Tyyppi on kohta täysi-ikäinen, joten kyllä sen kanssa voi yrittää puhua kuin aikuisen ikään. Ettei liikaa isäänsä tule.

 

[Akaatti]

Minusta taas netin katkaiseminen on typerintä mitä voi olla. Jos lapsi on yksinäinen niin tuskinpa lapsen yksinäisyys paranee jos viedään se ainoa sosiaalinen kontakti pois. Moni voi tutustua netissä ihmisiin, joihin ei tutustuisi/uskaltaisi tutustua muuten.

 

[Ihan harmaa]

Kiitos hyvistä vastauksista. En minä mitään "diagnoosia" ollut pojalle hakemassa, mietin vaan, että onko tämä kaikki normaalia, vai pitääkö olla huolissaan.

Itseasiassa kirjoituksestani rohkaistuneena menin heti pojan kanssa juttelemaan. Oli ihan hyväkin keskustelu, poika kuunteli ja vastailikin. Uskon, että oli mielissään, että tulin puhumaan. Jotenkin kun tuntuu, että kun tuo nuorempi poika on niin sosiaalinen, niin hänen kanssaan tulee paljonkin höpistyä, kun taas esikoinen jää tosiaan syrjään. Saattaa olla hänellekin ikävää.
Poika vakuutti, ettei hän ole masentunut tai yksinäinen, mutta viihtyy yksin. Ei nauti olla missään porukassa ja hillua kylillä. Enkä tietenkään tuollaista vaadikaan. Sanoin pojalle, että olen hänestä hyvin ylpeä, kun hän ei mene koskaan muiden mukana tyhmyyksiin, vaan osaa olla oma itsensä ja käyttää järkeään. Ei ole "muiden vietävissä".
Koulu tosiaan sujuu hyvin ja panostaa siihen. Se on hyvä tietenkin. Ja sen hänelle kerroin.
Kerroin myös huoleni hänen terveydestään. Sanoin, ettei ole missään tapauksessa lihava, mutta että koska pituuskasvu on päättynyt, niin nyt se energia alkaa varastoitua sitten sinne elimistöön, jos ei koskaan liiku ja aina vaan syö pullaa ja juo limukoita. Sen ymmärsi kyllä itsekin. Kerroin myös sukurasitteista tietyille sairauksille ja että pitäisi nyt jo pitää huoli itsestään ja kropastaan.
Yritin ehdotella lenkkeilyä, ei kuulemma tykkää. Mutta pyöräillä voisi enemmän, näin siis sanoi itse.

Täysin ei ole huolet nyt pois pyyhitty, mutta olihan tämä alku, eikö vaan? Pitänee jutella pojan kanssa useammin/enemmän. Siis oikeasti keskittyä vaan häneen. Hän selvästi nauttii enemmän kahdenkeskisestä jutustelusta, kuin siitä, että koko perhe esim. höpötellään yhdessä.

Miestä mun täytyy kyllä "potkia" perseelle, että alkaa hänkin jotain tekemään isä-poika suhteen eteen. Mies on nuoremman pojan kanssa hyvin läheinen, ovat luonteeltaan molemmat sellaisia vekkuleita veijareita, hyvin huolettomia ja huumorintajuisia. Miehelle tuntuukin olevn kauhean kova paikka, että esikoinen on niin vakavamielinen ja "erilainen". Joskus mies oli kaljapäissään avautunut siskolleni ja kertonut, miten hän ei koe oikein minkäänlaista yhteyttä esikoiseensa. Se on tosi surullista. Pitänee siis pakottaa tuo tuppisuu äijäkin kuuntelemaan ja saada se tajuamaan, ettei saa luotua minkäänlaista suhdetta poikaansa, jos ei tee jotain sen eteen. Kai tässä on se, kun mies tosiaan EI osaa PUHUA, siis todella syvällisesti ja sitten taas tuo esikoinen tykkää nimenomaan pohtia asioita syvällisesti. Huoh... että voikin olla vaikeaa.
Niin että miten nyt sitten ohjata poika ja isä yhteen, keksimään jotain yhteistä juttua, jolla saisivat välejään läheisemmäksi? Nuoremman kanssa siis tuo kaikki sujuu mieheltä luontevasti, vanhemman kanssa ei. On vaikea keksiä mitään, mitä isä ja esikoinen voisivat tykätä tehdä yhdessä... Ehkä joku kalastelu? Pitää ehdottaa.

