Töissä vs kotona

[mamma]

Tämä nyt tällaista pohdintaa... onko kellään muulla kokemusta...

Meillä on kaksi lasta, kaksi ja viisivuotiaat. MOlemmat olemme tällä hetkellä töissä ja lapset tarhalla. Viime aikoina on vaan kamalasti ruvennut mietityttään, että mitä sitä elämältään haluaa...

Toisaalta olisi aivan ihanaa olla lasten kanssa kotona, vaikkakin rahantulo lakkaisi. Kotihoidon tukeakin kun saa vain alle kolmivuotiaasta ja juniori on kohta kolme... Että vieläkö pitäisi hankkia yksi muksu että saisi jäädä kotiin. Eikä itseni takia, vaan lasten. Miksi ihmeessä rahaan ne joka aamu ennen kukonlaulua hoitoon kun voisi niiden kanssa olla kotonakin. Ne kun ovat niin kamalan pienen hetken pieniä. KOhta ne aloittaa koulut ja alkavat mennä omia menojansa. :'(

Nyt vielä ne tarvitsis äitiä.. enemmän kuin pari hassua tuntia tarhan ja nukkumaanmenoajan välissä...

 

[Kuikelo]

Minä taas olen ollut vuosia lasten kanssa kotona (opiskelin) ja saimme vielä "iltatähden" kun vanhemmat lapset olivat 7v ja 6v. On ollut mukavaa olla kotona kun nyt keskimmäinenkin aloitti syksyllä koulun. VAAN minä kun en ole ollut oikeastaan lainkaan ns. virallisessa työssä ja ikää 30v (täytin tänään =) ) niin jotenkin on sellainen luuseri olo ja olenkin hakenut aktiivisesti töitä. Ajattelin aloittaa, jos saan, työt vuoden vaihteessa jolloin kuopus 1v 4kk.
Kaksipiippuinen juttu tosiaan, mutta oletan tehneeni oikean päätöksen jäädessäni kotiin vaikka talous on ollut tiukilla ja sen johdosta välillä hermotkin. Kyllä tässä vielä työvuosia ehtii kertymään. (ja tiedän senkin että kyynel tulee silmään kun kuopukseni hoitoon "joudun" viemään)

Päätös kotiin jäämisestä täytyy tehdä yhdessä puolison kanssa niin on helpompaa.

 

[Sollu]

Kyllä kyllä.Lasten kanssa kotona olo on mukavaa ja arvokasta aikaa.Parasta on kiireetön elämä ja yhdessä olmaan tahtiin heräily,puuhastelu,toisten lapsiperheiden tapaaminen,kerhossa käynti.

Olin kotona 4,5 vuotta lasten kanssa.Sain kasvattaa ja hoitaa pienimmät 4- ja 2- vuotiaiksi ennen päivähoidon aloitusta.Samalla koululainen sai aloittaa koulutien äidin ollessa kotona kaksi ensimmäistä kouluvuotta.Tunsin olevani paljon tärkeämpi kotona kuin työssä koskaan.Työelämään nähden en menettänyt mitään muuta kuin palkan.Kaikki työhön liittyvä on uudelleen opittavissa,mutta lasten ensimmäisiä tärkeitä vuosia tai ensimmäistä kouluvuotta en saisi koskaan takaisin.Nyt työssä oloa takana puolisen vuotta.Välillä olen pitemmän pätkän kotona ja sitten taas työssä.
=)
JOkainen tekee valintansa elämäntilanteensa mukaan. Omien kokemusteni perusteella suosittelen lasten kanssa kotona oloa. :hug:

Iloista päivää kaikille :wave:

 

[webmama]

Meillä lapset saivat olla kotona, kunnes kuopus täytti 3v tänä syksynä. Esikoinen meni eskariin ja keskimmäinen on 4v. Meillä isukki oli trion kanssa kotona yli vuoden. Toki olisin itsekin halunnut olla kotona, mutta elämäntilanteeseemme sopi paremmin tällainen kuvio. En ole mikään kotiäiti-tyyppi, mutta erittäin onnellinen siitä, ettei tarvinnut ihan pieniä raahata hoitoon. Meillä on myös sairasteltu tosi vähän ja nyt, kun 3v aloitti päiväkodissa isosiskon kanssa, tuntui itse asiassa siltä, että aika oli enemmän kuin sopiva. Hoitajatkin ovat kehuneet miten positiivisia ja reippaita lapsia meillä on - ihan kuin olisivat olleet päivähoidossa aina. Onni on myös pieni (19 lasta) päiväkoti, joka on aika harvinaista herkkua pk-seudulla. =)

Tsemppiä pohdintoihin - jos sydämessä tuntuu siltä ja taloudellinen tilanne sen sallii, ryhdy ihmeessä kotiäidiksi. Kukapa ei jäisi.

