Niin, ei varahoito ole välttämättä lapsille mitenkään kamalaa. Itse muistelen todella positiivisesti yhtä kesää, kun sain olla kuukauden vieraassa päiväkodissa, kun vanhemmat ei saaneet lomiaan samaan aikaan kuin pph.
Oma lapseni oli pari vuotta perhepäivähoitajalla ja siinä hoitomuodossa varahoidon tarve on yleisempää kuin päiväkodeissa, kun aina pph:n sairastessa pitää joko järjestää hoito itse tai viedä lapsi varahoitoon. Alkuun kikkailin kaikin keinoin, että lasta ei tarvitsisi varahoitopaikkaan viedä ja häntä kuskattiin 30 km päähän mummolaan hoitoon tai pidin itse vapaapäiviä. Mutta kun sitten ensimmäisen kerran varahoitoon vein, niin sehän menikin tosi mukavasti. Lapsi ei ollut ollenkaan ikävöinyt tai itkenyt, oli vaan innoissaan uusista jutuista.
Ei sillä, että pitäisin hyväksyttävänä varahoitopaikkojen käyttöä ihan muuten vaan, jotta saa lapset pois jaloista.