Toggle sidebar

~The esikoisten syntyneetpino~

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sartsa83
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

Sartsa83

Vieras
Heippa kaikki tutut ja tuntemattomat!

Meillä on tuolla plussanneissa (Äidit 20-30v) pino "~The esikoisesta haaveilevien plussapino~" ja siellä päätettiin että halutaan jatkaa keskusteluja lapsien syntymänkin jälkeen ja niimpä sitten päätimme että minä laitan tännekin puolelle pinon, että päästään jatkamaan jutustelua.

Kun siis olet saanut lapsen ja haluat jatkaa keskusteluja täällä, voit ilmoittaa seuraavasti osallistumisesi tähän pinoon:

Esim.

Nimi........ikä..........esikoinen......synt. pv.kk.2010........sairaala

Näin pystytään pitämään "kirjaa" kuka on synnyttänyt ja koska. :)

Tervetuloa keskusteluihin mukaan! :)

Terv, Sartsa
 


jendde.........18v.......tyttö.............4.7.2010...............KOS
bambina......27v.......poika.............9.7.2010..............KHKS
Bubunen.......31v......tyttö.............21.8.2010..............TYKS
Sartsa83......27v......poika............21.8.2010..............VAS
Pieniminä.....20v.......tyttö.............26.8.2010...........SATKS
Daniella........21v..... tyttö.............21.10.2010............EKKS



 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tämä pino on virallisesti avattu. :) Voitte vaihtaa ajatuksianne täällä sillä aikaa kun me muut vielä pungerretaan omiamme tuolla plussanneissa maailmaan tai voidaan aloittaa keskustelut kunnolla sitten tuonnempana. :) Joka tapauksessa sana on nyt vapaa täällä. :hug: :heart:
 
SYNNYTYSKERTOMUS

KE 23.6
LAPSIVESIPUNKTIO

TO 24.6
Lääkäri soitti lapsivesipunktion tuloksia. Toinen tärkeä arvo ei ollut ihan vielä niin hyvä kuin pitäisi, mutta tärkeämpi arvo oli riittävän hyvä, että käynnistys voitaisiin aloittaa. Lapsen EPO-hormoni oli hieman koholla, joka viittaa siihen, että lapsi on hieman stressaantunut, mutta ei kuitenkaan vielä liikaa. Lääkäri sanoi, että meille on maanantaille (heti juhannuksen jälkeen) varattu kontrolliaika äitiyspolille, jossa katsotaan taas vauvan kasvua ja katsotaan, että jos osastolla on tilaa, niin meidät voidaan ottaa sisään käynnistykseen.

MA 28.6
Käynti äitiyspolille. Vaikka lääkäri oli viime viikolla sanonut, että varautukaa siihen, että jäätte sairaalaan sisälle, niin en kuitenkaan uskonut siihen, että vielä silloin osastolle jäädään. Osastolla oli kuitenkin tilaa, ja vauvan painoarvio jälleen sen verran suuri, että sairaalaan jäätiin. Yhtäkkiä tuli tunne, että olisin tarvinnut vielä pari päivää aikaa valmistautua. Mutta samalla tuli hieno tunne, että voi olla että saadaan miehelle ihana syntymäpäivälahja!! J
Klo 11 saatiin ensimmäinen cytotec-lääke, suun kautta otettava. siitä siirryttiin osastolle ja käyrille. Se piirsi sen verran supistuksia, että toista lääkettä ei annettu. Lääke voidaan antaa 4 tunnin välein, jos supistukset ovat heikkoja. Mikäli supistuksia piirtyy hyvin, ei lääkettä anneta lisää, koska se saattaa provosoida liikaa, mikä ei myöskään ole hyväksi. Toinen lääke annettiin klo 18, sillä supistukset loppuivat kuitenkin. Toinenkaan lääke ei kuitenkaan aiheuttanut mitään merkittävää.

TI 29.6
Miehen syntymäpäivä!! Today may be THE DAY, tai niin ainakin luultiin…
Ensimmäinen lääke klo 9 aamulla. Supistuksia tuli kyllä, mutta ei riittävästi, eivätkä ne olleet kipeitä, joten toinen lääke annettiin n. klo 14 ja yksi vielä illalla n. klo 18. Tässä vaiheessa toivo siitä, että saadaan miehelle ihana synttärilahja, alkoi hiipua. Meille sanottiin, että vielä kolmas päivä lääkitään, ja sitten pidetään välipäivä. Joten siinä vaiheessa alettiin todella toivoa, että kolmas päivä toden sanoo.

KE 30.6
Aamulla tultiin sanomaan, että lääkäri tekee ultraäänen ja tarkistaa, että vauva ei ole reagoinut lääkkeisiin mitenkään ja samalla lääkäri tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Lapsella oli kaikki hyvin, kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa n. 2cm jäljellä eli ei mitään muutosta!!! Sitten lääkäri sanoikin, että heillä on se periaate että 2 päivää lääkitään ja kolmas olisi sitten välipäivä. Mitä hittoo?? Meidät siis laitettiin kotiin keskiviikkona, ja pyydettiin tulemaan takaisin seuraavana aamuna n. klo 9.00. Huoh, miten saa ajan kulumaan seuraavaan aamuun??!!

jatkuu...
 
TO 1.7
Klo 9 saavuttiin taas äitiyspolille. Taas kolme cytotecia 4 tunnin välein. Eivät tehneet tulosta. Yöllä klo 23 aikaan illalla alkoi aivan järkyttävä mahakipu! Jouduin soittamaan hoitajaa “hätiin”. Käyrät piirsivät kyllä supistuksia mutta ne eivät tehneet mitään tulosta kohdunsuulla. Sain jotain lääkettä (vahvaa) jonka piti auttaa, mutta ei auttanut jonka jälkeen kätilö laittoi jotakin piikkiä reiteen, ja se sattui aivan järkyttävän paljon!!! Jälkeenpäin ajateltuna oli kipuna yhtä paha kun supistus. Mutta se auttoi, ja sain sitten yhden aikaan yöllä alettua nukkumaan.


PE 2.7
Lääkäri tulee katsomaan aamulla taas tilanteen. Tulos on sama!!?? Sormelle auki ja kanavaa 1,5-2cm jäljellä. Toivo alkaa hiipua. Lääkäri on sitä mieltä, että lähdetään viikonlopuksi kotiin (koska cytotec oli aiheuttanut viime yönä niin kovat mahakivut). Ei hitto!! Lääkäri haluaa kuitenkin katsoa vielä ultralla, että vauvalla on kaikki hyvin, jottei viikonlopun aikana tule sen takia ongelmia. Ultrassa kaikki hyvin, painoarvio nyt 4,3kg. Pettymys on suuri, kun taas laitetaan tyhjin käsin kotiin. Lääkäri sanoo näkevänsä meidän kasvoilta suuren pettymyksen. Ei siis osattu peitellä sitä kovin hyvin, mutta eipä kai ollut tarviskaan. Lääkäri käski tehdä viikonloppuna kaikkea kivaa, jotta saadaan ajatukset pois tästä asiasta, esim. käydä Anttilassa. WHAT??? J

Viikonlopun aikana tehtiin sitten kaikkea mahdollista, millä yritettiin saada synnytystä käynnistymään… tulipahan sitten kämppäkin siivottua ja matot pestyä! J

MA 5.7
Lääkärin suunnitelma: tänään vielä cytotecilla yritetään käynnistää, jos ei toimi, niin seuraavana päivänä oksitosiini-tippa.
Sain siis taas 3 cytotecia, synnytys ei käynnistynyt.

TI 6.7
Tippa piti aloittaa heti aamusta, koska sitä saa pitää 6h kerrallaan, jonka jälkeen se lopetetaan, jos mitään ei tapahdu. Noh, pitkä aamupäivä oli odotella, koska tippa aloitettiin vasta klo 14!!! Aivan ihana kätilö tuli iltavuoroon ja muutaman kerran tipan aikana kävi vähän pyöräyttelemässä kalvoja, josko se vähän avittaisi vielä lisää. Noh, supistuksia tuli, mutta ei kipeitä joten ei tehnyt tulosta. Tippa lopetettiin klo 20. Nyt avauduin kätilölle, että alkaa pikkuhiljaa riittää, pää ei kestä enää tätä, että lääkkeitä vaan kokeillaan, ja toivotaan että jotain tapahtuu. Käynnistämisestä ei ole kohta enää mitään hyötyä, kun laskettu aika lähenee koko ajan. Eikä kenenkään psyyke kestä tuollaista, että mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta. Kätilö pyysi päivystävää lääkäriä vielä tulla juttelemaan tilanteesta ja hän tulikin. Selitin samat asiat ja hän sanoi että juttelee aamulla vielä erikoislääkärin kanssa asiasta ja miettivät sitten selkeän suunnitelman, että miten edetään, koska nyt ei enää sitten odotella huomista ja katsota että mitä tapahtuu. Nyt pitää saada asiat tapahtumaan.
Saatiin lupa lähteä yöksi kotiin, jos tullaan aamulla takasin. No, mieluummin nukun kyllä omassa sängyssä, vaikka raskastahan se oli taas mennä kotiin tyhjin käsin.

KE 7.7
Taas matkataan sairaalaan aamulla klo 8.00. Lääkäri tulee juttelemaan aika pian klo 9 jälkeen kun ovat aamupalaverinsa pitäneet. Lääkäri tutkii kohdunsuun tilanteen ja toteaa, että tiukasti 2 sormelle auki, kanavaa 1-15cm jäljellä. Eli ei juurikaan muutoksia 1,5 viikossa!!! Raskasta… Lääkäri sanoo, että heillä on nyt sellainen suunnitelma, että tänään vielä kokeillaan lääkkeillä, ja jos eivät auta, niin huomenaamulla puhkaistaan kalvot ja “toivotaan” että synnytys käynnistyy siitä, mutta jos ei, niin torstai-iltana tai viimeistään perjantaiaamuna sitten leikataan. Lääkkeitä siis. Eivät auta. Illalla tulee taas kovat mahakivut, mutta eivät ole synnytyssupistuksia. Eivät taida olla supistuksia ollenkaan. Keho vaan reagoi lääkkeisiin, onhan niitä tullut jo 1,5 viikkoa. Saan taas lääkettä, myös nukahtamislääkettä, koska ei ole juuri tullut nukuttua. Saan muutaman tunnin nukuttua. Tänään olisi ollut kiva päivä saada lapsi, on meidän kihlajaispäivä.

TO 8.7
Herään aamulla 7.30 kun hoitaja tuo aamupalaa. Saan jonkin verran syötyä ja jään odottelemaan. Saliin mennään aika pian klo 8 jälkeen. Käyn siellä suihkussa ja kuuntelen kauhuääniä viereisestä synnytyssalista! Lääkäri tulee paikalle. Mies ehtii myös tulla juuri oikealla hetkellä. Siitä hyvinkin nopeasti puhkaistaan kalvot, aika lailla tasan klo 9.00. Lapsivettä valuu alusastiaan, ja se tuntuu tosi lämpimältä. J Joku antura kiinnitetään vauvan päähän, josta sitten seuraillaan sydämen sykettä. Lääkäri sanoo, että ei ole kovin optimistinen, että synnytys tästä käynnistyisi, kun ei ole pariin viikkoon tapahtunut mitään muutosta, mutta sanoi että mitä vaan voi kuitenkin tapahtua ja viimeistään seuraavana aamuna sitten vauva tulee pihalle.
Supistuksia alkaa tulla aika tasaseen, mutta ilokaasu on ainoa apukeino, koska epiduraalia ei voida vielä antaa. Ilokaasusta tulee huono olo, mutta se auttaa keskittämään ajatukset muuhun kun niihin koviin supistuksiin. Iltavuoroon tulee taas ihana kätilö klo 13. On ollut hoitamassa aikaisemminkin. Hän juttelee, auttaa ja on läsnä. Tuntuu tosi mukavalta, kun jollain on aikaa pysähtyä meille tärkeän asian edessä. Kohdunsuulla ei tunnu tapahtuvan mitään, kunnes erikoislääkäri tulee vielä ennen lähtöään käymään (n. klo 15) ja tarkistamaan tilanteen. Olen auki 4cm, joten epiduraali voitaisiin laittaa! Pohdin asiaa pitkään, koska ajattelen koko ajan sitä kun lääkäri sanoi että yleensä se laitetaan vasta kun on auki 6cm, joten tuntuu siltä että vähän aikaa pitää vielä kärvistellä. Mies ja kätilö ovat kuitenkin sitä mieltä, että kun lupa on saatu niin sen voi laittaa. Sitten kivut käyvät sietämättömiksi, ja epiduraali laitetaan n. klo 16. Se auttaa muutamaksi tunniksi ja voin jopa yrittää torkkua, mutta elimistö käy sen verran ylikierroksilla, että ei siitä mitään tule. Mieskin yrittää vähän torkkua synnytyssalissa olevassa sängyssä.
Aika kuluu, eikä mitään tapahdu sen 5cm jälkeen. Alkaa taas toivo hiipua! Kätilö vaihtuu klo 21.30. Tämä ihana kätilö lähtee ja tilalle tulee hieman vanhempi ja tylympi yksilö. Kivut lisääntyvät taas siitä klo 22 eteenpäin, eikä ole kivunlievityksestä tietoakaan! Tämä kätilö päättää katetroida, jotta saadaan vauvalle vielä lisää tilaa, ja itse en enää pääse liikkeellekään, joten vessakäynnit oli unohdettava.
Nyt alkaa keho sanoa stop, väsymys ja epätoivo hiipivät puseroon. Itkettää. Alan jo toivoa leikkausta, koska kohdunsuulla ei ollut tapahtunut edistystä, mutta kivut vain jatkuvat. Supistuksia kovennetaan silti oksitosiini-tipalla. Vauva yritetään saada “väkisin” sieltä nyt pois.

jatkuu...
 
