Toisten lapset

[kummastelen]

Onko tällaista ollut aina, vai onko yleistynyt nykyään, että aikuiset kohtelevat todella huonosti toisten ihmisten lapsia, vaikka omilleen lepertelevät?

Esim. pieni lapsi on äitinsä ja tätinsä kanssa museokäynnillä, ja molemmat jutustelevat tälle lapselle, ja auttavat häntä leikkimisessä, ja vieras lapsi saa odottaa omaa leikkivuoroaan vaikka miten kauan, mutta aikuiset eivät huomaa häntä eli ovat kuin hän ei olisikaan huoneessa, vaikka hän yrittää pienen lapsen innolla tutustua toiseen lapseen. Ollaan vaan kuin ei olisikaan huoneessa ketään muuta kuin oma lapsi.

Ja leikkipuistoissa vieras lapsi jätetään armotta yksin aikuisten kautta, jutellaan vaan niille omille tutuille ja lainaillaan leluja heille, ja ei kysytä sen yhden vieraan nimeä, vaikka hän katselee toisia lapsia ja haluaisi osallistua leikkiin.

Onko tällaista ollut aina vai onko maailma jotenkin muuttunut tässä suhteessa? Itse olen hymyillyt ja tervehtinyt pieniä vieraitakin lapsia, ja kysynyt nimeä, jos ollaan vaikka samalla hiekkalaatikolla. Ainakin siis jos lapsi katselee vieressä, ja selvästi haluaisi tehdä tuttavuutta.

Millaiseksi ihmisiksi lapsia kasvatetaan tällaisten vain omaan lapseen keskittyvien ihmisten taholta? Millaisia ihmisiä he itse ovat?Onko se omalta lapselta pois, että ollaan kohteliaita ja ystävällisiä toistenkin lapsille ja huomataan heidät?

 

[äippä]

Joo tää "mun lapsi" "tuon kakara" on kyllä lisääntynyt munkin mielestä. Lapselle opetetaan et kyynärpäätaktiikalla vaan eteenpäin. Nykyisin on enemmänkin suotavaa olla reipas ja sanavalmis yms. ennen oli hienoa jos lapsi odotti omaa vuoroaan yms. Mulla yksi lapsista on tällainen joka aina jää odottamaan lupaa ja vuoroa ja muut ryntäävät edelle. Missään ei kukaan ole koskaan (aikuinen) osannut ottaa sitä huomioon koska se ei huutamalla ja mesomalla vaadi huomiota. Seinäruusu siis. Yksi lapsista on taas tää nyrkit edellä ja se tuntuu pärjäävän.

 

[Tolloko]

Tämmöstä se homma nykyään on,valitettavasti. :\|
Minkälaisen kuvan lapsi saa aikuisista ja sosiaalisista suhteista pieneen maailmaansa,kun kaikki tuijottavat omaan napaansa?
Kyynärpää tekniikalla pärjää kaikkialla,mutta tekeekö se ihmisestä oikeasti onnellisen ja tasapainoisen,kun yhdessä täällä pitää kuitenkin kaikkien elää?Taitaa jäädä sellaiset lapset aika yksinäisiksi lopulta. :/
Ja heistä tulee sitten katkeria aikuisia,kierre on loputon!!
Tässä vain yksi näkökulma =)

 

[webmama]

Mulla taitaa olla vähän päinvastoin... toisten lapsille jaksan leperrellä, mutta omilleni tiuskin aika herkästi... :ashamed:

En ole itse huomannut moista käytöstä...

 

[webmama]

Mulla taitaa olla vähän päinvastoin... toisten lapsille jaksan leperrellä, mutta omilleni tiuskin aika herkästi... :ashamed:

En ole itse huomannut moista käytöstä...

 

[minä]

Mä olen huomannut IHAN SAMAA ilmiötä. Se tuntuu tosiaan hassulta...että vieraille aikuisille vielä jaksetaan olla suht koht asiallisia(?) mut sit...ihan kun toisten lapset ei ansaitsis sitä vähääkään ihmisarvoa....mulla ammatinkin puolesta on jotenkin sisäänrakennettuna et ottaa muutkin lapset huomioon kun omat....

