toka tulossa ja synnytyspelko tuli ekasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miimii10
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

miimii10

Jäsen
25.12.2009
535
0
16
Ekaa odotellessa en pelännyt synnytykseen menoa mutta sitten ennen h-hetkeä jouduin naikkarille kivuliaiden suppareiden takia osastolle missä ne ei antanu mun synnyttää koska olin nuori.

viisi päivää kärvistelin olin ihan lääkkeissä ja oksentelin kunnes oma äitini tuli vihaisesti sanomaan että vaihdetaan sairaalaan jos vielä rääkkäävät (kalvot puhki ja vihreetä se olikin jo).

Synnytys käynnistyi ja supparit oli niitä samoja ainut että aloin olemaan niin väsynyt että ehdottivat epiduraalia jota sitten tungettiin kolmeen kerttaan ja huusin kun sattu niin paljon, spinaali kokeiltiin kaksikerttaa ja se onnistui.

9,5h jälkeen ponnistus vaihe tuli ja kaikki oli helppoa eikä sattunut ollenkaan, ainut että kun tytär tuli maailmaan ja pääsin suihkuun iski kamala päänsärky.

spinaalin ja epin takia mulla tuli joku jälki komplikaatio koska neula oli mennyt hermoihin ja lääkäri oli unohtanut katsoa paperista että mulla on skolioosi kuulema pienen ylipainon takia oli vaikeaa havaita selkärankaa.

Päänsärky oli niin kamalaa etten voinut kuin maata ja mies hoiti esikoista, koitetiin paikata omalla verellä (sama periaate kuin epissä eli neulaa sisään vaan) yhtä kamalaa ja kivuliasta kun sen laittaminen. epäonnistui sekin ja viikon jälkeen päänsärky hävisi, maito ei koskaan noussut ja en saanut esikkoon sitä ihanaa kontaktia mitä odotin ensin.


nyt on laskettu aika elokuun lopussa ja mua pelottaa aivan sairaasti että miten pärjään ilman puudutusta jos kivut on taas samaa luokkaa, mutta jos siinä sitten hädissään ottaakin epin tai spinaalin meneekö se taas ihan vituiks suomeksisanottuna.


mitä oiken teen, tämä alkaa painamaan jo aika paljon tämä asia.


Mies on tukena mutta ei tietenkään voi samalla tavalla ymmärtää kuin te jotka olette samassa tilanteessa, onko muilla mitään kokemuksia tai oikeasti jotain lohdutuksen sanoja/veuvoja tulevaan?
 
Kannattaa puhua neuvolassa noista peloista ja käydä läpi synnytystä. Ja varmistaa, että tieto kulkee myös sairaalaan. Tietäävät sitten miten toimia. Miulla oli esikoisen synnytys melko pitkä ja kivulias. Epidurali ei toiminut yms. Nyt olen yrittänyt olla ajattelematta koko synnytystä ja miettiä, ettei se ainakaan pidempi ja pahempi voi olla. :) Synnytykset on harvoin samanlaisia, toivottavasti tällä kertaa asiat sujuvat paremmin ja vauva syntyy suht nopeasti ja helposti. Tsemppiä!!
 
Mulla ensimmäinen synnytys meni myös enemmän ja vähemmän pieleen. Vauvan sydänäänet laskivat, oli virheasentoa, pitkittynyt synnytys 1½ vrk käynnistelystä), imukuppia ja kaikkea mahdollista. Syntyessään tyttö oli huonovointinen, sai vain 5/7 pistettä --> ja joutui lastenosastolle. Itse en pysynyt pariin päivään pystyssä ja sain verta ja antibiootteja suoneen. Aika hurja alku siis. Sairaalassaolo pitkittyi sydämen sivuäänen takia, joka onneksi todettiin lopulta vaarattomaksi ultralla. Lisäksi vauvan painoarvio ya-kontrollissa heitti melkein 700g ja tyttö painoa yli 4,5kg...

Kakkosen odotusaikana olin jo alusta lähtien ajoittain ihan paniikissa miten tuleva synnytys tulee menemään. Puhuin siitä neuvolassa jo heti ensimmäisellä kerralla ja ainakin mut otettiin tosissaan. Pelkopolilla kävin joskus rv 31+ (?) kerran juttelemassa. Mun "pelastus" taisi olla rd-diagnoosi eli kontrolleja äitipolille tuli n. 3 kertaa loppuraskaudessa. Vauvaa seurattiin ettei kasva hurjasti ja se rauhoitti ainakin mun mieltä. Loppujen lopuksi poika syntyi n.3 tunnissa kalvojen puhkaisusta erittäin hyvävointisena, ja myös äiti oli elämänsä kunnossa :) . Toki olin ehtinyt olla 2 päivää sairaalassa käynnistelyissä, mutta ainakin meidän kohdalla kaikki sujui lopulta ihan hyvin, vaikka synnytyksen jälkeen huomasin epiduraalipuudutuksen puuduttaneen vain koko vasemman reiden ihoa...

