Tilallisen miehen vanhemmat saman katon alla. En jaksa enää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tarintoita tosielmästä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tarintoita tosielmästä

Vieras
En tiedä, miten tämä suhde voisi jatkua enää, kun olosuhteet ovat omaan makuuni oudot ja ahdistavat. Eli tilanne se, että olen seurustellut nyt kolme vuotta maatilan pojan kanssa, joka siis asuu vanhempiensa kanssa tilalla ja työskentelee siellä. Aivan ihana mies, parempaa saisi hakea.

Itse olen asunut aina kaupungissa (kesäisin nuorempana isovanhempien tilalla, kun vielä elivät), yliopistotutkinto kohta valmis ja työt kaupungissa luonnollisestikin. Ikää meillä molemmilla 28v.

Nyt teen gradua ja olen asettunut asumaan pääsääntöisesti miehen luo, mutta minulla on asunto yhä kaupungissa seminaareja ja työpätkiä varten. Vanhempansa asuvat siis saman katon alla... Mukavia ihmisiä, mutta joskus kyllä asetelma on kuin ammoisilta ajoilta.

Minun oletetaan automaattisesti tulevan siis emännäksi tilalle, vaikka olen monesti sanonut, että en ryhdy emännäksi, vaan teen oman urani läheisessä kaupungissa. En opiskellut "turhaan" viittä vuotta. Ei mene perille, eivät usko. Kyselevät jatkuvasti, että joko ne opinnot alkais loppua.

Teen gradua täysipäiväisesti ja välillä töitä (etänä lähinnä), pitkiä, raskaita päiviä. Välillä menee yöhön, kun pitää saada joku rapsa deadlineen mennessä valmiiksi. Appivanhemmat eivät kai pidä tätä oikeana työnä eivätkä ymmärrä, miten voin nukkua esim. 9-10 aamulla, kun koko päivän ja illan olen "vaan istunut". Minun pitäisi olla kai sitten aamulla 6:30 ylhäällä laittamassa apetta pöytään miehille ja kutomassa mattoja.

Meillä on oma huone ja kylppäri talon toisessa päässä, mutta mulla ei ilmeisesti ole mitään oikeutta viedä sinne mitään omaa tavaraa, vaikka asunkin siellä ja sanottiin, että se on vain meidän käyttöön/meidän aluetta. Vein siis sinne oman makuni mukaisen maton ja petivaatteet, sekä verhot. Kylppäriin ostin puhditusainetta, kun mehän sitä vain käytetään, sekä pientä viihtyisyyttä lisääviä asioita.

Noh, kerran kun tulin seminaarista takaisin, niin mun matto oli otettu pois ja tilalle tuotu anopin kutoma räsymatto, samoin verhot oli vaihdettu. Kylppäriin oli tuotu ostamani puhdistusaineen tilalle mäntynestesaippuaa ja kaikki tavarat laitettu "siististi" pois näkyvistä. Kuulemma kevätsiivouksen ohessa vähän laitteli..Samoin koko huone oli siivottu anopin haluamalla tavalla, vaikka itse olin juuri pari päivää sitten siivonnut huoneen perusteellisetsi miehen kanssa.

KÄyn salilla ja uimassa muutamia kertoja viikossa ja se aiheuttaa kummastusta. Eikös halkojen hakkaaminen ja tilatyöt kävisi liikunnasta. Ja niin siinä käy, kun koko päivä istuu vaan. Muuta funktiotahan harrastuksilla ei tietty olekaan..

Ja sitten sokerina pohjalla tietty painostus perheenperustamiseen. Miehellä ja mulla ei ole mitään aikomuksia perustaa perhettä vielä aikoihin ja lapsiluvuksi sopisi meidän molempien mielestä parhaiten yksi. Mitäköhän siitäkin tulee, kun anoppi ja appi kuulevat, että lapsenlapsia tulee max. 1 kpl ja sekin viedään hoitoon sitten äitiysloman jälkeen. En aio jäädä kotiäidiksi, vaan haluan omaa rahaa ja oman uran.

Tuntuu, että mun tapaa elää ei hyväksytä, vaikka miehelle on todella ok, sanoi, että mun pitää saada tehdä niin kuin haluan eikä ole tekemässä musta emäntää tai synnyttäjää. Ymmärtää, että mun pitää tehdä töitä, jotka kiinnostavat, käydä ulkomaan komennuksilla ja harrastaa. Yhdessä kuulemma selviämme, kun molemmilla on vapautta totetuttaa itseään.
 
