V
vierailija
Vieras
Olimme mieheni kanssa onnellisia ja meillä oli mitä parhain parisuhde. Yhteisiä vuosia oli muutamia takana kun lastenhankinta tuli ajankohtaiseksi. Tulin raskaaksi ja voin sanoa etten olisi koskaan uskonut miten suhteemme menee tällaiseksi raskauden myötä.
Mieheni ei osoita minkäänlaista ymmärrystä tai välittämistä enää. Olen hormonien takia luonnollisesti herkillä ja häntä tämä tuntuu lähinnä ärsyttävän. Kaikki menee minun edelleeni. Jos olemme sopineet mieheni kanssa että teemme jotain kahdestaan, ja miehen joku ystävä ehdottaa miehelle tekemistä, on automaatio että kaveri menee edelleni. Meillä ramppaa joka viikonloppu miehen kavereita, ja kun olen muutenkin väsynyt niin tämä rasittaa entisestään. Jos asiasta koittaa puhua, on miehen reaktio se että eikö hän saa enää edes ystäviään tavata. Ennen raskautta tämä ystävien tapaaminen ei todellakaan ollut tällaista.
Töissä mies on 18-19 asti. Siihen sitten urheilut päälle monena päivänä viikossa niin ei hän ole kauhean aikaisin kotona. Olen siis tosi yksinäinen ja miehen vastaus on että mikset tapaa ystäviäsi?! (olen päivät töissä, kotityöt ja muut siihen päälle niin aika väsyneeksi vetää päivän päätteeksi). Lisäksi jos mies on kotona, hän on todella levoton: tekee tikusta asiaa että pääsee käymään ulkona kaupassa tms. On todella poissaoleva.
Eilen tilanne eskaloitui sitten ihan älyttömäksi. Mies oli luvannut että siitä huolimatta että hänen ystävänsä toisesta kaupungista tulee meille vapuksi, hän viettää vapun minun kanssani. No, vappuaattona meidän piti grillailla. Mies tuli kotiin 19 pintaan, puuhaili grillin kanssa niin että klo 21 päästiin grillaamaan ja sitten syömisen jälkeen nukkumaan. Eilen hänen ystävänsä ehdotti että mentäisiin lounaalle erääseen ravintolaan jossa mieheni kaveri on töissä. Toisin sanoen, mies ja kaverinsa menisivät sinne dokaamaan. Minulta kysyttiin ainoastaan haluanko lähteä mukaan. Ei mitään että onko tämä suunnitelma ok, varsinkin kun mies oli vannottanut että viettäää vapun minun kanssani. Sitten keskustelimme eräästä toisesta asiasta, johon mieheni kaveri sanoi miehen mielipiteestä poikkeavan argumentin, jota minä komppasin, ja mies ärähti aivan raivona minulle. Säikähdin ja aloin itkemään, miehen ärähdys oli niin kohtuuton ja raju. Menin toiseen huoneeseen sillä en halunnut itke siinä miehen kaverin edessä. Jossain vaiheessa kuulin vaan että ovi käy ja mies ja kaverinsa häipyivät jättäen mut yksin. Se siitä yhteisestä vapusta.
Keskustelimme illalla ja sanoin että en voi jatkaa näin. Että minut jätetään aina yksin, kaikki menee minun edelleni ja mies on minua kohtaan äreä ja välinpitämätön. Mies kiisti järjestäen kaiken, hänessä ei ole miitään vikaa, minä olen vain täysin mahdoton. Myönnän että olen normaalia herkempi ja väsyneempi, mutta oletin että mies ymmärtäisi etten voi tälle mitään vaan se johtuu raskaudesta. Mies ei siis myöntänyt omassa toiminnassaan mitään väärää, oli kylmän ja ilkeän oloinen ja niinpä keskustelua oli turha jatkaa. Aamu sujui puhumatta toisillemme mitään.
Mitä voin tehdä? Tuntuu että olen naimisissa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa.
Mieheni ei osoita minkäänlaista ymmärrystä tai välittämistä enää. Olen hormonien takia luonnollisesti herkillä ja häntä tämä tuntuu lähinnä ärsyttävän. Kaikki menee minun edelleeni. Jos olemme sopineet mieheni kanssa että teemme jotain kahdestaan, ja miehen joku ystävä ehdottaa miehelle tekemistä, on automaatio että kaveri menee edelleni. Meillä ramppaa joka viikonloppu miehen kavereita, ja kun olen muutenkin väsynyt niin tämä rasittaa entisestään. Jos asiasta koittaa puhua, on miehen reaktio se että eikö hän saa enää edes ystäviään tavata. Ennen raskautta tämä ystävien tapaaminen ei todellakaan ollut tällaista.
Töissä mies on 18-19 asti. Siihen sitten urheilut päälle monena päivänä viikossa niin ei hän ole kauhean aikaisin kotona. Olen siis tosi yksinäinen ja miehen vastaus on että mikset tapaa ystäviäsi?! (olen päivät töissä, kotityöt ja muut siihen päälle niin aika väsyneeksi vetää päivän päätteeksi). Lisäksi jos mies on kotona, hän on todella levoton: tekee tikusta asiaa että pääsee käymään ulkona kaupassa tms. On todella poissaoleva.
Eilen tilanne eskaloitui sitten ihan älyttömäksi. Mies oli luvannut että siitä huolimatta että hänen ystävänsä toisesta kaupungista tulee meille vapuksi, hän viettää vapun minun kanssani. No, vappuaattona meidän piti grillailla. Mies tuli kotiin 19 pintaan, puuhaili grillin kanssa niin että klo 21 päästiin grillaamaan ja sitten syömisen jälkeen nukkumaan. Eilen hänen ystävänsä ehdotti että mentäisiin lounaalle erääseen ravintolaan jossa mieheni kaveri on töissä. Toisin sanoen, mies ja kaverinsa menisivät sinne dokaamaan. Minulta kysyttiin ainoastaan haluanko lähteä mukaan. Ei mitään että onko tämä suunnitelma ok, varsinkin kun mies oli vannottanut että viettäää vapun minun kanssani. Sitten keskustelimme eräästä toisesta asiasta, johon mieheni kaveri sanoi miehen mielipiteestä poikkeavan argumentin, jota minä komppasin, ja mies ärähti aivan raivona minulle. Säikähdin ja aloin itkemään, miehen ärähdys oli niin kohtuuton ja raju. Menin toiseen huoneeseen sillä en halunnut itke siinä miehen kaverin edessä. Jossain vaiheessa kuulin vaan että ovi käy ja mies ja kaverinsa häipyivät jättäen mut yksin. Se siitä yhteisestä vapusta.
Keskustelimme illalla ja sanoin että en voi jatkaa näin. Että minut jätetään aina yksin, kaikki menee minun edelleni ja mies on minua kohtaan äreä ja välinpitämätön. Mies kiisti järjestäen kaiken, hänessä ei ole miitään vikaa, minä olen vain täysin mahdoton. Myönnän että olen normaalia herkempi ja väsyneempi, mutta oletin että mies ymmärtäisi etten voi tälle mitään vaan se johtuu raskaudesta. Mies ei siis myöntänyt omassa toiminnassaan mitään väärää, oli kylmän ja ilkeän oloinen ja niinpä keskustelua oli turha jatkaa. Aamu sujui puhumatta toisillemme mitään.
Mitä voin tehdä? Tuntuu että olen naimisissa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa.