Nyt kolmas tulossa joulukuussa enkä jotenkin osaa pelätä. Luotan että tää kerta menee ennemminkin samalla tavalla kuin kakkosen synnytys, vaikka eihän sitä koskaan voi täysin tietää mitä tulee. puhu neuvolassa, ja jos oot jo jutellut niin eikö sulle ole tarjottu pelkopolille käyntiä?

Poppeliini ja kolmas muru 17+3
 
Mulla meni kanssa eka synnytys penkin alle, tai siis avautuminen oli kivuton. Synnytys käynnistettiin ja kävelyltä kun selvittiin sairaalaan niin sain heti epiduraalin joka otti saman tien kivut pois, nukuin koko avautumisvaiheen 6 tuntia, aina välillä vaan heräsin pyytää lisää epiduraalia.
Mutta ponnistusvaihe olikin sitten täyttä helvettiä, silloin ei enää epiduraali vaikuttanut ja urakka oli 1 tunti ja 40 minuuttia.. poika tuli käsi poskella ja pää väärässä asennossa, sen takia ponnistusvaihe pidentyi. Kun poika oli ulkona ei hän hengitänyt kunnolla ja kiikutettiin heti pois. Pisteet 6.. Parin tunnin kuluttua voi poika paremmin, ja saatiin hänet syliimme.
En pystynyt puhumaan koko synnytyksestä 2 kk, mutta minulle sanottiin synnärillä että ota yhteyttä kun haluat käydä synnytyksen läpi, että se on tärkeää. Joten kun vauva oli 2kk ajelin sairaalalle ja juttelin oman kätilöni kanssa. Tää kätilö sano että ens kerralla suoraan pelkopolille vaikka ei pelkoja oiskaan, että ne voi nousta sitten synnytyksessä ja se ei oo hyvä juttu.

Nyt yritetään toista ja huolettaa tuo synnytys. Mulla oli niin vahva kuoleman pelko, olin aivan varma että kuolen siihen pöydälle, tuska oli niin järkytävää, mutta silti ollaan päätetty että lisää lapsia halutaan.
Aion heti eka kerralla neuvolassa puhua siitä pelkopolista ja sinne aion mennä.
Mulla esikko oli 4210g ja haluan että loppuajassa seurataan ettei kasva isommaksi. Vaikea arvioihin on kyllä luottaa koska viikko ennen synnytystä olin synnytystapa-arviossa ja arvio oli 3kg300.. eli meni aika beballeen se arvio. Joka tapauksessa olen kiitollinen että esikko käynnistettiin jo sillon rv 39+2 (vaikea raskaus ja itellä totaali loppuun palaminen) , tiedä sitten millanen järkäle sieltä ois tullu jos ois menny 2 viikkoa yli .

Mun neuvo on tosiaan että pelkopolille mars! Paljon tsemppiä synnytykseen!
 
Mulla esikoinen (10/2009) synty imukupilla 49min ponnistusvaiheen jälkeen.
Sydänäänet alko laskemaan niin piti turvautua imukuppiin, leikkaukseen menosta jo puhuvat mutta onneksi ei sinne jouduttu menemään! :| Papereissa lukee et lääkäri autto imukupilla ja kätilö avusti ja sitten ollu toinen lääkäri sekä kätilö painamassa mahan päältä vauvaa ulos....
Mies sano sen olleen aika karun näköstä touhua...

Poika synty sinisenä ja vaitonaisena, saaden aluksi pisteitä vain 3/10 :( Oli ollu ahdingossa ja kakannut lapsiveteen (oli vihreetä) niin veivät sitten pojan imettäväksi. Mies ei saanut napanuoraa leikata.
Käskin miehen lähteä vauvan perään ku ei edes tiedetty onko se elossa mut eihän se löytäny mihin ne sen vei, harhaili jossain käytävillä ja tuli sitten takasin.
Hetken päästä sitten alko huuto onneks kuulumaan ja tiedettiin että poika on elossa :heart:

Lisäksi vielä pojalla oli napanuora kaulan ympärillä, napanuorassa kunnon solmu ja napanuoralla pituutta huimat 96cm. Kätilö toteskin heti meillä olleen suojelusenkeleitä matkassa!
Oon kyllä monta kertaa miettiny miten huonosti tässä olis voinu käydä jos vaikka solmu olis tiukentunu entisestään. Ehkä tuo pitkä napanuora oli se pelastus?

