Toivoisin että mieheni tytär olisi omani

[Surettaa]

Olemme uusperhe johon kuuluu minun ja mieheni lisäksi kaksi lasta miehen edellisestä avioliitosta. Olemme asuneet saman katon alla nyt melkein vuoden ja lapset asuvat ainakin toistaiseksi, mahdollisesti pysyvästi täällä isänsä luona koska äitinsä on niin pahasti masentunut että ei kykene hoitamaan lapsiaan täyspäiväisesti.

Minua surettaa ja ärsyttää että minulla ei ole juurikaan sananvaltaa lasten kasvatukseen tai sääntöihin. Mies on minulle suoraan sanonut että lasten kasvatus kuuluu hänelle ja exälleen (ovat ihan hyvissä väleissä ja pystyvät vetämään yhteistä linjaa lasten kasvatuksen suhteen) eikä minun tehtäväni ole siihen mitenkään puuttua. Mutta minusta varsinkin yläasteikäisen tytön kasvatus on menossa ihan päin metsää. Itselläni ei ole omia lapsia joten olen monesti saanut kuulla että en voi tietää aiheesta yhtään mitään jos olen yrittänyt mielipiteitäni sanoa.

Mielestäni tytön vanhemmat eivät osaa arvostaa ja kannustaa tyttärensä taiteellista lahjakkuutta. Hän on ikäisekseen uskomattoman luova ja hämmästyttävän taitava piirtäjä ja rakastaa ompelemista. On ällistyttävää miten upeita vaatteita hän itelleen tekee aina kun saa viikkorahoistaan säästettyä rahaa kankaisiin. Hän haaveilee urasta taiteiden parissa, on suunnitellut yläasteen jälkeen pyrkivänsä opiskelemaan graafikoksi tai vaatesuunnitteliaksi. Eli amikseen olisi menossa. Mieheni, tytön isä taas ei näe lainkaan tytön lahjakkuutta vaan kiinnittää huomiota ainoastaan lukuaineiden keskiarvoon joka ei ole kummoinen. Mieheni itse on akateemisesti koulutettu ja hänen mielestään ainoastaan lukio on vaihtoehto peruskoulun jälkeen. Hän näkee kaikki "duunarit" jonain yhteiskunnan pohjana, luusereina joista ei muuhun ole.

Tekee pahaa katsoa sivusta kun tyttö ei uskalla näyttää kokeitaan isälleen koska huonoista numeroista tulee hirveät huudot ja käsittämättömät sanktiot. Mies pakottaa tytön istumaan tuntikausia keittiönpöydän ääressä nenä kiinni kirjassa, eikä ota kuuleviin korviinsakaan kun minä yritän selittää että kaikki eivät opi tuolla tavalla. Tyttö on minulle sanonut että olen ainoa aikuinen joka arvostaa häntä yhtään, ja minulla tekee niin pahaa ettei minulla ole sananvaltaa puolustaa häntä lainkaan. Mieheni tokaisee aina ykskantaan että koska minulla ei ole lapsia, en voi tietää mitä kasvatus on. Olen kuulema aivan liian lepsu ja en tajua että päästäisin tytön aivan liian helpolla jos kokeilisimme esimerkiksi kielten opiskelua katsomalla leffoja ilman tekstityksiä tai laittamalla tekstit englanniksi/ruotsiksi.

Tytöstä on tullut minulle läheinen ja rakas, pelkään että hän masentuu pahasti tuomitsemisen seurauksena. Ja mieheni on muuten todella hyvä isä ja rakastaa lapsiaan, ainoastaan tässä opiskeluasiassa hän on mielestäni liian tiukka ja kapeakatseinen. Mielestäni hän tukahduttaa tytön luovuuden tuolla menolla. Hän myös kieltää tytärtään ulkonäköasioissa, vaikka minusta kyllä teini-iässä saa olla rokkitukka ja revityt vaatteet jos siltä tuntuu, ei sen pitäisi olla keltään pois. Mieheni mielestä täytyy näyttää asialliselta.

 

["vieras"]

nyt liikut vaarallisilla vesillä, ihan oikeasti. teini-ikäinen tottakai hakee aikuiselta ymmärrystä ja tukea, mutta siinä vaiheessa kun yksi aikuisista asettuu "pelastavaksi enkeliksi" tilanne ei ole enää hyvä. siinä menee nimittäin tilanne sellaiseksi että kohta mietitään kuka on kenenekin puolella ja lapset ovat kyllä taitavia siinä että kääntävät aikuisia toisiaan vastaan.

se, mitä lapsen vanhemmat päättävät lapsen kasvatuksesta, on lasten vanhempien asia. myös silloin kun sinä et ole asiasta samaa mieltä. ja jos rupeat olemaan se lapsen puolella oleva aikuinen ja lapsi huomaa että vanhemmat on sinun taholtasi leimattu "pahoiksi", usko pois, se lapsi osaa ottaa siitä kaiken irti. pahin mitä tuollaisessa tilanteessa voi tapahtua on se että aikuiset ovat toisiaan vastaan eivätkä toimi yhdessä yhteisten sääntöjen mukaan. ja tuollaisessa tapauksessa ne vanhemmat ovat ne, jotka viime kädessä päättävät kuinka toimitaan.

en minäkään hyväksy miehen lasten korvanlehdenvenytyslävistyksiä tai lävistettyä naamaa, enkä miehen tyttären vahvaa pakkelia, minun mielestäni sellainen ei todellakaan kuulu vielä 13-vuotiaalle saatika sitten 11-vuotiaalle. viime kädessä se kuitenkin on vanhempien asia päättää. eikä minun lasteni äitipuoli hyväksy sitä että lapset eivät osallistu uskonnonopetukseen koulussa, tai että lapsilta vaaditaan hyvää koulumenestystä eikä sitä että kokeisiin jätetään lukematta, silti hänen on se vain nieltävä, koska minä päätän lapsen isän kanssa meidän lastemme asioista.

 

["xxxx"]

En ole ihan samaa mieltä ainakaan ensimmäisenä vastanneen "vieraan" kanssa. Jos sinä ap pyrität kodin arkea ja lapset asuvat teillä, totta kai sinullakin täytyy olla jotain sanottavaa. eihän se niin mene, että sinä siivoat, vaatehuollat, kuskaat ja joudut olemaan vielä perheen ulkopuolella omassa kodissasi. Se joka näin ajattelee, on kyllä aika tyly ja omahyväinen sekä kateellinen entisen puolisonsa uusperheestä. Se ei ole uusperhe eikä mikään, jos kaikilla koton asujilla ei ole mahdollisuutta jakaa ajatuksensa ja mielipiteensä. Minä en ainakaan katsoisi tuollaista uusperhe-elämää ollenkaan. Jos minulla ei ole omassa kodissa mahdollisuutta kertoa näkökulmiani vaan olla pelkässä orjan pestissä ottamassa vastaan kaikki ne perheen kotiaskareet ja isän riidat lastensa kanssa, on asetelma pikkaisen väärin. Äänestäisinkin tuossa vaiheessa jo jaloillani.

Se että vanhemmat ovat vanhempia ei todellakaan tarkoita, ettäkö he tietäisivät kaikesta kaiken. Eivät hekään ole ennen olleet teini-ikäisiä kasvattamassa sen enempää kuin sinäkään. Haastaalliset tilanteet teini-ikäisten lastensa kanssa ovat uusia heillekin. Tottakai he tuntevat lapsensa toisella tavalla, mutta saattavat myös sortua kuvaamaasi vähättelyyn ja siihen, että uskovat tietävän lapsen elämän parhaiten. Näin ei aina ole. Siksihän niitä nuorten itsemurhia tapahtuu about normaalin näköisissä kodeissa.

Sinun ei kuitenkaan tule paljastaa eriäviä näkökantojasi lapsille. Vaan tehdä asiat selväksi perheen isälle ja myös lasten äidille. Jos lapset asuvat teillä, on sinulla myös sanavaltaa. Ja jos näin ei ole, se ei ole sinun koti ja sinä lähdet. TÄytyy heidän nyt tajuta, että kodin kuuluu olla yhtä lailla myös sinun kotisi ja että myös sinua ja sinun panostasi tulee arvostaa. Jos näin ei ole, en usko että olet oikeassa paikkaa. Sylkykupiksi ei kannata alistua.

 

[alkuper.]

Täällä päässä on siis muuten kaikki hyvin, parisuhteessa menee todella hyvin ja olen kaikessa muussa täysin tasaveroinen mieheni kanssa, joissain asioissa (kuten kodin sisustus) minulla on jopa melkeimpä yksinvalta

Lasten kasvatus on se ainoa asia johon minulla ei ole mitään valtaa. Tai siis tietenkin mikäli jompikumpi lapsista tekee väärin on minullakin oikeus/velvollisuus nuhdella ja antaa rangaistuksia, eli auktoriteettia on siinä mielessä. Kuitenkaan minä en saa ilmaista eriäviä mielipiteitäni asiasta. Ymmärrän sen, kasvatusvastuu on vanhemmilla kuten ensimmäinen vastaaja sanoi. Mutta mielestäni minun näkökulmani on erilainen ja toivoisin sillekin huomiota.

En todellakaan usko että mieheni tytär juonittelisi millään tavalla minu vanhempiaan vastaan. Hän on fiksu ja vastuullinen tyttö, räväkästä tyylistään huolimatta hän ei polta tupakkaa eikä ryyppää, ei notku iltoja tai viikonloppuja jossain ties missä ja vastaa aina puhelimeen ja tulee kotiin kun pyydetään. Hän hoitaa lemmikkikaniaan ihastuttavalla antaumuksella ja vastuulla. Ehkä ero on siinä että minulle hän on nuori ihminen jonka kanssa voi tehdä sopimuksia ja jota minä kunnioitan kanssaeläjänä vaikka olenkin auktoriteettiasemassa, kun taas miehelleni hän on huollettava ja kasvatettava jota on koko ajan tyrkittävä "oikeaan suuntaan". Minusta tuon ikäinen ansaitsee jo oikeuden itsensä ja persoonansa vapaaseen ilmaisuun varsinkin kun sillä ei ketään vahingoiteta eikä tyttö ole mitenkään "rappiolla". Hän tekee kotityöt ja noudattaa yhteisiä sopimuksia, eli en minä nyt mitään vapaata kasvatusta ole tyrkyttämässä. Kunhan haluaisin että mieskin osaisi arvostaa hänen taiteellisuuttaan ja hyväksyisi sen että kaikki eivät vain ole akateemista sorttia ja sitä lahjakkuutta ja menestystä saa muillakin elämänaloilla.

Ja näkeehän sen että tytöstä tuntuu pahalta kun vanhemmat huomaavat vain sen mitä hän ei ole sen sijaan että kiinnittäisivät huomiota siihen mitä hän on...