Toisen "kouluttaminen" parisuhteeseen

[GGH]

Puolisko on ihana ja olemme tuoreehko rakastunut pari. Toiselle on kuitenkin näiden muutamien kuukausien aikana kehittynyt tylsä tapa jäädä riitatilanteissa odottelemaan passiivisesti ja vihaisesti, että minä tulen lepyttelemään ja ratkaisemaan riitaa. Kuvio on usein mennyt niin, että kumppani ei soita tai vastaa puheluihin lyhyesti ja tylysti. Tämä johtaa käytännössä siihen, ettei kumpikaan soittele tai ole yhteydessä niin kauan, kunnes minä en enää jaksa pelleillä ja otan häneen lepyttelevästi yhteyttä. Yleensä se mitta on täyttynyt viimeistään viikon päästä ja olen mennyt hänen luokseen puhumaan rakentavasti. Toinen voisi käytöksestään päätellen jatkaa hiljaisuutta ja erossaoloa viikkoja. Minusta myös tuntuu, että toinen käyttää tuota jonkinlaisena vallankäytön aseena.

Tätä on tapahtunut jo niin monesti, etten halua tämän tavan ja lopputuloksen muuttuvan itsestäänselväksi. En haluaisi myöskään erota, joten olisiko jotain vinkkejä miten tällaista käytöstä saisi kitkettyä? Onneksi ei riidellä usein, mutta ei mikään parisuhde pelkkää aurinkoa ole. Toista ei voi muuttaa, mutta voinko itse tehdä jotakin? Jollain lailla minun pitäisi toimia niin, että toinen huomaisi ettei tuollaista käytöstä kannata jatkossa jatkaa. Että se johtaisi sen verran tylsiin asioihin, ettei ole sen väärti.

 

[olisiko näin?]

Entäpä jos 'puoliskosi' ei olekaan mikään lässynlässyn kainaloiskäpertyjä vaan normaali suomalainen mies, joka tiettyyn pisteeseen jaksaa kuunnella nalkutusta ja vittuilua, mutta sitten tilanteen käydessä mahdottomaksi, ottaakin siilipuolustusasenteen?

 

[GGH]

No se siili tulee siinä tapauksessa hyvin vähästä. Tässäkin tilanteessa ollaan nyt, koska maanantaina kysyin häneltä puhelimessa onko hän kaivanut minua. Toinen vastasi siihen painokkaalla äänensävyllä, että "ulkona paistaa aurinko". Ärähdin siihen, että olisi pitänyt tietää että paha mieli vaan tulee jos pyytää ikinä sanomaan mitään kivaa. Toinen löi luurin kiinni ja on ollut siitä lähtien soittamatta tai kunnolla vastaamatta. Kun kuulemma minua "vituttaa kuulla hänen juttujaan" niin ei sitten soiteta tai puhuta..

Kaikki pahat riidat (olisiko ollut neljä viisi kertaa) ovat alkaneet jostain niin mitättömästä ettei niitä tilanteita osaa edes varoa.

 

[Hei kuule,]

jos alku on jo tuota, älä nyt hemmetissä kuvittele sen joskus paranevan. Olet saanut näköjään lapsenhoitajan paikan, vaihda seuraa ennenkuin teet niitä lisää. Eihän nyt tuollaista voimienviejää tarvitse katsella.

 

[ainokainen]

Ihan sama tuli mieleen, että jos jo suhteen alkuaikoina, jolloin pitäisi olla niin rakastunut ja kaikki ihanaa, suhde on tuollainen, niin eipä tuo hyvää tulevasta kerro.

Mitä jos seuraavan riidan yhteydessä ihan kylmästi jättäisitkin yhteydenoton hänen kontolleen ja katsoisit mitä tapahtuu...

 

[Hei kuule,]

eihän se lähin suhde voi olla sellainen, että pitää koko ajan kulkea varpaillaan henkisesti tai muuten ja miettiä, aiheutanko nyt jonkun räjähdyksen tai murjotuksen itse edes käsittämättä aihetta! Kuinka pitkään kuvittelet tuollaista jaksavasi ja ennenkaikkea miksi ihmeessä käyttäisit elämäsi siihen ehkä-jaksamiseen-vielä-hetken? Hoitosuhde tuo on, eikä ihmissuhde! Ihan käsittämätöntä oikuttelua aikuiselta ihmiseltä. Miksi ihmeessä itse menet vielä ruinaamaan, lepyttelemään ja pyytelemään?! Jos joutuu jatkuvasti pyytelemään anteeksi, kun toinen oikuttelee, jossain vaiheessa iskee melkoinen katkeruus ja raivo. Poistu tässä vaiheessa jo.