PE 9.7
Lääkäri tulee paikalle n. klo 00.00 ja tutkii alapään. Olen epätoivoinen, sillä 2 viikon ajan olen saanut samanlaisia vastauksia jatkuvasti: kanavaa jäljellä ja tiukasti auki. Mies sanoi jälkeenpäin, että näki pienen hymyn lääkärin kasvoilla kun hän aloitti tutkimuksen ja hän sanoikin yhtäkkiä, että 8 cm auki ja kanavaa enää vähän jäljellä. Oh my God!! Vihdoinkin joku kertoo hyviä uutisia!!! Siitä eteenpäin kivun kanssa oleminen olikin yhtä tuskaa. Tällöin jäimmekin miehen kanssa kahdestaan jopa 50 minuutiksi!!! Se tuntui uskomattomalle, koska kivut olivat sietämättömiä ja välillä tuntui jopa ponnistamisen tarvetta. Hälytimme hoitajaa, mutta oma hoitajamme ei ehtinyt tulla vaan joku toinen sanoi, että hän tulee ihan kohta. No juu, 50 minuuttia olimme kuitenkin kahdestaan ja sen jälkeen kun hoitaja tuli, niin alkoi tapahtua. Olin täysin auki, mutta kanavaa oli vielä reunus jäljellä ja kätilö antoi käsivarteen piikin, joka “sulattaisi” reunuksen pois, jotta voisin alkaa ponnistamaan. Hän antoikin luvan alkaa ponnistamaan, kun sellainen olo tulisi, mutta lähti kuitenkin itse vielä pois. Ponnistaminen alkoi, ja kätilöä ei missään. Soitimme taas kelloa. Kätilö tuli n. 10 min päästä ja kysyi, että ponnistuttaako. Sanoin että joo, mutta tulee vaan jotain muuta, eli paskathan sitä tuli sitten väännettyä siihen. Kätilö sanoi vaan, että hyvä, vauva tekee itselleen tilaa. Kello oli nyt 01.10. Siitä alkoi kätilö laskea ponnistusvaihetta, vaikkakin se alkoi jo aikaisemmin…
Siitä ajasta on muutama muistikuva. Sen muistan, että sattui aivan pirusti ja että mies oli ihanasti tukena. Ponnistukset menivät oikeaan kohtaan, mutta vauva ei vaan tullut ulos. Kätilö laittoi sukat mulle jalkaan ja käski ottaa käsillä sukan varresta kiinni, jolloin saan itseni ja jalkani hyvään ponnistusasentoon (ja vedinkin niin kovaa käsillä sukista, että seuraavana päivänä oli kyllä hauikset kipeet!!!). Ei tulosta. Lääkäri tuli jossain vaiheessa katsomaan ja kätilö ja lääkäri asettuivat molemmille puolilleni ja laittoivat jalkani heidän lonkkiaan vasten, jotta saan jaloilla “potkaistua” voimaa. Itku tuli ja epätoivo, sanoin etten jaksa enää. Kätilö totesi vaan, että nyt vaatii vähän asenteen muutosta. Oli siinä vaiheessa mun mielestä hirmu pahasti sanottu. Ei se ainakaan yhtään tsempannut. Kätilö toi miehelle kostutetun pyyhkeen, jolla käski pyyhkiä mun kasvoja, kun olin ihan hiestä märkä. Musta tuntui, kun joku pyyhki mun kasvoja, että tukehdun siihen pyyhkeeseen. Voimat alkoi yksinkertaisesti loppua. Kello oli tässä vaiheessa n. 02.10. Ponnistusvaihetta oli kestänyt n. tunnin verran. Lääkäri tuli huoneeseen ja lähti saman tien. Tuli pian imukupin kanssa ja ajattelin, että vihdoinkin tajuavat auttaa!!! Imukuppi kiinnitettiin vauvan päähän ja jäätiin odottamaan supistusta. Ponnistin niin kovaa kun enää jaksoin, mutta imukupista huolimatta vauva ei tullut ulos. Jäätiin odottamaan seuraavaa supistusta, ja lääkäri korjasi asentoa. Otti kaksin käsin kiinni imukupista ja kunnon asennon. Ajattelin, että tästä ei hyvä seuraa, eihän se noin kovaa voi alkaa vetämään! Supistus tuli, ponnistin sen minkä pystyin, kätilö painoi mahaani ja lääkäri veti. Muistan sen tunteen, kun tuntui että halkesin kahtia. Sitten ei saanutkaan ponnistaa vaan piti odottaa. Sitten piti taas ponnistaa vartalo ulos. Vauva syntyi siis klo 02.33. 3860g ja 51,5cm (se niistä painoarvioista!!!!). Olin aivan pihalla ja kivuissani, enkä pystynyt avaamaan silmiäni. Kuulin vaan jonkun sanovan, että pieni poika. Jäin makaamaan kauheissa jälkisupistuksissa siihen sängylle, enkä voinut edelleenkään avata silmiä. Mies ja kätilö sanoivat että avaa nyt silmät, katso. Pystyin nopeasti katsomaan vauvaa, mutta en voinut olla silmät auki. Olin jossain ihan käsittämättömässä tilassa. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Jälkisupistukset jatkuivat varmaan tunnin verran, ja välissä kätilökin mukavasti huomautti, että ei nyt enää voi sattua. Mukava kommentti kuulla siihen väliin! Vauva annettiin rinnalle kyllä heti, mutta en osannut nauttia tilanteesta yhtään, sillä kivut olivat niin kovat. Vauva vietiin punnituksiin ym. ja jäin makaamaan sängylle, Olo oli niin tyhjä. Vauvalla oli sokerit hieman alhaiset, mikä on ihan normaalia, ja lämpöäkin oli 38 asetta. Mies sai vauvan sitten kapaloituna syliinsä ja sai syöttääkin ensimmäisenä. Mulle ei kerrottu, miksi en saanut kokeilla imetystä. Makasin vaan sängyllä, taisin nukahtaakin hetkeksi, kun jouduin 1,5h makaamaan jalat ylhäällä odottamassa tikkausta. Sitten lopulta lääkäri tuli tikkaamaan, ja puudutus ei auttanut, sitä kokeiltiin 3 kertaa. Eivätkä suostuneet kertomaan, montako tikkiä laitettiin. Lääkäri epäili, että repeämät oli niin suuret, ettei saanut niitä kunnolla tikatuksi, joten jouduin jäämään synnytyssaliin nukkumaan (kello oli nyt n. 05.00) ja odottamaan aamua, jolloin lääkäri katsoo että tarvitaanko siirtoa leikkaussaliin. Siinä verisissä lakanoissa nukuin sitten pari tuntia. Onneksi ei tarvinnut siirtää leikkaussaliin, vaan tikkaus oli onnistunut. Sama kätilö tuli aamuvuoroon, joka oli ollut edellisen päivän meidän kanssa. Olin siitä niin onnellinen! Hän pesi mua vähän ja lääkäri tuli katsomaan vielä. Kaikki oli niin hyvin kuin siinä tilanteessa voi olla, joten pääsin siirtymään osastolle. Mies oli mennyt aikaisemmin edeltä vauvan kanssa. Synnytys oli vihdoin päättynyt!!!!! Kesto oli n. 18h, ponnistusvaihe 1h 23min. Ja tosiaan ponnistusvaihetta ei alettu laskea ihan alusta, vaan siitä kohdasta, kun kätilö tuli huoneeseen. Huh, kaksi viikkoa siinä meni, mutta poika syntyi terveenä, se on tärkeintä!
 
ei hitto, en tajunnutkaan, että siitä tuli ihan noin pitkä!!!!!!!! :O :laugh:
no, ehkä joku jaksaa lukea, ja jos ei niin ei haittaa!! :D paljon tosta oon varmaan kyllä jo kertonutkin... ja musta tuntuu että paljon siitä jäi puuttumaankin, koska en kyllä enää muista, mitä tapahtui minäkin päivänä, kun tosiaan niitä päiviä oli niin monta! :P
 
Kiitos bambina synnytyskertomuksesta! Mä jaksoin kyllä lukea! :D Sulla on kyllä ollut TOSI rankka tuo käynnistysepisodi, varmaan olit lähellä sekoomista jo moneen kertaan :O Sä siis toisin sanoen synnytit sen 2 viikkoa! Huhhuh.. Ponnistusvaihekin sulla ollut toooosi pitkä. Itellä kun se oli sen 10 minuuttia niin voin vaan kuvitella kuin tommosessa menee voimat kun toista tuntia jo pinnistelee.. Mä en olis sen 20-10min ponnisteluni jälkeen jaksanu enää yhtään. Mutta niinkuin sanoit, tärkeintä on että poika syntyi terveenä! :hug: Tuosta tulikin mieleen, että tuo olotila jota kuvailit sulla olleen heti sen jälkeen kun poika oli syntynyt, on mullekin hyvin tuttu.. Mulla oli ihan sama olotila. Silmät olisin pitäny kiinni varmaan pidempäänkin, mutta paniikki iski ja silmät aukes siinä vaiheessa kun vauvan kiidätettiin pois. Mä en ite edes kunnolla muistanut että mullakin oli noin, mutta kun luin tuon sun tekstin niin muistan niiiiiiin hyvin sen tunteen! Jännä..
Onneksi kuitenkin kaikki päättynyt hyvin meillä kaikilla synnytyksissä! :heart:
 
Heips teille tännekin.. :)
Ajattelin et voisin tänne teittin kanssa kirjoitella, kun tuo vauvat-puolen pino on hiljentyny ihan täysin.. :/ Jos siis mukaan mahdun?

Teillä tosin kaikilla taitaa olla ihan pienet vauvat, meillä kohta täytetään se 10kk.. Mut eipä tuo varmaan mitää haittaa..?

bambina mä luulin et mun 8h synnytys oli rankka, mut kyl toi sun kuullostaa hirmu rankalta.. :hug:
 
terp Kyllä on kummallinen terkkari sulla ollut! :kieh: Mä olin raskausaikana niin herkillä, että olisin varmaan ruvennut itkemään jos mulle olis tuollanen osunut kohdalle! No en kai sentään, mutta en tajua miksi ei jotkut osaa tehdä työtänsä "oikein". Kun tuossa ammatissa tarvii kyllä olla mielellään aika sosiaalinen ja mukava. Miten tollasia idiootteja edes päästetään tohon työhön?! :headwall: Ihmeellisiä ihmisiä.. Mua rupes ottamaan päähän oma neuvolantäti alussa, kun muutettiin tänne Keravalle ja soittelin sinne uuteen neuvolaan aikaa varatakseni... Aluksi se oli ihan mukava, mutta kun kysyi mun sotua ja kuuli siinä tietty mun ikäni, niin ei ollutkaan enää niin mukava. Kysyi varmaan ihan piruuttaan vielä perään, että "ai mikäs se syntymävuosi oli", sanoin uudestaan ja vastaus oli vain, että "jaaaha." Niin ärsyttävällä ja ylimielisellä äänensävyllä sanottuna. Ekalla neuvolakäynnilläkin se oli ihan ihmeellinen, eikä ottanut mua yhtään tosissaan jostain syystä. Mutta onneksi se on nyt ajan mittaan kuitenkin osoittautunut oikein mukavaksi! Kyllähän näitä varmaan riittää.. Aina joskus osuu kohdalle jonkunlainen pässi! :kieh:

teddybear Ei haittaa yhtään vaikka teidän lapsi onkin jo vähän vanhempi! Samassa veneessähän me kaikki kuitenkin ollaan ;)

Omaa. Mä oon niin tyytyväinen! Tänään "juoksin" tolla kuntolaitteella 45min! Oon vasta sen alle viikon sillä heilunu.. Ja eilen pidin välipäivän ja ajattelin tänään taas vetästä sen 10min niinkuin ennenkin. Mutta sitä vaan jaksoi ja jaksoi! Huhhuh. Se oli ihan uskomatonta! :D Mä ajattelin, että joudun ensin jonkun kuukauden vetelee tota 10 minuuttia ja sitten siitä pikkuhiljaa enemmän. Mutta nyt vetäsin melkeenpä tunnin minkä laitoin tavotteeksi! Jeeeee :D

Mutta... Mä en ymmärrä minkä ihmeen takia noi alapään tikkauskohdat kipeytyi taas!? Viikon verran oli suht normaali olo, mutta nyt tuli TAAS kipeiksi. Mikä ihme mua vaivaa! Voiskohan se jouhtua tuosta mun kuntoilustani? Kun mulla ei ole vielä jälkitarkastusta ollut eli mulle ei ole mitään sanottu saako alottaa jo vai eikö. Pitäisköhän sitä ottaa vähän rennommin vielä. Mutta aika kummallista että melkeen 2kk synnytyksestä ja vieläkin pitäis ottaa rennosti :headwall: Olo on muuten jo suht normaali, mitä nyt vähän kummallinen kuitenkin. Ekat menkatkin mulla tuli jo, joten normaaliin päin tässä kai pitäis olla. Tuli vain mieleen, että olenkohan mä nyt aiheuttanut jotain tuhoja tuolla kuntoiluvillityksellä.. Olis vaan pitänyt odottaa siihen jälkitarkastukseen asti :ashamed: Mua niin ottaa päähän tämä kaikki! Mä haluan jo olla normaali ja parantunut synnytyksestä muttei niin tapahdu varmaan ikinä. Mä haluan jo unhotaa koko asian! Mutta ei niin ei :'(
 
jendde ihan varmaan johtuu sun kuntoilusta... mulla nimittäin kipeytyy heti kans enemmän kun teen hirveesti jotain ja oon paljon liikkeellä. Toisaalta se parantaa ja auttaa kroppaa muutenkin palautuun, mut toisaalta toi kuntoilu sit tekee hallaakin.. et teepä nyt niin, ettet tee yhtenä tai kahtena päivänä YHTÄÄN mitään kuntoilua ja katot miten se vaikuttaa sun alapään tikkauksiin. Tai vaikka yhden viikonkin otat rauhallisemmin ja käyt vaikka vaan vaunulenkeillä.
 
No niin, siirtyminen tapahtunut ja ilmoittaudun :wave: :

Bubunen.........31v.......tyttö.............21.8.2010...............TYKS

Tervetuloa vaan Teddybear tähän ketjuun, ei sillä mun mielestä ole väliä vaikka Kiira (muistanko oikein tuolta toisesta pinosta?) on vähän vanhempi! :) Mielenkiintoistahan se on kuulla vähän eri-ikäistenkin vauva-arjesta!

Voisikohan nuo vanhaan pinoon jääneet synnytyskertomukset kopioida tänne, ainakin sen Jendden kun olit nähnyt niin paljon vaivaa? Ja Sartsankin taisi olla aika yksityiskohtainen... oliko siellä muitten...? Mun mielestä olis kiva jos ne löytyis täältä, mäkin nimittäin tykkään niitä lukea. Ajattelin Jendden ja Bambinan innoittamana kirjoittaa vastaavanlaisen omasta synnytyksestäni nyt kun on vielä mielessä, voin sitten liittää sen tänne kun kerkiän.

Bambina herranen aika että sulla on ollut rankka kokemus!!! Kyllä muistelinkin jotain tuon kaltaista, mutta nyt tuosta kunnolla luettuna niin oletpa sä jaksanut ja kestänyt upeasti! Ja hitto mikä kurpsa kätilö sulle on osunut tuohon synnytyksen ehkä tärkeimpään kätilöön, voisivat tuollaiset "ammattilaiset" vaihtaa alaa... :( Nostan sulle hattua, vitsi saat olla kyllä ylpeä itsestäsi että oot selvinnyt siitä noin hienosti!!! :heart: :hug:

Sartsa voi kurja, toivottavasti saat imetyksen sujumaan! Muista, että kaikki ammattilaiset sanoo että se ei ole yksinkertaista vaan vaatii harjoittelua. Tällä tarkoitan sanoa, että älä ainakaan syyllistä itseäsi jos se ei heti suju, vaan anna aikaa sulle ja vauvalle... :hug: :hug: ja muista, että jos imetys ei alkaisikaan sujua, niin lapsi kasvaa yhtä hyvin pulloruokinnalla ja se ei sinusta tee yhtään huonompaa äitiä. Hieno äiti olet ja juuri paras Pähkinälle! :heart:

No nyt unohdin kaikki muut mitä mun piti kommentoida siinä toisessa ketjussa... Dementia muutenkin vaivaa, pari päivää sitten katottiin HJK:n pelia turkkilaista futisjoukkuetta vastaan ja mä itsepintaisesti monta kertaa selitän et suomen maajoukkue sitä ja tätä... Mies vaan katsoo et kyllä se nyt ihan viidennen kerran vieläkin on se HJK... :laugh:

Vonkaleella taisi olla eilen oikeastaan koko päivän vatsavaivoja, vähän väliä ihan punaisena pinnisteli ilmaa ulos vatsastaan ja voi kun sydäntä särki pienen itku... Olikin tosi sylityttö, oikeastaan jomman kumman sylissä koko päivän eikä yölläkään suostunut nukkumaan hetkeäkään omassa sängyssä. Tänään on onneksi ollut taas vatsa vähemmän kipeä. Oman lapsen itku tuntuu kyllä kauhean pahalta kun ei osaa auttaa, vaikka itku kuuluu vauvan elämään. Rakas pikku Vonkale :heart:

Imettämään!
Bubunen a Vonkale 7 vrk.
 
Sartsa Tuo imetys on kyllä alussa melkeen aina hankala juttu. Ja vaatii paljon opettelua. Ymmärrän kyllä että sua harmittaa toi, mullakin oli alussa tosi vaikeeta se. Tuntui ettei vauva mitenkään osannut ottaa tissiä suuhun ja joka syöttäkerralla sai opetella koko homman uudestaan. Sehän johtuu vain siitä, kun vauva ei ole vielä vakiintunut siihen tissin syömiseen, niin pitää aina uudestaan miettiä, että mikäs tää juttu olikaan. Nyt myöhemmin tuo tyttö oikein ampaisee sen tissin suuhunsa, ei tarvitse edes mitenkään ohjailla. Kunhan vaan löytää sen oikean tavan ja hyvän imetysasennon ja saa maidon kunnolla tulemaan niin kyllä se siitä lähtee. Sä olet nyt ilmeisesti saanut sen maidon herumaan, se on hyvä juttu! :hug: Älä jää murehtimaan tommosia, kyllä se on varmasti kaikilla alussa vaikeeta! Kunhan se maidontulo tasaantuu ja homma lähtee sujumaan niin ei siinä sitten enää mitään ole. Tiedän kyllä, että tuo alku on välillä tosi puuduttavaa. Maitoa pursuaa kokoajan ja hormoonit hyrrää ja koko imetys on vielä niin uusi ja hankala juttu. Kyllä se siitä, ja toivottavasti pystyt imettämään jatkossakin! Onhan se niin yleensä, että kun tarpeeksi imettelee niin kyllä sitä maitoa vaan tulee. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Meillä tyttö saa joka päivä 200-300ml korviketta tissimaidon lisäksi, eli noin 2 syöttökertaa kun syö kerralla sen 120ml. Jos on monta kertaa peräkkäin syötetty pullosta niin kyllä vieläkin saa sen jälkeen hakea tuota tissistä syömistä.
Hieno juttu, että saitte nukuttua hyvät yöunet ja poika näyttäis nukkuvankin hyvin :)

Täytyy siis ilmeisesti lopettaa tuo kuntoilu hetkeksi. Odotan vaikka siihen jälkitarkastukseen ja katotaa mitä ne siellä sanoo. Toivottavasti ole mitään hämärää..!

bubunen Toivottavasti Vonkaleen vatsavaivat helpottaa! Se ei ole kiva katsoa kun toista sattuu ja mitään ei voi sille tehdä :(

:laugh: Hauska tuo sun "suomenmaajoukkue"- juttu, taitaa synnytyksen jälkeen ja kaiken uuden keskellä ajatukset leijua vähän missä sattuu :D

Mä kopioin tuossa jossain välissä vielä sen mun synnytyskertomuksen tännekin siis.

Omaa. Neelasta on tullut kyllä niin iso tyttö. Se on ihan uskomatonta miten nopeesti nuo pienet kasvaa ja kehittyy. Neela ei enää ole semmonen pieni sylissä tuhiseva nyytti ja vaan sylissä täytyy olla istuma-asennossa kun haluaa nähdä maailmaa. Mihin mun pikkuinen vauva on mennyt!? :D Onhan toi pieni vieläkin, mutta ei enää semmonen ihan pikkupikkuvauva. Yrittää jo jokellella ja nauraa, aina kun sille höpöttelee, tulee ensin oikein leveä hymy ja avaa suunsa ihan ammolleen ja sieltä tulee aina jokin "aauuu" tai "ääyyy" tai "byää" :D Välillä se myös murisee :laugh: On se iso tyttö jo, melkein 2 kuukautta! Vastahan se syntyi... Jotenkin synnytys ja ne ensimmäiset päivät/viikot tuntuu niin kaukaisilta jo. Eikä niitä edes kunnolla enää muista :O Tulee välillä ihan haikee olo. Se on niin ainutkertaista aikaa. Toivottavasti saan kokea kaikki nuo vielä uudestaankin, vaikka parin vuoden päästä :heart: Raskausaikaa on myös ikävä ja sitä mahaa. Vaikka loppuviikoilla ei olis uskonut että ikävä tulee! Mutta tulipa kuitenkin :saint:

Sitten vielä kysymys; Nukkuuko teillä vauvat omassa sängyssä vai vieressä? Meillä Neela nukkui ensimmäiset viikot pelkästään omassa sängyssä. Nyt olen tehnyt niin, että laitan Neelan nukkumaan meidän sänkyyn sinne ylemmäs, ja me miehen kanssa nukutaan alempana, ettei siis vauva ihan vieressä nuku. En viitsi meidän väliin ottaa, ettei käy hassusti. Kyllä mä sen tajuan, jos vauva on siinä vieressä, eli mä en sen päälle kyllä käänny, koska herään ihan jokaiseen pieneenkin liikkeeseen ja ääneen jos se siinä vieressä sattuu olemaan. Mutta mies ei välttämättä aina tajua että Neela on siinä. Nukkuu siis turvallisesti siellä meidän yläpuolella. Tämä siksi, että on paljon helpompi suorittaa nuo yösyötöt, kun ei tarvitse sängystä nousta. Voi vaan ottaa toisen kintuista kiinni ja vetästä siihen viereen :D Yleensä sen yhden (ja ainoan) herätyksen jälkeen Neela jää nukkumaan siihen minun viereen. Tämä herätys tapahtuu 5-6 aikaan aamusta eli ei kauaa siinä kerkeä edes olla. En viitsi takasinkaan siirtää sitä, koska herää sitten siihen. Vaippaa en yöllä vaihda, juurikin sen takia kun tuo herätys tapahtuu aamuyöstä, niin en viitsi herättää Neelaa vielä silloin kun halutaa nukkua vielä ainakin se pari tuntia. Yöllä tuo neiti ei kakkoja enää tee, joten vaihdan sen pissavaipan pois sitten aamulla kun 7-8 aikaan kun herätään :)

Mitäs laurulle kuuluu? Ettei vaan synnyttämässä olis? ;)

jende & Neela 8 vkoa! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiva lukea teidän synnytyskertomuksia kyllä kun en oo mitään oikeastaan etukäteen lukenut netistä ja nyt on ainakin totuudenmukaisia kertomuksia eikä semmosia, jossa tosi paljon liiotellaan kaikkea tai sit sillä asenteella kirjoitettua, että ei tuntunut missään. Tietääpähän mitä kaikkea mahdollista voi olla edessä kun ei niitä etukäteen osaa miettiä. Kiva kun ootte kaikki oikeastaan jaksanut tänne jotain kirjoittaa aiheesta ja mua ei oo ainakaan haitannut vaikka onkin ollut pitkiä juttuja. Tosi mielenkiintoisia. Mutta täytyy kyllä yhtyä muihin, että on meillä vahvoja naisia täällä ketjussa kun kaikilla on ollut tuollaiset synnytykset! Hienoa te!

Ja ei jendde, en ole synnyttämässä. En oo vaan ehtinyt/jaksanut käydä kirjoittelemassa mitään. Täällä ei vieläkään merkkiä että synnytys lähestyis. Maha ei oo laskeutunut eikä oo vieläkään ollut yhtään supistusta koko aikana. Että voi olla että tässä kestää. Ai niin, tänään POKS 39+0! Että viikko ois vielä laskettuun aikaan, saapas nähdä...

Eilen oli mukava ilta. Käytiin eka lenkillä miehen kans ja sitten lähdettiin hakeen mun porukat mökiltä mukaan ja mentiin kattoon Kalajoelle ilotulistusta kun siellä oli venetsialaiset. En tiedä onko teillä siellä etelässä tietoakaan semmoisista karkeloista! Mutta siis mökkikauden päättäjäiset. Siellä oli sit nelinkertainen suomenmestariporukka pitämässä ilotulituksen ja oli kyllä todella hienoa jytkettä semmoiset kymmenen minsaa! Eikai täällä sen kummempia ole oikeastaan tapahtunut :)
 
Siili Kiitos synnytyskertomuksesta! Oli kiva lukea ja kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa :) Toivottavasti tytön mahavaivat helpottaa pian. Ja toivottavasti myös peräpukamat häipyy. Varmasti ikävä vaiva! :S Sulla tais sitten lopulta olla aika nopea synnytys? Ainakan tuosta kertomuksesta päätellen, kun kohdusuu avautunut 10cm aika nopeaan. Ponnistusvaihe taisi kestää sitten vähän pidempään? Ihan mahtava juttu, ettei sulle tullut mitään repeämiä ja ettei välilihaa tarvinnu leikata! Tosi hyvä juttu, koska paraneminen on aina paljon helpompaa kun ei tarvitse mitään saksia siellä alapäässä. Nimimerkillä vieläkin kipeät haavat ja 8 vkoa synnytyksestä... Ja hienosti selvisit myös ilman mitää suurempia kipulääkkeitä kuten esim. tuota epiduraalia! Sullahan näyttäis olleen oikein mukava tuo synnytyskokemus, tietty lukuunottamatta tuota loppua. Kauheasti olet verta menettäny, mutta onneksi kaikki kuitenkin hyvin nyt. Hieno homma, ettei sulle jäänyt mitään traumoja ja pystyt ajatella omaa synnytytstä hyvänä kokemuksena! :heart:
Tuosta ponnistamisesta piti sanoa, kun kirjoitit, että tuntui kuin vauva olis tulossa pepusta ulos. Samalta se mullakin tuntui ja huutelin siinä vaiheessa, että paskattaa, paskattaa päästäkää mut vessaan :laugh: Ja sanottiin vain, ettei sua mikään nyt kakata vaan vauva sieltä on tulossa. Heh, on se kyllä härski tunne! :D Nyt ymmärrän mitä synnyttäneet ihmiset tarkoitti sillä, että ponnistaminen tuntuu hirveeltä kakkahädältä!

