Toisen kuolema on toisen elämä(?)

["minä vain"]

Sain sitten tänään tietää tälläistä. Äitini nimittäin kertoi minulle, että muutama vuosi sitten ennen minun syntymääni hänellä oli tehty abortti. Se tapahtui kun äitini oli kolmatta kertaa raskaana. Asia tuli puheeksi kun minä kysyin vanhemmiltani, että miksi he hankkivat kolmannen lapsen eli minut kun isoveljeni olivat jo melko vanhoja (18v ja 16v). Äitini sitten kertoi, että heillä ei isäni kanssa ollut tarkoitus hankkia kolmatta lasta, mutta ehkäisy oli pettänyt, äitini oli tullut raskaaksi ja tehnyt abortin, koska oli isäni kanssa sitä mieltä, että heillä ei ole varaa eikä halua hoitaa ja kasvattaa kolmea lasta. Kuitenkin abortti oli jäänyt vaivaamaan äitiäni ja hän alkoi haluamaan kolmatta lasta. Isä oli ensin ajatusta vastaan, mutta hänenkin mielensä muuttui ja niin he päättivät hankkia kolmannen lapsen, jolloin minä sain alkuni. Nyt on aika sekava olo. En olisi uskonut äidistäni, että hän olisi pystynyt tekemään abortin ja jotenkin tunnen syyllisyyttä siitä, että jos vanhempieni ehkäisy olisi pettänyt ja äitini olisi joutunut tekemään aborttia, niin minä en olisi luultavasti saanut alkua. Enkä minä myöskään olisi syntynyt luultavasti silloinkaan, jos äitini ei olisi tehnyt aborttia vaan synnyttänyt silloin odottamansa lapsen kolmanneksi lapsekseen. Neljättä lasta he eivät tuskin olisi tehneet. Ajatuksissani pyörii myös se äitini kolmas raskaus, että olisiko kyseinen alkio kasvanut tytöksi vai pojaksi, jos hän olisi saanut syntyä ja minkälainen ihminen hän olisi ja olenko minä äitini ja isäni kolmas lapsi vai sittenkin nuorin heidän neljästä lapsestaan, josta yksi menhtyi abortissa?

 

[älä mieti liikaa]

Turha noita on miettiä. Voi olla että ehkä tämä meidän kolmas lapsi ei olisikaan olemassa jos toinen lapsemme olisi jäänyt eloon. Ajatuksissa oli kaksi tai kolme lasta. No, nyt niitä on kolme saatu aikaiseksi <3 Kaikella varmaan on tarkoituksensa, vaikka en tiedä lohduttaako tuo lause juuri sinua.

 

["moi"]

Mä taas olen kuullut, että äitini olisi tahtonut tehdä abortin, mutta isäni on kieltänyt/estänyt.
Mä jotenkin mietin tätä usein. Että mitähän mä sitten äitille edes merkitsen?

 

["joku"]

Mä taas olen kuullut että isäni olisi halunnu että äitini olisi tehnyt abortin... Ja kuitenkin isäni on ollut maailman paras isä ja minulla hyvä lapsuus ja olen kasvanut tasapainoiseksi aikuiseksi. Että aplle: lähinnä kai nuo on filosofisia kysymyksiä, oletko kolmas vai neljäs lapsi, onko sillä väliä?

 

["piiju"]

Minä en ikinä aio kertoa minulle nuorena tehdystä abortista tyttärelleni. En koskaan. Se ei kuulu hänelle mitenkään.

 

["surusilmä"]

Mä taas mietin aborttia ja olin sen hilkulla tehdä, nyt olen pelkästään onnellinen, että en tehnyt. Onnellinen ihanasta lapsesta, joka on nyt 3,5v <3 Ei noita asioita kannata liikaa murehtia, tietysti käy läpi, mutta sitten hyväksyä, ettei niihin voi enää vaikuttaa ja unohtaa. Koita puhua äitisi kanssa ap., varmasti arka aihe hänellekin.. Voimia..

 

["Vieras"]

Taidat olla aika tunteellinen ihminen. Älä turhaan mieti tuommoisia, sinä olet olemassa. Ja ihan varmasti rakastettu. Et sinä ole tehnyt mitään väärää synnyttyäsi.

En minäkään abortin kannalla ole, mutta kun tyttärelleni on sellainen tehty, koitan ymmärtää. Ja pelottaa, miten tytär kokee sen jatkossa.

 

[Ärrimiau]

Turhaa ajatella tuollaisia. Ne on hetkiä, jotka menevät ohi. Äitisi ajatteli abortin hetkellä eri tavalla. Ajattele pikemminkin vaikka niin, että se abortoitu olit sinä, koska kaikki ei vielä ollut valmista sinun syntyä, sinun piti odottaa vielä hetki. Sitten äitilläsi oli oikea mielenala ja muutkin asiat valmiina, jotta sinä saisit oman näköisesi elämän omine haasteineen. Tapasit juuri ne ihmiset jotka sinun on ollut tarkoitus tavata lapsena jne.

 

[Dior]

Ymmärrän, että asia pohdituttaa, mutta minusta vanhempien tekemät valinnat eivät kuulu (aikuisillekaan) lapsille.