 

[valdemari]

Siinäpä se vasta vaikea juttu :ashamed: Aina asiaa pohtiessa löytyy monta oikeaa ja monta väärää ratkaisua. Eikä tosiaankaan ole yhtä oikeaa ratkaisua, joka toimisi kaikkien perheiden kohdalla. Jos rahan takia on pakko olla töissä, meillä on toiminut osa-aikatyö. Työaikani on silloin ollut klo 9-15. Siinä on jäänyt aikaa kaikkeen ja raha-asiatkin ovat hoituneet. Ainoa nekatiivinen puoli on ollut huono omatunto töissä, kun olen lähtenyt kiireisenäkin päivänä klo 15 ja työkaverit joutuvat tekemään enemmän iltoja. Mutta aikansa kutakin.... Tällä tavoin aion seuraavaksikin työelämään mennä. Kyllä niitä työvuosia on vielä niin monta edessä, että enköhän minäkin ehdi tehdä osuuteni.

Aikaisemmin tuli hyvä kommentti, että päätös kotiinjäämisestä kannattaa tehdä yhdessä puolison kanssa. Just näin, koska se on niin suuri taloudellinen juttu useimmille perheille.

 

[pitkä kiekko]

Mie lähdin esikoisen jälkeen heti töihin, siis kun äitiysloma loppui. Se tuntui silloin taloudellisesti hyvältä ratkaisulta, ja esikoinenkin sopeutui hoitopaikkaansa aikasta kivuttomasti. Minä ehkä itkin enemmän, kun pojan sinne jätin...
Joskus niinä itkuisina aamuina, kun itkin ja itkin parkkipaikalla huonoa omaatuntoani vannoin, että jos meidän perheessä on ikinä koskaan kakkosta, niin häntä en vie hoitoon niin pienenä. Aloita tätä hoitorumbaa 1-vuotiaana.
Nyt meillä on pikkukakkonen ja hänellä ikää 1v 4kk, ja olen jäänyt kotiin. Koitin neuvotella työnantajan kanssa työvuoroista, mutta sieltä ei tultu vastaan. Olisin joutunut tekemään kolmevuorotyötä, paljon iltoja ja tukun öitäkin. En todellakaan halunnut sellaista, vaan koin tärkeämmäksi sen ,että olen lasteni kanssa kotona nyt, kun miuta täällä tarvitaan.
Esikoinen on kyllä jo esikoulussa, kuopus pyörii tälläkin hetkellä jaloissa, mutta huonoa omaatuntoa en nyt tunne, sillä tämä on arvokasta työtä, jota täällä kotona teen. Lapset ovat varmasti tästä onnellisia, vaikka eivät sitä niin osaakaan sanoa. Ja mikä tärkeintä, mie itte olen onnellinen, kun koen asian niin, että voin antaa lapsille aikaa, mikä muuten menisi töissä. Mie ehdin töihin vielä moneksi monituiseksi vuodeksi, ehdin raataa ihan varmasti vaikka kuinka. Nyt ovat lapset ja koti tärkeimmät.


<br><br>

 

[Kuikelo]

Lisään vielä että tyttöni tosiaan on ekaluokalla ja hän on vinkunut itselleen kännykkää. Olen sanonut että sitten saa jos minä töihin pääsen, no nyt hän kyselee joka päivä että joko olet töitä saanut. Mutta kyllä hänelläkin naama venahti kun selitin että en ole sitten kotona odottamassa kun koulusta tulee kotiin ja yksin joutuu myös lähtemään kouluun. Aion tosissani nauttia näistä kuukausista kun vielä voin kuopukseni ja koululaisteni kanssa kotona viettää.

 

[Kukka-Maaria]

Itse mietin samaa tilanteessasi ja sain kolmannen lapsen. Sain olla 3v kotona lasten kanssa, mutta nyt töihin meno lähestyy tammikuussa nuorimman täytettyä 3v ja mietin teinkö oikein. Elämä on mennyt aika haasteelliseksi ja voimia vieväksi. Tuntuu et jaksan päivän kerrallaan. Mene töihin ja joudun maksaamaan muhkeat hoitomaksut.

Elämä muutenkin on alkanut tuntua liian raskaalta. Tuntuu, et mihin olen ryhtynyt. Samaa rutiinia pitäisi jaksaa vielä vuosia et saa lapset isommiksi. Välillä hiukan kaduttaakin, et taisin laittaa itselleni liikaa haasteita. Kolmannen lapsen myötä talous romahtaa melkolailla, mikäli ei saa hyvää äitiyspäivärahaa ja kulut kasvavat. Auto piti vaihtaa ja talo on jäänyt liian pieneksi. Lapset sotkevat joka paikan ja minä yritän siivoan. Meteli on melkoinen ja asioiden organisointi vie voimia. Parisuhde tietysti kärsii kun molemmat ovat väsyneitä ja stressantuneita, eikä omaa aikaa eikä yhteistä aikaa ole riittävästi.

