Trump oli oikeassa Iranista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras

"Iranilla on rikastettua uraania yli 12-kertaisesti se määrä, joka sallittiin viiden vuoden takaisessa ydinsopimuksessa, raportoi YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA keskiviikkona uutistoimisto AFP:n näkemän raportin mukaan.

Lisäksi IAEA on selvittänyt Iranista löytyneitä uraanijäämiä paikoista, joita ei ole ilmoitettu järjestölle. "

Ja niin kuin se aiheutti itkua ja hampaidenkiristystä kun Trump irtautui Iranin ydinsopimuksesta ja toivoi EU:n tekevän samoin. Se oli kuulemma lapsellinen itkupotkuraivari ja johtui vain siitä, että sopimusta pidettiin yhtenä Obaman hallinnon suurimmista onnistumisista ja sen takia Trump halusi siitä eroon. YLE:n vasemmistolaisten toimittajien antisemitismillä ei ollut rajaa kun hyäkkäsivät Israelin tiedustelutietoja vastaan. Koska pitää muistaa, että Trumphan on vain hullu eikä ole mahdollista, että hän tekisi rationaalisia päätöksiä tiedustelutietojen pohjalta.

"Raportissa IAEA ei nimeä kyseistä paikkaa, mutta AFP:n diplomaattilähteiden mukaan kyse on aiemmin Israelin osoittamasta paikasta, jossa on epäilty olleen salaista ydintoimintaa."

Jos jotain tästä tapauksesta pitäisi suomalaisten mieleen jäädä, niin se on tämä: EU on heikko ja saamaton toimija kansainvälisellä areenalla. Kyvytön ottamaan kantaa ja tekemään ratkaisuja. Hyväksikäytettävä hölmä, ja me olemme osa tätä porukkaa. Maailmassa on vain kolme vahvaa ja pystyvää toimijaa: USA, Venäjä ja Kiina ja USA on näistä johtava ja ainoa meikäläisten arvot jakava. Onneksi tälläkin kertaa jenkit olivat puolustamassa maailmaa ydinsodan riskiä vastaan.
 
Ydinpommi ja pitkälle kantava ohjus on vaarallinen yhdistelmä.

Iran pystyy sillä uhkaamaan vaikka Suomea. "Ammumme ydinohjuksen Helsinkiin jos ette tee niin kuin käskemme."
 
Vielä se ehtii, kun nyt oli oikeassa.

Taliaivo on muutenkin pistänyt hösseliksi hallinnossa, valtakunta seuraa kauhistuneena.

Pitäisi kyllä laittaa rautoihin :)
On muuten aivan järkyttävää miten idioottimaisesti mediat kirjoittavat Trumpista. Alkuperäisen Iran-diilistä irtautumisen yhteydessäkin mediassa puhuttiin sodan uhasta. Tänään oli juttu siitä kun Trump antoi kenkää parille tyypille hallinnossaan ja - ullatus ullatus - taas vihjailtiin miten arvaamaton hän on ja liittyykö tähän joku ydinsodan mahdollisuus. Tällaisia juttuja kirjoittavat toimittajat pitäisi ihan oikeasti viedä hoitoon. Neljä vuotta on nyt odotettu jotain maailmansotaa kun skitsoissaan pyörivä presidentti on ihan just vaikka laukaisemassa ohjuksen tai jotain. Tällaista suoraan sanottuna p*skaa voi vaan heittää kevyesti ilmaan koska Trump.

Onneksi hallinto muuttuu ja toimittajat pääsevät taas kirjoittelemaan mielisteleviä juttuja Yhdysvaltain presidentistä. On niin rasittavaa lukea lehteä suodattimet päällä.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

"Vastuullisen median" propagandaa.
 
Juujuu. Aloitetaan sotia, katkaistaan kaikki sopimukset. Sen öyhöt ymmärtää
Anteeks vaan, mutta teikäläisethän ne on aina halunneet sotia. Biden ja Harris ovat aivan varmasti kohta julistamassa sotaa, eikä yksikään teikäläisistä päästä ääntäkään sitä asiaa vastaan.
 
Yhteistyössä