V
vierailija
Vieras
Suomea odottaa hurja ”Nato-pommi”
www.is.fi
Nato vaatii Suomea kasvattamaan puolustusmenojaan. IS selvitti, kuinka suuresta summasta on kyse ja mitä muuta vastaavalla rahamäärällä voisi tehdä.
Nato-maat aikovat päättää puolustusmenotavoitteen nostamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta Haagin huippukokouksessa juhannuksen jälkeen.
Naton pääsihteeri Mark Rutte lipsautti Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa Daytonissa, Yhdysvalloissa maanantaina, että hän olettaa Nato-maiden sopivan yhteensä viiden prosentin puolustusmenotavoitteesta Haagissa.
IS:n lähteen mukaan olisi ”rohkea veto”, jos mikä tahansa jäsenmaa ainoana ilmoittaisi, ettei viisi prosenttia käy sille.
IS:lle vahvistetaan, että Naton piirissä on kovat paineet ja vaatimukset hyväksyä puolustusmenojen nosto viiteen prosenttiin.
Pelkona on, että Yhdysvallat vetäytyy Naton viidennestä artiklasta eli velvollisuudesta puolustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata, mikäli Trump ei saa viiden prosentin tavoitettaan läpi.
Samaan aikaan Venäjästä on muodostunut pysyvä uhka Euroopan turvallisuudelle.
Mikäli aikaisempi 3,5 prosentin tavoite pitäisi täyttää vuonna 2032, tarkoittaisi se Suomelle arviolta 11,4 miljardin euron puolustusmenoja.
Suomi käyttäisi silloin puolustusmenoihin 4,1 miljardia euroa enemmän kuin kuluvana vuotena, valtiovarainministeriöstä kerrotaan. Luvuissa on huomioitu oletettu bkt:n kasvu.
Poliittista keskustelua kasvavien puolustusmenojen rahoituksesta ei ole juurikaan käyty.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) on todennut, että puolustusmenojen kasvattaminen tarkoittaa joko lisää velkaa tai säästämistä muista menoista.
Onko tämä plutokratisen Yhdysvaltain suunnitelma tuhota "pehmeästi pakottaen" Euroopan maiden sosiaaliturvajärjestelmät ja julkiset hyvinvointipalvelujärjestelmät sekä pohjoismaiset hyvinvointivaltiot?
Sopinee hyvin Suomen oikeistolle Orpon kokoomukselle ja Purran persuille.
IS:n tiedot: Trump saamassa tahtonsa läpi – Suomea odottaa hurja ”Nato-pommi”