Mä olen miettinyt ihan samaa, että tottuukohan tuo vauva nyt tohon kun antaa välillä rinnalle/syliin nukahtaa. Mutta mä luulen, ettei se mitään hirveetä ongelmaa tuota.. Meillä ainakin tyttö nukkuu yösyötön jälkeen aamuun asti rinnalla ja nukahtaa silti illalla yöunille ihan kiltisti "yksin". Tietty lapsissa on eroja. Mutta joo, kannattaa neuvolasta kysyä mielipidettä!

lauru No voi hitsit, mä ajattelin että oisit jo synnyttämässä! :D Eipä siihen kuitenkaan pitkä aika sullakaan enää ole. Ai eikö sulla ole vielä vauvan pää laskeutunut/kiinnittynyt? Toivottavasti se laskeutuu nyt äkkiä, ettei käy samanlailla kuin mulla kävi. Siis sitten synnytyksessä, että meni kaikki vähän päin v*ttua. Onko sulle neuvolasta annettu niitä ohjeita, että jos vesi menee, niin täytyy makuuasennossa pysyä? Toivottavasti vauva laskeutuu nyt ihan lähipäivinä, kuten varmaan tekeekin, tai jos ei niin toivottavasti sun synnytys ei käynnisty vedenmenolla! Mullahan oli viikkoja 39+3 kun vedet meni eli synnytys käynnistyi eikä pää ollut laskeutunut yhtään.

Kiva että sulla oli eilen mukava ilta! :)

Omaa. Käytiin taas piiiiiitkällä vaunulenkillä. Nede oli oikeen tyytyväisenä vaunuissa, vaikka pitkän matkaa olikin hereillä. Nukahti kuitenkin jossain vaiheessa ja edelleen nukkuu vaunuissa. En viitsi siirtää poiskaan kun niin tyytyväisenä koisii :heart:

Meillä on tiistaina 2kk neuvola ja Neela saa ekan rokotteen :eek: Se on se rotavirus-rokote joka annetaan suun kautta. Jännittää vähän, että jos siitä tulee jotain mahavaivaa tai muuta ikävää. Toivottavasti ei. Se ei olis kenellekään kiva :( Tiistaina olis tarkotus lähteä Lahteen mun isovanhemmilla käymään ja moikkamaan vanhoja kavereita, niin menis varmaan sekin reissu vähän pilalle jos Neltsulle tulee jotain itkuja siitä rokotteesta... Noh, ei voi sitten mitään vaikka tuliskin. Ja jos tulee, niin toivottavasti ei ainakaan mitään suurta.

Mä oon nyt ihan tottunut olemaan päivät ja yöt tässä miehen kanssa koko ajan kahdestaan hoitamassa Neelaa, kun miehellä on loma! Aamuyöstä voin pyytää miestä syöttämään ja päivisinkin helpompi olla kun meitä on kumpikin täällä Neelan kanssa. Viikko vielä miehen lomaa jäljellä, saa taas sen jälkeen vähän totutella päivät olemaan yksinään. Ja hoitamaan sen yösyötön. Niin kuin oli silloinkin, kun isyysloma loppui. Se oli outoa yhtäkkiä hoitaa kaikki ite! Ehkä pitää jo nyt ruveta tottumaan. Mies sais mun puolesta olla aina lomalla! :D

Voisin tähän perään nyt vielä kopioida sen synnytyskertomuksen tännekin... :p
 
Viimeksi muokattu:
Lauantai 3.7.2010, rv 39+3:
Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin käymään vessassa. Siellä ollessani kuului mahan läheisyydestä outo pamaus ja ajattelin että selkänikamat ne siellä varmaan vain paukkuu. Menin takaisin sänkyyn, kunnes jotain lurahti housuihin. Pakkohan se oli mennä katsomaan mitä sieltä oikein tuli. Pääsin takaisin vessaan ja eipä mennyt kauaa kunnes lapsivedet lurahti menemään pitkin lattioita. Paniikkihan siinä iski, kun neuvolassa oltiin 3 päivää aikaisemmin todettu, ettei vauvan pää ollut kiinnittynyt eikä yhtään edes laskeutunut. Ohje oli, että jos vesi menee, täytyy pysytellä makuuasennossa napanuoran ulosluiskahtamisriskin vuoksi. Kävelin ankkamaisesti takaisin sänkyyn ja sanoin miehelle, että nyt meni vedet. Miehen reaktio: “No voi v*ttu” + maailman pikaisin sängystä ylös pomppaaminen. Pysyttelin vaakatasossa niin kauan kunnes synnärille oltiin soitettu ja ohjeet saatu. Sieltä sanottiin, ettei ole hätää ja voin olla vielä ihan normaalisti. Käskettiin tulemaan sairaalaan sitten kun supistuksia alkaa ilmaantua. Siivoilin kotia kuntoon ja yritin kaikenmaailman vippaskonsteilla saada supistuksia aikaiseksi. Ei niitä näkynyt, joten ajateltiin miehen kanssa lähteä miehen äidin luona vielä käymään. Ajatus oli, että sieltä on sitten lyhyt matka synnärille kun meiltä kotoa on 30km. Eipä päästy kotiovea pidemmälle kun kätilö soitti mulle takaisin ja käski heti tulla sairaalaan. Sanoi, ettei viitsi mitään riskiä ottaa, kun pää ei ole kiinnittynyt ja vedet on menneet. Suunta siis muuttuikin Kättäriksi.

Sairaalassa olimme kahden aikoihin päivällä. Siinä sopivasti alkoi supistuksia tulla, heti säännöllisinä ja kipeinä 7-10min välein. Kohdunsuun tilanne ei ollut vielä kovinkaan lupaava; sormelle auki ja kanavaa 2cm jäljellä. Minut laitettiin supistuskäyrälle ja annettiin kielto olla pystyasennossa. Pelkkää makoilua vain. Oli tuskaa vain kieriä sängyllä supistuskivun kourissa, kun mihinkään ei voinut pahemmin liikkua. Käyrällä makoillessa meni useampi tunti. Vihdoin seitsemän aikoihin illalla meitä tultiin hakemaan ja päästiin vielä ultraamaan vauvaa ja katsomaan kohdunsuun tilannetta. Vauvalla oli kaikki hyvin, mutta kohdunsuun tilanteessa ei mitään muutosta. Meidät vietiin päivitysosastolle, jossa oli tarkoitus viettää seuraava yö. Sain sairaalavaatteet päälle ja pääsin taas käyrille. Siinä makoillessa vierähti taas tunti jos toinenkin. Supistuskipu oli jo todella tuskaista, niitä tuli nyt 5min välein. Kierin ja pyörin sängyllä kaikissa mahdollisissa asennoissa, mutta ei siihen kipuun oikein mikään auttanut. Toivoin ja rukoilin tässä vaiheessa, että päästäisiin jo saliin saamaan kivunlievitystä. Vasta kello 23 illalla tultiin kohdunsuuta tutkimaan. Ei vieläkään MITÄÄN muutosta! Multa meni toivo koko hommaan ja itkuhan siinä pääsi, kun supistukset olivat jo niin kipeitä, mutta eivät sitten mitään saaneetkaan aikaiseksi. Epätoivo iski, ja mietin miltä ne kunnolla avaavat supistukset sitten tuntuu, kun nämäkin jo sattuu niin paljon!