Mikäli appivanhemmat eivät aio koskaan muuttaa talosta pois, niin ainoa vaihtoehto teille taitaa olla oman pienen mökin rakentaminen pihapiiriin. Ja avain vain teille, ei mitään vara-avaimia päärakennukseen että anoppi pääsee tarvittaessa kukkia kastelemaan.

Nää vanhat emännät tulevat liian liki ja uteliaiksi, koska heillä ei ole tarpeeksi kontakteja ihmisiin, niin sitten takerrutaan siihen ainoaan ja suorastaan uidaan liiveihin.
 
Ei tupa pihapiirissä noita ongelmia poista. Kyllä se tupa pitää 10 km päähän rakentaa.

Samaan keittiöön eikä kylppäriinkään ei mahdu kahta emäntää.

Eikö mies voi tulla kaupunkiasunnollesi ?
 
Siinähän ihmettelevät harrastuksiasi ja heräämisaikojasi. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei tuollaisesta kannata provosoitua. Suuntaa tarmosi siihen, että käännytät siippaasi toisen asunnon rakentamiseen samalle tontille. :) saatte sen avulla oman rauhan.
Maalla aamu alkaa varhain. Ihan varmasti vanhat ihmiset eivät kyllä tule sen suhteen ymmärtämään elintapojasi, se sun tulee sietää.
 
Onpa kurja tilanne sun ja miehen kannalta.

Ikävä kyllä sinä et voi tehdä mitään muuta, kun äänestää jaloillasi. Miehellä sen sijaan on paljonkin mahdollisuuksia, mikäli haluaa sinut pitää. Miehen tulisi muuttaa pois kotitilalta tai sitten niiden vanhempien tulisi muuttaa pois. Vaikka vuokralle muualle. Rakentaa voisi sitten myöhemmin. Samaan pihapiiriin ei tosin missään nimessä kannata rakentaa, välimatkaa tulisi olla ainakin kilometri.

Tilanne on miehelle nyt ok ja helppo, mutta ei hän tosiasiassa tänä päivänä enää tule naista saamaan saman appivanhempien katon alle muuttamaan...
 
pisti hymyilyttään... tiät varmaan vastauksen ittekki tuolle tekstille.

Kun en tiedä. Tilanne on pirun hankala, oikeasti. Mies on aivan mahtava ihminen; tasa-arvoa ja henkilökohtaisia taipumuksia kannattava, rakastava, ottaa kaikki huomioon, älykäs, kannattaa vapautta toteuttaa itseään, ylpeä minusta, ymmärtää työtäni ja nukkumisen, harrastuksien ym. tarvettani.

En haluaisi jättää häntä ja haluan asuakin hänen kanssaan. Appivanhemmat nyt asuvat talossa toistaiseksi ja ovat täysillä mukanan tilan hoidossa. Toki kai joskus muuttavat pois, kun vanhoiksi tulevat (tai sitten ei, en tiedä), mutta siihen voi mennä vuosia ja en jaksa sitä.

Myös ajatus omasta pihareknnuksesta tuntuu vieraalta, kun olen kasvanut siihen, että nykyään tapana on asua ihan omilla tonteilla ja elää ihan omalla tavallaan.

Ja se, että hankkisin oman asunnon jostain läheltä, niin en oikein tiedä. Olisi ihana jakaa arki miehen kanssa. Entäs sitten, jos joskus hamassa tulevaisuudessa tulisi lapsia, miten tuo järjestely onnistuisi.
 
Miehelle valintasi ovat ok, mutta kuitenkaan hän ei saa ärähdettyä vanhemmilleen että jättäisivät teidät rauhaan ja antaisivat teidän elää tavallanne? Miehen on otettava tiukka linja, ei vain jäätävä taustalle seuraamaan. Toisaalta se koti on appivanhempien koti, joten heillä on oikeus puuttua kattonsa alla tapahtuvaan, eli muuttakaa omaan kotiin.
 
[QUOTE="vieras";24382745]Miehelle valintasi ovat ok, mutta kuitenkaan hän ei saa ärähdettyä vanhemmilleen että jättäisivät teidät rauhaan ja antaisivat teidän elää tavallanne? Miehen on otettava tiukka linja, ei vain jäätävä taustalle seuraamaan. Toisaalta se koti on appivanhempien koti, joten heillä on oikeus puuttua kattonsa alla tapahtuvaan, eli muuttakaa omaan kotiin.[/QUOTE]

Aivan. Kyllä se on miehen tehtävä laittaa vanhempansa ruotuun sinun avostelemisesi osalta. Ja sitten sen tulisi muuttaa itse pois sieltä, ellei vanhemmat kerran vielä muuta.
 
[QUOTE="minä";24382731]Onpa kurja tilanne sun ja miehen kannalta.

Ikävä kyllä sinä et voi tehdä mitään muuta, kun äänestää jaloillasi. Miehellä sen sijaan on paljonkin mahdollisuuksia, mikäli haluaa sinut pitää. Miehen tulisi muuttaa pois kotitilalta tai sitten niiden vanhempien tulisi muuttaa pois. Vaikka vuokralle muualle. Rakentaa voisi sitten myöhemmin. Samaan pihapiiriin ei tosin missään nimessä kannata rakentaa, välimatkaa tulisi olla ainakin kilometri.

Tilanne on miehelle nyt ok ja helppo, mutta ei hän tosiasiassa tänä päivänä enää tule naista saamaan saman appivanhempien katon alle muuttamaan...[/QUOTE]

Appivanhemmat eivät jää vielä pitkää aikaan eläkkeelle ja saavat myös elantonsa tilasta, joten tuskinpa suostuvat poiskaan muuttamaan. Eipä aamunavetalle huvita kovin kaukaa lähteä ajelemaan (tai etsimään karanneita lehimiä), sitten taas aamukahville takaisin ja päivän mittaan joutuisi aina ramppaamaan muualla. Tila kun vaatii miltei jatkuvaa seurantaa.
 
Meillä oli vastaava tilanne, korjattiin tonttiin rajoittuvasta autiotalosta itsellemme koti (mitään siitä ei tarvinnut maksaa, vaan saatiin se pienine puutarhoineen). Pensasaita on välissä, mutta käytännössä piha on yhteinen mutta sisään ei kumminkaan puolin tulla kysymättä sopiiko. Toimii meillä.
 
[QUOTE="aapee";24382769]Appivanhemmat eivät jää vielä pitkää aikaan eläkkeelle ja saavat myös elantonsa tilasta, joten tuskinpa suostuvat poiskaan muuttamaan. Eipä aamunavetalle huvita kovin kaukaa lähteä ajelemaan (tai etsimään karanneita lehimiä), sitten taas aamukahville takaisin ja päivän mittaan joutuisi aina ramppaamaan muualla. Tila kun vaatii miltei jatkuvaa seurantaa.[/QUOTE]

No miksi sitten se miehesi ei voi muuttaa esim. kilometrin päähän kotitilalta? Järjesteäisivät työt niin, että aamunavetalle menee vanhemmat, jotka samassa pihapiirissä asuvat? Eihän todellakaan tuohon asetelmaan tule koskaan saamaan nykyaikaiseta naista muuttamaan. Ei edes sellaista, joka myös tilan töihin osallistuisi. Kyllä tuossa on ihan järjestelyasioista kyse, ei muusta.
 
[QUOTE="vieras";24382745]Miehelle valintasi ovat ok, mutta kuitenkaan hän ei saa ärähdettyä vanhemmilleen että jättäisivät teidät rauhaan ja antaisivat teidän elää tavallanne? Miehen on otettava tiukka linja, ei vain jäätävä taustalle seuraamaan. Toisaalta se koti on appivanhempien koti, joten heillä on oikeus puuttua kattonsa alla tapahtuvaan, eli muuttakaa omaan kotiin.[/QUOTE]

On näistä sanottu ja ärähdettykin, mutta anoppi ei ota tosissaan. Ja pitää tiukasti kiinni emännän roolistaan ja siitä, että emäntä on se, kenen pillin mukaan esim. kodinhoidollisissa asioissa mennään.

Omaan kotiin muuttaisimmen, mutta mihin? Kuten sanoin, tilaa ei oikein voi hoitaa kauempaa. Koko ajan pitää olla läsnä. Ja hankalaksi menee ajaa varhain aamulla pitkiä matkoja tilalle ja kotiin jatkuvasti. Ei se oikein niin onnistu.
 
[QUOTE="vieras";24382789]Appivanhemmat omistavat tilan vielä? Saako miehesi heiltä palkkaa vähän niinkuin rengin töistä?[/QUOTE]

Ei, vaan omistavat yhdessä kaikki kolme. Ikään kuin perheyritys. Jossain vaiheessa siirtyy toki kokonaan miehelle.
 
Jos sun miehes on niin totaalisen mahtava, niin kai olisi sulaa hulluutta erota appivanhempien vuoksi? Keksitte kyllä jonkun konstin, jos sitä yhteistä tahtoa on riittämiin.

Minusta vaan ei ole realistista olettaa, että teidän tapauksessanne kaksi sukupolvea viihtyisi hyvin yhdessä. Jos nyt vietät vain osan aikaa asunnossa ja silti hirttää jo kiinni, mieti millaista se on muuttosi jälkeen. Ja koska ei ole realistista, että miehesi tai appivanhempasi muuttaisivat tilalta kauas, etkö voisi yrittää lämmetä ajatukselle omasta asunnosta pihapiirissä? Jos tässä jutussa tulisit miestäsi vastaan, kun hänkin tuntuu taipuvan sulle tärkeisiin juttuihin.
 
Me rakennettiin oma talo n 500m päähän miehen vanhemmista. Lypsytilallisen on hankala asua kovin kaukana, mutta nyt meillä on sentään oma pihapiiri, vähän omaa rauhaa ja miehellä lyhyt matka navetalle.

Itse käyn töissä naapurikaupungissa (40km päässä) enkä osallistu tilan töihin mitenkään. Pientä ihmetystä tämä välillä aiheuttaa appivanhemmissa, mutta vähitellen ovat oppineet hyväksymään tilanteen.

Vieläkin tulee aina välillä ongelmallisia tilanteita (lähinnä kun anoppi haluaisi "auttaa" ja tehdä meille ruokia jne) mutta on tilanteessa myös hyötynsä. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja aina innokkaat lapsenvahdit on lähellä :-)
 
[QUOTE="aapee";24382807]Ei, vaan omistavat yhdessä kaikki kolme. Ikään kuin perheyritys. Jossain vaiheessa siirtyy toki kokonaan miehelle.[/QUOTE]

Pystyisikö miehesi hoitamaan tilan yksin vai tarvittaisiinko siihen myös emännän työpanos? Ulkopuolisen avun palkkaaminen appivanhempien jäädessä eläkkeelle on todella kallista. Jospa anoppi vaan yrittää saada sinut täysin sitoutumaan tilan pitoon.
 
[QUOTE="aapee";24382798]On näistä sanottu ja ärähdettykin, mutta anoppi ei ota tosissaan. Ja pitää tiukasti kiinni emännän roolistaan ja siitä, että emäntä on se, kenen pillin mukaan esim. kodinhoidollisissa asioissa mennään.

Omaan kotiin muuttaisimmen, mutta mihin? Kuten sanoin, tilaa ei oikein voi hoitaa kauempaa. Koko ajan pitää olla läsnä. Ja hankalaksi menee ajaa varhain aamulla pitkiä matkoja tilalle ja kotiin jatkuvasti. Ei se oikein niin onnistu.[/QUOTE]

Onko kilometrikin siis liikaa? Ja onhan siellä tilalla joku koko ajan valvomassa, mikäli vanhemmat siellä edelleen elää ja puhelimet taitaa olla keksitty? Tai jos mies on se, jonka täytyy koko ajan vahtia tilaa, niin sitten vaan vanhemmat muuttavat sinne kilometrin päähän.

Kyllä tämä teidän kuvio on puhtaasti tahdosta kiinni ja täysin miehen ja hänen vanhempiensa järjestettävissä. Mikäli kaikilta osapuolilta tahtoa löytyy, löytyy myös ratkaisu. Jos mies ei sitä ratkaisua halua tehdä, sille ei sitten vaan voi mitään.
 
Apee me asutaan vastaavanlaisen appilan naapurissa (välimatka 200m) Sanon jotta kallis on hinta ilmaisesta tontista :( Ehdotan että vähintään se kilometri jos rakennatte. Mitä enemmän nollia peräs sen helpompaa. Meillä myös samanlainen tilanne naapurissa. Vaikka itseäni ahdistaa niskaan hengittävät appivanhemmat ja välillä olen täynnä raivoa heitä kohtaan enemmän käy kumminkin sääliksi tuota naapurin miniää joka on vastaavassa tilanteessa kuin sinä.. kuvaus miehestäkin sopisi hyvin yksiin ja hän on tosi mahtava mies joten voin kuvitella jotta sinulla on vaikeat ratkaisut edessä. Parhain ratkaisu olisi jos saisitte appivanhemmat häädettyä kauaksi hyvin kauaksi kotitilalta. Vaikka jonnekkin vanhainkotiin kuolemaa odottelemaan :D Voin todeta jotta kun he tuosta tavalla tai toisella joskus lähtevät naapurista niin ikinä en yhteydessä ole :)
 
Sanoisin myös, että miehesi pitää puhua äitinsä kanssa. Ja mieluiten niin, että et ole paikalla silloin vaan siellä kaupunkiasunnossasi. Saa sitten anopintekele mököttää rauhassa pari päivää, jos siltä tuntuu ja totutella ajatukseen.

Ei toisen pillin mukaan voi elää, vaan molempien täytyy sopeutua. Mies kuulostaa kyllä ihanalta!
 
Me rakennettiin oma talo n 500m päähän miehen vanhemmista. Lypsytilallisen on hankala asua kovin kaukana, mutta nyt meillä on sentään oma pihapiiri, vähän omaa rauhaa ja miehellä lyhyt matka navetalle.

Itse käyn töissä naapurikaupungissa (40km päässä) enkä osallistu tilan töihin mitenkään. Pientä ihmetystä tämä välillä aiheuttaa appivanhemmissa, mutta vähitellen ovat oppineet hyväksymään tilanteen.

Vieläkin tulee aina välillä ongelmallisia tilanteita (lähinnä kun anoppi haluaisi "auttaa" ja tehdä meille ruokia jne) mutta on tilanteessa myös hyötynsä. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja aina innokkaat lapsenvahdit on lähellä :-)

Ongelmaksi saattaa vain muodostua se, että mistä tilaa omalle talolle. Tila on kohtuullisen iso, mutta koskee lähinnä lehmien laitumia ja viljapeltoja. Itse pihapiiri melko pieni ja en tiedä, mahtuisiko siihen taloa ja saisiko edes rankentaa noin vain uutta.

Ja voisin vain kuvitella jos muuttaisimme ihan lähelle omaa taloon, niin anoppi ramppaisi tuomassa ruokia, kaitaliinoja ja ties mitä, kun enhän minä kaupunkilaistyttö osaa edes ruokaa laittaa tai tiedä, miltä kodin kuuluu näyttää. Ja ihan kuin ruoan laitto, siivous ja sisustus olisi mun juttuja, kun en niistä edes niin paljon pidä. Yhdessä nuo hommat hoidetaan. Jos jommalla kummalla pitempää päivää, niin sitten toinen tekee silloin enemmän.

Anopilla on hyvin vahva mielipide siitä, miten naisen tulee käyttäytyä, miltä näyttää jne. Esim. hiusvärini ja- mallini on aiheuttanut ihmetystä. samoin se, että käyn salilla ja nyt olen dieetillä kesäkilojen karistamiseksi. Hän ei voi ymmärtää, miksi en syö leipää tai perunaa ja katsoo kieroon rahkojani ja sitä, että lihan kanssa syön vain kasviksia tai salaattia. SYödäkään ei saa niin kuin tahtoo, sekin on kai turhamaisuutta.

Jos olisi lapsia, niin hoito olisi tietty helposti järjestettävissä, mutta kun ei ole.
 
Rakennatte talon parin kilometrin päähän tilasta ja siinä vaiheessa kun vanhemmat siirtyy eläkkeelle käytätte sitä taloa osana tilan loppuosan lunastuksessa. Sen verran kannattaa välimatkaa jättää, että jos on tarvetta voi myydä talon ulkopuolisellekkin. Useammallakin viljelijällä on puoliso tilan ulkopuolella töissä. Älä anna appivanhempien ajatusten/toiveiden vaikuttaa omiin suunnitelmiin. Samankaton alla asuminen on varmasti paskamaista (sen verran on tullut noita järjestelyitä sivusta seurattua), mutta ei ikuista. Ja omaan taloon sit sellaiset lukot, että ei vanhaväki pääse omineen sisälle.
 

Yhteistyössä