Treenikuulat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raskauden aikana?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raskauden aikana?

Vieras
Hei. Tietääkö kukaan voiko lantionpohjalihasten vahvistamiseen tarkoitettuja treenikuulia käyttää ihan huoletta raskaana ollessa? Ettei aiheuta mitään kohdunkaulan ärsytystä tms?
 
On jopa suositeltavaa pitää lihaksisto kunnossa myös odotusaikana. Käytin molempia odottaessani (ja synnytyksien jälkeenkin) n.k. geishakuulia, joissa kaksi palloa ja naru.
Hygieniasta pitää neuvolatädin ohjeen mukaan huolehtia tällöin erityisen tarkasti. Ei ole ollut pissan lirahteluja, ja seksikin tuntuu molemmista tosi hyvältä.
 
Tilasin vasta ne treenauskuulat, mutta eivät ole vielä tulleet. Kuulin jostain että kuulien käyttöä ei suositeltais ihan raskauden alussa. vasta viikon 10 jälkeen? Itselläni on nyt juuri tasan 12 viikkoa.
 
Sain mieheltäni semmoiset kuulat (ei paina paljoa ja on pari senttiä halkaisijaltaan narulla). Mun on pakko myöntää, että ne pysyy sisällä ilman mitään jännitystä ja jumppaa (myös kävellessä), mutta lantiopohjan lihakset on kuitenkin surkeassa kunnossa. Pissaa lirahtelee juostessa, yskiessä ja ym.. suuriakin määriä. En ole vielä raskaana, mutta yritystä kuitenkin. Taitaa tulla ongelmia!
Onkohan kuulat siis vääränlaiset (esim liian kevyet) tai mitäköhän teen väärin? Vai onko niistä hyötyä pitää sisällä vaikka ei miltään tunnukaan?
Terveisin: Ikuinen lirauttelijako??
 
Oisko ne sun kuulat sitten liian kevyet? Minulla Smartballs nimiset kuulat ja tarkoitetut lihastreenaukseen. Paino ja koko ovat olleet ihan sopivat.
Pidin raskauden aikana sinne viikolle 31-32 asti ihan normaalisti. Sitten synnytyksen jälkeen 3 viikkoa otin kuulat taas käyttöön lihaspalautumista edistämään. Hyvin ovat auttaneet.
 
Mistä tälläset treenikuulat saa tilattua eli onko jossain halvalla ja halvoilla postikuluilla? kun nois seksi-kauppojen nettisivuilla on nuo pk:t aika korkeet.. ja sit pitääkö niihin myös tilata joku puhdistus aine ettei pelkkä vesipesu riitä kuulille? ja kai tuollaiset naru-kuulat on kuitenki ens kertalaiselle parhaat? mietin vain jos paremmin tulis harjoiteltua noilla kuulilla, kun ilman, kun neuvolassa ainakin täälläpäin kehottavat jumppaamaanlantiopohja-lihaksia. kiitos jos joku viittii vastata!:)
 
Ei kannata ostaa kuulia seksikaupasta vaan esim. instrumentariumista, jossa myydään lantionpohjalihaksien harjoitteluun käytettäviä kuulia. Niissä voi painoa säädellä ja siis aloittaa kevyemmillä painoilla ja lisätä sitä mukaa kun lihakset kehittyy.
 
Hih, hauska aihe! Kuulostaa ihan joltain kehonrakennusohjeilta:). Itelläkin kultaiset kuulat odottavat käyttöönottoa. Mies osti ne aikanaan muka ""for pleasure"" tarkoituksessa mutta tarkemmin ohjeita lukiessa hoksasimme että treenikuulathan ne.. Meinasi mies maistaa paistinpannua ;)!
Nyt raskauden 3.trimesterillä voisin kuulia käyttää mutta istumatyössä tuskin hyödyttävät..
 
Erehdyin muutama vuosi sitten ostamaan sellaiset ""tarjous"" kuulat hinnaltaan muistaakseni 7 egee. Olivat ihan surkeat, ja epähygieniset, sekä armoton kolina kuului kävellessä. Huh!
Sitten ystäväni neuvosta tilasin paljonkin laadukkaammat narulliset kuulat. Päällys näissä hygienistä silikonia, ja helppo puhdistaa. Tulee käytettyä nyt synnytyksen jälkeen, ja ihan mukavan tuntuiset pitempäänkin ollessa käytössä. Raskausaikana en käyttänyt.
 
Meillä neuvolassa Tampereella kuulia ei suositella. Esim. apteekki on vetänyt kuulat pois, kun on liuennut jotain ainetta käytön yhteydessä. Voihan lihaksia ilman kuuliakin harjoittaa.

 

Yhteistyössä