Harmaana kirjoittelen nyt, en halua että kukaan tunnistaa. Toivoisin myös asiallista kommentointia ja neuvoja/vinkkejä.
Minulla on pian 17 v poika. Hän on aina ollut "erilainen" lapsi/nuori. Kotona viihtyvä ja "kiltti". Todella empaattinen ja pienestä asti on pohtinut isojakin asioita hyvin syvällisesti, myös herkkä. Kavereita on ollut muutama hyvä, mutta heidänkin kanssaan viettää vapaa-aikaansa hyvin vähän (ehkä kerran kahdessa kuukaudessa kyläilee jonkun kaverin luona tai kaveri meillä). Enemmän on aina ollut kotona viihtyvä. Koskaan ei ole valitellut yksinäisyyttä, vaan sanoo, että näin on hyvä.
Koskaan ei ole kokeillut alkoholia tai tupakkaa (vastustaa ja paheksuu näitä syvästi). Me vanhemmat emme ole mitään absolutisteja kuitenkaan. Mutta pojalle rakas setä kuoli alkoholiin ja pojan mummu sairastaa mm. keuhkoahtaumaa ja luulen, että nämä osasyynä alkoholi- ja tupakkavastaisuuteen. Toki olen mielissäni, ettei päihteitä halua edes kokeilla!
Koskaan ei ole halunnut kuleka "massan" mukana, ei esim. pukeudu mitenkään muotien mukaan. Sanoo, että tahtoo olla oma itsensä ja jos joku siitä näkee vaivaa, niin se on sen ongelma. Pojalle itselleen on tärkeintä, että viihtyy omissa vaatteissaan. Ihan siis normeja perusvaatteita käyttää, mutta ei mitään muotifarkkuja tai tietynlaisia paitoja, tms. On aika "neutraali" pukeutumisessaan. On ollut aina helppo lapsi, ei kiroile tai ole muutenkaan ollut hankala. Toki normaali uhma oli pienenä, mutta esim. mitään hirvittävää murkkuikää ei. Koulussa on menestynyt aina loistavasti ja onkin opiskelussaan kunnianhimoinen. Opiskelee nyt lukiossa, missä matematiikka, englanti, fysiikka ja kemia ovat vahvimmat aineet. Johonkin tietokone-alalle tahtoo aikuisena. Tyttöjä ei tapaile koskaan (ei tosin poikiakaan "siinä mielessä", joskaan sekään ei olisi mulle ongelma), ei kuulemma kiinnosta katsella jotain hienohelmoja, joita kiinnostaa vaan meikit, vaatteet ja se että on laiha.
Kaikinpuolin siis helppo teini, kiltti ja fiksu, tietää todella paljon maailman asioista ja on niistä kiinnostunut. Mikä sitten on ongelma?
No, mua toisinaan huolestuttaa, että poika viihtyy vain kotona. On sulkeutunut omaan huoneeseensa, netin ääreen. En 100% tiedä mitä kaikkea netissä puuhaa, mutta ei myöskään koskaan peittele mitään, kun huoneessaan käyn. Yleensä lukee uutisia tai pelaa jotain. Toisinaan myös esittelee mulle mitä pelaa. Joten tuskin mitään kauhean päätöntä siellä touhuaa. Mutta huolestuttaa, kun olisi netissä AINA! Joo, on varmasti nettiriippuvainen... luulen niin. Joskus mietin onko poika masentunut. Ei kyllä vaikuta siltä, silloin kun juttelee meille, niin on ihan reippaan ja iloisen oloinen. Mieheni vanhempien luona käy myös ja saattaa parikin tuntia istua Papan kanssa juttelemassa politiikasta tai muista päivän polttavista aiheista. Pappa on pojalle ollut aina rakas.
Joskus vaan tuntuu, että vaikka se poika pyörii tuossa, ihan lähellä, niin on silti niiiiin kaukana! Kun yritän puhua esim. tuosta netissä olemisesta, niin vastaus on jotain "jaa jaa"...
Olen miettinyt nyt, että yrittäisin saada pojan oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään, että olen huolissani. Yrittäisin saada jonkinlaisen kunnon keskusteluyhteyden häneen. Se vaan tuntuu niin vaikealta... Isäkin toki siis kuvioissa on, mutta ei hänestä ole tässä apua. Mies on aikanaan kotonaan oppinut, että asioista ei puhuta. Ja on tosi vaikeaa opettaa aikuista miestä puhumaan. Toisinaan se ärähtää pojalle, ettei tarttis aina siellä koneella istua, mutta voinette arvata, ettei siitä nyt ainakaan ole apua. Tänään yritin miehen kanssa asiasta jutella, tai siis hän itse otti puheeksi, että tarttis tuo poika saada tuolta koneen ääreltä pois. Kun sitten aloin näitä ajatuksiani ja huoliani hänelle purkamaan, niin mies menikin ihan lukkoon. Kun ei osaa puhua. (Joo, rassaa välillä parisuhdetta aika pahasti.)
Meillä on toinenkin poika, hieman nuorempi. Hän on aina ollut luonteeltaan räiskyvämpi ja avoimempi, sekä sosiaalisempi. Juttelee meille paljon, tapaa kavereitaan ja ulkoilee (ihan vapaaehtoisesti).
Niin että miten mun pitäisi toimia? Miten saada tuo esikoinen enemmän meidän seuraan, miten saada hänet juttelemaan? Pelkään sitäkin, että kun aina istuu koneensa vieressä, on pian ylipainoinen (on lihonut jo aikalailla, tosin vielä normaalin rajoissa) ja sairastuu. Kummankin vanhemman suvussa on sydän- ja verisuonisairauksia, sekä diabetesta.
Miten huolissani pitäisi olla? Entäs tuo, kun ei tytötkään kiinnosta? Onko mun pojasta tulossa joku laiska ja lihava vätys, joka ei naisiakaan koskaan löydä.
Ja kyllä tajuan senkin, että me vanhemmat ollaan itse osasyyllisiä tähän, että tilanne on tällaiseksi päässyt. Mutta onko mitään tehtävissä enää?
Kiitos, jos joku ihana jaksoi lukea ja jaksaa vielä kommentoidakinjotain asiallista.
Poika lähinnä pikkuveljensä kanssa paineli (huvipuistossa), ei kaivannut kertaakaan konettaan ja kotiin päästyä kaatui rättiväsyneenä sänkyyn. 
Onko teillä suvussa muilla samankaltaista käyttäytymistä? Miehen puolella on hiljaisia, arkoja ja itsekseenviihtyviä tyyppejä sekä myös toisaalta suorasukaisia ja itsepäisiä henkilöitä. Löytyy myös masennusta ja pari skitsoa. Lukeneita ihmisiä, mutta sos.suhteet sakkaavat, on eroja paljon ym...