Sanoin pojalle, että hän on meille hyvin rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Ja että meille tärkeää on vain se, että hänellä itsellään on hyvä olla. Luulen silti, että poika haluaisi nämä sanat kuulla isältään myös.

 

[nörttipoju]

Mitä jos hommaisit elämän ;D Mitä ihmettä kyttäät poikasi asioita aika surkea elämä täytyy olla jos ei elämä muun ympärillä pyöri kuin pojan ;D

 

[herra nörtti]

Alotetaan nyt vaikka siitä että "netissä"/ koneella voi tehdä niin hemmetisti. Lukea uutisia, pelata, olla siellä "feispuukissa" tai vaikka katsoa leffoja. Voi siis ajatella että koneella ollessaan lukee lehteä, pelailee biljardia, soittelee kavereille ja käy elokuvissa. No tämä on ehkä hieman kaunistettu versio.
Poikasi kuulostaa täysin normaalilta ja jos kavereita on ja niitä tapaa edes joskus niin onhan se hyvä asia. Se ettei tytöt kiinnosta (muuten kun seksuaalisesti vaikka eihän sitä äitille sanota) on ihan normaalia tossa vaiheessa, varsinkin jos on vähän omaa ikäänsä edellä sillä tyttöjen ajatuksethan kulkee tossa vaiheessa lähinnä vanhojen tanssi mekoissa. Kyllä ne tytötkin alkaa myöhemmin kiinnostaa.

Se mistä minun mielestäni pitäisi olla huolissaan on nimen omaan pojan liikunta, olisi hyvä jos jotain ohjattua liikutnaa olisi pari kertaa viikossa. Ei siis oma toimista lenkkiä vaan jotain tiettyyn aikaan olevaa touhuamista. Tutustuu oman ikäsiin ihmisiin ja pysyy se painokin kunnossa. Jotain pojalle mieluista aihetta sitten tietenkin (esim. kamppailulajit..)


t. 28-vuotias mies joka pystyi samaistuman tekstiin täysin

 

["rtee"]

Tekstisi kuulostaa ihan minulta ja veljeltäni teini-iässä ja kyllä meistä molemmista ihan normaaleja aikusia tuli. En olisi huolissaan, jos pojalla on kuitenkin kavereita ja vaikuttaa onnelliselta. Poika varmasti juttelee myös siellä netissä paljon ihmisten kanssa, sosiaalista kanssakäymistä sekin, hieman erilaista vain.

 

["rtee"]

Oikeastaan luulen, että pojallasi on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä keskivertoa paremmin. Poika on selvästi fiksu ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja uskaltaa mennä oman mielensä mukaan. Sellaiset ihmiset tätä meidän maailmaa rakentaa, ei ne jotka kulkevat päättömästi massan mukana.

 

["vieras"]

En olisi sinuna huolissaan yhtään! Koska koulunkäyntikin sujuu hyvin niin en näe tuossa mitään kamalaa. Toki jos kaiket päivät istuu tietokoneen äärellä niin voisit yrittää houkutella johonkin harrastuksiin tai ihan vaikka pyöräilemään. Kaikki eivät kaipaa ystäviä samalla tavalla kuin toiset, heille riittää että koulussa/työpaikalla näkee tuttuja. Sen jälkeen voikin tällaiset omissa oloissaan viihtyvät ihan jo kaivata sitä yksinoloa kun on ensin oltu koulupäivä/työpäivä koko ajan muiden joukossa melun keskellä.

Tuossa iässä tuollaisen ikätovereistaan vähän "poikkeavan" voi olla hankala sopeutua joukkoon mutta yleensä sitten jatko-opiskeluista löytyy omanlaista seuraakin. Moni teknistä alaa opiskeleva on ollut poikasi kaltainen nuorempana.

