Tiesitkö, että margariinin valmistuksessa käytetään mm. teollisuusbensiiniä, fosforihappoa ja lipeää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ap:n selostuksen perusteella myös kasviöljy olisi epäterveellistä.

Kyllä.

Saamme ruokavaliosta liikaa monityydyttymättömiä rasvoja. Niiden suhde on vinoutunut elimistössämme, ja se aiheuttaa terveysongelmia.
Omega6-rasva, jota niissä on paljon, aiheuttaa tulehdusta. Sitä on liikaa suhteessa omega-3:een, joka taas ehkäisee tulehdusta.
 
Minä en löytänyt tuon linkin takaa mitään hälyyttävää. Kuumakäsittelyjä ja vetyä, jota maapallollamme ihan luonnostaan. Ja Suomessa käytetään kiteyttämismenetelmää margariinin kiinteyttämiseksi. Joku puhui palmuöljystä, ainakaan meidän margariinipaketeista ei sitä löydy. No onkos oivariini sitten ole terveellistä? Siinähän on voita ja kovettamatonta kasvirasvaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytteli:
Tietääks joku oivariinin tekotavan? Onko sekin samanlainen onhan siinäkin rypsiöljyä osaksi.

Oivariini tehdään oikeasta voista.

Margariinia voi tehdä myös itse. Sekoita vaan pehmennyttä voita, ja vaikka oliiviöljyä keskenään, niin saat helpommin levittyvää levitettä. Sekaan voi laittaa yrttejä, valkosipulia ym. jos haluaa.
 
Voi pitää tutkimusten mukaan paremmin nälkää kuin margariini.

1. Schneeman BO, Burton-Freeman B, Davis P. Incorporating dairy foods into low and high fat diets increases the postprandial cholecystokinin response in men and women. J Nutr 133 (12): 4124-4128, 2003.
 
Tiesin, ja siksi meillä käytetäänkin Oivariinia tai Kevytleviä ja leivontaan ihan aitoa VOITA! Ja on muuten ihan eri makuista kunnon voilla leivotut leivonnaiset kuin mitkään margariinikäntyt!
 
En jaksa älytä tätä margariinihysteriaa, niin kuin en monia muitakaan nykyajan hömpötyksiä ruuan suhteen. Ennen syötiin normaalia kotiruokaa, tehtiin työtä ja keskityttiin elämään turhan pohtimisen, pelkäämisen ja vouhkaamisen sijasta. Tämän päivän nuorilla on elämä liian helppoa ja valmista, kun jaksetaan seurata kaiken maailman itsensä guruksi nostaneiden mielipiteitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä väliä:

Jeesus. Kerrankin näen järjen ääntä palstalla. Amen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minna:
Tiesin, ja siksi meillä käytetäänkin Oivariinia tai Kevytleviä ja leivontaan ihan aitoa VOITA! Ja on muuten ihan eri makuista kunnon voilla leivotut leivonnaiset kuin mitkään margariinikäntyt!

Miten kevytlevi eroaa margariineista?
 
Ajatuspoliisin kotona käytetään yleensä oivariinia/voita silloin, kun kaivataan kiinteää rasvaa ja kunnollisia öljyjä silloin kun tarvitaan juoksevaa. Ynnä aina kun mahdollista rasvoja suoraan alkulähteistä eli pähkinät, avokado, lohi jne ovat käytössä myös. Millään rasvalla ei lotrata kuin erikoistapauksissa, mutta kaikkia tarvittaessa käytetään.

Ajatuspoliisi suhtautuu tietyllä skeptisyydellä kaikkiin ruokateollisuuteen liitettyihin kauhutarinoihin, mutta ei myöskään usko, että kukankuva margariinipurkin päällä takaa luonnollisuuden. Sitä paitsi margariinit eivät maistu hyvältä. Voi voina ja öljy öljynä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Minna:
Tiesin, ja siksi meillä käytetäänkin Oivariinia tai Kevytleviä ja leivontaan ihan aitoa VOITA! Ja on muuten ihan eri makuista kunnon voilla leivotut leivonnaiset kuin mitkään margariinikäntyt!

Miten kevytlevi eroaa margariineista?

Kertokaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä väliä:
En jaksa älytä tätä margariinihysteriaa, niin kuin en monia muitakaan nykyajan hömpötyksiä ruuan suhteen. Ennen syötiin normaalia kotiruokaa, tehtiin työtä ja keskityttiin elämään turhan pohtimisen, pelkäämisen ja vouhkaamisen sijasta. Tämän päivän nuorilla on elämä liian helppoa ja valmista, kun jaksetaan seurata kaiken maailman itsensä guruksi nostaneiden mielipiteitä.

No sehän oliskin hyvä jos ne asiat oiskin niin kuin ennen!

Syötäis oikeaa RUOKAA ja sitä VOITA joka on luonnollista, eikä keinorasvaa eli margariinia.

Nykyisin raha vaan pyörittää tätä maailmaa niin paljon kovemmin kuin ennen. Ihmisiä vaan yritetään huijata niin monin tavoin, koska teollisuuden täytyy saada rahaa ja voittoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:

Täytyy olla todella naiivi, jos luulee että niitä tuotteita tehdään siksi, että ne olisivat ihmiselle hyvästä.
Margariini on halvempaa kuin voi. Siksi sitä tehdään.
 
Otsikkoon vastaten vastaan, että olen kuullut asiasta :)

Teollisuuden jätteitä syötetään terveysruokana hyväuskoisille ja sitten ihmettelevät kun pikkuhiljaa alkaa kroppa sanomaan sopimustaan irti :D

Samaa jätettä on mm. kaupassa myytävä ns. tavallinen suola, rasvaton maito johon lisätään bulkkikalkkia värin vuoksi jne...Sekä kaikki teolliset einestuotteet ja puolivalmiit ym.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:
Otsikkoon vastaten vastaan, että olen kuullut asiasta :)

Teollisuuden jätteitä syötetään terveysruokana hyväuskoisille ja sitten ihmettelevät kun pikkuhiljaa alkaa kroppa sanomaan sopimustaan irti :D

Samaa jätettä on mm. kaupassa myytävä ns. tavallinen suola, rasvaton maito johon lisätään bulkkikalkkia värin vuoksi jne...Sekä kaikki teolliset einestuotteet ja puolivalmiit ym.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja liisaihmemaassa:
Tiedän ja tiedän senkin että margariini on molekyylirakenteeltaan lähempänä muovia kuin ruokaa. Siksi en moista moskaa meille ostakaan. Voita ei mikään voita!

Tää totta ja jopa osa terveysalan opettajista käyttää itse voita kun tietävät mitä se margariini on ja mitä se aiheuttaa ihmisessä. Kukaan voi muovia syödä.

Voi luonnollisin ja tervehdyttävin vaihtoehto ilman kemikaaleja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Orion-:
Ja margariini maustetaan ja värjätään. Tiesin kyllä, enkä syö moista.

Jos ihmiset näkis millaista se margariini siellä tehtaalla on... Kukapa sellaista väritöntä, hajutonta ja mautonta mönjää viitsisi syödäkään?
+päälle ne terveyshaitat mitä se aiheuttaa...
margariinia syövillä lapsilla on enemmän astmaa ja allergioita, kuin voita syövillä
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä väliä:
En jaksa älytä tätä margariinihysteriaa, niin kuin en monia muitakaan nykyajan hömpötyksiä ruuan suhteen. Ennen syötiin normaalia kotiruokaa, tehtiin työtä ja keskityttiin elämään turhan pohtimisen, pelkäämisen ja vouhkaamisen sijasta. Tämän päivän nuorilla on elämä liian helppoa ja valmista, kun jaksetaan seurata kaiken maailman itsensä guruksi nostaneiden mielipiteitä.

No sehän oliskin hyvä jos ne asiat oiskin niin kuin ennen!

Syötäis oikeaa RUOKAA ja sitä VOITA joka on luonnollista, eikä keinorasvaa eli margariinia.

Nykyisin raha vaan pyörittää tätä maailmaa niin paljon kovemmin kuin ennen. Ihmisiä vaan yritetään huijata niin monin tavoin, koska teollisuuden täytyy saada rahaa ja voittoja.

Täytyy olla todella naiivi, jos luulee että niitä tuotteita tehdään siksi, että ne olisivat ihmiselle hyvästä.
Margariini on halvempaa kuin voi. Siksi sitä tehdään.

Ja lisätään tähän yhtälöön vielä teollisen marganiinin sairastava vaikutus ja yhä suurenevat lääkeyhtiöiden voitot niin voidaan kysyä kenen hyötyä ja etuja ajetaan.
Syö margariinia ja virallisterveellistä ruokaa ja sairastu niistä-->marssit lääkäriin, jolla lääkeyhtiön lippis päässä kirjoittaa lääkeyhtiön kynällä lääkeyhtiön lääkkeen reptin ja tulet entistä sairaammaksi ja taas saat uuden lääkkeen uuteen vaivaan...On ne ihmepillereitä ja kuka ihmisten sairauksista hyötyy? Lääkärit,yhteiskunta(ruokateollisuus) ja lääkeyhtiöt...
miettikää sitä...
 
Onko täällä vain voi- tai margariini-ihmisiä? Voi-ihmiset eivät käytä koskaan margariinia eivätkä margariini-ihmiset voita? Käytän voita leivonnassa ja ruuan laitossa täyteläisemmän makunsa vuoksi ja margariinia leivän levitteenä. Minulle on ihan sama, mitä ne molemmat sisältävät. Näin aion tehdä jatkossakin, syönhän makkaraakin, vaikka tiedän, mitä kaikkea moskaa se sisältääkin. Ja lihaa, vaikka eläimiä tehotuotetaan ja kohdellaan pöyristyttävällä tavalla kasvatuksen, kuljetuksen ja teurastuksen aikana.
 
Similar threads

Yhteistyössä