toiseksi paras

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja katri83
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

katri83

Vieras
Olen elänyt melko vaiheikkaan parivuotisjakson elämässäni. Olen päättänyt pitkän avoliiton, koska ihastuin lähtemättömästi elämäni mieheen. Tämä mies oli varattu (ja olin siis silloin itsekin) ja hänellä on lapsiakin kahdesta liitosta. Meillä oli lyhyt suhde, jonka aikana vietimme muutaman kuuman viikonlopun yhdessä ja viestittelimme ahkerasti. Hän oli jo jättämässä perheensä minun takiani, mutta pyörsi päätöksensä lopulta. Hän jäi suhteestamme kiinni vaimolleen, mutta tämä antoi anteeksi. Ihan tavallinen tarina siis. Mies sanoi tehneensä päätöksensä lasten takia, ei rakkaudesta vaimoonsa. Olimme kumpikin sitä mieltä, että olimme toistemme sielunkumppanit ja enemmänkin, ja että kun emme voi toisiamme saada, joudumme tyytymään toiseksi parhaisiin kumppaneihin. Ajattelen edelleen, että nykyinen mieheni (jonka tapasin tämän elämäni rakkauden menettämisen jälkeen) on minulle toiseksi paras. Tuntuu pahalta omalta kohdaltani, mutta ennen kaikkea puolisoni puolesta. Hän ei tästä piinaavasta ajatuksesta ja kaipuusta tiedä, petturuudesta edellisessä suhteessani kyllä. Hän on silti minua kohtaan hyvä, ystävällinen ja antelias ja olen hänen kanssaan "ihan tyytyväinen". Onko kenelläkään ollut tällaista tilannetta? Miten oppisi olemaan hyvässä parisuhteessa haikailematta menetettyä onnea (joka ei todellisuudessa olisi ollut mitenkään yksinkertainen)?
 
On opittava elämään, tuskaakin tuntien.Todella vaikeata on olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka tietää rakastavan.
Kai minäkin rakastan, mutta en ns.täysillä.Sydämeni on muualla, ja tokihan sen toinen jollakin tavalla vaistoaa..pitkässäkin liitossa.
Niin..haluaisin ihan oikeasti rakastaa, enkä millään tavalla loukata puolisoni tunteita, se ei kuitenkaan ole mahdollista, ei ole ollut koko avioliittomme aikana.
En mennyt aikoinani naimisiin rakkaudesta, vaan lähinnä ystävyydestä..eihän siinäkään mitään pahaa ole ollut ja luulen ettei tule olemaankaan.
Kunnioitan puolisoani, hän on parasta mitä minulle yleensä on voinut tapahtua ja olen hänen puolestaan hyvällä mielellä..hän todella rakastaa lapsiamme ja minuakin.

Silti olen aina haaveillut salaa sydämessäni oikeata rakkautta.
Että minäkin saisin tuntea sen villin huuman ja hulluuden, edes kerran eläissäni.

Noin neljä vuotta sitten kohtasin sen ..ehkäpä oikean.
Varatun ihmisen...ei hän ole kertonut minulle etteikö olisi rakastanut puolisoaan..kuten en minäkään.

Pettäneet emme ole ketään, sanan varsinaisessa merkityksessä..mutta ehkä sielujen sympatia on vaarallisinta.


En tuomitse sinua aloittaja, olen vaan puolestasi pahoillani.
 
Rakkaus on sokea. Noin minäkin kuvittelin ensimmäiset 10 vuotta ja harmittelin etten ollut kokenut intohimoista romanttista rakkautta. Sitten yhtäkkiä ymmärsin, että olimme jo alusta asti rakastaneet intohimoisesti toisiamme.. En vain ollut nähnyt metsää puilta, kun toinen oli koko ajan läsnä ja saatavilla.
 
Haluaisin todellakin että minun tilanteeni olisi samoin. Ei se vaan ole.

Hyvä että olet hoksannut..minä en valitettavasti edes 40 vuoden jälkeen.
Meille on suotu kaikille yksi ja ainutkertainen elämämme, elämme kaikki sitä niinkuin parhaaksi näemme.
Rakkaudella tai vähemmällä rakkaudella.

Haluan vielä korostaa oman tilanteeni hyviä puolia, joista todellakin olen kiitollinen.
Olen aina voinut luottaa.
Olen aina saanut hyvän kohtelun.
J.N.E.
 
Itse olen tehnyt sen päätöksen, että olen mieluummin yksin kuin toiseksi parhaan kanssa. Ja yksin olen. Mutta parempi niin. Suhteessa keskinkertaisuuden kanssa tulisin ennen pitkää hulluksi, kun vaadin kemiatasolta niin paljon. Näin mennään, tosin olen varma, että se soulmate vielä löytyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä vaan-:
Itse olen tehnyt sen päätöksen, että olen mieluummin yksin kuin toiseksi parhaan kanssa. Ja yksin olen. Mutta parempi niin. Suhteessa keskinkertaisuuden kanssa tulisin ennen pitkää hulluksi, kun vaadin kemiatasolta niin paljon. Näin mennään, tosin olen varma, että se soulmate vielä löytyy.

minulla, olen päättänyt elää yksin, koska en saa sitä, jonka haluaisin ja jota rakastan. en halua tyytyä johonkuhun, se olisi väärin kumpaakin kohtaan. en usko enää kohtaavani ketään hänen veroistaan, joten elämä tulee luultavasti jatkumaankin näin yksin eläessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Xy1:
Sitä voi olla, ettei parasta ole olemassakaan. Aina löytyy edelliselle voittaja, jos jatkuvasti katselee ympärilleen ja eikä tyydy mihinkään.

Noinkin tietysti voi sanoa...mutta uskotko millään tavalla "kohtaloon"

Ei kaikki eikä läheskään kaikki mene niin kuin olemme suunnitelleet. Ainakaan minä en ole etsinyt puolisolleni ns.voittajaa.
Tämä ihminen josta kerroin, tuli vain elämääni.

Etsimättä.
 
Aina ei saa mitä haluaa, mutta ei se tarkoita sitä, että pitäisi tyytyä "toiseksi parhaaseen".

Ja minä olen sitä mieltä, että toisen munille ei mennä, eli varattuihin ei kosketa, vaikka tuntisi kuinka suurta vetovoimaa tahansa. Siinä särkyy monen sivullisen sydän ja elämä menee pilalle.

Joku viestittely ja pari intohimoista viikonloppu-bylsimistä ei vielä tee kenestäkään SITÄ OIKEAA.
Se on vain liha joka puhuu, ja hetken huumaa. Kyllä rakkauteen tarvitaan paljon muutakin.
Ap:n kannattaisi vain olla yksin, jos kerran on jonkun kanssa yhdessä vain sen takia kun pitää nyt vain olla joku, kun ei haluta yksin olla.

Hyvässä parisuhteessa oppii olemaan, kun tajuaa sen, että lakkaa sen haihattelun ja jossittelun, nyt eletään tätä hetkä ja sen ihmisen kanssa joka siinä rinnalla kulkee. Aikuinen ihminen osaa päästää toisesta irti, jos tilanne sitä vaatii.
 
Eikö sille toiseksi parhaalle pitäisi kuitenkin kertoa suhteen laatu? Itse en ainakaan haluaisi sellaista kohtaloa ja haluaisitteko itsekään?

Toki kertominen voi johtaa siihen, että jäätte yksin ja sitä te kai pelkäätte niin kuin niin moni muukin. Eikö kumppanilla ole oikeutta ehkä jopa parempaan? Nythän teillä on ihan hyvä kumppani ja sitten oma pieni salaisuus, "se oikea", josta voitte haaveilla, kun haluatte vähän kaihoa ja salaperäisyyttä elämäänne, katsella kaukaisuuteen kohtalokas ilme kasvoilla ja miettiä, että tuolla jossain se minun rakkaani on... onhan se romanttista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä vaan-:
Itse olen tehnyt sen päätöksen, että olen mieluummin yksin kuin toiseksi parhaan kanssa. Ja yksin olen. Mutta parempi niin. Suhteessa keskinkertaisuuden kanssa tulisin ennen pitkää hulluksi, kun vaadin kemiatasolta niin paljon. Näin mennään, tosin olen varma, että se soulmate vielä löytyy.

Olen samaa mieltä! Rehellisyys sekä itselle että toiselle on tärkeää. Jos on sitoutuneena sellaiseen "toiseksi parhaaseen" niin arvaa ketä siinä eniten pettää? Juuri näin, omaa itseään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä vaan-:
Itse olen tehnyt sen päätöksen, että olen mieluummin yksin kuin toiseksi parhaan kanssa. Ja yksin olen. Mutta parempi niin. Suhteessa keskinkertaisuuden kanssa tulisin ennen pitkää hulluksi, kun vaadin kemiatasolta niin paljon. Näin mennään, tosin olen varma, että se soulmate vielä löytyy.

Ehdottomasti paras näin, siis mielestäni.
Kuinka paljon kärsimyksiltä säästyttäis kun ei väkisin oltais suhteessa.
Hampaat irvessä väännetään epämukavaa elämää, kärvistellään kumppania, kun ei edes tunneta omia haluja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toripolliisi:
Ihmistä, puolet naisia, puolet miehiä.
Kun tämän tietää ei pidä kuvitella, että kumppani on ainut oikea, riittää kun hän on sopiva...

Sanotaanhan että joskus omenanpuolikkat kohtaavat..
 

Yhteistyössä