Hei,olen täällä kotona hieman hämilläni ja surullinen kun huomaan miehessäni piirteitä jotka tuntuvat hyvinkin itsekkäiltä. Meillä on reilun vuoden ikäinen tyttö. Yhdessä päätimme, että toinen lapsi saisi tulla koska vaan. Ilokseni huomasin, että olen raskaana ja saamme vauvan toukokuussa. Mieheni reaktio uutiseen oli yllättävä, ei sanonut mitään eikä ole ollut innoissaan asiasta. Liekö väsymys töistä ja esikoisestamme saanut aikaiseksi reaktion? Mutta sen jälkeen kaikki muukin on muuttunut. Olen toisenkin raskauden aikana voinut pahoin ja ollut väsynyt. Eikä siihen auta vilkas tyttömme joka on kotona kanssani. Hän ei nuku kunnolla päiväunia joten en saa kunnolla päivällä levättyä. Kun mieheni tulee töistä kotiin, on hän huonotuulinen. Olen pyrkinyt käymään jumpalla kerran viikossa jotta kuntoni pysyisi edes jollain tasolla ja saada omaa aikaa. Mieheni käy myös 1-2krt vkossa urheilemassa.Nyt pyysin väsymykseni takia, että mieheni jättää väliin tällä vkolla urheilut. Hän sanoi että tarvitsee omaa aikaa niinkuin minäkin. Tietenkin, mutta pyysin että hän ymmärtää etten jaksa olla päivät ja illat yksin jos käy vielä urheilemassa sekä hänen työmatkansa ja sukulaisten muuttorumbat vielä päälle. Hänellä on taas työmatka jolloin saa olla pois kotoa ja levätä hotellissa. Minä käyn vielä sukulaisten luona ympäri Suomea ainakin kerran kuukaudessa pari päivää jolla olen halunnut antaa miehelleni hengähdystaukoa. Mielestäni vaatimukseni ei ole liian suuri ja toivoisin ymmärtämystä ja huolenpitoa näin raskauden alussa ja miksi ei koko raskauden aikana. Mitä teen ja olenko ylireagoiva?