Trump ei auta Syyriaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Echo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Echo

Tunnettu jäsen
01.09.2008
56 933
19 190
113
Alkuselostukset taas: mielestäni Trumpilla on monia hyviä juttuja. Mutta jos yhdessä asiassa tekee oikein, niin toisessa tekee väärin.

En ole Venäjä-fani todellakaan, mutta en nyt iloitsisi siitä, että Al-Assadin hallinto korvautuu jihadisteilla. Ojasta allikkoon, eli diktatuurista toiseen.

Trump on sanonut, ettei USA sekaannu Syyrian asioihin. Ehkä viisasta, mutta onko viisasta antaa jihadistienkaan vallata lisämaata?

Syyriassa on muun väestön seassa myös kurdeja, jotka saivat aikoinaan häädettyä jihadistit juuri USAn tuella. Syyriassa on myös kristittyjä. Nyt kaikki alistetaan päänleikkaajien vallan alle.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvallat on aseistanut ja kouluttanut Syyrian kapinallisia jo vuosia.
Nyt kun Islamistit näyttävät olevan voitolla, Usalla ei ole enää mitään syytä osallistua masinoimaansa sisällissotaan.
Islamistit alkavat myymään Syyrian kansallisvarallisuutta öljyä länsimarkkinoille, mikä oli koko kapinan alkusyy, eli Syyrian öljy.
 
Plääähh. Mä en jaksa sitä mantraa, että tekipä Usa mitä tahansa Lähi-Idässä niin se on joidenkin mielestä a) aina väärin, tai b) se on vain öljyn perässä, tai c) pahentaa ääri-islamisoitumista.

Usa on ollut hyvin tärkeä turva Syyrian kurdeille, joiden kimppuun Turkin Erdogan hyökkäsi heti, kun Usa vetäytyi Syyriasta 2018 alkaen.

Afganistanissa taleban-hallinto vahvistui heti, kun Usa lähti. Nyt saadaan jättää heipat Syyrialle.
 
Alkuselostukset taas: mielestäni Trumpilla on monia hyviä juttuja. Mutta jos yhdessä asiassa tekee oikein, niin toisessa tekee väärin.

En ole Venäjä-fani todellakaan, mutta en nyt iloitsisi siitä, että Al-Assadin hallinto korvautuu jihadisteilla. Ojasta allikkoon, eli diktatuurista toiseen.

Trump on sanonut, ettei USA sekaannu Syyrian asioihin. Ehkä viisasta, mutta onko viisasta antaa jihadistienkaan vallata lisämaata?

Syyriassa on muun väestön seassa myös kurdeja, jotka saivat aikoinaan häädettyä jihadistit juuri USAn tuella. Syyriassa on myös kristittyjä. Nyt kaikki alistetaan päänleikkaajien vallan alle.
Syyriaan kevyt-Taleban tai ISIS, joka tapauksessa islamistit.
 
Plääähh. Mä en jaksa sitä mantraa, että tekipä Usa mitä tahansa Lähi-Idässä niin se on joidenkin mielestä a) aina väärin, tai b) se on vain öljyn perässä, tai c) pahentaa ääri-islamisoitumista.

Usa on ollut hyvin tärkeä turva Syyrian kurdeille, joiden kimppuun Turkin Erdogan hyökkäsi heti, kun Usa vetäytyi Syyriasta 2018 alkaen.

Afganistanissa taleban-hallinto vahvistui heti, kun Usa lähti. Nyt saadaan jättää heipat Syyrialle.
 
Trumpin valitsemalla tiedustelujohtajalla on ollut sympatioita Al-Assadin hallintoa kohtaan. Että hän ei ainakaan ole tainnut kurdeista piitata.

"Tulsi Gabbard: “Assad is not the enemy of the United States”"

"Tuleva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on nimittänyt entisen demokraattien kongressiedustajan Tulsi Gabbardin tiedustelujohtajaksi, jonka tehtävänä on valvoa Yhdysvaltain tiedustelupalveluita, kuten CIA:ta, FBI:ta ja NSA:ta.
Tiedusteluasiantuntijat pöyristyivät Gabbardin nimityksestä, sillä hän on profiloitunut Venäjän propagandan levittäjänä eikä hänellä ole tiedustelukokemusta. Gabbard tunnetaan myös myönteisestä suhtautumisestaan Syyrian diktaattoriin Bashar al-Assadiin.
Asiasta kirjoittavat muun muassa CNBC, Politico ja BBC.
− Hän ei ole ainoastaan huonosti valmistautunut ja epäpätevä, vaan hän myös välittää salaliittoteorioita ja sympatisoi diktaattoreja, kuten Bashar al-Assadia ja Vladimir Putinia, kommentoi CIA:n operaatiovastaavana työskennellyt edustajainhuoneen demokraattijäsen Abigail Spanberger Gabbardin nimitystä."

Alkuselostukset taas: mielestäni Trumpilla on monia hyviä juttuja. Mutta jos yhdessä asiassa tekee oikein, niin toisessa tekee väärin.

En ole Venäjä-fani todellakaan, mutta en nyt iloitsisi siitä, että Al-Assadin hallinto korvautuu jihadisteilla. Ojasta allikkoon, eli diktatuurista toiseen.

Trump on sanonut, ettei USA sekaannu Syyrian asioihin. Ehkä viisasta, mutta onko viisasta antaa jihadistienkaan vallata lisämaata?

Syyriassa on muun väestön seassa myös kurdeja, jotka saivat aikoinaan häädettyä jihadistit juuri USAn tuella. Syyriassa on myös kristittyjä. Nyt kaikki alistetaan päänleikkaajien vallan alle.

Eihän USAn läsnäolosta Afganistanissakaan ollut loppujenlopuksi mitään hyötyä. Ehkä tuo porukka pitää vaan jättää sekoilemaan keskenään ja tulpata pakoilaisvirta kokonaan.
 
Yhteistyössä