Toimitus kysyy: Lapset ja elämän suuret kysymykset

[Matilda Katajamäki]

Hei!

Teemme Kaksplussaan juttua siitä, miten vanhemmat kohtaavat lasten kanssa ns. elämän isoja kysymyksiä: syntymä, kuolema, elämän tarkoitus, Jumalan olemassaolo, moraaliset arvot jne.

Kaipaisimme juttuun elävän elämän kokemuksia. Onko lapsesi ollut kiinnostunut näistä asioista ja miten hän on ottanut ne esiin? Tuntuivatko lapsen kysymykset sinusta hämmentäviltä ja miten juttelitte näistä asioista? Jos perheenne on menettänyt rakkaan läheisen tai lemmikkieläimen, miten asiaa käsiteltiin ja surtiin lasten kanssa?

Kommentoi tähän ketjuun ja liitä mukaan lapsesi ikä. Kiitos!

Terveisin

Matilda Katajamäki ja Oili Urmas, Kaksplus

 

[cella]

Meillä puhutaan hyvin suoraan lapsille asioista. Niin seksistä, kuolemasta, syntymästä, elämästä.

Esimerkkinä voin kertoa että silloin 7v poikani tuli kerran tirskuen koulusta kotiin. Poika kertoi että "äiti, nyt mä tiedän miten vauvoja tehdään. ne tehään seksillä!!" *tirskuntaa pojalta* kysyin että aijaa, koulussako oli juttua aiheesta. Poika vastasi että ei, kaverit oli kertoneet. Kysyin mitä kaverit oli kertoneet, sain vastuakseksi tirskunnan kera että "no mies menee alasti naisen päälle ja ne sit ne keikkuu ja keinuttaa siinä" No, asiahan on vähän noin, mutta kerroin mitä se seksi oikeasti on. En ikinä unohda poikaa kun se kuunteli minua ensin tarkasti, sitten tuli jo muut asiat mieleen ja kuittasi asian vaan että "aha" ja läks pois. Ja minä kun mielestäni puhuin asiasta niin hienosti.. Sittemmin on poika halunnut tietää lisää ihmisen lisääntymisestä, synnytyksestä ym, joista ollaankin juteltu paljon.

Kuolemasta on puhuttu paljon lemmikkien kuollessa. Sekä myös isomummin ja-vaarin kuollessa. Minusta lapset suhtautuu kuolemaan paremmin kuin monet aikuiset.. Se on vaan minun mielipide. Meillä on lapset toki itkeneetkin esim. oman hamsterinsa kuolemaa, mutta itkun seasta on molemmat järkeilleet asiaa että nyt sillä ei ole enää kipuja, sen on parempi olla jne. Olemme viettäneet myös jokaisen lemmikin kohdalla omat hautajaiset, kaikki lemmikkimme on haudattu pihallemme luumupuun alle. Nyt lapset siis 7 ja 9v. Meillä lapset on niin tottuneet ettei äiti ja isä hätkähdä mitään kysymyksiä niin tulevat kyselemään ihan kaikkea naama pokerina kuten kuuluukin.

 

[Non compos mentis]

Kuopukseni, tällä hetkellä esikoululainen, on ollut saarnaava ateisti noin 4-vuotiaasta alkaen. Hänellä on ollut käytössään tietoa eri uskonnoista jo syntymästään lähtien ja on tutustunut erilaisiin uskonnollisiin ryhmiin kveekareista muslimeihin ja buddhalaisista hinduihin. Hän vaan oma-aloitteisesti teilasi kaikki "Jeesus-jutut hölynpölynä".

Suvaitsevaisuuden takaamiseksi lapsi osallistuu esikoulussakin ei-tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tässä hän eroaa isosiskostaan, joka on tokalla luokalla. Isompi tyttö suhtautuu diplomaattisesti erilaisiin vakaumuksiin, eikä osallistu mihinkään uskonnolliseen. Hän näet näki painajaisia oltuaan kerran pääsiäiskirkossa päiväkodin matkassa.

Eivät he ole pahemmin kyselleet näistä asioista, vaan vetäneet omia johtopäätöksiään. He ovat ainakin kerran nähneet vainajan avonaisessa arkussa, kyseessä oli isoisäni. Kumpikaan heistä ei tuntunut ahdistuvan tästä. Laittoivat mukaan viimeiset piirustukset ja lauloivat laulun isoukin muistoksi, "Pienenpieni veturi", sillä ukki oli aikoinaan sillä alalla töissä.

Tavallaan heitä tuntuu rauhoittavan se, että elämä on lopullista. Eivät tunnu haikailevan ikuisen elämän perään. Eivät myöskään ota tyhmiä riskejä ulkona, sillä tietävät seuraamusten olevan peruuttamattomia, jos vaikka pelleilee asemalaiturilla ja jääkin junan alle. Jalat maassa, ei aikaa korkealentoisille ideologioille. Eletään tässä ja nyt.

 

[minä vaan]

Läheisemme koiran kuollessa keskustelimme 4-vuotiaan lapsemme kanssa kuolemasta ja mitä sitten tapahtuu. Kerroin taivaasta jossa kaikki on ihanaa ja jätskiäkin saa syödä niin paljon kun haluaa. Lapseni totesi taivaalle tähyillen että sittenhän siellä täytyy olla sohva ja pakastin. Että niinkin syvällistä=)

 

[tyyne tyllerö]

meilä 4v tyttö ei oikein ymmärrä kuolemaa vaikka oon monta kertaa selittänyt hautajais/hautuumaa asiat sille koska joka kerta tyttö tuumaa että ne kuolleet nukkuu nyt ja sit ne herää kohta päivä-/yöunilta
syntymän neiti ymmärtää sellai että ne vauvat tulee mahasta mutta jos lähipiirissä on vauvamahoja niin tyttö on myös sitä mieltä että äidinkin mahassa tietenkin on vauva ku muillakin =)

 

[mirkku87]

Mulla on vasta 2v poika. Olen nyt jo kertonut pojalle että isi on taivaassa ja katselee poikaa pilven reunalta. Välillä poika menee ja katselee isinsä kuvaa hyllyssä ja sit vilkuttaa kuvalle ja sen jälkeen vilkuttaa ikkunasta taivaalle.
Ei ehkä vielä ymmärrä kuitenkaan asiaa, mut oon halunnut alusta asti kertoa pojalle asian niin kuin se on. Haudalla kun ollaan käyty, niin olen kertonut pojalle, että täällä käydään muistelemassa isiä.
Oon myös aatellut, et kunhan poika kasvaa niin haluun muutenkin kertoa asiat niin kuin ne on. Ja mieluiten tietty asioitten oikeilla nimillä.
(tää nyt meni vähän ohi aiheen, koska tosiaan poika ei ole vielä itse kysellyt mitään)

 

[äiti77]

5-vuotias poikani kysyi yhtäkkiä ruokapöydässä: "Äiti, kuka maailmassa määrää?" Meni siinä äidillä puurot väärään kurkkuun. Yritin siinä sitten jotain hämärää selittää siitä, miten isän mukaan varmaankin jumala määrää, mutta minun mielestäni ei ole mitään yksittäistä olentoa, joka asioista päättää. Pojan mielestä jumala-ratkaisu oli tietenkin se iisimpi selitys. Lopulta oli vaan pakko todeta, että sovitaan nyt vaikka niin, että ÄITI MÄÄRÄÄ. Aamen.

 

[sannulii]

Meidän tyttö on ollut hautajasissa mukana 2 ja 3 vuotiaana , kun mieheni sekä minun pappani ovat kuolleet. Olemme vain kertoneen papan menneen taivaaseen eikä tyttö tässä iässä ole viellä sen kummenmin kysellyt asiasta.

 

[keväänlapsi]

Poikani oli 2v, kun hänen isomummonsa kuoli. Hän ei kysellyt mitään kuolemasta, mutta hänen isänsä ja mummonsa kertoivat hänelle, että isomummo oli iloinen päästessään pois kivuistaan Jumalan luo taivaaseen. Hautajaisissa hän ei ollut. Viime vuoden lopulla lemmikkimme katosi. Poika oli 7v ja kysyi, missä se on. Selitin hänelle, etten tiedä, mutta arvelen sen löytäneen uuden kodin. Hänen piti miettiä asiaa hetki hiljaa ja sitten hän tuumasi, että voi se olla jäänyt autonkin alle niin kuin tuttumme lemmikkikin oli jäänyt. Sitten yhdessä itkettiin ja vieläkin tämä asia herättää voimakkaita tunteita. Poika on koulussa kuullut kuukautisista ja vauvoista ja häistä. Uskonnosta hän pitää ja keksii omia rukouksia ja laulaa virsiä.

 

[haisu]

Olemme uskonnoton perhe, mutta uskovaisessa pikkukunnassa lapsia yritetään päiväkodin ja koulun kautta väkipakolla käännyttää ja ilman lupaani osallistuvat niin pyhkouluihin kuin ruokarukouksiin. Poikani 5v päiväkodissa olleen pyhäkoulun jälkeen kysyi: " Äiti, pärjääkö Jumala ilman avaruuskypärää taivaassa?"