Tukiverkon puuttuminen

[Taaperon ja vauvan väsynyt äiti]

Hei kertokaapa kokemuksianne, kun tukiverkko puuttuu miltei kokonaan.
Miten jaksatte pienten lasten vahempina ilman minkäänlaisia vapaahetkiä, lukuunottamatta niitä pieniä vapaita, joita isä ja äiti toinen toisilleen antavat. Mitä tehdä, kun seinät kaatuvat päälle ja välillä tuntuu, että lapset käyvät vain hermoille. Silloin kun toivoisi saavansa jonkun isovanhemmista auttamaan ja ottamaan lapset hoitoon edes muutamaksi tunniksi.
Miten parisuhdetta voi hoitaa, kun kummatkin vanhemmat ovat rättiväsyneitä eikä muuhun ole energiaa kuin toistensa sättimiseen ja riitelyyn.
Kadehdittaa perheet, joilla auttavat isovanhemmat tai muita sukulaisia, jotka suorastaan kilpailevat, kuka saa lapset hoitoonsa.

 

[3-vuotiaan ja 1½-vuotiaan äiti]

Jaksan, koska on pakko. Mulla ei ole edes miestä, joka antaisi vapaahetken joskus. Naimisissa olen kyllä, mutta työaikojensa ja henk. koht. ongelmiensa vuoksi miehestä ei juuri lastenhoitajaksi ole.
Onneksi lapset kasvaa ja muuttaa joskus kotoa pois
Jaksamista sinulle, et ole ainoa jolla on sama tilanne.

 

[vieras]

No tätähän tämä on.. se on niin kliseistä mut se on vaan nautittava niistä pienistä hyvistä hetkistä mitä on.
Me tehdään jotain arjesta poikkeavaa ku käy "ahistavaksi".

 

[vicy]

Olen samassa tilanteessa.. meillä ei ole ketään joka tulis muksuja hoitamaan.. Olen huomannut toimivaksi sellasen että lähden lasten kanssa kävelylle, niin että kiltein kävelee ja 2 muuta istuu rattaissa... Näin saa hetkein jolloin ei tarvitse vahtia muksuja ja saa tilaa omille ajatuksille.

 

[vieras]

Mistä päin olette?

 

[vieras]

Meillä ei ole tukiverkkoa. Ei minkäänlaista. Seitsemän vuotta ollaan jaksettu ilman apua ja tähän on tottunut. Ei oikein voi tai osaa kaivata sitä, mitä ei ole koskaan ollut. Tietty haikeus valtaa mielen, kun kuuntelee muiden perheiden mummolalomista, mummojen avusta tai vaan siitä, kuin innoissaan lapset puhuu mummolasta. Tulee mieleen, että oispa meilläkin joku joskus... Joskun vaan mietin, että osaako ihmiset olla onnellisia ja kiitollisia tukiverkostostaan, vai pitääkö he apua itsestään selvyytenä. Minä haluaisin meille mummolan ja lapsille onnellisia hetkiä isovanhempien kanssa. Joku varamummopalvelu ois kiva...

 

[Cinnamon Lee]

Meidän täytyy kehittää ittellemme uudet tukiverkot.
Me yritetää auttaa toisiamme ystäväpiirissä niin että kaverit kyläilevät toistensa luona vuorotellen. Vähän isompana pääsevät myös yökylään.
Monet naapurit ja muut ei-niin-läheiset auttavat mielellään, jos vaan itte kysyy/pyytää.

 

[NeitiNasu]

Sellaisia varamummojahan on, löytyiskö mannerheiminlastensuojeluliiton kautta?

Oon tarjonnut hoitoapua monelle kyseisessä tilanteessa olevalle perheelle, mutta tilaisuus on käytetty hyväksi vain kerran. Omituista, miksiköhän... Herää kysymys, olisiko tukiverkkoa sittenkin, mutta sitä ei vaan sitten lopulta olla valmiita käyttämään. En kuitenkaan yleistä, ei varmasti aina näin. Noh, aion jatkossakin tarjota apuani, kunhan toi pikkujätkä vähän kasvaa, ja kädet riittää kahdelle pienelle taas.

 

[Koivunkäpy]

Mikä tukiverkko?
Nyt oli ekaa kertaa isompi mun siskolla muutaman päivän, mut miks kukaan ei tarjonnut apua silloin kun oli pahin aika kun vanhemmat nukku ehkä 4h yössä ja isäntä kävi töissä 8h päivässä? sillon me sitä apua ois tarvittu, toki kiva et nyt on ees joku havahtunut siihen että isompi varmaan tykkäis käydä joskus jossain..

Kerran ollaan ukon kans käyty jossain muualla kun sairaalassa kahdestaan sen jälkeen kun likka synty 11/02, että kotona se suhde on hoidettava jos meinaa hoitaa.

Kuten joku jo sanoikin, lapset kasvaa, muutaman vuoden päästä helpottaa.

Lapset meillä 11/02 ja 12/05 jälkimmäinen multiallergikko

 

[NovemberRain]

Eipä voi tukiverkoksi sanoa,kun asuvat monen sadan kilometrin päässä kaikki sukulaiset ja ystävät,mutta jotain pientä joskus.. Kaks kertaa ollaan otettu hoitaja Mll:sta. Ja aiotaan ottaa uudestaan,vaikka aika suolanen hinta sillä on..

Tuohon jaksamiseen en osaa kamalasti neuvoja antaa,kun itellä varsinkin tämä viikko taas ollu tosi hankala jotenki.. Yksinäinen, väsyny, tosi kiukkunen ja muksut sen mukaisia sitten tietysti :/ Sitä on vaan jaksettava lähtä leikkipuistoon tai kävelylle. Mulla ainakin hieman helpottaa,kun saan esim. puistossa istua ja katella lasten leikkiä ja mahottoman helpottavaa,jos siellä on muitakin aikuisia,joiden kanssa puhua vaikka vaan keleistä.. Jotain kommunikointia aikuisten kanssa..

Tänäänkin olin tosi väsy,mutta iltaa helpotti huomattavasti, kun poikien kanssa alettiin leipomaan piirakkaa =)

Jaksamisia muille kohtalotovereille! :hug: