No, kyllä mä paranen koko ajan. Ja sun ei ole minusta ja siitä, etten kunnioita sinua, pakko kärsiä, eikä sinun elämäsi mene siitä pilalle, jos MINÄ en kunnioita sinua, niin että mitä sä siitä aiheesta mitään tiedät?
Ja yritä opetella terapeutin kanssa.... et sitten koe itseäsi liian pieneksi alkaa neuvomaan mua mun omassa terapiaprosessissani? Mikähän säkin oikein kuvittelet ja luulet olevasi? Joku, jonka neuvoja vain ja ainoastaan kunnioittamalla saan hyvän elämän? Vai niin, haista kuule paska. Ehkäpä tiedän itse hiukkasen paremmin, miten mun mielialani paranee, ja ikävien tunteiden kanssa elämään opetteleminen ei ole oa sitä, niih. Mä aion katsos päästä niistä vain kokonaan ja täysin eroon, mmmm.
Tuo on harhaluulo että on joku taikasauva jolla ikävät tunteet taiotaan pois. Että löytyy joku mullistava näkökulma siihen miten äiti on syyllinen ja sitten kaikki muuttuu. Ei mee niin. Tilanne kerrallaan on pakko hitaasti opetella uusia tapoja ajatella ja elää.
Tämä terapia on kestänyt vasta 3 vuotta. Se on lyhyt aika ottaen huomioon lähtötilanteen. Siitä aiemmasta terapiasta ei ollut minua haittaavan tilanteen syntymisen selvittämisessä saati purkamisessa mitään hyötyä, joten siinä mielessä terapia lähti nollasta ja aivan alusta.
En mä ole väittänytkään, että on taikasauvaa. Sitäpaitsi onhan sellaista tapahtunut, että jokin ajatus mullistaa "kaiken", en mä voi ennustaa tapahtuuko itselleni niin vai ei, mutta sellaistakin tapahtuu. Mulle esim. se olisi iso asia, jos pystyisin alkamaan tehdä ns. inhoamiani asioita, joista on minulle kuitenkin hyötyä tai saisin "kyvyn" puhua suuni puhtaaksi minä-kielellä eli käytännössä kunnioittaen toista vaikka olisin raadollisen suorapuheinen, jos joku loukkaa minua esim. työelämässä, koska olen kurkkuani myöten täynnä paskan nielemistä joka paikassa. Tai jokin muu keino, joka auttaa pois sieltä. Tai sietämään sitä jollain uudella tavalla, jota mulla ei vielä ole, niin kauan kuin en pysty lähtemään.
Mikä vastaisi samaa tilannetta kuin tuo minulle? Minkä tekeminen? Jos mä saisin huutaa naama punaisena minua loukanneille ihmisille, ja he alistuisivat joutuessaan tajuamaan, että satuttivat, niin toki, sopii minulle. Aivan ylihygieenisesti olenkin ajatellut, surrut ja kunnioittanut itseäni loukanneiden tunteita omalta vihaltani, nyt se pois, niinkö?
Mun ehkä pahimpana oireena on sellainen lamaaannus ja saamattomuuskin, henkinen eräänlainen tylsistyminen ja piittaaamattomuus siitä, mitä minulle tapahtuu. Vaikka samaan aikaan kyllä välitän siitä, mutta kun mikään ei auta, jopa perheenkin hankkiminen oli virhe, vaikka se alkuun sujuikin ihan mukavasti.
Jos mä olen todennut/totean että olet narsistin uhri, niin miten sä saat käännettyä sen syytökseksi?
No et viime keskustelussa sanonut. Mä en tarvitse mitään ohjeita, vaan voimia jostain ja neuvot eivät ole voimaa. Nehän vain vievät voimat.Jos mä olen todennut/totean että olet narsistin uhri, niin miten sä saat käännettyä sen syytökseksi?
Niin mutta jos kaipaan sitä (tiedostamattani), että äitini kunnioittaa minua, eikä hän selkeästi kunnioita, niin tiedätkö mitä? On tosi paska neuvo sanoa, että lakkaa ajattelemasta sitä. Koska se tarkoittaisi ettei tunne minulle, että minua kunnioitetaan, ole tärkeä. Haluat ottaa sen pois minulta. Kun taas minä mietin sitä NIIN kauan, että tiedostamattomasta tulee tiedostettua: ahaa, mä kaipasin, että äitini kunnioittaisi minua, onpa arvokas tarve! Hyvä, että tajusin tämän, niin nyt minua ei enää vaivaa se tunne, koska voin käsitellä sen, koska tulin siitä tietoiseksi! Sinun keinosi on surkea ja huono, enkä olisi ikinä onnellinen jos en voisi kokea olevani kunnioituksen arvoinen ihminen. Sinun neuvoillasi voisin unohtaa sen tarpeen. lue nyt ajatuksella se, mitä sinulle sanottiin, äläkä jatka sen oman sössötyksesi sönköttämistä, koska et silloin vain tajua, mitä sinulle sanotaan. Kehtaatkin olla ymmärtämättä!
Just näin. Se on se taikasauvaoivallus joka mullistaa asiat ja auttaa valtavan harppauksen eteenpäin. Muiden syyttelystä ymmärrykseen siitä että aikuinen vastaa itse omasta elämästään.
Koska jos vielä odotat äidiltäsi kunnioitusta, niin tulet pettymään niin kauan kuin hän elää.
Mä vastaan omasta elämästäni, mutta sinun mielestäsi minä olen siis vastuussa siitä, että äitini vahingoitti minua. Enkä minä ole.
En mä SITÄ odottanut, että äitini kunnnioittaisi minua, vaan (alitajuisesti odotin) sitä, että tunnistin, että kaipaisin sitä. Etkö nyt tajua eroa?
Mun äitini opetti minulle, että minun elämäni oikeutus riippuu siitä, että hän alkaa kunnioittaa minua. Ja sitten mikään, mitä tein, ei ollut hänestä kunnioittamiseni arvoista. Jos et tajua, miten sairas aseelma sellainen oli, niin se on sinun huonouttasi. Siitä vapautuminen EI TULE SILLÄ, että lakkaan ajattelemasta sitä. Silloinhan nimenomaan olisin sen asetelman vanki lopun ikääni. T a j u a t k o ?
Miten sä sen teet, jos joku sinua isompi ja vahvempi sanoo, että hänen on kunnioitettava sinua, ennen kuin sinä olet hyväksyttävä ihminen? Ja sitten runnoo kaikessa itsetuntoasi murskaksi? Kunnioitusta ei anna. Jos sinä olet sellainen röyhkeä paska, joka et välitäkään kunnioittaa muita, niin ole, mutta minusta ei sellaista kasva, te kusipäät lillukaa omissa liemissänne, kun minä menen muita ihmisiä arvostaviin piireihin. Sinne sä et pääsisi ikinä. Sua ei huolittaisi.
Tähän asti järkeily onkin ihan ok. Kun joku tällainen asia käsitellään loppuun asti, surraan se mitä lapsuudessa menetettiin ja asia saa rauhan. Sinä sen sijaan lähdet väärään suuntaan, vetämään asiaan mukaan nykyhetken äitiäisi, kuvittelet että se rauha tulee siitä että äitisi tekee nyt sitä tai tätä tai kostat hänelle vanhoja asioita tai että äitisi korjaa sinut nykyhetkessä. Muiden kunnioitukseen perustuva elämä on heikolla pohjalla, on opeteltava itsekunnioitusta eikä sitä miten pakotan muut kunnioittamaan itseäni muita ihmisiä muuttamalla ja sitten kestän elää. Tämä näkökulman muutos on se jota ihmiset turhaan yrittää saada sua käsittämään. Vanha sanonta on niin totta, on ensin rakastettava itse itseään ennen kuin voi antaa ja saada rakkautta muilta. Sinä näpertelet vain sen parissa miten pakotat muut ihmiset muuttumaan. Vaikka pakotat äitisi kunnioittamaan sinua. Kun oikeasti pitäisi keskittyä opettelemaan sitä miten pää kestää jos hän ei kunnioita. - eri
Miten se, että ajattelisit kaikkea muuta (muita ihmisiä kuin äitiäs, työtä, harrastuksia) tekis susta äitis vangin??