 

[kummastelen]

Tulin vilkaiseen, ja en siis ole ainoa, joka on huomannut tällaista.

Aika rankkoja pienille lapsille ovat muutot vieraille paikkakunnille ym. kun ei ole kavereita, ja ihmiset ovat ystävällisiä vain omille tutuille ja ystäville ja vieraat lapset ovat ihan kuin näkymättömiä näille äideille.

Mamma 72
Oletko sinä tuttu useimpien lähistön ihmisten kanssa? Tai siis liikutko vaan tuttujen kanssa ja huomio kiinnittyy vaan heihin...

 

[kummastelen]

Kiitos vastanneille. vähän lohduttaa tämä, että en ole ainoa, joka on huomannut tällaista, kun aloin jo miettiä, että mikä minussa on vikana. Lapseni kun ovat rauhallisia ja kilttejä, joten heissä ei ainakaan voi olla vika.

Mikähän tässä ajassa on, että lähes kaikki tuijottaa vaan omaa napaa... Mun mielestä on ainakin jotenkin vastenmielinen näky, että isolla äänellä ja tohinalla jutellaan ja leikitään vain oman lapsen kanssa, ja vieras lapsi, joka katselee vieressä, on ihan kuin näkymätön.

 

[äitimyös]

Eipä tarvitse ihmetellä, mistä lapset sen kyynärpäätaktiikan ja kiusauksen oppivat, kun oma äiti käyttäytyy todella rumasti ja inhottavasti outoja pieniä lapsia kohtaan.

 

[tolloko]

Kotikasvatusta ei voi yksin syyttää tai kiittää kaikesta mitä lapset oppivat,vaikka tärkein oppimispaikka onkin.
Kaikki ihmiskontaktit,kuten päiväkoti,koulu ym.tuovat oman vivahteen lapsen käytökseen.Siellä opitaan monenmoista,eikä kaikki onneksi ole aina negatiivista. =)
Itse myös pyrin huomioimaan vieraat lapset,jotka kontaktiin pyrkivät.mutta paha paikka mennä toista aikuista ihmistä syyttämään tai neuvomaan,jos se ei mun lasta huomioisi vastaavassa tilanteeessa.Kyllä sellainen saattaisi ihmetyttää toki =) Onneksi useimmat kohtaamamme kanssakulkijat ja -leikkijät ovat olleet sydämmellisiä ihmisiä :hug:

 

[webmama]

\

Tulin vilkaiseen, ja en siis ole ainoa, joka on huomannut tällaista.

Aika rankkoja pienille lapsille ovat muutot vieraille paikkakunnille ym. kun ei ole kavereita, ja ihmiset ovat ystävällisiä vain omille tutuille ja ystäville ja vieraat lapset ovat ihan kuin näkymättömiä näille äideille.

Mamma 72
Oletko sinä tuttu useimpien lähistön ihmisten kanssa? Tai siis liikutko vaan tuttujen kanssa ja huomio kiinnittyy vaan heihin...

Me muutettiin viime kesänä ihan uudelle asuinalueelle, jossa on ihania leikkipuistoja. Siellä törmää uusiin kasvoihin - aikuisiin ja lapsiin. Kaikki tuttavuudet on siis ollut uusia enkä ole kokenut lainkaan, ettei meidän lapsia "huomioitaisi". Kaikki touhuavat yhdessä ja vanhemmat juttelevat keskenään, jos jaksavat (iso alue ja lapset juoksee paikasta ja vempeleestä toiseen). En siis mitenkään liiku tuttavien kanssa vaan tutuksi (tai puolitutuksi) ollaan tultu pikkuhiljaa. Lapset saavat aina ensiksi huomiota omilla jutuillaan. Meidän trio on aika eläväinen ja äänekäs, joten eivät senkään vuoksi jää helposti "tapetille". Hiljaisempi ja arka lapsi saattaa omalla käytöksellään näyttää sen, ettei kaipaa muiden seuraa (?). Moni lapsi on myös tullut minun luokse puistossa höpöttelemään ja halunnut osallistua vaikka "meidän leikkeihin". Sellaisesta meidän lapset on aina innostuneet. Heille kaverit on tosi tärkeitä - sekä vanhat että uudet. =)

 

[äippä]

\

\

Tulin vilkaiseen, ja en siis ole ainoa, joka on huomannut tällaista.

Aika rankkoja pienille lapsille ovat muutot vieraille paikkakunnille ym. kun ei ole kavereita, ja ihmiset ovat ystävällisiä vain omille tutuille ja ystäville ja vieraat lapset ovat ihan kuin näkymättömiä näille äideille.

Mamma 72
Oletko sinä tuttu useimpien lähistön ihmisten kanssa? Tai siis liikutko vaan tuttujen kanssa ja huomio kiinnittyy vaan heihin...

Me muutettiin viime kesänä ihan uudelle asuinalueelle, jossa on ihania leikkipuistoja. Siellä törmää uusiin kasvoihin - aikuisiin ja lapsiin. Kaikki tuttavuudet on siis ollut uusia enkä ole kokenut lainkaan, ettei meidän lapsia "huomioitaisi". Kaikki touhuavat yhdessä ja vanhemmat juttelevat keskenään, jos jaksavat (iso alue ja lapset juoksee paikasta ja vempeleestä toiseen). En siis mitenkään liiku tuttavien kanssa vaan tutuksi (tai puolitutuksi) ollaan tultu pikkuhiljaa. Lapset saavat aina ensiksi huomiota omilla jutuillaan. Meidän trio on aika eläväinen ja äänekäs, joten eivät senkään vuoksi jää helposti "tapetille". Hiljaisempi ja arka lapsi saattaa omalla käytöksellään näyttää sen, ettei kaipaa muiden seuraa (?).

joo näinhän se on. jos ei ole äänekäs ja eläväinen, tässä maailmassa jää seinäruusuksi. Pari kertaa kun on nurin kun on näitä eläväisiä niin eipä tee mieli mennä mukaan. En ole kovin montaa lasta tavannut jotka menee esim. puistoon mutta haluaa olla täysin yksin. Lapsi mielellään leikkii tavalla tai toisella toisen kanssa. se on lapsen työtä.

 

[äippä]

Eritavalla kokenut ks asian. Ainakin joka paikassa missä itse olen ollut lasten kanssa.
Anteeksi, mutta esimerkkisi vaikutti sellaiselta tapaukselta, jota "taviksena" näin useasti esim. pääkaupunki seudulla. Porvaris sukuisia äitejä, mummoja, tätejä ym sivistämässä itseäään lapsi mukana ja tuntui tosiaan etteivät oikein tienneet miten sitä omaakaan tulisi käsitellä. Joten miten sellainen vanhempi(joka ulalla omankin lapsen menosta) voisi ottaa vielä toisenkin lapsia huomioon(ei mitenkään)...mutta jos olet törmännyt usein ja esim puistoissa ks asiaan, niin täytyy sanoa, jotta sellaisissa vanhemmissa on joku hämärää, ehkä lepertelevät omilleen, jotta näyttäisi hyvältä. Normaali aikuinen mielestäni ottaa EDES jollain tapaa odottavan lapsen huomioon, koska lapset on lapsia. Osa"hienostokansalaisista", kun eivät anna toisten tulla leikkiin mukaan, jotta oma säästyisi kaikelta mitä muut lapset tuovat mukanaan...esimerkit jätän laittamatta. En kuitenkaan halua yleistää ketään tällä hienostolaisuudella, koska on tuttaja rentojakin porvarillisia, mutta itse olen tällaisiin törmännyt aikanaan. Meidänkään perhe kun ei ihan normilta näytä...tatuiotu isi ja punapää äippä, silti kehutut ja tasapainoiset lapset(siisteissä vaatteissa).