Tuleva työhön lähteminen ahdistaa varmaan. Toisaalta hyvä lähteä niin talous paranee ja saan aikuista seuraa. Mutta kolmen lapsen hoitoon kuskaus hirvittää. Nuorimmalla hirveä uhmaikä menossa. Lapset pitää viedä eri hoitopaikkoihin, kun eivät mahdu samaan, enkä halua 5v perhepäivähoitoon.

Sinulle vaan halusin sanoa, et mieti myös 3v jälkeistä aikaa, eikä vain ensimmäisiä vuosia suunnitelmissasi. Mieti kestääkö parisuhteenne, voimanne, taloudenne yms. myös tulevaisuudessa.

 

[ElliNoora]

Kuule kyllä ne lapset tarvitsevat äitiä vielä isompanakin. Meillä kaksi isompaa ehti olla tarhassa monta vuotta ennen kuin kuopus syntyi. Siinä vaiheessa esikoinen oli jo koulussa. Ja ekana vuonna hän toden totta tarvitsi äitiä. Läksyjen tekoon opettelu oli hikistä hommaa ja vei minun aikaani paljon enemmän kuin eskari tai tarhavuodet. Eli voi kyllä minusta hyvin odotaa kolmannen kanssa että isommat vähän kasvavat, etenkin jos on rahasta tiukkaa ym. he nauttivat kotona olostasi silloin varmaan ihan yhtä paljon.

Meillä isot on jo 7 ja 9-vuotiaat enkä osaa ajatella että he vielä olisivat kovinkaan isoja.

 

[Hulina]

Voi miten tutulta kuulostaa Maman ajatukset!!!!

Minä olen omalla kohdallani tehnyt sellaisen ratkaisun, että olen tällä hetkellä yksityinen perhepäivähoitaja. Hoidan siis kotona omia 1,5v. poikaa ja 5v. tyttöä (joka käy kerhossa kolmesti viikossa) ja hoidossa on kaksi 3-vuotiasta. Näin tulee mukavasti yhdistettyä omien lasten hoitaminen ja leivän tienaaminen pöytään.

Olen "oikealta" ammatiltani lastentarhanopettaja ja tehnyt päiväkodissa töitä melkein 10 vuotta. Siellä kerkesin näkemään päiväkotielämän huonot puolet ja siksi koenkin erityisen hyvää mieltä siitä, että saan hoitaa omani kotona. Samalla heillä on kuitenkin kavereita ja puuhaa, koska suunnittelen "minipäiväkotimaisesti" askarteluja kerran viikossa, laulellaan, piirrellään, luetaan, tehdään pieniä retkiä yms. yms. Esikoinen puolestaan saa isompaa seuraa ja kokemusta ryhmässä olemisesta kerhossa.

Minun piti alunperin tehdä tätä vain 1-2 vuotta, eli ihan väliaikaisesti vain, mutta työ alkaakin pikkuhiljaa maistua aina vain paremmalta. Perhepäivähoitajan työ mahdollistaa mukavasti koti- ja työelämän yhdistämisen. Koko perhe pääsee helpommalla, kun kaikkien ei tarvitse lähteä aikaisin aamulla päiväkotiin ja töihin. Mieskin oon tyytyväinen, kun ei tarvitse raahata lapsia aamulla hoitoon tai iltapäivästä töitten jälkeen hakea kotiin. Koti pysyy työn ohessa siistinä, kun kotitöitä pystyy tekemään siinä sivussa (esim. heittämään pyykit koneeseen lasten levätessä), vaikkakin isommat siivoukset teen tietenkin työajan ulkopuolella. Miehen tullessa kotiin on ruoka usein jo uunissa, joten iltaisin pääsemme nauttimaan toistemme seurasta paljon enemmän, kuin silloin kun esikoinen oli hoidossa päivät ja me miehen kanssa töissä.

Suosittelen!!!

 

[p02t04]

kohta menen töihin, kuopus täyttää 3 vuotta ja esikoinen on 5 vuotias ja kyllä menen mielelläni töihin puolen vuoden päästä, kotona on tullut oltua 5 vuotta, enkä kadu niitä.

 

[minä]

minulla on jo kaikki lapset koulussa ala aste ikäisiä kaikki ja olisi ihanaa olla kotona mutta mies ei siitä ideasta pidä...=/

 

[ikkavaa]

kotona. mä en nimittäin keksi miten saisin illalla parissa tunnissa tehtyä sen mitä kaikkea päiväsaikaan toimitan! joskushan lastenkin kanssa on juteltava, kasvatettava ja oltava asioista perillä, tuntuu ettei siihen aika riitä edes kotiäitinä. mä oon tässä kotona niin töissä, että kyllä hirvittäs olla kotoolta pois niin monta tuntia kuin päivätyöt vaatii, ois joka ilta kasaantunut kauheasti kaikkea. en tiiä arvaanko lähteä töihin, ennenko vanhimmat neljä ovat muuttaneet pois ja tarvii kantaa huolta enää pienempien asioista (niitäkin voi olla kymmenen vuoden päästä enempi kuin kaksi, joten kotiäitiä tarvitaan).