N
Niisku-N
Vieras
Olen 3-kymppinen nainen ja naimisissa oltu jo 8 vuotta. Ikinä en ole miestäni pettänyt eikä ole ollut juuri houkutustakaan. Nyt kuitenkin mun pää on mennyt ihan sekaisin ja olen vähän ihastunut työkaveriini. Työkaverini on myös varattu, mutta tuntuu olevan muhun aika ihastunut. Oltiin työporukalla laivalla ja mies vokotteli mua kokoajan, tuli halailee ja muuta. Olin kännissä ja mun teki mieli niin paljon hyppää sänkyyn se miehen kanssa. Mulla oli pikkupöksyt ihan kosteena kokoajan ja mielessä vaan pyöri ajatus että haluun sänkyyn sen kanssa. Mitään ei tehty mutta lähellä oli.. Aamulla pää selvänä hirvitti vähän sen illan ajatukset mutta edelleen olin tosi halukas..
Mun oman miehen kanssa harrastetaan seksiä kerran pari viikossa, eli suht usein näinkin pitkälle parisuhteelle, mutta seksi ei ole aina kauheen tasokasta. Mun mies ei jaksa välttämättä hirveesti kosketella mua, vaan haluisi heti vaan panna. Itse kaipaisin enemmän hyväilyä ja tunnetta että olen haluttava. Varmaan juuri se sai mut niin kiimaseksi sinä iltana - tunsin olevani tosi haluttava. Pienikin hipasi tuntui ihanalta.
Voi kun tuntuu pahalta. Haluisin palata siihen tasaiseen fiilikseen mikä oli ennen, toisaalta seikkailu houkuttelee mielessä. Rakastan kuitenkin miestäni enkä halua pilata suhdettamme.