Toimitaanko teillä jatkuvasti näin, ymmärrättekö tätä ja mistä tällainen johtuu?

["Vieras"]

Eli siis te kaikki, joilla on lapsia.

Annatteko lapsen päättää ihan joka kerta ja ihan kaikesta, mihin esimerkiksi mennään ja mihin ei mennä? Siis että jos lapsi natisee, että "Emmä halua lähteä paikkaan x", niin sitten sanotaan, että "Okei kullannuppu, ei meidän ole pakko lähteä". Sitten istutaan kyrpiintyneinä kotona ja valitetaan kun Nico-Petteri (ei tule nyt muutakaan ilmausta mieleen tähän väliin) ei taaskaan halunnut lähteä mihinkään.

Ymmärrän, että lapsen mielipidekin on hyvä ottaa huomioon ja että joskus voidaan olla menemättä johonkin tai lapselle voidaan siksi ajaksi keksiä muutakin tekemistä tms., mutta en todellakaan ymmärrä, että lapsi päättää jatkuvasti perheen yhteisistä menemisistä ja tulemisista. Ihmettelenkin, mistä tuollainen lapsen jatkuva päättäminen johtuu - eikö perheessä ole aikuisuutta ollenkaan, vai miksi näin?

Ps. Meillä lapset 2v, 6v ja 9v, mutta pääsääntöisesti mennään kyllä sinne (kauppaan, kylään, ylioppilasjuhliin, torille, tapahtumiin) mihin ollaan perheenä aiottukin mennä.

 

[kajh]

En tiedä yhtään perhettä, jossa lapsella olisi moinen valta.

 

[Saraldo]

Ei päätä enkä ymmärrä vanhempia, jotka sallivat tällaisen. Siitä lapsesta kasvaa pikku diktaattori joka ei hyväksy sanaa ei. Mun 7v. saa päättää mitä laittaa päälleen (sen verran puutun, jos ei ole säähän sopiva tai jos meinaa laittaa verkkarit juhliin), saa valita aamu/iltapalan jos valinnanvaraa on... Aika moneenkin asiaan saa vaikuttaa ja mielipidettä kysytään, mutta meillä on se viimeinen sana. Mä en esim. kysy, että mihis kauppaan sä haluat tänään mennä tai että haluatko lähteä mummin synttäreille vai et. Ne on meidän päätöksiä. Usein kysyn mielipidettä päivän ruokaan, mutta kysyn sitä myös mieheltä ja teen sitten päätöksen sen mukaan, mikä mua miellyttää enemmän .

 

[PunaisenPuutalonÄiti]

Kuulostaa ihan mun tuttavaperheeltä

Mulla on lapset 3kk ja 1,5v joten tuollaisia tilanteita joissa lapsi sanoisi ettei halua lähteä johonkin, ei vielä sinänsä ole. Mutta en kyllä jatkossakaan aio tuolla tavalla toimia.

Mistä lie johtuu, tuntuuko vain pahalta kieltää lasta kun lapsi ei siihen ole tottunut vai oisko sitä "auktoriteetin" puutetta.

 

[vicy]

Jos ollaan menossa jonnekin kauemmas niin kyllä kaikki tulee mukaan niinkuin on suunniteltu, en edes kysy lapsilta huvittako vai ei vaan ilmoitan että nyt mennään.
Mutta jos ollaan vaikka kauppaan tai lähellä asuville sukulaisille menossa niin lasten ei ole pakko lähteä mukaan, jos ei huvita, mutta me mennään kyllä.

 

["tiuku"]

No ei todellakaan toimita noin. En tunne kyllä muitakaan, jotka tekis noin.
Annan kyllä jo 3-vuotiaankin päättää asioista, mutten tolla mittakaavalla.. "kumman paidan otat?" "ollaanko vaan pihassa, vaan lähdetäänkö puistoon?"
Mutta jos on tarkotuksena oikeesti tehdä jotain tärkeetä ( / tai mitä minä haluan), niin sehän tehdään.

 

["mette"]

Meillä ei toimita noin. En ymmärrä. Johtuu vässykkä vanhemmista.

 

[käsiylös]

Ei tietenkään tehdä tolleen. Haluaisin, että tähän ketjuun vastaisi joku vanhempi, joka tekee noin, antaa aina periksi lapselle. Haluaisin just tietää, mikä siellä on takana. Eikö uskalleta tuottaa lapselle "pettymystä" vai eikö itsellä ole minkäänlaista auktoriteettia tai uskallusta päättää.

 

[Big Bang Theory]

meillä mennään sinne minne vanhemmat on päättänyt. Hyvin toimii. Tosin lapsetkin vasta 7v, 6v ja 1v, joten eipä niillä ole muitakaan suunnitelmia

 

["Hannele"]

Minä otan varmaan tavanomaista useammin lapsen mielipiteen huomioon. Jos ollaan alustavasti suunniteltu esim. johonkin tapahtumaan lähtemistä ja lapsella onkin lähtöhetkellä kivat leikit kesken eikä halua lähteä niin ei välttämättä lähdetä. Viimeksi jätettiin pari viikkoa sitten väliin kirppistapahtuma, koska lasta ei huvittanut lähteä eikä mullakaan ollut pakottavaa tarvetta sinne päästä.

Mistään tärkeistä tai muidenkin kuin oman perheen kanssa sovituista reissuista lapsi ei päätä. Serkun rippikirkkoon mentiin vaikka hän ei olisi halunnut.

 

["..."]

Ei toimita noin.

2-vuotiaalta saatan kysyä, mennäänkö tuohon puistoon vai sinne toiseen. Lähdetkö pyörällä kauppaan vai rattailla jne. Mutta kyllä se olen minä (ja mies) joka päättää minne milloinkin mennään ja millä aikataululla.

Lapsella on nyt uhmäikä menossa, joten välillä tottakai ilmoittele, ettei tahdo lähteä. Lähtee kuitenkin mielellään, kun vaan vedetään takkia päälle ja kenkää jalkaan