"VAIKKEI Viro olekaan enää elintarvikkeiden hinnoiltaan sama tuttu ostosparatiisi, on eläminen muuten Virossa huomattavasti halvempaa Suomeen verrattuna.
Selkeimmin kahden naapurivaltion ero näkyy terveydenhuollossa.
Virossa kaikki terveydenhuollon palveluntuottajat ovat itsenäisiä toimijoita. Eestin Kela, eli sairausvakuutuslaitos Tervisekassa (entinen Haigekassa) on terveyspalvelujen ainoa hankkija ja se myös korvaa kaikkien palveluntuottajien kulut.
Virossa hoitojärjestelmä perustuu yhteisvastuulliseen sairausvakuutukseen, jolla jokainen vakuutettu henkilö on oikeutettu samaan terveydenhuoltoon.
Työssä käyviltä virolaisilta sairausvakuutusmaksu verotetaan palkasta. Muun muassa lapsille ja nuorille, opiskelijoille, varusmiehille, työttömille ja eläkeläisille valtio takaa oikeuden sairausvakuutukseen.
Kuten monessa Euroopan maassa, myös Virossa jokainen asukas hankkii itselleen oman yksityisen perhelääkärin (perearst). Perhelääkärin kanssa kansalainen hoitaa kaikki normaalit lääkäritarkastukset ja hänen kautta voi saada myös lähetteitä jatkohoitoon ja leikkauksiin.
Virossa ei myöskään ole massiivisia kuukausien mittaisia hoitojonoja kuten Suomessa.
– Täällä pääset lääkäriin viikossa ja leikkaukseen alle kuukaudessa. Tilasin viikko sitten lääkärille ajan. Kävin siellä tämän viikon maanantaina, keskiviikkona haastateltu Seppälä täräyttää.
Terveys- ja hyvinvointipalvelut, kuten apteekki, hammaslääkäri ja fysioterapeutit, on keskitetty Virossa usein saman terveysaseman alle.
Suomalaisittain katsottuna Viro on edelleen edullisempi elinkustannuksiltaan. – Jos saat eläkettä vaikka 1 000 euroa ja vertaat, mitä kuluttaisit sillä Suomessa, täällä elämiseen jää enemmän rahaa, Liisa Seppälä sanoo. KUVA: ALEKSI JALAVA
Puhumattakaan sitten siitä, mitä lääkärillä käynti maksaa – tai siis ei maksa.
Terveyskeskusmaksuja Virossa ei ole, toisin sanoen perhelääkärillä käynti on ilmaista. Erikoissairaanhoidosta ja leikkauksista asiakas maksaa joka kerta ainoastaan viisi euroa – operoitiin sitten sydän tai sormi.
Sairaalassa olosta potilas maksaa 2,5 euroa vuorokaudelta.
Eikä laadustakaan joudu tinkimään. Viroon muuttaneiden suomalaisten mielestä paikallinen terveydenhoitoa on korkeatasoista, eikä häviä laadultaan suomalaiselle.
– Terveydenhuolto täällä on älyttömän hyvällä mallilla. Se on sujuvaa, asiantuntevaa ja ammattitaitoista, ja jos ei ilmaista, niin ainakin melkein, Haapsalun pikkukaupungissa asuva
Heli Matikka, 68, ylistää."
Ilta-Sanomat matkasi Viroon kysymään siellä asuvilta suomalaisilta, miksi elämä siellä on niin paljon parempaa kuin Suomessa. Näin he vastasivat.
www.is.fi
Viro on jo mennyt Suomen ohi.