Tekisi mieli jättää mies (ja lapset)

[Hanna]

Mikä kriisi se tämmöinen on? Olen viime kuukausina huomannut kuin vahingossa leikitteleväni ajatuksella, että haen avioeroa. Joskus ajatukset juoksevat jopa niin, että kuvittelen luopuvani huoltajuudesta, jättäisin lapset miehelle.

Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, lapset ovat 8- ja 5-vuotiaat. Meillä ei ole isoja ongelmia kuten väkivaltaa (ei henkistä, ei fyysistä), alkoholismia, pettämisdraamoja, riitoja... jne. Pieniä arkipäivän nahinoita nyt on kaikilla, mutta koskaan esim. emme riidellessämme loukkaa toisiamme, ei lennä sormukset eikä halveksivat sanat.

Miksi sitten mietin eroamista?

 

[juuei]

sul on liian vähän sitä oikeasti omaa aikaa (niinku mullakin)

 

[minä]

eiköhän tässä olisi terapian paikka?

 

[Hanna]

Hymynaama? Mistäs se tuonne tekstin joukkoon pomppasi? Sulkeet piti mennä kiinni, ei laittaa hymiöä tuohon.

Hmm...liian vähän omaa aikaa? Voi olla. Terapiaa? Ehkä. En ole miettinyt noin pitkälle. Nyt vaan tuli tämä asia mieleen kun istahdin koneelle ja päätin jakaa ajatukseni teidän kanssanne. En mieti tätä tietoisesti päivittäin, vaan aina joskus asia tulee kuin salaa ajatuksiini.

Ystäväni erosi miehestään vuosi sitten. Typerää mutta totta, huomaan kadehtivani häntä kun hän saa olla yksin joka toisen viikon. Tehdä ihan mitä ikinä haluaa. Niin se taitaa olla että kaipaan omaa aikaa. En edes haluaisi lähteä mihinkään, tehdä mitään erikoista. Haluaisin olla vaan, yksin. Kotona, ulkona, ihan sama missä kunhan voisi joskus olla vastuussa pelkästään vain itsestään.

 

[äiti minäkin]

Huh huh lapsiparat. ehkä et ole koskaan oikein kasvanut aikuiseksi kunnolla, aikuisen vastuuseen. miksei terapiakin olisi ihan hyväksi, auttaisi näkemään missä tilanteessa olet ja mitkä ovat aikuisen vastuut. hanki omaa aikaa, mutta älä tee lapsillesi tuhoa oman itsekkyytesi takia ja eroa.

 

[Hankey]

Eron sijasta ehdotan lapsenvahdin palkkaamista, lähdet sitten miehen kanssa jonnekin tai jos mies on vaan töissä, menet itseksesi.

 

[maanvaiva]

ehkä suhteesta puuttuu se lima, kun ei siinä kerran riidellä kunnolla. tylsistyyhän sitä.

 

[vieras]

ehkä suhteesta puuttuu se lima, kun ei siinä kerran riidellä kunnolla. tylsistyyhän sitä.

Samaa mieltä. Hyvässä suhteessa myös riidellään ja jopa loukataan toista. Taidatte olla toisillenne kuin sisko ja veli.

 

[Hanna]

Huh huh lapsiparat. ehkä et ole koskaan oikein kasvanut aikuiseksi kunnolla, aikuisen vastuuseen. miksei terapiakin olisi ihan hyväksi, auttaisi näkemään missä tilanteessa olet ja mitkä ovat aikuisen vastuut. hanki omaa aikaa, mutta älä tee lapsillesi tuhoa oman itsekkyytesi takia ja eroa.

Stop tykkänään. Onko teidän mielestänne ajattelu sama kuin toteuttaminen? En sanonut toteuttavani ajatuksiani ja jos luet tekstini, huomaat että ihmettelen itsekin tällaisia ajatuksia.

 

[Helmeri]

sul on liian vähän sitä oikeasti omaa aikaa (niinku mullakin)

Vai liikaa kun ehtii ajattelemaan

 

[Hanna]

ehkä suhteesta puuttuu se lima, kun ei siinä kerran riidellä kunnolla. tylsistyyhän sitä.

Samaa mieltä. Hyvässä suhteessa myös riidellään ja jopa loukataan toista. Taidatte olla toisillenne kuin sisko ja veli.

No on teillä erikoiset käsitykset "hyvästä suhteesta" Täytyy kyllä sanoa, että en usko kuitenkaan että riitely ja toisen loukkaaminen on se, mitä kaipaan elämääni. Mielestäni hyvässä suhteessa kumpikin kunnioittaa ja tukee toista, eikä iske arkoihin paikkoihin. Tjaa....olisinkohan onnellisempi jos olisi hakkaava ja huoraksi solveeraava mies? Tuskinpa sentään!

 

[vieras]

30-v kriisi. Älä tee mitään radikaalia nyt. Se menee ohi. Sä et nyt usko tätä, mutta jälkeen päin huomaat sen. :hug:

 

[kp]

jätätkö lapset miehelles, kun lähdet,ap?

 

[sykettä muuten]

Kannattaa tosiaan järkätä omaa aikaa muuten kuin eroamalla. Palkaa hoitaja kotiin jos ei mies jouda tarpeeksi olemaan esim töiden vuoksi. Eroaminen "turhan takia" on todella elämän haaskausta ja leikkimistä toisten ja itsensäkin tunteilla. Yksin on pakko olla joka toinen vkl jos lapset ovat toisella vanhemmalla erotilanteessa, eikä se oikeasti niin kauhean mukavaa aina ole.

 

[Istafra]

Stop tykkänään. Onko teidän mielestänne ajattelu sama kuin toteuttaminen? En sanonut toteuttavani ajatuksiani ja jos luet tekstini, huomaat että ihmettelen itsekin tällaisia ajatuksia.

Joskus väsyneenä minäkin leikittelen tuollaisilla ajatuksilla, vaikkei minulla mitään kriisiä olekaan.
MUTTA olen lapsettomanakin leikitellyt välillä oravanpyörän jättämisajatuksilla. Sinkkuyksiöni ostin siksi, että olisin sitten parinkymmenen vuoden kuluttua myynyt asunnon, ostanut maalta pienen talviasuttavan mökin ja muuttanut sinne kirjapinon ja kissan kanssa =)

 

[Hanna]

sul on liian vähän sitä oikeasti omaa aikaa (niinku mullakin)

Vai liikaa kun ehtii ajattelemaan

Olet kyllä Helmeri oikeassa, että jos on liikaa aikaa ajatella, sitä monesti takertuu aivan tyhjänpäiväisiin asioihin ja kehittää niistä ongelmia. Joskus on sellaisiakin ajanjaksoja elämässä ollut, mutta vuosia sitten. Viimeiset 6-7 vuotta ovat olleet sellaista haipakkaa, että tämä probleema on tuskin nyt näiden kummallisten ajatusteni aiheuttaja.

Kaipa tämä on jokin ikäkriisi. Tai avioliittokriisi. Aika moni tuttavapiirissämme on eronnut 10-12 vuoden yhdessäolon jälkeen. Taitekohta. Kestääkö _todella_ arkea vaiko eikö kestä. Tässä kohtaa kai astuu esiin se ...TAHDOTKO rakastaa niin myötä....

 

[vieras]

Huh huh lapsiparat. ehkä et ole koskaan oikein kasvanut aikuiseksi kunnolla, aikuisen vastuuseen. miksei terapiakin olisi ihan hyväksi, auttaisi näkemään missä tilanteessa olet ja mitkä ovat aikuisen vastuut. hanki omaa aikaa, mutta älä tee lapsillesi tuhoa oman itsekkyytesi takia ja eroa.

Stop tykkänään. Onko teidän mielestänne ajattelu sama kuin toteuttaminen? En sanonut toteuttavani ajatuksiani ja jos luet tekstini, huomaat että ihmettelen itsekin tällaisia ajatuksia.

Just vasta puhuttiin kaverin kans tuosta hommasta. Tulee yks kaks aika, että ei oo tyytyväinen mihinkään.

Tulee tämmönen aika:
Vois lähteä hevon perseeseen ja jättää KAIKKI. Lähteä yksin, aloittaa alusta, valita oikein ja viisaammin, olla rauhassa ja ois aikaa itselle. Lapsetki vaan ahistaa ja mies on torvelo. Ei tiedä, mikä elämässä on hullusti, ei mikään ja silti kaikki. Vituttaa, suututtaa, ilman mitään järkevää syytä. Kyllästyttää vaan, tätäkö tää on loppuun asti? Haistakaa paska, minä lähden, ku vielä kykenen!

Se on vaan se kuuluisa 30 kriisi. NAurettavaa, eihän se mulle tule, mulla on joku ihan muu... Sitä se on. Se menee ohi.

 

[Ultramariini]

Olettaisin, että tuollaiset ajatusleikkittelyt ovat aika tavallisiakin. Itse olen ainakin niitä "harrastanut", minulle ne ovat kummunneet ehkä jonkinlaisesta kriisistä. Tai pikemminkin sellaisesta, että pyrkii löytämään itseään, kun välistä tuntuu että se oma itse tai omin itse on jäänyt perheen alle. Ja ihan itse olen sen sinne tuuppannutkin, en mitenkään siis alistettuna.
Vaan lasten ollessa vielä pienempiä, on elämä ollut niin intensiivisesti sidoksissa heihin ja kun se sidos lasten kasvaessa on tietyllä tapaa löyhentynyt, on alkanut kaivata jotakin uuutta.
Ja vaikkei tosissaan olekaan eroa ajatellut, on sitä silti miettinyt, että entäs jos..

Tosin niin varmaan miehenkin tahollaan.

 

30-v kriisi. Älä tee mitään radikaalia nyt. Se menee ohi. Sä et nyt usko tätä, mutta jälkeen päin huomaat sen. :hug:

Kiitos Joo, en ole koskaan ollut "tuumasta toimeen"-tyyppiä, pikaisia ratkaisuja ei ole näköpiirissä. Olen aika varma että ei tässä mitään eroa ole tulossa tällaisista ajatuksista huolimatta tai jos onkin, ajatusprosessi kestää vuosia. Siinä ehtii kriiseistäkin selvitä ja järkiintyä jos sellainen sattuisi nyt päällä olemaan Mutta kieltämättä on sellainen paha aavistus että emme ehkä kuitenkaan vietä loppuelämäämme yhdessä. Lasten kannalta se olisi todellakin harmillista ja sen vuoksi aion viimeiseen asti taistella eroamista vastaan, helpolla en voisi liitosta lähteä.

Kp, kun kerran kysyit: Jos kuitenkin lähtisin, luultavasti ottaisin etävanhemman roolin. Mieheni on erinomainen isä.

 

[ihmettelen]

Mikä kriisi se tämmöinen on? Olen viime kuukausina huomannut kuin vahingossa leikitteleväni ajatuksella, että haen avioeroa. Joskus ajatukset juoksevat jopa niin, että kuvittelen luopuvani huoltajuudesta, jättäisin lapset miehelle.

Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, lapset ovat 8- ja 5-vuotiaat. Meillä ei ole isoja ongelmia kuten väkivaltaa (ei henkistä, ei fyysistä), alkoholismia, pettämisdraamoja, riitoja... jne. Pieniä arkipäivän nahinoita nyt on kaikilla, mutta koskaan esim. emme riidellessämme loukkaa toisiamme, ei lennä sormukset eikä halveksivat sanat.

Miksi sitten mietin eroamista?

Eroa vain jos siltä tuntuu mutta miksi noin isot lapset jättäisit? Nuohan ovat jo fiksuja ja viisaita.

 

[Hanna]

Tulee tämmönen aika:
Vois lähteä hevon perseeseen ja jättää KAIKKI. Lähteä yksin, aloittaa alusta, valita oikein ja viisaammin, olla rauhassa ja ois aikaa itselle. Lapsetki vaan ahistaa ja mies on torvelo. Ei tiedä, mikä elämässä on hullusti, ei mikään ja silti kaikki. Vituttaa, suututtaa, ilman mitään järkevää syytä. Kyllästyttää vaan, tätäkö tää on loppuun asti? Haistakaa paska, minä lähden, ku vielä kykenen!

Niin totta!!! Nyt helpotti. En ehkä olekaan tunteeton hirviöäitivaimonainen vaan ihan tavallisessa kolmenkympin kriisissä? No perhana. Tämähän onkin sitten aika hyvä tilanne.

Niiaa *niks*

 

[Hanna]

Eroa vain jos siltä tuntuu mutta miksi noin isot lapset jättäisit? Nuohan ovat jo fiksuja ja viisaita.

En oikein ymmärrä, mitä merkitystä on lasten iällä tässä? Ja mun lapset ovat tietysti fiksuja ja viisaita kaiken ikäisiniä. He hee.

Tarkoitatko että pienet lapset voi erossa jättää isälle mutta isommat pitäis ottaa itelle?

 

[Nora]

Tunteet tulevat ja menevät, sitoutuminen on tahdon asia. On tärkeää tahtoa rakastaa vaikkei siltä tuntuisikaan. Kyllä ne tunteetkin sieltä taas tulevat. Vaikuttaa siltä että etsit itseäsi kiireisten perheelle annettujen vuosien jälkeen. Ehkä kaipaat jotain omaa jossa saat toteuttaa itseäsi. Ota omaa aikaa, mieti ja tutustu itseesi vaikkapa sitten terapian avulla. Aina ei suhteessa tai perhe-elämässä ole vikaa vaan ihminen käy läpi omaa kehityskriisiään. Kirjoitan näin koska olen joutunut itse pohtimaan näitä asioita paljon. Voimia ap:lle!

 

[vieras]

Tulee tämmönen aika:
Vois lähteä hevon perseeseen ja jättää KAIKKI. Lähteä yksin, aloittaa alusta, valita oikein ja viisaammin, olla rauhassa ja ois aikaa itselle. Lapsetki vaan ahistaa ja mies on torvelo. Ei tiedä, mikä elämässä on hullusti, ei mikään ja silti kaikki. Vituttaa, suututtaa, ilman mitään järkevää syytä. Kyllästyttää vaan, tätäkö tää on loppuun asti? Haistakaa paska, minä lähden, ku vielä kykenen!

Niin totta!!! Nyt helpotti. En ehkä olekaan tunteeton hirviöäitivaimonainen vaan ihan tavallisessa kolmenkympin kriisissä? No perhana. Tämähän onkin sitten aika hyvä tilanne.

Niiaa *niks*

Ja kuule ystävä, kuka oletkin. Tämä on tavallista. Tätä on monella. Nämä erot ja lähtemiset on niitä turhia. Niitä kadutaaan. Kaikki on ihan hyvin. Kuvittele olevas murkku, joka paiskoo ovia ja huutaa. Murkkua ei kukaan ymmärrä, ei osaa lähestyä oikein ja oikealla hetkellä ja oikeassa hengessä. Aina joku vittupää laukasee väärällä hetkellä jotain aivotonta. Jos joku halaa, halaa väärin ja just sillon, ku potunkuorinta on kesken tai eteinen raivaamatta. Sitten tekis mieli karjua pää punaisena, että vittu te ootte tyhmiä! Tajuaako teistä yksikään, kin tyhmää sakkia te ootte??? Ja taas kaikki seisoo haavi auki, että ai mekö? JOO, JUST TE, TE ÄÄLIÖT teette elämästäni helvetin, vaikka kaikki on just hyvin. :hug:

 

[ddd]

Joku ikäkriisi toi on. Oletko kolmekymppinen? Kannattaa hakea apua ennen kuin teet mitään ns. turhaa ja tyhmää vain jonkun ohimenevän kriisin takia.