 

[Ihan harmaana]

Kiitos herra Nörtti. Tekstisi oli oikeasti tosi kannustava. Tiedätkö, poikani sanoi joskus, että "Olen nörtti ja ylpeä siitä". Ja nörtti hän saa ollakin, ihan vapaasti. Rakas nörtti onkin. Kavereita pojalla tosiaan on esim. siellä lukiossa, ei ole siellä yksin.
Tytöistä hän sanoi, että ei vaan ole samalla aaltopituudella tyttöjen kanssa, kun niitä tosiaan kiinnostaa niin älyttömät asiat. Kuten juurikin ne meikit, hiukset, vaatteet, yms... Mutta joo, eiköhän tuo joskus löydä sellaisen tytön, jota kiinnostaa mahdollisesti syvällisemmät asiat.

Mikään kyttäävä mutsi en halua olla, en todellakaan vaadi, että minun pitää tietää joka ikinen asia, mitä lapseni tekee. Kyllä lapsella saa olla ihan oma elämä. Mutta uskon, että jokainen lapsi/teini kaipaa sitä, että omat vanhemmat on kiinnostuneita hänestä. Ja äitinä koen, että mulla on myös velvollisuus olla kiinnostunut lapsestani. Voisin toki vaan kääntää selkäni ja sulkea silmäni ja olla, kuin mulla ei lasta (lapsia) olisikaan. Mutta enpä usko, että se olisi lapselleni hyväksi. Kummallekaan.

Mietin tässä, että mieheni veli oli luonteeltaan aika samanlainen, kuin minun esikoiseni. Herkkä, kiltti, "erilainen". Mutta hänellä oli kuvioissa se alkoholi, jonka vuoksi miehelläni oli melkoisen hankala suhde häneen. Mies toisaalta välitti veljestään todella, oli hänestä huolissaan. Toisaalta vihasin veljensä alkoholi ongelmaa, sitä miten se juominen vaikutti kaikkeen ja kaikkiin. Ja tosiaan lopultahan veli kuoli siihen juomiseensa. Ehkä mies jollain lailla pelkää samaa pojastaan? Että menettää toisen rakkaan, herkän, kiltin ja syvällisen ihmisen? En tiedä...
Miehen kotona ei tosiaan koskaan puhuttu mistään. Vanhemmat ei liiemmin lastensa menoista välittäneet, kaikenlainen hellyys ja läheisyys oli perheessä tabu. Siksi kai miehellekin on vaikeaa näyttää tunteitaan ja puhua syvällisesti. Kyllähän tuo siis puhuu, paljonkin! Mutta ei siis puhu tunteistaan, eikä mitään syvällisempää.
Itse taas olen kotona oppinut siihen, että asioista puhutaan ja että KAIKESTA voi puhua.

Hyvä mies tuo on, kiltti ja uskollinen. Lapsillekin on ollut hyvä isä. On hoitanut alusta asti vaipanvaihdot ja kylvetykset ja pitänyt lapsia sylissä. Jossain vaiheessa vaan etääntyi esikoisesta, kun esikoinen tosiaan on omanlaisensa. Rakastaa poikaa varmasti, on huolissaan myöskin. Ei vaan "osaa" tehdä mitään. Nuoremman kanssa tosiaan touhuilee paljonkin.

Mutta aion asiasta puhua miehelle ja toivon, että ottaa onkeensa. Eihän sen nyt tarvi mitään kauhean ihmeellistä pojan kanssa puuhata. Ihan vaikka heitellä tikkaa tai jotain, olla läsnä. Ja saada poika tajuamaan, että hänkin on isälleen tärkeä ja rakas juuri sellaisena, kuin on.

 

[Ihan harmaa]

Kiitos myös rtee ja "vieras", sananne lohduttivat paljon.

 

[16v]

joo vituttaa tää elämä muakin

 

[Ihan harmaa]

Ja Akaatille sanoisin, että olen samaa mieltä kanssasi. Ymmärrän kyllä, että joskus, joissain tilanteissa se netin katkaisu on hyvä idea (ja siis tiedän, että niin voi tehdä...), mutta tässä tilanteessa en koe sitä hyväksi ratkaisuksi. Tiedän pojan pitävän siellä yhteyttä moniin koulukavereihin ja muihin, enkä tosiaankaan usko, että olisi hyväksi katkaista nekin sosiaaliset suhteet. Eli ei, tässä kohtaa en ainakaan ole tuollaista ratkaisua tekemässä.

 

["rtee"]

Ja Akaatille sanoisin, että olen samaa mieltä kanssasi. Ymmärrän kyllä, että joskus, joissain tilanteissa se netin katkaisu on hyvä idea (ja siis tiedän, että niin voi tehdä...), mutta tässä tilanteessa en koe sitä hyväksi ratkaisuksi. Tiedän pojan pitävän siellä yhteyttä moniin koulukavereihin ja muihin, enkä tosiaankaan usko, että olisi hyväksi katkaista nekin sosiaaliset suhteet. Eli ei, tässä kohtaa en ainakaan ole tuollaista ratkaisua tekemässä.

Minä voin ainakin sanoa, että netin katkaiseminen olisi ollut suurin piirten pahinta mitä äitini olisi voinut tehdä minun ollessa teini. Löysin netin kautta samanhenkisiä ystäviä ympäri maailmaa ja vielä vuosien jälkeen moni heistä on elämässäni. Vielä jos poika on ujo, kuten minä olin, on netissä niin paljon helpompi tutustua ihmisiin ja puhua syvällisistäkin asioista. Minulla oli teininä kavereita koulussa, mutta en osannut puhua heille oikeasti vaikeista asioista. Niistä vaikeista asioista sain sitten puhuttua ystävilleni netissä ja en tiedä mihin olisin joutunut ilman heitä.

 

["höh"]

On vaan turhan paljon tapauksia että kun poika on muutaman vuoden ollut "netissä" ja kun on muuten vaivaton kaveri niin monta juttua jää huomaamatta. Vinttihuoneesta voi löytyä 30v skitsofreenikko joka ei ole lukion jälkeen tehnyt muuta kuin viettänyt "välivuotta".

 

["rtee"]

[QUOTE="höh";24074223]On vaan turhan paljon tapauksia että kun poika on muutaman vuoden ollut "netissä" ja kun on muuten vaivaton kaveri niin monta juttua jää huomaamatta. Vinttihuoneesta voi löytyä 30v skitsofreenikko joka ei ole lukion jälkeen tehnyt muuta kuin viettänyt "välivuotta".[/QUOTE]

No tämä poika ei vaikuta mitenkään ongelmaiselta ja jos onkin niin hänellä on selvästi rakastava ja huolehtiva äiti. Ei kaikkia yksin viihtyviä tai nörttejä pidä yrittää väkisin tunkea muiden joukkoon ja yhteiskunnan muottiin sopivaksi, koska niillähän voi olla vaikka skitsofrenia. Toiset ihmiset vain kaipaavat vähemmän ihmisten seuraa, on introvertteja ja ekstrovertteja. Jostain kumman syystä yhteiskunnassa vain arvostetaan niitä eksrovertteja.

 

["vieras"]

[QUOTE="höh";24074223]On vaan turhan paljon tapauksia että kun poika on muutaman vuoden ollut "netissä" ja kun on muuten vaivaton kaveri niin monta juttua jää huomaamatta. Vinttihuoneesta voi löytyä 30v skitsofreenikko joka ei ole lukion jälkeen tehnyt muuta kuin viettänyt "välivuotta".[/QUOTE]

Ap:n poika kuitenkin käy lukiota hyvällä menestyksellä eli selvästi kiinnostaa koulu. Löytää varmasti opiskelupaikan jos jatkaa samalla mallilla koulunkäyntiä ja ap:han kirjoitti että tietotekniikka kiinnostaa. Pojalla on siis jo tulevaisuudensuunnitelmia että asiat on ainakin näin ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna ihan hyvin.