Sunnuntai 4.7.2010, rv 39+4:
Mies joutui lähtemään kotiin ja minä jäin yksin osastolle. Onneksi sentään sain olla rauhassa omassa huoneessa, ettei ollut ketään toista synnyttäjää siellä. Sain särkylääkettä ja lihasrelaksanttia ja yritin saada vähän nukutuksi. Eihän siitä mitään tullut ja yksinäni itkin sitä supistuskipua sängyn kaidetta puristellen. Mielessä pyöri vain yksi ajatus; "ei tästä tule mitään". Sain jotenkin nukuttua supistusten välit, mutta paljoa ei ehtinyt silmiään lepuuttaa, kun supistusväli oli jo alle 5 minuuttia. Lopulta kyllästyin siihen kipuun ja pyysin hoitajan paikalle vahvemman kipulääkkeen toivossa. Ensimmäisenä kätilö tutki kohdunsuun. Se olikin sitten 4 senttiä auki! Olin helpottunut, vihdoin jotain edistystä. Se oli ihana tunne tietää, että kokoajan ollaan lähempänä meidän rakkaan lapsen syntymää. Soitin miehen takaisin sairaalaan ja hän tulikin nopeasti. Miehen tultua paikalle pääsimme synnytyssaliin. Kello oli tässä vaiheessa noin kaksi yöllä. Ennen tätä minulle kuitenkin laitettiin peräruiske, joka oli todella epämiellyttävä kokemus. Toimenpiteen aikana vannoin etten enää ikinä tee lapsia kun tässä tälläisiä joutuu kärsiä.

Salissa sain oksitosiinitipan ja antibiootit suonensisäisesti tulehdusriskin välttämiseksi, kun veden menosta oli jo niin pitkä aika. Myös ilokaasua sain kokeilla ja siitä tulikin sen hetkinen paras kaverini. Ei se paljoa kipuun auttanut, mutta auttoi keskittymään hengittelyyn ja rauhoitti mieltä. Supistukset olivat aivan järkyttäviä ja toivoin jo pelastusta vaikkapa epiduraalista. Kohdunsuu oli 5 senttiä auki, ja kätilö ehdotti että odotellaan vielä epiduraalin kanssa hetkinen. Kärvistelin supistuskivun kanssa ja tuntui moneen kertaan, että taju lähtee ja nyt minä kuolen kun sattuu niin paljon, mutta sillä hetkellä supistus helpottikin taas. Asiaa ei yhtään helpottanut se, etten saanut mihinkään sängystä edes liikkua. Tuntui etten kestä.. Supistuksia tuli kahden minuutin välein. Onneksi mies oli vieressä kokoajan, sain puristaa hänen kättä niin kovaa kuin lähti, se helpotti edes vähän. Muutamia tunteja jatkui vielä näin, kunnes seitsemän aikaan aamulla sain vihdoin epiduraalin, kun kohdunsuu oli 6 senttiä auki. Se oli pelastus! Vei melkein kaiken kivun pois. Pystyin silti paineen ansiosta tuntemaan aina milloin supistus oli, mutta kovaa kipua en enää tuntenut. Olo oli paljon parempi kun sain hetken tauon supistuksista. Soittelin äidilleni tilannepäivityksiä ja muutamia kaverietakin informoin tekstiviesteillä. Olo oli niin hyvä, että olisin saanut jopa nukutuksi. Matkaan tuli kuitenkin mutkia ja nukkuminen jäi sikseen.

Hetki epiduraalin jälkeen vaihtui aamuvuoroon toinen kätilö, joka tuli tervehtimään ja siinä oli tarkoitus puhkaista kalvot. Kohdunsuuta tutkiessa kävi kuitenkin niin, että sikiöpussi tuli ulos erillään. Se oli täynnä vettä ja kätilö puhkaisi sen. Lapsivettä oli aivan tajuton määrä, koko sänky lainehti siitä ja mulla oli paita kainaloita myöten märkänä. Vielä pitkään pussin puhkomisen jälkeenkin vettä lorisi vaikka millä mitalla.. Tässä vaiheessa vauva alkoi laskeutua. Se laskeutui niin nopeasti, että napanuora meni vauvan kaulan ympärille. Tämä aiheutti sen, että joka supistuksella sydänäänet tippui olemattomiin ja supistuksen loppuessa palasi taas normaaliin. Miehen mukaan sydämen syke meni samaa vauhtia kuin sekunnit, eli sen 60 lyöntiä/min. Itse en mitään tajunnut siitä, mutta mies sanoi, että voin kuvitella miltä ne sydänäänet kuulosti/näytti siinä vaiheessa. Kätilö alkoi huolestua ja yhtäkkiä huoneessa ravasi vuoron perään kamalasti ihmisiä. Kukaan ei kauheasti kertonut missä mennään ja itse siinä miehen kanssa oltiin aika peloissamme. Sen verran ymmärrettiin, että jokin hätä tässä taitaa olla, kun leikkaussaliakin valmisteltiin meitä varten jo. Minä olin kuitenkin niin väsynyt ja lääkehumuissa, etten paljoa ympäristön tapahtumista ymmärtänyt. Olin vieläkin niin helpottunut kivun loppumisesta että olo oli oikeastaan epätodellinen. Mutta silti niin hyvä. Jatkuuu --->
 
Yhdeksän aikaan aamulla sain lisää epiduraalia. Kohdunsuu oli 7 senttiä auki. Enää se ei auttanutkaan niin hyvin. Kivun se vei suhteellisen hyvin pois, mutta aivan käsittämättömän kova paineen tunne jäi. Se sattui aivan kamalasti. Ympärillä oli hirveä häslinki koko ajan, kun vauvan vointi oli vaakalaudalla. Itse roikuin itkien ja huutaen sängyn laidoissa kiinni sen paineentunteen voimasta. Hengittelin ilokaasua oikein urakalla, mutta muuta se ei enää tehnyt kuin pahanolon. Kaikki oli ikäänkuin sumun peitossa ja toivoin vain että tämä kärsimys jo loppuisi. Hetken päästä vauvan päästä alettiin ottaa verinäytteitä, hapensaannin varmistamiseksi. Näytteet olivat onneksi joka kerralla hyviä, mutta kätilöt olivat silti kovin huolestuneita vauvan sydänäänilaskujen vuoksi.

Aloin tuntea voimakasta ponnistamisentarvetta ja huutelin, että nyt on pakko ponnistaa! Se tunne oli jotain niin voimakasta ja pakottavaa, ettei varmaan mikään vedä vertoja. Kätilö tarkisti kohdunsuun ja olin täysin auki. Kello oli 10.30 ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Tein kyljelläni joitain harjoitusponnisteluja, kunnes sitten noin 10.40 aloitettiin kunnolla se ponnistusvaihe. Huoneeseen tuli yhteensä 6 kätilöä avustamaan synnytystä. Aluksi ponnistin sen minkä pystyin, mutta hetken päästä supistukset luuhistuivat ja olivat kestoltaan todella lyhyitä. Sain taas oksitosiinitipan ja ponnistelu jatkui. Tunnetila oli sekava, mielessä pyöri ajatus, että kohta meidän lapsemme on maailmassa ja samalla epätoivo, ettei tämä lopu koskaan. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet romahti kokonaan. Sydämensyke oli vain 5-25 lyöntiä/min, välillä ääniä ei ollut ollenkaan. Kello 10.44 on otettu imukuppi käyttöön. Minua käskettiin ponnistamaan tosi kovaa, niin kovaa kun vain lähtee. Ponnistin ja ähistin sitten niin kovaa kuin ikinä pystyin, mutta tuntui ettei se tule sitten millään ulos! Oli todellinen kiire saada lapsi ulos kun se oli jo kuolemaisillaan siellä ja mietin että nyt se on PAKKO saada tulemaan ulos. Tunsin kauheaa painetta ja venymistä ja mielessä pyöri vain, että nyt on pakko päästä äkkiä pois tästä, kun sattuu niin paljon ja tuntuu ihan kamalalta! Luulin että kuolen siihen paikkaan ja jotain sellaista taisin huudellakin. Muuten kyllä pysyin ihan hiljaa ja keskityin kaikella tavalla ponnistamiseen. Imukuppi tuntui hirveältä, kun se ei pitänyt vauvan päässä kunnolla kiinni ja jouduttiin vaihtamaan erilainen kuppi käyttöön. Mulla ei ole mitään hajua missä vaiheessa pää on tullut ulos, mutta lopun vartalosta tunsin tosi hyvin. Se oli hirveä tunne, ihan kuin olisi haljennut kahtia!

Kello 10.49 syntyi pieni tyttövauva. Kun vihdoin näimme tytön ensimmäisen kerran, muistan vain itse katsoneeni häntä ja miettineeni, että kuinka se voi olla noin pieni! Jestas se oli pieni..
Odotin kuulevan sen maailman ihanimman ensiparkaisun, mutta tyttö ei itkenyt. Ei päästänyt mitään ääntä ja oli ihan eloton. Ainut mistä huomasin lapseni olevan edes elossa, oli kun hän availi silmiään. Kätilöt leikkasivat napanuoran ja odotin, että vauva nostetaan rintani päälle, mutta sen sijaan katsoinkin perään kun hänet vietiin pois. Kukaan ei kummemmin kertonut mitä tapahtuu vaan kyselin hädissäni mitä vauvallemme on käynyt. Vakuutettiin, että vauva on kunnossa, täytyy vain vähän herätellä kun joutui olla niin kamalassa ahdingossa pitkän ajan. Tyttö siis elvytettiin ja mahasta asti imettiin lapsivettä ja limaa.
Vihdoin 15 minuutin kuluttua tyttö tuotiin meidän luokse. Voi että sitä tunnetta, meidän lapsemme! Meidän oma pieni tyttö. Itkin aivan tajutonta onnen sekaista itkua ja mieskin oli aivan sekaisin. Tunnelma oli sumuinen, mutta se oli elämäni kaunein hetki. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tyttö painoi 2960g ja oli 48cm pitkä. Oma pieni tyttömme. Meidän oma <3

Synnytys siis kesti supistusten alkamisesta päälle 20 tuntia. Ponnistusvaihe 19min, josta 10min pelkkiä niitä ns. harjoitusponnisteluja, eli virallinen kesto noin 10 minuuttia.
Jälkeiset tulivat 5min kuluttua tytön syntymästä. Verta menetin synnytyksen aikana 550ml ja ompelun aikana 250ml.
Rakko katetroitiin synnytyksen aikana 3 kertaa, ja viimeisin katetrointi pysyi minulla koko loppu päivän, kun ei oikein pystynyt itse liikkua mihinkään synnytyksen jälkeen ja yli vuorokauden sängyssä makaamisen jälkeen.
Synnytyksen jälkeen minut vietiin leikkaussaliin tikattavaksi, kun jälki oli niin paha. Sekin oli tuskaa olla tunteja erossa vauvasta. Ompelu kesti tunnin. Sain vielä 2 annosta epiduraalia ja rahoittavan aineen suonensisäisesti. Niiden ansiosta en tuntenut rinnasta alaspäin mitään. Joka oli hyvä asia, koska en halunnutkaan enää tuntea itsessäni yhtään mitään synnytyksen jälkeen. Repeämät olivat tosi pahat, välilihassa III-asteen repeämä (leikattu oikealta puolelta pakaraan asti), emättimessä 7cm pituinen III-asteen repeämä, sulkijalihakset revenneet ja ulkosynnyttimissä joka puolella jotain ruhjeita ja tikkejä. Operaation jälkeen olin heräämössä 2 tuntia. Odotin siellä kovasti sitä koska pääsen pois ja saan nähdä vauvani. Minulle sanottiin, että sitten kun saan jalat nostettua ylös koukkuun, pääsen pois. Katsoin kelloa viiden minuutin välein ja yritin väkisin nostella niitä jalkoja.. Saatiin vielä perhehuone ja nautittiin siellä olosta ensimmäiset kolme päivää. Elämämme ihanimmat päivät
 
Pakko sen verran nyt pika pikaa kommentoida omaa tilannetta että täällä syödään mielettömiä määriä päivässä (jopa LITRA maitoa.. eli tissimaito ei riitä alkuunkaan!!!) ja viime yö oli yhtä härdelliä.. äiti vähä väsyneenä kippas 80ml maitoa toisen päälle ja niin vaihdettiin vaatteet sekä laitto yhtä kokoo isomman vaipan yöksi päälle ajatellen kokeilla josko se ois paremman kokonen kun tuntuu että ykköskoko ois jo vähän pieni. Äiti oli väärässä ja niin heräs poika taas märkänä sängystään.. onneks on sängyssä suojalakana, ettei patja kastunu. Ja tosiaan tuohon päälle vielä parhaimmillaan tunnin välein herättiin syömään ja kerta annos oli 60-80ml maitoa. Rinnoista tulee vielä hätinä kerralla se 40-60ml, joten lisämaitoa on pakko antaa. Ja koska poika oli tuon vierihoitoajan sairaalassa ja sai siellä pullosta maitoa, niin hän on ehtiny tottumaan siihen.. tosin tissikin on onneks välillä alkanu maistumaan. Varmaan ihan sen läheisyydenkin takia tahtoo tissiä, mikä on musta taas erittäin ihanaa. :heart: ...ja hoitajat Taysissa sanoivat että on ihan normaalia että yliaikanen ja tuon kokoinen poikavauva syö noin paljon. Ja koko ajan ruoka-annokset kasvaa. Jossain vaiheessa se sitten tasottuukin, mutta näin alussa se on kuulemma normaalia tankkausta. :D

Toivon että ens yönä nukuttais taas ees se 2h putkeen ja sitten herättäs syömään, niin kun toissa yönä. 21.30-8.30 välisenä aikana herättiin vaan 5 kertaa syömään. Parhaimmillaan tais olla lähes 3h että saatiin nukkua kaikki. Ja poika tietenkin omassa sängyssään. :)

Väsyny Sartsa ja yösyöppö pikkumies 8päivää :heart:
 
Sartsa Kannattaa nyt yrittää imettää mahdollisimman paljon. Voithan sä vaikka vielä imetyksen lisäksi pumpata maitoa, niin saat sitä tulemaan entistä enemmän ja se voi olla, että sitten riittää pojalle. Niin mäkin teen nyt, koska tuntuu että neiti tarttee kauheesti sitä maitoo nyt.. Vaikka lisämaitoo joutuukin antamaan niin ei se mikään paha juttu ole. Kyllä sitä korvikkeellakin kasvaa. Meilläkin tyttö saa joka päivä myös korviketta, mutta enemmän kylläkin imetän. Toivottavasti sä saat nyt maitoa tulemaan riittävästi, muistat vaan imetellä paaaljon! Ja jos mahdollista, niin jättää lisämaidon välillä väliin, ja antaa pojan olla rinnalla jolloin siis maitoa alkaa aina nousta enemmän.
 
Niin ja sitä vielä Sartsa, että voi olla, että poika heräilee sen takia niin usein jotta pääsee tissille imemään ja sillä "tilaa" sitä maitoa tulemaan lisää. Että se sitten riittäisi jatkossa hänelle. Vähän sama asia, kun ne kasvuspurtit joita vauvoille välillä tulee. Niin että ollaan kokoajan tississä kiinni, eli kokoajan saa olla imettämässä. Neelalla oli tuossa yhessä vaiheessa semmonen joka kesti 3-4 päivää. Silloin en paljoa lisämaitoa antanut ja rintamaito riitti hyvin.
Mutta, jokainen tekee tyylillään ja vaikka lisämaitoa antaisitkin niin se on hyvä kuitenkin :) Sitä vaan koitin kertoa, että miten ole itte tommoset hoitanut.
 
jendde Siis on se vauvan pää ollut jo kauan kiinnittyneenä, mutta kaikki sanoo, että maha ei oo laskeutunut yhtään. Voiko se siis olla laskeutumatta vaikka pää on kiinni? :) Vai onko se jotenkin automaattisesti laskeutunut jos pää on kiinnittynyt. SF-mittakin on jatkanut kasvuaan vielä. Eikös teillä jollain se laskenut loppuvaiheessa? Mutta pääasia että pää on tiukasti paikoillaan, jos sattuu ne vedet vaikka menemään. EI tarttis ainakaan sitä pelätä että uskaltaako olla seisaalleen vai ei. Tänään vois vaikka kattella jotain tavaroita kassiin, mitä tarttee sitten sairaalassa. OIs jotain valmiina. Tai sit tekis vaan listan niin ne ois nopsa poimia sitten kun on lähtö lähellä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Similar threads

S
Elokuussa 2010 synnyttäneet
Viestiä
174
Luettu
19K
Lapsen saaminen
Lilluska80
L

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa