Toinen lapsi heti perään?

[Yhden vauvan äiti]

Täällä on ollut keskusteluja siitä miksi jotkut haluavat vain yhden lapsen. Minusta tuli äskettäin äiti ja olen aina toivonut että saisin vähintään kaksi lasta, joten mietin nyt jo heti seuraavaa. En tiedä onnistuuko, koska imetän, mutta toiveissa on toinen vauva. Tuttavapiirissämme tämä asia herättää ihmetystä. Monet haluavat ensin nähdä millaista arki on taaperon kanssa ja seuraavaa lasta mietitään vasta 3-4 vuoden päästä. Te, joilla on tai joilla on toiveissa toinen lapsi heti perään, pienellä ikäerolla, mikä sai teidät päätymään omaan ratkaisuunne? Mikä on ollut positiivista? Onko mikään ollut erilaista kuin olit etukäteen kuvitellut?

En tarvitse vastauksia siitä miksi kannattaa "hankkia" vain yksi lapsi tai että pitäisi olla onnellinen kun on yksi, tai pieni ikäero ei ole hyväksi. Noille on oma ketjunsa.

Omat syyni miksi haluan toisen lapsen heti ovat:
- vaikka alussa on vaikeampaa, parin vuoden kuluttua lapsista on toisille jo paljon leikkiseuraa
- sisarkateutta tulee toivottavasti olemaan vähemmän
- itselle helpompaa kun ei tarvitse aloittaa tauon jälkeen alusta, vaan valvomiset, pottatreenit ja muut menee vähän niin kuin siinä samalla
- jaksan todennäköisesti paremmin touhuta nyt "nuorena" kuin viiden vuoden päästä

Kertokaa muut omia kokemuksianne!

 

[Vappupallo]

Meillä on ikäeroa kaksi vuotta. Jos jotain tekisin toisin, niin lisäisin siihen puoli vuotta ikäeroa. Tai ehkä sen esikoisen pienuus tuli selkeämmin ilmi vasta siinä vaiheessa, kun tämä pienempi alkoi kasvaa.

Tuota seuraa ja sisarkateutta ei tietenkään voi yleistää, vähän se riippuu luonteesta ja kasvatuksestakin. Meillä kuitenkin esikoinen pääsi (joutui?) heti vauvaa hoitamaan, sai valita vaatteet, tuoda vaippaa - jopa rasvaamaan pikkuista.

Mun mielestä kaverien lapset tappelee keskenään enemmän. =) Nämä vetää yhtä köyttä ja toivottavasti tajuavat olla toistensa tukena tulevaisuudessakin. Toinen on toiminta ja toinen suunnittelu.

 

[nina.]

meillä pojilla on ikäeroa 1,5 vuotta. ja ainakin nyt kun nuorempi on 1,5 vuotta niin ero tuntuu juuri sopivalle. leikkivät keskenään ja esikoinen 3v. osaa hienosti odottaa omaa vuoroa, pitää pienemmän puolia puistossa ja leikkivät yhdessä. silloin kun toka syntyi oli tietysti välillä hankalaa -2 vaipotettavaa. esikoinen kuitenkin oli reippaasti syövä ja nukkuva, joten vauvan rytmin mukaan eläminen ei ollut hankalaa. kakkonen viihtyi pienenä paljon lattialla ja saimme silloin tehtyä esikoisen kanssa omia juttujamme. öisin vauvan itkiessä esikoinen ei koskaan herännyt vaikka samassa huoneessa kaikki nukuttiinkin. ja niinkuin edellinenkin kirjoitti kannattaa ottaa esikoinen mukaan "vauvan hoitoon". meillä pelkkä uuden vaipan tuominen oli iso juttu...

nyt kun ajattelen niin lapset on "liimautuneet" toisiinsa. esikoinen ei muista aikaa, jolloin vauvaa ei ollut ja on oppinut odottamaan vuoroaan niinkuin tämä toinenkin. yhdessä menevät ja tekevät omia juttujaan, tosin on meillä niitä riitojakin samoista leluista tms.

 

[pihla*]

Meillä vasta ensimmäinen tulossa, joten omaa kokemusta ei ole. Pari kaveria ovat todenneet, että oma aika jopa lisääntyi siinä vaiheessa, kun toinen lapsi oppi vähän kontaamaan ja kävelemään. Silloin alkoi kiinnostua vanhemmasta sisaruksestaan ja samalla heillä alkoi jonkinlainen leikki yhdessä. Myös esim. matkoilla suunnilleen samanikäisistä on seuraa toisilleen, jolloin vanhempien ei tarvitse koko ajan koittaa keksiä tekemistä ja pitää seuraa lapselle. Myös lapset ovat kuulemma viihtyneet reissussa hyvin, kun on kaveri mukana.

Itselläni on 2,5v ja 5v. nuoremmat sisarukset. Nuorempi on jäänyt paljon vieraammaksi kuin vanhempi pikkusisaruksistani. Meillä on ollut niin eri kehitysvaiheet ja silloin, kun muutin kotoa, pikkuveljeni murrosikä oli vasta alkamassa. Jos meillä olisi ollut kaikilla vain 1,5v. ikäeroa luulen, että nuoremmankin kanssa olisimme tutustuneet ja olleet yhdessä eri tavalla sekä lapsena että teininä.

Itse toivon, että meillä onnistuisi toisen lapsen saaminen niin, että ikäero olisi korkeintaan kaksi vuotta.

 

[Niitä aikoja...]

Meillä on nuo vanhemmat sisarukset 1,8v erolla parhaat kaverukset, vaikka tyttö ja poika ovatkin - nyt jo kouluiässä. Pelotella en aio, sillä jokainen osaa laskea että vaipparumba ja imetyksen opettelu on sen hitusen raskaampi kahden kanssa ensi alkuun. Mutta tässä näitä positiivisia. Päivääkään en vaihtaisi pois:

+ nuorempi oppi vanhemmaltaan ja joskus vanhempi myös nuoremmaltaan, ei turhaa jankkausta molemmille kerta toisensa jälkeen
+ myös vähän sopivaa mustasukkaisuutta, että kantelivat toistensa "pahuuksista" - nämä ei ole osanneet juonitella koskaan onneksi vanhempien pään menoksi
+ vauvatarvikkeet valmiina seuraavalle
+ reilun vuoden ikäisenä samat vaatteet sopivat, ei monia varavaatteita esim mökkireissulla tarvittu
+ ovat seurana toisilleen, nukkuvat vierekkäin, eivät koskaan ole tarvinneet nukutusta tai yövaloa - satuja ja hellyyttä kuitenkin siinä missä ketkä tahansa lapset <3
+ toinen puolustaa toista jos leikkipuistossa tulee kränää toisten lasten kanssa (leikkivät kyllä erillään tyttö- tai poikaryhmässä jos lapsia on enemmän)
+ itselle helpompi kun molemmat pieniä ja samalla päiväunirytmillä, sai oman lepoajan
+ mahdottoman ihanaa ihmetellä kaikkea uutta uusin silmin yhdessä, kun ei ketään "näsäviisastelevaa" kouluikäistä menossa mukana - kuten nyt on nämä kaksi höpöttävää sisarusta jotka tietää jo kaikesta kaiken

 

[vc]

Meillä in ikäero 1v7kk. Halusin mahdollisimman pian toisen siksi, että haluan vauvavaiheen olevan nopeasti ohi, enkä jaksaisi aloittaa alusta muutaman vuoden päästä. Lisäksi haluan, että lapset ovat suht samanikäisiä, jotta niillä olisi samanlaiset mielenkiinnon kohteet esim. kesälomareissujen suunnittelussa ja muutenkin olisivat seuraa toisilleen. Olemme paljon mökillä ja onhan se kivempaa, kun on pelikaveri aina mukana!

 

[MinttuO ejk]

Meillä on 3 lasta ja välit ovat: eka - toka 1v10kk ja toka - kolmas 1v8kk. Eli esikko oli 3v6kk kun kolmas syntyi.

Toka sai tulla heti kun menkat alkoivat ja tärppäsi sitten neljännestä tai viidennestä kierrosta. Kolmas sai luvan tulla heti kun menkat taas alkoivat ja tärppi tuli kolmannesta kierrosta. Me halusimme kaikki lapset putkeen.

Saavat olla kotona pidempään vanhemmatkin lapset ja mä tykkään olla kotiäitinä. Eka ja toka leikkivät jo tosi hyvin keskenään (tappelevatkin kyllä välillä) =) ja mustasukkaisuutta ei kolmatta kohtaan ole ollut. Onhan tämä varmasti rankempaa kuin että lapsilla olisi lähemmäs 3 vuotta väliä mutta tämä sopi meille. (ja jos multa kysytään olisin valmis tekemään vielä neljännenkin kunhan menkat tulee...mies ei taida olla =D )Toinen lapsi menee niin sen ekan perässä että hänen motoriset taidot ovat paljon paremmat kuin esikoisella samassa iässä. Toinen lapsemme puhuukin jo tosi hyvin ja hänellä on laaja sanavarasto.

Miehen kommentti oli kun keskusteltiin kolmannesta lapsesta että samahan se on valvoa se kolmaskin näillä samoilla väsyneillä silmillä ja silmäpusseilla. Ja tämä taisi olla se meidän politiikka tähän. Nyt kun lapset taitaa olla tässä voidaan keskittyä heidän kasvattamiseen. Sit vanhempana kun lapset ovat jo isoja niin me olemme vielä suht nuoria ja voidaan matkustella yms. yhdessä ilman vanhuuden vaivoja. =)

En tiedä vastasiko tämä ollenkaan kysymykseen...toivottavasti.

 

[ap- yhden vauvan äiti]

Olipa kiva saada näin monta vastausta nopeasti! Ja hyvä että kokemukset ovat pääosin positiivisia. Vaikuttaa siltä ettei pieni ikäero ole suuremmin kaduttanut.

Onko muita vinkkejä ekan lapsen tottuttamiseen vauvaan kuin tuo että kannattaa ottaa mukaan vauvanhoitoon heti alusta alkaen?

 

[Katriina _]

Kiva kuulla kokemuksia minunkin mielestä. Oma lapseni on nyt melkein 1 v 4 kk ja haaveilen toisesta, mutta odottelen vielä hormonitoiminnan palautumista = mahdollista tulla edes raskaaksi. Imetys loppui lähes kolme kuukautta sitten. Miten kauan te jo toisenkin lapsen saaneet odotitte kuukautisia imetyksen loputtua?

 

[Yks äiti vaan]

HEI!

Meillä myös samalla melkein "tahdilla" kuin MinttuO:lla vanhin oli 3v 8kk kun kolmas syntyi, ikäerot siis 1v9kk ja 1v11kk, eivätkä minusta edes ole niin pienellä ikäerolla. Mutta pieniähän kaikki toki ovat vieläkin...Nuorin nyt 9kk.

Mutta meillä on heti saanut tulla kun on jälkitarkastuksessa käyty, luonto vain hoitanut homman noin , että ikäerot melkein kaksi vuotta, ja hyvä niin. Kyllä nytkin on raskasta ja juuri se vaipparumba, syöttäminen..auttaminen, erotuomasina oleminen... ja kotiakin pitäisi hoitaa. Onneksi mies hyvin apuna. Pojat leikkivät mukavasti yhdessä (kaikki poikia) nuorin tosin taitaa vaan tunkea mukaan ja sotkea leikkejä Eniten mikä ehkä ahdistaa, on se riittämättömyyden tunne. Vanhin haluaisi jo pelata lautapelejä, mutta eihän se päivällä oikein onnistu, kun kaksi pienempää sählää tai toinen vaatii muuten huomiota.

Katriina kyseli kierroista. Itselläni alkoi kk:t kaksi kuukautta täysimetyksen loputtua ja toinen tärppäsi muistaakseni 5.kierrosta ja kolmas 8.kierrosta.

 

[katriina-]

Meillä ikäeroa 1v9kk, ihan mukavasti on mennyt! Ei kaduta kyllä ikäero tippaakaan, joskaan tytöt eivät vielä leiki keskenään, pienempi on vasta vajaa 4kk. Pienempikin ikäero ois voinut tulla, mutta menkat alkoivat vasta imetyksen loputtua esikoisen ollessa tasan 1v. Edelliselle katriinalle: vähensin imetystä asteittain 1 imetys/vko, ja n.viikon kuluttua viimeisestä imetyksestä menkat alkoivat. Jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen, ettei tullut pienempää ikäeroa, sillä meillä oli esikoisella kamala hulinavaihe öisin 5-9kk iässä, enkä tiedä miten sen ois jaksanut, jos ois vielä ollut raskaana kaiken lisäksi!

 

[Katriina _]

Missähän vaiheessa pitää mennä lääkäriin, jos menkkoja ei vaan kuulu? Täysimetin 6 kk ja osittaisimetin reilut 6 ja vieläkään ei ole menkkoja, vaikka imetys loppunut ajat sitten.

 

[Iituliii]

Sinuna menisin heti, tai tee vaikka raskaustesti ensin

 

[aikuisten lasten mami]

Omien lasteni ikäero on 1v 8 kk eli aika perään tuli toinen. Toista opetettiin kuivaksi ja kun tuli vauva niin isompikaan ei halunnut luopua vaipoista. Siinä sitten oli talous aika lujilla. Ja voimatkin. Vanhempi on tyttö ja nuorempi poika. Mutta hyvin tiiviiksi muodostui sisarusten suhde alusta saakka. Otin tytön mukaan odotusaikaan ja juttelimme paljon vauvasta, tyttö sai hyväillä kasvavaa vatsaani ja levittää masun iholle rasvaa ja kuunnella potkiiko vauva jne. Suhde syntyi jo ennen kuin kauan odotettu pikkuveli syntyi. Ja voin sanoa että ovat olleet aina kuin "paita ja peppu". Myös nyt aikuisena.

Itselleni se vaan oli todella rankkaa aikaa. Mieheni ei ollut kovin osallistuvaa tyyppiä vaan loi omaa uraansa, mikä taloudellisesti oli tietenkin hyvä juttu. Mutta aika yksin sain vintiöiden kanssa selvitä ja pakko myöntää että olin todella jatkuvasti uupunut. Alkoi helpottaa vasta siinä vaiheessa kun nuorempikin lähti kouluun.

Olen eräälle tutun tyttärelle suositellut kahden tekemistä peräkkäin koska kaikesta väsymyksestä ja vaikeuksista huolimatta en kokenut tuota aikaa liian negatiivisena. Tämä nuori äiti on monesti manannut sitä että meninkin suosittelemaan tuollaista, hän ei olisi ikinä tehnyt niitä noin peräkkäin jos olisi tajunnut miten kamalaa se on.

 

[Liila]

Meillä lapsilla ikäeroa tasan 2 vuotta. Onneksi ei ole yhtään vähempää, sen verran rankkaa aikaa on ollut. Nyt kun kuopus on 10 kk, niin alkaa helpottamaan, sillä lapset menevät nukkumaan ennen iltayhdeksää, molemmat nukkuvat samaan aikaan päiväunet ja he leikkivät jo yhdessä niin, että saan itse tehdä jotain muuta. Pienempää ikäeroa en suosittele vanhemman lapsen takiakaan. Alle 2 vuotias on niin pieni vielä, että ansaitsee saada äidin enimmän sylin ja huomion. Sitä vanhemmat eivät enää niin äitiriippuvaisia olekaan.

 

[esikoisen luonne suurin tekijä]

Meidän lapsilla on 1v7kk ikäeroa ja kaikki on mennyt hyvin. Rankkaa joiltakin osin, mutta lähinnä vaan nuoremman temperamentin vuoksi. Meillä oli sikäli tosi hyvä tilanne se, että vauva nukkui ensimmäisinä 3kk:na jopa 7h päiväunia (tietty vastaavasti saattoi valvoa yöllä, mutta siis hyvä tilanne esikoisen kannalta). Pystyttiin käymään ulkoilemassa, syötiin lounas rauhassa ja esikoinen kerkesi vielä nukkumaan päiväunensakin ennen kuin kuopus heräsi päikkäreiltään. Ja siinä vaiheessa mieskin rupesi jo kotiutumaan töistä. Eli oli pehmeä lasku esikoiselle. Meillä ei siis esikoinen reagoinut kuin positiivisesti pikkusiskoonsa. Ei tullut minkäänlaista taantumaa, itseasiassa kehitys ja varsinkin puhe eteni siitä oikein räjähdysmäisesti. Tilanne olisi voinut olla ihan toinen jos vauva olisi vienyt ajastani päivälläkin paljon. Ja toinen esikoisen kannalta hyvä juttu oli se, että pystyin antamaan hänelle jopa enemmän huomiota synnytyksen jälkeen kuin raskaana ollessani, oli nimittäin niin tuskaiset oltavat viimeisinä kuukausina, etten jaksanut mitään ylimääräistä. Minä oikein panostin siihen, että esikoinen ei joudu luopumaan saamastaan huomiosta vauvan takia. Pikemminkin minua ahdisti se, että annanko vauvalle tarpeeksi huomiota. Saatoin pitää vain vauvaa sylissä ja samalla jutella ja touhuta esikoisen kanssa. Neuvolassa tosin sanoivat, ettei syytä huoleen, että on vain tosi hienoa, että pystyn antamaan esikoiselle samalla täyden huomion, vauvalle riittää pelkkä syli ja läheisyys ensimmäisinä kuukausina.
Yksi asia jonka koin hyväksi, on se, että annoin esikoisen touhuta vauvan kanssa jo ihan alussa. Vaikka saattoi vähän liiankin kovakouraisesti antaa pusua tai halia, niin en mennyt kieltämään, ettei esikoiselle olisi tullut tunnetta, ettei hän saa tutustua vauvaan.
Nyt nuorempi on 1,5v ja sisaruksilla on ihanat välit. Hekottelevat ja ilmehtivät keskenään, heillä on ihan oma yhteytensä, johon vanhemmilla ei ole asiaa. Tosin kyllä kinastelevatkin ihan kiitettävästi mutta se on normaalia.
En ikimaailmassa olisi halunnut isompaa ikäeroa, hieman pienempi olisi ollut vielä parempi. Mutta miestä joutui hieman pehmittämään ja yrityksessäkin meni 3kk. Johtuu suurelta osin esikoisen temperamentista minkälainen ikäero on paras ja se kannattaa jokaisen itse pohtia. Meidän esikoinen on ollut aina niin unelmatapaus, että monet ovat jopa sanoneet, ettei tuollaisia lapsia edes voi olla olemassa. Jos esikoisella olisi samanlainen luonne kuin kuopuksella, lapsilla olisi varmasti ollut suurempi ikäero. Eli kyllä se lapsesta riippuu kuinka vaikeaa sen hoitaminen on. On nimittäin kokemusta täysin erilaisista lapsista ja heidän temperamenteistaan.

 

[riippuu tosiaan esikoisesta]

Meillä esikoisella oli ikää jo 2v4kk kun kuopus syntyi. Olisin halunnut pienemmän ikäeron, mutta nyt olen tyytyväinen että näin kävi. Esikoinen nimittäin ei ole mikään maailman rauhallisin tapaus, vaikka kuopus sitten taas onneksi on. Mutta esikoisen leikit on niin rajuja, etten voi lapsia kahdestaan jättää välillä edes vessassa käynnin ajaksi. Mustasukkaisuuttakin tietty on ja uhmaikä samaan aikaan, mutta jos tämä kaikki uhmakiukuttelu olisi vasta edessäpäin, olisi varmasti rankempaa. Eli vähän tuntuu olevan jo järkeä tulossa päähän nyt kun lähestytään 3:a ikävuotta. En kokenut niinkään raskaaksi kahta vaipatettavaa (kuten meilläkin oli aluksi), vaan sen kun uhmaikäiselle ihan kaikki on EI, esim. isoveljeä ei todellakaan kiinnosta auttaa vauvanhoidossa tai hakea vaippaa tai mitään muutakaan mitä äiti pyytää tekemään, vaan päinvastoin kaikki se mitä kielletään pitää tehdä välittömästi, esim. mennä herättämään vaunuissa nukkuva vauva, tms. Ihania nuo kummatkin silti, olen onnnellinen että sain nämä kaksi edes näinkin lyhyellä välillä ja saan seurata heidän keskinäisen yhteisymmärryksen kehittymistä, vauva naureskelee aina isonveljen jutuille. Mutta en tajunnutkaan kuinka rauhallisia lapsia voi olla, ennekuin sain tän kakkosen. Jos esikoinen olisi näin rauhallinen, olisi helposti mennyt toinenkin vauva samanaikaisesti, eli ikäero olisi voinut olla pienempikin (tajusikohan kukaan...?) Onneksi nyt siis esikollekin riittää aikaa, kun vauva on tyytyväinen ihan vaan sylissä katsellen veljensä touhuja.

 

[Katriina _]

Sinuna menisin heti, tai tee vaikka raskaustesti ensin

Raskaustestejä on kulunut liuta, ja (kuviteltuja) oireitakin on ollut. En ole raskaana, mutta menkkoja vaan ei kuulu. Ovistestit näytti reilu viikko sitten hailakkaa viivaa testiviivaan verrattuna, eli jonkinlaista hormonitoimintaa on, mutta ... Lääkäriin siis?

 

[Aurora Vee]

Komppaan edellisiä, eli esikoisen luonne määrää pitkälti sen, miten hyvin jaksaa kahden pienen kanssa. Lasten helpompia ja vaikeampia kausia on mahdotonta ennustaa kuukausia etukäteen, eikä "parasta" ikäeroa siksi pysty ennakoimaan. Ihan pienten (alle puolivuotiaiden) vauvojen kuumeilevia äitejä yleensä neuvon malttamaan ja odottamaan kunnes esikoinen lähtee liikkeelle.

Meidän esikkotyttö oli/on rauhallinen, helpohko ja fiksu tapaus, joten vauvahaaveet nostivat päätään hänen ollessa vasta 9 kk. Myös elämäntilanne oli sopiva toiselle lapselle. Kuukauden päästä olinkin raskaana ja lapsille tuli ikäeroa 1v 7kk.

Ensimmäiset 6kk olivat kyllä raskaita eikä siitä ajasta muista paljoa, vaikka kuopus oli helppo vauva. Olin odottanut sitä ja siitä selvittiin kunnialla, mutta uudelleen en ryhtyisi siihen. Onneksi sitä ei tiedä etukäteen mihin on ryhtymässä!

Onhan tässä kädet täynnä (lapset nyt 3v 4kk ja 1v 9kk), mutta silti pidän 1½ vuoden ikäeroa ihan mukavana. Esikoinen oli melko omatoiminen tullessaan isosiskoksi, mutta uhmat olivat vielä edessä. Kuten oletinkin, kumpikaan lapsista ei muista eikä tiedä millaista on olla ainoa lapsi ja ovat siksi harvoin mustasukkaisia (silloin tällöin tietty haluaisivat jakamattoman huomion). He osaavat jakaa tavaroitaan, leikkivät yhdessä ja lohduttavat toisiaan tarpeen tullen, myös pienempi. Juuri tätä halusimmekin. Toki ikäero ei ole ratkaiseva tekijä sisarussuhteen muodostumiselle!

Kuopus onkin sitten niin vilkas ja tempperamenttinen tapaus, että kolmatta ei tullut yhtä pienellä ikäerolla. Jos hän olisi esikoinen, ikäeroa seuraavaan olisi takuulla tullut enemmän! Nyt odotan kolmatta ja ikäeroa kakkoseen tulossa 2v 4kk. Päätös kolmosesta oli vaikea ja vieläkin kauhistuttaa, mutta totesimme että kynnys ryhtyä vauvaperheeksi uudestaan kasvaa ajan myötä. Parempi hoitaa tämä pikkulapsiaika nyt kun kaikki on tuoreessa muistissa emmekä ole vielä liian mukavuudenhaluisia. Tälläkin kertaa myös elämäntilanne (työt yms) vaikutti "aikatauluun".

 

[Mankuksi]

Minä halusin toisen lapsen heti kun vaan mahdollista, koska esikoinen antoi odottaa itseään kauan emmekä miehen kanssa sitten halunneet estää uuden raskauden alkamista jos sellainen suurenmoinen onni meitä vielä kohtaisi.

Olen aina ajatellut, että lapsi tarvitsee sisaruksen, jolla on samat lähtökohdat ja jonka kanssa voi kokemuksia jakaa läpi elämän. Ystäviä tulee ja menee, mutta sukulaisten kanssa yleensä pysytään kontaktissa.

Jos kaikki menee hyvin, niin meidän lapsille tulee ikäeroa vajaat kaksi vuotta.

 

[Onko näin todellakin?]

Minä halusin toisen lapsen heti kun vaan mahdollista, koska esikoinen antoi odottaa itseään kauan emmekä miehen kanssa sitten halunneet estää uuden raskauden alkamista jos sellainen suurenmoinen onni meitä vielä kohtaisi.

Olen aina ajatellut, että lapsi tarvitsee sisaruksen, jolla on samat lähtökohdat ja jonka kanssa voi kokemuksia jakaa läpi elämän. Ystäviä tulee ja menee, mutta sukulaisten kanssa yleensä pysytään kontaktissa.

Jos kaikki menee hyvin, niin meidän lapsille tulee ikäeroa vajaat kaksi vuotta.

Onko samankaan perheen lapsilla aina samat lähtökohdat? Itselläni on pari vuotta nuorempi veli, jota kyllä kasvatettiin aika lailla erilaisten vaatimusten kautta. Ts. minulta tyttönä vaadittiin esim koulussa hyvin paljon enemmän kuin veljeltäni, joka lähinnä sai tehdä mitä huvitti. Eli lopputulemana ainakaan tässä tapauksessa ei voi ihan samoista lähtökohdista puhua, eikä ole juuri mitään yhteistä jaettavaakaan enää aikuisena.

En muutenkaan usko tuohon, että kasvaminen sisarusten kanssa jotenkin tekisi kenestäkään vähemmän itsekästä tai opettavan jakamaan asioita ja ottamaan muut paremmin huomioon. Sen hokeminen minusta syyllistää jollain tavalla vanhempia jotka eivät joko halua tai pysty saamaan enemmän kuin yhden lapsen.

Eli omalla kohdallani ainakin yksi lapsi tulee olemaan se lopullinen luku. Ärsyttää vain ihmiset, jotka jo nyt kun esikoista vasta odotellaan jo vihjailevat että kai nyt sitten heti toinen perään... Argh.

 

[xxyyxx]

En muutenkaan usko tuohon, että kasvaminen sisarusten kanssa jotenkin tekisi kenestäkään vähemmän itsekästä tai opettavan jakamaan asioita ja ottamaan muut paremmin huomioon.

Ei todellakaan, pikemminkin omien havaintojeni mukaan useamman lapsen perheistä tulee niitä, jotka yrittää kynsin hampain pitää omistaan kiinni (kun ne on ollut aina "pakko" jakaa muiden kanssa).
Lapsen kasvattaminen huomaavaiseksi, fiksuksi aikuiseksi on haastava tehtävä, mutta se ei riipu lasten lukumäärästä vaan vanhempien kasvatustaidoista.

 

[samat lähtökohdat...]

itsellänikin on pari vuotta nuorempi veli, ja meitäkin saatettiin kyllä kasvattaa eri tavalla. Siitäkin huolimatta olemme erittäin läheisiä, lapsena vietimme paljon aikaa yhdessä, toki myös riitelimme Osittain juuri tämän hyvän sisarussuhteen vuoksi halusin itsekin lapselleni suht samanikäisen sisaruksen. Jos vaikka heille tulisi yhtä hyvä sisarussuhde, toivon niin. Toki monet ovat sisarustensa kanssa huonoissakin väleissä

 

[sisaruutta]

Kyllä mun kokemusten mukaan ne lapset, joilla on sisar/sisaruksia ovat epäitsekkäämpiä. Se näkyi kuulemma ihan minussa itsessänikin kun olin vasta 8 vuotias kun sain sisareni. Ja huolimatta siitä, että meidän ikäeromme on noinkin suuri, olemme silti todella läheisiä ja hän tulee olemaan aina yksi rakkaimmista ihmissuhteistani. Huolimatta siitä, että välillä tapellaan kuin kissa ja koira. Edelleenkin vaikka ollaankin jo aikuisia

Mutta oman sisaruskokemukseni myötä en halua "riistää" omalta lapseltani sitä mahdollisuutta, että hän kokee myös mahdollisen siskon/veljen yhtä rakkaaksi. Sillä uskon, että sisaruussuhde kestää kuitenkin jollakin tasolla läpi elämän vaikka jostain syystä ei välillä väleissä oltaisikaan.

 

[ap- yhden vauvan äiti]

Olen samaa mieltä Mankuksin kanssa siitä, että sisaruksilla on samat lähtökohdat ja kokemuksia voi jakaa läpi elämän, koska uskon että hän tarkoitti lähtokohdilla sitä, että sisarukset tietävät selittämättä millaiset perhekuviot ovat olleet ja millaista on ollut kasvaa juuri heidän perheessä. Muille (ystäville) pitää selittää eivätkä he silti voi ymmärtää sataprosenttisesti, koska eivät ole olleet samassa tilanteessa. Sisarukset ovat.

Olen itse ainoa lapsi ja olen aina toivonut että minulla olisi ollut sisarus. Näköjään toimii toisinkin päin, että monilapsisessa perheessä kasvanut voi toivoa olleensa ainoa lapsi. Sain kyllä paljon tavaroita ja vaatteet olivat aina uusia (en ollut mitenkään hemmoteltu ja mielestäni olen sosiaalinen ja empaattinen) mutta sisarus puuttui ja puuttuu. Eli yksilapsisessa perheessä on toki omat hyvät puolensa ja olen samaa mieltä xxyyxx:n kanssa siitä ettei lapsen kasvaminen huomaavaiseksi riipu lukumäärästä vaan vanhempien kasvatustaidosta, mutta omien kokemusteni perusteella haluan lapselleni sisaruksen ja aion tehdä kaikkeni, jotta heistä tulisi hyvät ystävät ja jotta he kokisivat ettei kumpaakaan lellittäisi, vaan molempia kohdeltaisi tasavertaisesti.

Ja jos on esim. kaksi lasta, rahat riittää paremmin kuin jos on neljä lasta, riippuen tietysti perheen varallisuudesta, joten toivon ettei omassa tapauksessani tule tapahtumaan niin että lapseni kokisivat tarvetta pitää tavaroistaan kynsin hampain kiinni, koska joitain asioita piti jakaa.