Kyllä tuossa ponnistusvaiheen aikana tuli kyyneliä vuodatettua, niin hirvee se huoli ja hätä oli... :'(

Onko teillä synnärillä käyty läpi synnytyksen kulkua synnytyksen jälkeen?
Mulle nimittäin sattu niin tympeesti ettei pyynnöistä huolimatta synnytyksessä mukana ollu kätilö tullu osastolle juttelemaan tuosta synnytyksestä ollenkaan :(
Neuvolantäti kotikäynnillä luki sen kaavakkeen synnytyksen kulusta mut ei sekään mitenkään kommentoinu tuota synnytystä :(

Mulla on synnytyksen kulussa aukkoja jollon en oikeen tiiä mitä siellä on tapahtunu.
Oon koittanu tuota kaavaketta lueskella muttei sielläkään kaikkea lue. Olin varmaan niin hädissäni ja vielä jossain ilokaasu pöllyssä että silläki loppuaika synnytyksestä oli aika sekavaa...
Ponnistusvaiheessa unohin vissiin hengittää ku tajuki lähti kahesti.

Jäin kyllä ku nalli kalliolle omien ajatusteni kanssa... :( Esikoisen synnytys pyöriny sen jälkeen mielessä melko paljonki...

Nyt odotan toista lasta rv.27+5. Rakenneultrassa kätilö otti puheeks tuon synnytyksen ja aloin siellä miltein itkemään. Neuvolassa ultran jälkeen pillahin sitten itkuun totaalisesti ja purin pahaa oloani siellä. Nyt sitten viime viikolla oli toinen neuvolalääkäri mikä meni sitten mun osalta ihan itkuksi...
Laittovat sitten neuvolasta lähetteen pelkopolille. Sain ajan elokuulle ja sillon rv.33+0.

Kannattaa miimii ehottomasti ottaa puheeks tuo synnytyspelko neuvolassa :hug:
Itellä kyllä huojensi se että tiiän nyt pääseväni tuonne pelkopolille. Toivottavasti siitä myös olis hyötyäkin :)
 
Myös minulla oli vaikea esikoisen synnytys. Kipeät supistukset alkoivat kaksi päivää ennen varsinaista synnytystä ja synnyttämään päästessäni olin valvonut jo kolme yötä putkeen. Kalvojen puhkaisusta meni vielä kahdeksan tuntia lapsen syntymiseen ja viralliseksi synnytyksen kestoksi merkitsivät 14h.

Ponnistusvaihe venyi 1,5 tuntiin ja päättyi imukuppiin, eppariin ja epparin lisäksi pahaan repeämään, jota lääkäri kursi kokoon hyvän tovin. Lisäksi saamani epiduraali meni vahingossa spinaalitilaan ja sain siitä jälkitilana sinunkin mainitsemasi spinaalipäänsäryn ja jouduin makuuasentohoitoon. Minulla onneksi veripaikka korjasi valtavan päänsäryn, kun se lopulta tehtiin kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Tosin sitten niskani meni kramppiin ja en pystynyt kääntämään päätäni useisiin päiviin.

Vauva onneksi voi koko ajan hyvin ja mieheni hoiti vauvan koko ensimmäisen viikon, kun itse olin ihan poissa pelistä. Lisäksi lasta tuotiin rinnalle ja imetyskin lähti omista kivuista huolimatta hyvin käyntiin.

Miimii: Kannattaa tosiaan pyytää lähete pelkopolille ja käydä tarkkaan läpi edellinen synnytys. Todennäköisesti sinulla oli myös spinaalipäänsärky ja käsittääkseni sitä ei voi tulla epiduraalipuudutuksesta tai ainakaan se ei epiduraalista tule niin herkästi. Jos synnytys on kovin traumaattinen tai äiti on sen jälkeen kovin kivulias, niin se voi estää maidon nousun. Kannattaa siis myös pyytää kunnon kipulääkitys synnytyksen jälkeen. Itse sain paremman lääkityksen, kun uskalsin pyytää ja kertoa, miten kipeä oikeasti olin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä