Tuleeko erityislapsista erityisaikuisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mietin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mietin

Vieras
Tulipa mieleeni kun usein kuule käytettävän tätä ilmaisua erityislapsi. Hekin toki kasvavat aikuisiksi siinä missä kuka tahansa muukin, mutten ikinä ole kuullut käytettävän sanaa erityisaikuinen. Käytetäänkö sitä vai mikä on oikea termi erityislapsesta joka on kasvanut jo täysi-iän ohittaneeksi?
 
Valitettavan usein, ilman tukea,ohjausta, varhain puuttumista. Näistä erityislapsista tulee aikuisena: syrjäytyneitä,mahd. alkoholisteja, erakoita, kylähulluja, vammasia.

On myös heitä, jotka tulevat toimeen erityislaatuisuutensa kanssa, oppivat elämään ja tunnistamaan erityisyytensä ja vaikuttamaan omaan toimintaansa, koska ovat aikuisia


Niin ja toisaalta erityislapsi voi olla jos sairastat esim: reumaa, diabetestä, sydänvikaa, yms,erityislapsi on nimike näille lapsille jotka tarvitsevat ERITYISTÄ tukea kasvaakseen ja kehittyäkseen tasapainoisiksi aikuisiksi.
 
Suurimman osan mielestä varmaan vammainen. Mutta ehkä ne pitäis sanoa ihan omilla nimillään ja just jos haluaa eritellä niin kaalimaanvartijalta lainaten "Villellä on adhd, Kalle on autistinen"
 
Siis onko diabeetikko erityislapsi? En ois tienny. Onko siis mistä tahansa sairaudesta tai diagnoosin omaava lapsi erikoislapsi?

Aikuisena ehkä sitten ei käytetä mitään erityistä termiä, vaikka tarvitsisikin "erityistä tukea" verrattuna tavalliseen taatelintallaajaan.
 
Nämä erityislapsethan tarkoittavat erityisTUKEA tarvitsevat lapset, jotkut ei tarvitse erityistä tukea ja ohjausta enää aikuisena, toiset taas koko elämänsä, erityislapsi "nimikkeen" alla on niin paljon erillaisten diagnoosejen alla olevia lapsia :)
 
Vähän erikoinne tai outo?
Tai sitten ihan vaan että Villellä on se adhd tai Kalle on autistinen....

Tuota linjaa. Meidän poju tulee aikuisena olemaan down-aikuinen. Ja autistinen tai yleisesti kutsuttuna vaan kehitysvammainen, mitä puolta/erityispiirrettä nyt halutaan korostaa. samoin tyttö tulee olemaan autistinen.

Joissain "lievemissä" tapauksissa voi kuntoutus toimia hyvin ja lapsi oppia elämään erityisyytensä kanssa niin ettei millekään erityisnimikkeille ole enää tarvettakaan aikuisiällä. Mutta muuten näkisin että erityisaikuisten erityisyys voidaan tuoda esiin ihan sillä omalla nimellään. Ja tosissaan osa lasten erityisyyksista on puhtaasti fyysisiä niin että ne saatetaan korjata tai saada hyvä hoitotasapaino ennen aikuisikää.
 
Mihin se katoaisi erityisyys. Pojan kummiperheessä on erityisnuori mutta ei hänestä koskaan puhuta erityislapsena. Vaa esiteltiin tässä on "matti" ja jossain toisessa yhteydessä kertoivat että "Matilla" on ADD. Varmasti hän on aikuisenakin "Matti" jolla on mikä on. Erittelemättä erityisyyttä.
Ja mitä olen työskennellyt aikuisten kehitysvammaisten jne kanssa, niin he ovat nimellisiä persoonia piirteineen ja tarpeineen. Se tulee toisena kellä on mitäkin. Osa hyvinkin pärjääviä eikä juuri edes näe että on eityisyyttä.
 
tukitoimet ja kuntoutus erityslapsille on todella tärkeää, jotta he pystyisivät paremmin aikuisina sopeutumaan ja tulemaan toimeen tässä yhteiskunnassa. Joka on muuten aika rajouttunut ja kapeakatseinne ja väälillä ihan outokin erityislapsen näkökulmasta....

