T
Taaperon ja vauvan väsynyt äiti
Vieras
Hei kertokaapa kokemuksianne, kun tukiverkko puuttuu miltei kokonaan.
Miten jaksatte pienten lasten vahempina ilman minkäänlaisia vapaahetkiä, lukuunottamatta niitä pieniä vapaita, joita isä ja äiti toinen toisilleen antavat. Mitä tehdä, kun seinät kaatuvat päälle ja välillä tuntuu, että lapset käyvät vain hermoille. Silloin kun toivoisi saavansa jonkun isovanhemmista auttamaan ja ottamaan lapset hoitoon edes muutamaksi tunniksi.
Miten parisuhdetta voi hoitaa, kun kummatkin vanhemmat ovat rättiväsyneitä eikä muuhun ole energiaa kuin toistensa sättimiseen ja riitelyyn.
Kadehdittaa perheet, joilla auttavat isovanhemmat tai muita sukulaisia, jotka suorastaan kilpailevat, kuka saa lapset hoitoonsa.