Tosi rakkaus venyy ja paukkuu?

[Missä raja?]

Hei kaikki!
Olen aika kiihtyneessä mielentilassa joten pahoittelen jos tuntuu että ajatus välillä katkeaa.
Olen tällä hetkellä siinä pisteessä että haluan jättää miehen jota rakastan/rakastin/ainakin luulin rakastavani. Olen raivona ja koen tulleeni kohdelluksi väärin, että olen aina tärkeysjärjestyksessä viimeisenä, minua hävetään, minua ei arvosteta ym ym ne peruslitanjat. Mies väittää kivenkovaa vastaan ettei näin ole, ymmärrän vain väärin, me reagoidaan eri tavalla ym ym, taas ne samat peruslitanjat. Tällä hetkellä en halua edes puhua hänen kanssaan puhelimessa koska olen todella vihainen,jopa niin että voisin vaan itkeä silkasta kiukusta.

Kuitenkin tämä on (oli) se mies jota ihailin, arvostin, rakastin, kunnioitin ja halusin sydämeni pohjasta. Miten sukset voivatkin mennä näin ristiin?!

Nyt kysynkin teiltä että mitä te kaikki olette suostuneet kestämään rakkauden eteen niin että suhde on kuitenkin lähtenyt rullaamaan? Mitä kaikkea olete sietäneet mutta silti ette koe että teitä on käytetty eteismattona?

Olen aika ylpeä ja itsepäinenkin ihminen joten minulle on aika hämärä se raja joka on huonosti kohtelua ja mikä sitten vaan omaa loukattua ylpeyttäni.
Toivon että saisin vastauksia niin miehiltä kuin naisiltakin että saisin jonkinlaista perspektiiviä tähän asiaan.

 

[sekavasepostus]

No eihän tuohon edes voi vastata, kun et kerro mitään mitä on tapahtunut. Tai voihan tuohon vastata että: "voi voi kun sinusta tuntuu nyt tuolta."

 

[tiinaleenaelina]

Jospa nyt itse kirjoittaisit, mitkä asiat sua nyppii? Olis helpompi ottaa kantaa. Eli esimerkkejä kehiin!

 

[Alkuperäinen]

En pyytänyt analyysiä siitä mitä minulle on tapahtunut ja onko se oikein vai väärin vaan pyysin muiden kokemuksia rakkaudesta ja mitä kaikkea olette rakkauden nimissä kestäneet ja silti koette nyt että se kannatti.

 

[SIRI2]

Helpompi vastata mitä ei siedä: lyömistä, henkistä väkivaltaa, väheksyntää, aliarvioimista, julkista nolaamista, alkoholismia, rikollisuutta, vastuuntunnottomuutta, impotenssia.

 

[yhden jutun loppu on uuden alku]

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että parempi lähteä rikkinäisestä parisuhteesta, kuin antaa rikkinäisen parisuhteen rikkoa sinut kokonaan. Minä olen niinikään aina kaikessa viassa... minua hävetään syystä ja toisesta... ekaan tulee kaverit ja kalja, auto ja varaosat, sitten vasta minä. Olen niin rikki itse, etten jaksa lähteä tästä parisuhteesta. Mieheni on saanut uskomaan, että olen niin tyhmä ihminen, etten tule toimeen ilman häntä. Lisäksi hän on saanut uskomaan, etten ansaitse parempaa.

Jossain vaiheessa tämä aivopesu syöpyy mieleen. Alkaa uskoa itse, ettei ole minkään arvoinen. Alkaa uskoa itse, ettei omat mielipiteet voi olla koskaan oikein. Itsetunto ja itseluottamus on siinä vaiheessa jo nujerrettu. Alkaa uskoa itse, että ansaitsee huonon kohtelun. Toki tuntuu pahalle. Ainakin vielä jonkin aikaa. Mutta tiedättehän sanonnan KAIKKEEN TOTTUU, KUN TARPEEKS SATTUU. Ei pidä tottua! Kukaan ei ansaitse paskaa kohtelua. Lähde. Lähde hyvä ihminen tollasesta parisuhteesta, ennenkuin se tappaa sinut sisältä.

Miehesi ei tule muuttumaan. Ei ainakaan siksi, että sinä haluaisit hänen muuttuvan. Jos hän muuttuu, niin hyvä niin. Silloin on tapahtunut ihme! Ja hän on todella halunnut muuttua.

 

[No miksi...]

.. et itse ala suunnitella lähtöä, kun kerran kehotat toisia lähtemään? Eikä parasta kannustusta kanssasisarille olisi näyttää esimerkkiä ja nostaa itse kytkintä?

Lähteminen ei ole helppoa, mutta ainakaan kukaan tuollaisesta suhteesta lähtenyt nainen ei ole tullut tälle palstalle vollottamaan että miksi oi miksi jätin sen Reiskan, nyt ei kukaan hauku eikä lyö mutta ei myöskään ole miestä ollenkaan, kyllä tämä on paljon kamalampaa. Kaikki kiittävät luojaansa kun viimein pääsivät kammotuksesta eroon.

Luepa täältä netistä vaikka se naistenlinjan väkivallan kierteestä kertova lehtinen, tapauksesi on aika klassinen esimerkki. Samalla ap saisi jotain vihjeitä sitä mitä jotkut naiset suostuvat kestämään.

 

[Edelliselle (No miksi...)]

Olen kanssasi samaa mieltä, TÄYSIN! Eipä kukaan täällä netissä vollota, että voi voi kun panin sen hullun joka joi, haukkui, hakkasi ja tuhlasi rahani.

Kannattaa myös googlettaa esim. narsismi, parisuhdeväkivalta, luonnehäiriö ym.

 

[sana unohtui]

^ tarkoitis siis, että "panin menemään", en että "panin" niinkuin tuossa nyt lukee

 

[äkkiväärä]

Minä olen lopettanut monta suhdetta, ja sillä hetkellä syitä on tasan aina yksi: miehen rakastamattomuus. Yhtä hyvin jollakulla voi syynä olla oma rakastamattomuus. Miehet vaan jäävät tosi helposti köllöttelemään suhteeseen vaikka eivät enää rakastakkaan niin paljon että suhteen eteen viitsisi edes jotain tehdä. Siinä on niin kiva odotella että jos tulisi parempi eteen...mutta taivasalla on ikävää, niin jäämpä tähän passattavaksi. Että mieti asiaa siltä kannalta rakastetaanko sinua? Joo ja tiedän että meidät naiset on opetettu ajattelemaan että toinen pannaan aina itsen edelle eikä saa olla itsekäs ja muuta soopaa. Rakkaus voi olla aika yksipuolista välillä eikä sellaista kukaan jaksa pitemmän päälle. Minäkin joskus luulin että rakkautta riittää minulla kyllä sitten molempien edestä mutta hulluksi siinä vaan tulee.

 

[Jaakko 1]

^ tarkoitis siis, että "panin menemään", en että "panin" niinkuin tuossa nyt lukee

Eikö tuo ole sama asia..?

 

[psykolooki]

Jossain vaiheessa tämä aivopesu syöpyy mieleen. Alkaa uskoa itse, ettei ole minkään arvoinen. Alkaa uskoa itse, ettei omat mielipiteet voi olla koskaan oikein. Itsetunto ja itseluottamus on siinä vaiheessa jo nujerrettu. Alkaa uskoa itse, että ansaitsee huonon kohtelun. Toki tuntuu pahalle. Ainakin vielä jonkin aikaa. Mutta tiedättehän sanonnan KAIKKEEN TOTTUU, KUN TARPEEKS SATTUU. Ei pidä tottua! Kukaan ei ansaitse paskaa kohtelua. Lähde. Lähde hyvä ihminen tollasesta parisuhteesta, ennenkuin se tappaa sinut sisältä./quote]

Olen - kokemuksesta viisastuneena - samaa mieltä, että EI PIDÄ TOTTUA!!! Katselkaa ympärillenne ja kuunnelkaa niitä, jotka elävät oikeassa, tasa-arvoisessa ja toinen toistaan rakastavassa ja kunnioittavassa parisuhteessa. Heitäkin on! Sitten katsokaa omaanne, ja jos huomaatte - itse tai kumppaninne - olevan vailla sitä toisen ihmisen kunnioittamista ja arvostamista, nostakaa kytkintä... Niin on paras kaikille!

 

[hih :)]

Jaakko1, hehheh

Panin siis taipaleelle! Tai miten nyt haluaa sanoa...

Mutta hauska juttu kun itsekin huomasin kielenkompastukseni

 

[psykolooki]

Täällä vinkkejä siihen, missä kulkee sietämisen rajat:
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/verbal1.html

 

[Xy1]

Ap:n kannattaisi ihan oikeasti miettiä mikä on todellinen tilanne parisuhteessaan. Ettei vain nyt olisi käynyt niin, että odottaa parisuhteelta ja mieheltä jotain ihmeellistä. Mies on tapansa mukaan tyytyväinen, kun parisuhte on olemassa, ilman mitään ihmeellisiä todisteluja. Nainen taas odottaa jotakin erityshuomioita alkuhuuman jälkeen, eikä ollenkaan ymmärrä, että miehelle naisen läsnäolo jo yksistään rittää onnelliseen olotilaan. Miksi ihmeessä naisille ei riitä rakkaudenosoituksena se, että mies on olemassa ja läsnä ja haluaa parisuhdetta naisen kanssa. Eikä perkale naiset voi uskoa, että mies lähtee litomaan, jos rakkaus loppuu. Miksi v..tussa sitä pitää aina olla naiselle hokemassa. Olen itse ollut pitkässä liitossa ja tällaisen naisen aatokset ovat tuttuja. Pitkään piti vaimolle perustella, ettei alun rakkaus ole mihinkään kadonnut, eikä katoa. Mihen paras ja luotevin rakkaudentunnustus on hyvä ja rakkaudella annettu seksi. Jos miehesi on tähän valmis, niin niele turhamaisuutesi ja usko kerrankin miestäsi. Tsemppiä valitsemallesi tielle.

 

[Jen1]

Minusta parisuhde on kahden ihmisen tasa-arvoinen suhde, jossa kumpikin joutuu tekemään kompromisseja. Jos eletään vain toisen tahdon mukaan, suhde ei enää olekaan tasa-arvoinen.

Kommunikointikyky on parisuhteen perusta. Oliskohan AP:n tapauksessa kyse osittain myös siitä, että mies ajattelee tyypillisesti suoraviivaisesti ja nainen "tippaleipäaivoillaan" niin mutkikkaasti, että nainen hermostuu, kun mies ei ymmärrä naisen tapaa nähdä asioissa piilomerkityksiä ja mutkittelevia ajatuskulkuja. Oliskohan AP:n tapauksessa helpointa käsitellä asioita yksi ongelma kerrallaan eikä vetää riitelyyn kaikkia koko suhteen aiempia riitoja?

On mahdotonta sanoa, mitä kaikkea sietää mieheltä. Alkuvaiheessa ainakin itse tunnistan sen naisille tyypillisen hemmottelun, että teen miehelle herkkuruokia, koti on tiptop-kunnossa, meikki kunnossa, säärikarvat ajeltuna ja KAIKKi miehen toiveet täytetään. Jos mies hyväksikäyttää tilannetta eli jos koen, että en saa vastineeksi mitään mieheltä, niin äkkiä sitä hemmottelua ei enää annakaan niin innokkaasti. Jos mies ei hyvän ruoan jälkeen halua tiskata tai jos hieron hänen hartioitaan, mutta hän ei hiero minun selkääni, niin lopulta sitä ei enää itse viitsi tehdä mitään, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Periaatteessa parisuhde on kyllä pitkälti toisen huonojen puolien sietämistä. Toista ei voi muuttaa, joten itseä ärsyttävät asiat pitäisi vain opetella sietämään ja päästää niitä asioita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.