Kyllä, jos lapsella on reuma tai diabetes niin hänet laitetaan siihen erityislasten laatikkoon.
 
Aikuisia ei enää käsitellä yhtenä ikäluokkana. Aikuiset jakautuvat ryhmiin: työelämään, kuntoutukseen, eläkkeelle, harrastuspiireihin, itsenäisesti asumaan, tuetusti asumaan, jne. Näiden ryhmien sisässä ei ole enää niin iso juttu, kuka on "erityinen" ja kuka ei. Ulkopuoliselle se "erityinen" taas kertoo kovin vähän kyseisen ihmisen elämästä. Siksi on perustellumpaa sanoa, vaikka että "Kallella on Downin syndrooma ja hän on työelämässä" tai "Villellä on epilepsia ja hän on eläkkeellä".
 
Mihin se katoaisi erityisyys. Pojan kummiperheessä on erityisnuori mutta ei hänestä koskaan puhuta erityislapsena. Vaa esiteltiin tässä on "matti" ja jossain toisessa yhteydessä kertoivat että "Matilla" on ADD. Varmasti hän on aikuisenakin "Matti" jolla on mikä on. Erittelemättä erityisyyttä.
Ja mitä olen työskennellyt aikuisten kehitysvammaisten jne kanssa, niin he ovat nimellisiä persoonia piirteineen ja tarpeineen. Se tulee toisena kellä on mitäkin. Osa hyvinkin pärjääviä eikä juuri edes näe että on eityisyyttä.

Mutta tokihan lapsikin on nimellinen persoona piirteineen ja tarpeineen, ihan vaikka Matti jolla on se diabetes. Onko lapselle hyväksi jos häntä käsitellään "erityislapsena", vai olisiko hän mieluummin ihan vain tavallinen lapsi jolla sattuu olemaan vaikka se diabetes tai mikä ikinä?

Olisiko mukavampaa sanoa vaikka että on neljän lapsen isä, ja niin, heillä on kaikilla keliakia vai että olen neljän erityislapsen isä?

Mua jotenkin hämmentää toi terminologia, että mitä sillä haetaan. Että onko sen sanan tarkoitus vaan olla kohtelias, vai miksi halutaan korostaa "erisyyttä".
 
Anteeksi kirjoitusvirhe, erityisyys eikä erisyys.

Mutta niin, siis hämmentää se, missä tilanteessa tuolle termille on käyttöä. Jos nyt vaikka on tarve kertoa jollekin henkilölle että lapsella on diabetes, miksi puhua erityisyydestä. Jos taas ei ole tarvetta kertoa että on nimenomaan diabetes, missä tilanteessa sitten joutuu kertomaan että ylipäätään on mitään normaalista poikkeavaa.

Vai liittyykö tuo termin käyttöönotto johonkin erityisavustuksen tai erityisavustajan saamiseen vai mistä se on tullut käyttöön? Kuulin siitä ensimmäistä kertaa tällä palstalla, olen varmaan niin patterin välissä kasvanut. Veljellä on diabetes, ja isällä, mutten muista että meillä kotona olisi koskaan käytetty sitä sanaa. Ja siis nyt molemmat ovat aikusia jo ja edelleen diabeetikkoja.
 
Erityislapsia on erilaisia - erilaisin erityisyyksin :) mulla on synnynnäisen näkövamman omaava ertyislapsi. Hänestä ei koskaan tule näkevää, ei millään tuilla eikä avuilla - ei edes voi toivoa ihmettä. Mutta ihan normaali pärjäävä aikuinen hänestä tulee. Ainut erityisyys aikuisenakin on se, että hän ei näe samalla tavalla kuin "normaalit" ihmiset.
 
Mutta tokihan lapsikin on nimellinen persoona piirteineen ja tarpeineen, ihan vaikka Matti jolla on se diabetes. Onko lapselle hyväksi jos häntä käsitellään "erityislapsena", vai olisiko hän mieluummin ihan vain tavallinen lapsi jolla sattuu olemaan vaikka se diabetes tai mikä ikinä?

Olisiko mukavampaa sanoa vaikka että on neljän lapsen isä, ja niin, heillä on kaikilla keliakia vai että olen neljän erityislapsen isä?

Mua jotenkin hämmentää toi terminologia, että mitä sillä haetaan. Että onko sen sanan tarkoitus vaan olla kohtelias, vai miksi halutaan korostaa "erisyyttä".

Erityislasten vanhemmat vastatkoot paremmin, mutta kuvittelisin että jokainen lapsi on kotonaan juurikin persoona. Tavallinen tai erityinen, ihan hetkestä ja näkökulmasta riippuen.

Terminologiaa taas tarvitaan, että voidaan yhteisessä päätöksenteossa esim. vaatia erityislapsille nykyistä parempaa kuntoutusta tai kouluttaa heille päteviä opettajia.
 
Mutta tokihan lapsikin on nimellinen persoona piirteineen ja tarpeineen, ihan vaikka Matti jolla on se diabetes. Onko lapselle hyväksi jos häntä käsitellään "erityislapsena", vai olisiko hän mieluummin ihan vain tavallinen lapsi jolla sattuu olemaan vaikka se diabetes tai mikä ikinä?

Olisiko mukavampaa sanoa vaikka että on neljän lapsen isä, ja niin, heillä on kaikilla keliakia vai että olen neljän erityislapsen isä?

Mua jotenkin hämmentää toi terminologia, että mitä sillä haetaan. Että onko sen sanan tarkoitus vaan olla kohtelias, vai miksi halutaan korostaa "erisyyttä".

Kyllä mä ainakin esittelen meidän perheen esim kerhossa niin että "Hei, mä olen Martta ja mulla on 4 lasta" Jos sitten enemmän puhutaan niin saatan kertoa että mulla on myös kaksi erityislasta. Ja ehkä sitä missä lapset tarvitsevat erityistä tukea... Ei mun lapsia ainakaan mitenkään erityisesti kohdella erityislapsina, enkä ole kuullut että naapurin poikaakaan mitenkään erityisesti olisi kohdeltu diabeteksen takia. Toki lapset saavat sitä erityistä huomiota ja tukea ainakun sitä tarvitsevat.
Kuten joku tuolla ylempänä jo kertoi niin erityislapsi on sana joka tarkoittaa että kyseessä on lapsi joka tarvitsee erityistä tukea.
En ole kyllä koskaan kokenut että omien lasteni erityisyyttä olisi jotenkin kororstettu, paitsi tietenkin kuntoutuspalavereissa, joissa käsitellään juuri sitä missä asioissa lapsi tarvitsee tukea, miten on edetty, mitä tukitoimia lisätä ja miten tästä eteenpäin.
Tarhoissa ja kouluissa on todella paljon erityislapsia, jotka eivät mitenkään erityisesti pistä silmään. Ja toiset sittenpistävät silmään ihan senkin edestä....
 
No en mie mun lasta minään erityislapsena ajattele tai tituleeraa häntä niin :D asia tulee esille vain tällaisissa tämän aloituksen kaltaisissa jutuissa ja tietty jossaki sopeutumisvalmennuskursseilla tms. yhteyksissä.
Eipä tule edes ajateltua mun lapsen näkövammaa millään tavalla arjessa. Joskus kun tulee joku uusi tilanne tai uusia aikusia ihmisiä elämään jollakin tavalla vaikkapa koulumailmassa joutuu asiaa miettimään enemmän. Mutta siis arjessa mun lapsi on oma persoona, ainut mikä hänellä on keskiverrosta poikkeavaa on tuo näkemisen erilaisuus :D
 
Erityislasten vanhemmat vastatkoot paremmin, mutta kuvittelisin että jokainen lapsi on kotonaan juurikin persoona. Tavallinen tai erityinen, ihan hetkestä ja näkökulmasta riippuen.

Terminologiaa taas tarvitaan, että voidaan yhteisessä päätöksenteossa esim. vaatia erityislapsille nykyistä parempaa kuntoutusta tai kouluttaa heille päteviä opettajia.

Kiitos, juurikin näin. :)

Sanoisin näin, kuten poikani puheterapeutti sanoi minulle, että meillä on kotona kaikilla ERITYISEN ihania lapsia. Toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän tukea kasvussaan aikuisiksi.
Ihana tämä meidän puheterapeutti :heart:
 
Anteeksi kirjoitusvirhe, erityisyys eikä erisyys.

Mutta niin, siis hämmentää se, missä tilanteessa tuolle termille on käyttöä. Jos nyt vaikka on tarve kertoa jollekin henkilölle että lapsella on diabetes, miksi puhua erityisyydestä. Jos taas ei ole tarvetta kertoa että on nimenomaan diabetes, missä tilanteessa sitten joutuu kertomaan että ylipäätään on mitään normaalista poikkeavaa.

Vai liittyykö tuo termin käyttöönotto johonkin erityisavustuksen tai erityisavustajan saamiseen vai mistä se on tullut käyttöön? Kuulin siitä ensimmäistä kertaa tällä palstalla, olen varmaan niin patterin välissä kasvanut. Veljellä on diabetes, ja isällä, mutten muista että meillä kotona olisi koskaan käytetty sitä sanaa. Ja siis nyt molemmat ovat aikusia jo ja edelleen diabeetikkoja.

Ei meidän lapsia koskaan heille itselleen kutsuta erityislapsiksi, tai "erityisyyttä" noin arjessamme korosteta. Toki heidän tapauksissaan nuo erityistarpeet ovat niin suuret että ovat jatkuvasti läsnä ja niiden kanssa eletään, kuntoutetaan jne.

Se missä tuota erityislapsi-termiä nyt enemmän käytetään on aikuisten välillä, siis esim päiväkodissa puhuttaessa kuinka paljon ryhmässä on erityslapsia/erityistarpeisia lapsia ja mikä on sille sopiva ryhmäkoko ja henkilöstömäärä. Samoin voi olla tilanteita joissa lapsen käytös ei vastaa normaalia ja se herättää ihmisissä kummastusta ja ärsytystäkin, silloin erityislapsi-termi voi vähän selittää sitä miksi näin on. Itse näkisin yhden käyttökohteen ihan tuossa vanhempien välisessä vertaistuessa, eli oli lasten ongelmat mitä hyvänsä, niin se kuvaa kuitenkin sitä että kyseisessä lapsessa on jotain mikä poikkeaa normaalista. Lapsi tarvii erityista hoitoa/tukea/kuntoutusta, ehkä lääkitystäkin ja kasvatuspuoli voi olla haastavaa. Itselleni sekin jos perheessä sanotaan olevan kolme lasta tai kolmelasta joista kaksi on erityislapsia antaa vähän erilaista kuvaa perheen arjesta ja haasteista.
 
Osasta tulee ihan normaaleja aikuisia, osasta enemmän tai vähemmän vammaisia. Osa on vähän oudoiksi katsottuja tyyppejä. Erityislapsia on niin joka lähtöön, osa saa aika normaalit valmiudet aikuiselämään saatuaan kuntoutusta, osa tulee varmaan viettämään paljon aikaa ihan laitoksissa tai tarvitsevat avustajan elämäänsä.
 
Terminologiaa taas tarvitaan, että voidaan yhteisessä päätöksenteossa esim. vaatia erityislapsille nykyistä parempaa kuntoutusta tai kouluttaa heille päteviä opettajia.

Kiitos, tämä oikeastaan selvensikin asian hölmölle. :) Eli "erityislapsi" on vähän niinkuin "alaikäinen" tai "kielivähemmistö", se on vaan määre ryhmälle eikä tavallaan niinkään yhteen lapseen liittyvää. Ok. No sittenhän on täysin ymmärrettävää ettei "erityisaikuinen" - sanalle ole mitään järkevää käyttöä, koska he eivät tavallaan muodosta mitään kovin yhtenäistä kokonaisuutta.
 

Yhteistyössä