 

[Sivupersoona]

Jos todella haluatte itseänne muuttaa kuten kirjoititte, niin tuollaisissa pikkuasioissa pitäisi olla huumori mukana.

Jos lähdetään tuosta esimerkkitilanteesta liikkeelle, niin ehdotan seuraavaa.

Siinä kun miehenne vastasi erilailla kun odotitte, ja loukkaannuitte, niin nyt voitte muuttaa itseänne sellaiseksi ettette loukkaannu heti. Huumoripitoinen vastakysymys olisi jotenkin näin.

Niin paistaa aurinko täälläkin, mutta rakas milloin saan vastauksen kysymykseeni.
Minä vaan tykkäisin kuulla miltä sinusta tuntuu rakkaani.
Minä niin kaipaan kuulla tunteistasi, kun se niin lämmittää sydäntä, ja päivä kuluu rattoisasti ajatellen ihania asioita. Hei vaan, halaillaan kun tavataan.

 

[lill.lall.]

Yksioikoisesti katsoen teet mielestäni virheen siinä, että ylipäätään reagoit miehen jokaiseen kiukutteluun ja pikkumaisuuteen ja annat hänelle tilaisuuden mököttää. Huomioit hänen tunnetilansa, jäät kiltisti odottamaan koska herra leppyy ja kaiken lisäksi käsittelet tapahtuneen vielä uudelleen. Jos kyse on niinkin pienistä asioista kuin toisessa viestissä kuvailet voisit joko 1. sanoa tiukasti, ettei hyviin tapoihin kuulu paiskoa luuria korvaan 2. soittaa hetken päästä uudelleen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jätä hänelle itselleen ratkaistavaksi se onko hänen käytöksensä sinua kohtaan hyvää tai huonoa. Sinä voit vain selkeästi ilmoittaa mihin suostut ja mihin et.

Kuitenkin arvoisa GGH, saatat joissakin jutuissa pomppia hiukan liian tuttavallisesti mieskaverisi tunnereviirin puolella. Kaikki eivät oikeasti tykkää kysymyksestä "kaipasitko minua" ja se ei ole sukupuolesta kiinni. Kysymys voi herättää pohjattoman kielteisiä tuntemuksia., jotka voivat viitata ikäviin muistoihin tai kauhistuttaa sitovuudellaan. Me ihmiset etenemme parisuhteissa hyvin yksilöllisesti, ilmaisemme samoja juttuja eri tavoin (jotkut käytännön kautta, jotkut suullisesti) ja vaikka olen itsekin nainen, niin me naiset saatamme olla ällöttävän parisuhdehakuisia ja ryhtyä rakentamaan henkistä kotipesää ennen aikojaan suomatta suhteelle tilaa kehittyä sitä mitä se sitten voisi olla. Kannattaisi miettiä sitäkin voisitko sinä kehittyä ja muuttaa käytöstäsi miestä kohtaan ja ilmaista vain oman ikäväsi pakottamatta häntä samaan?

Ja ihan lopuksi sinä et aikuusti oikeesti voi kouluttaa toista mieluisaksi. Ei se vaan onnistu, vaikka nyt uskotkin kykyihisi. Itse olen huomannut huumorin auttavan hyvin monessa tilanteessa, huumorin myös itseäni kohtaan.

Onnea jatkoon!

 

[Wanhempi täti]

Jos miehesi käytös on ilmennyt vasta viime aikoina - siis hän ei ole alusta asti ollut tuollainen - on hänellä jokin murhe tai ongelma joka purkautuu epäasiallisena käytöksenä. Ei parisuhteessakaan tarvitse ihan kaikkea sietää. Oletko kysynyt mistä kenkä puristaa? Miehet eivät monetkaan tunnetusti osaa kertoa missä mättää koska tunneasiat ovat "akkojen juttuja". Pahimmassa tapauksessa kyseessä on lopu alku joka antaa merkkejään. Ei huumori riitä jos toista oikeasti pännii jokin juttu. Kyselepä kautta rantain tai suoraan, miehesi parhaiten tuntien.

 

[no]

Kyllä, on vinkkejä.

Ensinnäkin asenne toisen "kouluttamisesta" on väärä. Tarkoitan sitä, että haluat muuttaa häntä mieleiseksi, kun hän sitä ei nyt ole. Ok, periaatteessa voisit näin tehdäkin, jos se vain onnistuisi. Mutta olet tainnut jo huomatakin, että et pysty häntä muuttamaan, vaan saat aikaan vastareaktion. Tavallaan kysymys hänelle: "oletko kaivannut minua" voi olla miehelle todella vastenmielinen. Jos mies on rehellinen ja ei ole kaivannut, niin mitä mies tekee; valehdella ei voi, satuttaa ei halua, jotenkin vain tuosta pitäisi päästä ohi. Mies ohitti:"Ulkona paistaa aurinko" Ja sinä suutuit. Suutuit siitä, että miehen tunteet eivät ole niin selviä, että hän pystyisi nyt sanomaan "kulta, rakastan sinua, olen ikävöinyt sinua" Tämä ei tarkoita , että hän ei välittäisi ja hänen rakkautensa ei kasvaisi luottamuksen tahdissa. Mutta voit olla aivan varma, että raivoamalla, et saa koskaa miestä sanomaan rehellisesti, että on ikävä sinua, päinvastoin ajat häntä käytökselläsi kauemmaksi.
Älä vaadi, anna tilaa ja katso mihin se johtaa, ensimmäiseksi, jos haluat suhteenne jatkuvan , niin pyydä anteeksi.

 

[meerimerkko]

Olisikohan tässäkin syynä se, että miehelle ei ole lapsena opetettu koskaan sitä, miten riidellään rakentavasti ja ennen kaikkea, että miten asiat sovitaan. Todennäköisesti hänen lapsuudenkodissaan ei ole anteeksi annettu eikä -pyydetty. Jos samaan soppaan lisää huonon itsetunnon sekä tarpeen olla aina oikeassa, niin miehesi ei ehkä koskaan nöyrry eikä alennu anteeksipyytelyyn. Olisiko niin, että miehesi pitää itseään sinua parempana ja tietää, että sinä sieltä kuitenkin tulet takaisin mököttipä hän miten hyvänsä?

Oliskohan keskustelun paikka siitä, että haluaako mies jatkaa parisuhdetta ja että voisiko hän harkita rakentavampaa riitelytapaa? Minusta täydellisyyden tavoittelu on hyvin huono asenne aikuiselämässä. Pitää osata katsoa toisen epätäydellisyyksiä läpi sormien välillä, koska jokaisessa ihmisessä on niitä ärsyttävyyksiä. Pikkuriidat pitäisi osata antaa anteeksi eikä kantaa tarkoituksella kaunaa päiväkausia. Miehesi voi parantaa tapojaan, jos hän itse haluaa sitä. Jos hän ei löydä itsestään mitään virhettä, niin sitten tietysti ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että sinä hyväksyt hänen käytöksensä, mikäli haluat suhdetta jatkaa.

 

[Wanhempi setä]

Jotenkin tuo määrittely tuolla alussa särähti: 'Olemme tuoreehko rakastunut pari'. Tuo jatkotarina antaa viitteitä, että tuo sinun näkemys asiasta. Mielestäni te olette seurustelua aloittelevat kaksi ihmistä, jotka totuttelevat toisiinsa. Miespuolinen kumppani ei tunnu ollenkaan olevan samalla aaltopituudella (tyypillistä nuorille miehille) kanssasi juuri näistä ongelmaratkaisutilanteista. Miksei yksinkertaisesti voi nostaa kissa pöydälle ja sopia näitä ratkaisumalleja, ilman että on joku konkreettinen ongelma päällä ja tunteet joko pinnassa tai lukossa. Tällä mallilla olen itse pärjännyt ensimmäiset 30 v parisuhdetta. Jos tämä ei sovi esim. miehenpuolikkaalle, kannattaa vakavasti harkita jatkoa. Yhteenmuuttaminen, yhteinen lapsi tms ei taatusti ratkaise näitä asioita. Miksi suoraan puhuminen on niin vaikeaa? Tarkoitushan on löytää sielunkumppani loppuelämäksi ei ainoastaan kohde omalle rakastumisen tarpelleen.

 

[no]

Olisikohan tässäkin syynä se, että miehelle ei ole lapsena opetettu koskaan sitä, miten riidellään rakentavasti ja ennen kaikkea, että miten asiat sovitaan. Todennäköisesti hänen lapsuudenkodissaan ei ole anteeksi annettu eikä -pyydetty. Jos samaan soppaan lisää huonon itsetunnon sekä tarpeen olla aina oikeassa, niin miehesi ei ehkä koskaan nöyrry eikä alennu anteeksipyytelyyn. Olisiko niin, että miehesi pitää itseään sinua parempana ja tietää, että sinä sieltä kuitenkin tulet takaisin mököttipä hän miten hyvänsä?

Oliskohan keskustelun paikka siitä, että haluaako mies jatkaa parisuhdetta ja että voisiko hän harkita rakentavampaa riitelytapaa? Minusta täydellisyyden tavoittelu on hyvin huono asenne aikuiselämässä. Pitää osata katsoa toisen epätäydellisyyksiä läpi sormien välillä, koska jokaisessa ihmisessä on niitä ärsyttävyyksiä. Pikkuriidat pitäisi osata antaa anteeksi eikä kantaa tarkoituksella kaunaa päiväkausia. Miehesi voi parantaa tapojaan, jos hän itse haluaa sitä. Jos hän ei löydä itsestään mitään virhettä, niin sitten tietysti ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että sinä hyväksyt hänen käytöksensä, mikäli haluat suhdetta jatkaa.

Tämä sopii hyvin myös kuvioon !

 

[Kirppu-]

Älkää naiset edes kyselkö tuollaisia kysymyksiä!!!!

Tuossa juuri teette virheen. Jos mies ei ole sitä laatua, että hän ITSE OMASTA ALOITTEESTAAN ilmoittaa kaivanneensa toista (tosin ap. kirjoitti tässä kohdassa kaivamisesta, ei kaipaamisesta, mutta ehkä se kuitenkin oli kirjoitusvirhe), ei sitä pidä lähteä hänestä väkisin kiskomaan! Romantiikan nälässään naiset vaivaa miehiä juuri tämmöisillä asioilla, ja sitten itkee ja kiukuttelee, kun mies ei reagoi toivomalla tavalla. Yrittäkää ymmärtää, että suurin osa miehistä ei tykkää sellaisesta.

On olemassa erinäisiä kirjoittamattomia lakeja, joiden mukaan kannattaa elää, JOS haluaa, että mies kiinnostuu ja innostuu ja haluaa ehdottomasti jatkaa yhdessäoloa. Niiden lakien mukaan naisten pitää pystyä hillitsemään liiallinen innokkuutensa. Mies on luonnoltaan paljon vapaudenhaluisempi kuin nainen. Seurustelusuhteessakin, ja jopa avioliitossa miehen on voitava tuntea itsensä vapaaksi, ollakseen tyytyväinen. Tämä tarkoittaa, että miehen on saatava tuntea olevansa tässä yhteenliittymässä vapaaehtoisesti ja että hän itse hallitsee tilannetta ja itse määrittelee suhteen laadun.

Sen vuoksi naisten pitää välttää tietynlaista käyttäytymistä heti suhteen alussa, ja vielä aika pitkään sen kestäessäkin. Mitään kyselemisiä toisen kaipauksista ja rakkauksista ei pidä mennä tekemään. Ei pidä edes lausua sanaa rakkaus. Se on nimittäin hyvin sitova sana. Sen sanan pitää ensin tulla miehen suusta. Samoin sellaiset sanat kuin häät ja vauva ja yhteinen koti ja perhe jne. Kaikki kiellettyjä sanoja, ellei mies itse sano niitä ensin ja ala itse puhumaan niistä ensin.

Tähän on olemassa jopa ohjekirja, en tosin muista sen nimeä, mutta toimiva opus. Jos haluaa saada miehen rakastumaan ja kiinnittymään itseensä, miehen on saatava tuntea tehneensä sen todella itse ja miehen on oltava se, joka piirittää naista, ei toisinpäin. Nykyään naiset on käyneet niin päällekäyviksi ja aktiivisiksi, ettei ole ihme, että liitot kaatuvat. Ne kun on alunperinkin solmittu väärin perustein. Mies ei ole kokenut tehneensä valintaa itse. Ne, jotka ovat asiasta eri mieltä, voivat olla sitä ihan vapaasti. Ja onhan maailmassa poikkeuksia. Onhan niitä sellaisiakin miehiä, jotka antavat naisten kuljettaa itseään talutusnuorassa ja jopa niitäkin, jotka haluavat oman dominan.

 

[Näin täällä taas]

...ja myös naisia, jotka tuollaiset kysymykset saisivat pomppaamaan kauhusta seinälle ja häipymään lipettiin hölkkälenkille Hangosta Hampuriin...

 

[GGH]

Olen tehnyt kaikki Kirpun mainitsemat virheet Tivasin jo toisilla treffeillä vastausta miehen lapsipolitiikkaan. Jossain vaiheessa asiasta tuli kriisi, kun mies ei tiennyt haluaako ylipäätään kenenkään kanssa lapsia vai ei ja minä en koin etten halua haaskata aikaani suhteessa josta ei tiedä johtaako se tulevaisuudessa haluamiini asioihin. Sovittiin lopulta, ettei puhuta koko asiasta ennen vuodenvaihdetta, jolloin olemme seurustelleen vuoden. Jos hän ei edelleenkään silloin tiedä, on suhde mielestäni silloin päätettävä (olen 34, toinen 40).

Herättävä kirjoitus.

 

[Ei niin rakastunut]

Minusta tuntuu, että mies ei ole rakastunut. Suhde pysyy yllä, kunnes mies löytää mielestään paremman naisen.

Kun nainen tarpeeksi kinuaa, niin tarvitseehan mies seksiä.

 

[:;;]

Kirppu- kirjoitus on hyvä mutta ei tuo asia ole sukupuolisidonnainen vaan liittyy luonteeseen.

Olen itse nainen ja kaksi viimeistä suhdettani ovat kaatuneet siihen, että mies haluaa sitoa liiaksi. Mies lähettelee halihalipusipusi tekstareita ja sähköposteja pitkin päivää vielä 3 yhdessäolovuoden jälkeen, haluaa viettää kaiken vapaa-ajan yhdessä, kosii kerran viikossa ja haluaa heti muuttaa yhteen..... ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota, suorastaan kammottaa. En halua ketään miestä asumaan kotiini koskaan mutta he kuvittelevat että kyllä se tuosta muuttuu, loukkaantuvat kun haluan viikonloppuna yksin mökilleni jne.

 

[GGH]

Minusta tuntuu, että mies ei ole rakastunut. Suhde pysyy yllä, kunnes mies löytää mielestään paremman naisen.

Kun nainen tarpeeksi kinuaa, niin tarvitseehan mies seksiä.

Siitä ei tietääkseni ole kyse. Mies ei paljon tunteistaan puhu, mutta silloin harvemmin kuin puhuu, on kertonut hyvin vilpittömästi ja pyytämättä rakkaudestaan. On itse ottanut esim. naimisiinmenon esille muutamaan kertaan ja maininnut moneen kertaan tunteneensa poikkeuksellisen voimakkaita tunteita tavatessamme (ja edelleen). Seksi ei tunnu olevan käytöksen perusteella motivaattori suhteeseen, vaikka sitä on kyllä ollut suhteellisen aktiivisesti. On myös itse kertonut ettei kärsi sinkkuna ollessaan pitkistäkään seksittömistä kausista.

Sen sijaan tuntuu, että ehkä hänellä ei ole niin kovaa tarvetta sitoutua ja muuttaa elämäänsä. Luulen, että hän on aika tyytyväinen tällaiseen seurusteluun jossa tavataan 3-4 kertaa viikosta ja lopun aikaa hän saa tehdä omia juttujaan. Minä olen meistä varmaan se tarvitsevampi. Ihan alkuunhan se oli toisinpäin, mutta muuttui parissa kuukaudessa toisinpäin.

 

[Totuudentorvi -]

"Puolisko on ihana ja olemme tuoreehko rakastunut pari. "

Kuten joku jo mainitsikin, niin onkohan mies samaa mieltä? Kuinka hänen rakastuneisuutensa ilmenee?

Olette siis seurustelleet vajaat neljä kuukautta. Tässä ajassa olette ehtineet tapella monta kertaa niin että tuloksena on päiväkausien mykkäkoulu, sekä "kriisitellä" lapsikysymyksen vuoksi. Lisäksi kyseessä on 40v mies, eikä parikymppinen niinkuin aloituksesta olisi voinut kuvitella.

Eli näin ulkopuolisen synkkänä arviona: mies ei ole kovinkaan rakastunut, ja teillä on ihan liian erilaiset keinot reagoida erimielisyyksiin. Mies on ilmeisesti lapsuuden kodissaan / aiemminssa parisuhteissaan oppinut siihen, että teki mitä hyvänsä, niin hänen ei tarvitse pyytää anteeksi tai muuttaa käytöstään. Koska ikääkin on jo noin paljon, hän siitä tuskin muuttuukaan, etenkin kun ei ilmeisesti itse pidä käytöstään vääränä eikä suhdettanne sen arvoisena että asiaa jaksaisi enempää puidakaan.

Jos jäät suhteeseen, sopeudut tuohon ja matelet loppuikäsi hänen edessään jos olet vahingossa sanonut jotain mistä mies suuttuu (niinkuin pikkulapsi), et kuule tarvitsemaasi määrää hellyyksiä ja todennäköisesti jäät ilman lapsia.

 

[tsipadipaduu]

Niin, kyllähän se vähän niin on että me olemme sellaisia kuin olemme, ja vaikea meitä on muuttaa. Olen itse löytänyt vihdoin nyt vajaa 4-kymppisenä miehen joka on juuri tuollainen halihali-pusipusi -ihminen ja me molemmat siis "harrastetaan sitä" ja tykätään siitä. Ja riidatkin onneksi ovat nopeita purkauksia jotka menevät suht nopeasti ohi. Riitelijä olen yleensä minä.
Mutta aiemmissa suhteissani olen kyllä törmännyt tuollaisiin kylmä-kalleihin joita ei paljoa kauniit sanat ja pusuttelut kiinnosta. Ja koska eräskin heistä kuuluu edelleenkin tuttavapiiriini, niin tiedän ettei hän kymmenessä vuodessa ole muuttunut miksikään. Nyt vaan on löytynyt samanlainen kylmä-kaisa vaimoksi joten kaipa he hyvin juttuun tulevat kun ainoa lähikosketus on peiton alla
Yritän tässä sanoa sitä että usko hyvissä ajoin ettet tuollaiseen asiaan voi toista "kouluttaa" - tyydy elämään kylmässä suhteessa (ainakin osin) tai vaihda miestä.
Lapsiakaan tekemään häntä on turha taivutella, teet vain karhunpalveluksen itsellesi jos niitä väkisin alat hommaamaan.

 

[Wanhempi setä]

Hyvä :;;
Kutsutko tuota suhdettasi parisuhteeksi? Oliko kyseessä kannaltasi pelkkä 'fuckbuddy'?

 

[GGH]

Hyvä :;;
Kutsutko tuota suhdettasi parisuhteeksi? Oliko kyseessä kannaltasi pelkkä 'fuckbuddy'?

Kutsun kyllä. Olemme tavanneet toistemme vanhemmat ja ystäviä, hän kutsuu minua muille tyttöystäväkseen tai naisystäväkseen, emme tapaile muita eikä tarkoitus ole tavata jatkossakaan ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta.

Fuckbuddy on joku tuttu, jonka kanssa harrastetaan säännöllistä sitoutumatonta seksiä.

 

[mieti]

niin ette sitten asu saman katon alla? Mahtaako tuo suhde ollakkaan?Meinaan vaan, että jos ap ei enää ottaisi yhteyttä, se olisi sen tarinan loppu?

 

[Wanhempi setä]

Niin, osoitun tuon kommenttini nimimerkille :;;, jolle on kauhistus ottaa ketään miestä nurkkiin pyörimään...