Tuleeko meistä suurperhe, jossa miehellä kaksi "vaimoa" eri rooleissa?

[Angelina]

Onko kellään kokemusta tai ajatuksia siitä miten voisi järjestää käytännön elämän tilanteessa, jossa lasten etu kulkee edellä ja lasten vanhemmat ovat päättäneet pysyä samassa asunnossa, koska kumpikin haluaa olla lasten kanssa arjessa? Minä olen suhteessa miehen kanssa ja lasten äiti on keskustelussamme todennut, että meidän suhteemme on hänelle ok ja voin tavata myös lapsia. Mies voi myös sopimuksen mukaan yöpyä luonani.

Löydämmekö siis jonkinlaisen suurperhemallin? Rahasta on paljon tässä kuviossa myös kyse. Jos löytyisi asumisjärjestely, jossa lasten elämänpiiri säilyy samana ja voisivat arjessa pistäytyä kummankin vanhemman luona. Ideoita kaivataan.

 

[nainen 30+]

Ei tule onnistumaan pidemmän päälle.

 

[1heh]

hulluinta mitä oon kuullut heh ja millaisen kuvan lapset saavat perheenä elämisestä??

 

[Angelina]

No me olemme kuitenkin tilanteessa, jossa mikään vaihtoehto ei ole helppo. Mies taipuu mihin vaan saadakseen olla lastensa kanssa. Suhdetta vaimoon ei kuitenkaan ole mahdollista enää saada täysipainoiseksi ihmissuhteeksi. Ihminen kaipaa läheisyyttä ja haluaa olla oma itsensä, turvallisesti. Ilman minua heidän suhteensa käy liian ahdistavaksi.

Se tässä nyt on ainakin hyvää, että kukaan ei petä ketään ja pelisäännöt ovat selkeät.

Helppo sanoa, että kuulostaa hullulta niiden, jotka eivät ole joutuneet luopumaan lastensa arjesta.

Kaipaisin ajatuksia siitä miten saisimme tämän kuvion toimimaan niin että kaikki olisivat mahdollisimman onnellisia.

 

[naapuri..]

Aikoinaan eräässä pienessä pitäjässä naapurukset hairahtivat toisiinsa.
Miehen omassa perheessä oli lapsia 3 kpl.
Naapurin naisen perheessä 2.

En nyt muista siunaantuiko naapurin naiselle lisää kaksi vai peräti kolme tytärtä, sellaisia vaaleita säihkysilmiä ettei mitään mahdollisuutta ollut erehtyä alkuperästä!
Kaikki sen tiesivät..myös petetyt osapuolet, mutta minkäs teet.

Toisaalta .. järjestely sopi kuulemma erittäin hyvin ainakin petetylle naiselle, koska hän oli sairaalloinen ja miehensä kyltymätön.
Eniten kärsi petetty invalidimies, mutta hänet kuolema armahti ...

 

[kehvoli]

No me olemme kuitenkin tilanteessa, jossa mikään vaihtoehto ei ole helppo. Mies taipuu mihin vaan saadakseen olla lastensa kanssa. Suhdetta vaimoon ei kuitenkaan ole mahdollista enää saada täysipainoiseksi ihmissuhteeksi. Ihminen kaipaa läheisyyttä ja haluaa olla oma itsensä, turvallisesti. Ilman minua heidän suhteensa käy liian ahdistavaksi.

Se tässä nyt on ainakin hyvää, että kukaan ei petä ketään ja pelisäännöt ovat selkeät.

Helppo sanoa, että kuulostaa hullulta niiden, jotka eivät ole joutuneet luopumaan lastensa arjesta.

Kaipaisin ajatuksia siitä miten saisimme tämän kuvion toimimaan niin että kaikki olisivat mahdollisimman onnellisia.

Kuulostaa jotenkin tutulta, mutta sillä erotuksella, että miehellä kylläkin oli tyttöystäviä enemmänkin. Onkohan nyt jo tarve hakea turvallista seksiä?

En usko, että tilanteessa on suurempia aineksia kaikkien onnellisuuteen. Et ehkäpä tänne kirjoittelisi, jos onnea hehkuttaisit. Lähinnä arjen järjestelyä, sinä ahdistuksen purkajana? Miksi olet moiseen ryhtyntyt? Kauanko olette tunteneet?

Vääritynyt tilanne, aika epänormaali jopa eroperheisiin verrattuna. Lasten isällä kaksi "vaimoa" - ei ole suomalainen tapa. Onkohan ap sinullakin lapsia? Onkohan muuten lapsilta kysytty, kun heidän vuokseen on koko järjestely?

 

[Santpaulia]

Eihän tuo mitenkään harvinainen kuvio ole muuten, kuin siltä osin, että koko juttu on noin valmiiksi mietitty. Yleensä nämä kuviot vain syntyvät ajan mittaan. Eli eletään perheenä, mutta jommalla kummalla (useimmiten miehellä) on kakkossuhde toisaalla, ja näin voidaan mennä vuosia ellei vuosikymmeniä.

Sinä nyt siis kuitenkin ajat takaa sitä, että olisit enemmän kuin ns. kakkosvaimo. eli olisit periaatteessa se ykkönen ja ainoa. Lasten äiti olisi vain lasten äiti, muuta suhdetta mieheen hänellä ei olisi.

Kenen kannalta kuvio olisi paras? Eikös vain miehen? Hän siis tekisi mitä tahansa saadakseen olla lastensa kanssa koko ajan. Niinpä niin.

Lasten äidinkin mielestä juttu sopisi oikein hyvin. Hänhän hallitsisi koko juttua, myös sitä, miten usein ja milloin sinä saisit tavata tätä hänen lastensa isää. Aika metka tilanne. Kestäisikö kuvio kuitenkaan sitä, että hän mahdollisesti löytää uuden miehen? Minne tämä mies sitten laitetaan? Entä, jos hän tahtoo uuden miehensä kanssa lapsia?

Luuletko lasten olevan tilanteeseen tyytyväisiä? Millaisen perhemallin he saavat?

Sinä ehkä kärsisit kaikkein eniten. Seurustelunne olisi säännösteltyä. Miehellä olisi perhe-eläma muualla. Lasten äiti olisi aina välissänne huseeraamassa. Onko sinulla tarkoitus olla perustamatta koskaan perhettä?

En ikinä suostuisi tuollaiseen. Kuulostaa tietysti teoriassa oikein järkevältä jne, mutta käytännössä ei toimisi. Ristiriidoilta ei voisi välttyä. Uskoisitko, että mies ja lasten äiti eivät eläisi normaalia perhe-elämää myös intiimisti? Voisitko koskaan olla siitä aivan täysin varma?

Voitte tietysti elää noin, mutta en usko sen olevan onnistunut ratkaisu.

 

[kehvoli]

Tilanne herättää paljon kysymyksiä.

Miten toisena naisena olet päässyt tilanteeseen, jossa olet keskustellut vaimon kanssa? Oletteko mahdollisesti ennestään tuttuja toisillenne? Vai oletko vain ilmoittanut olemassaolostasi ja kertonut omista suunnitelmistasi miehen suhteen? Tai onko mies tehnyt keskutelualoitteen, jopa ollut siinä mukana?

Luultavasti tuollakin kaikella on merkitystä, miten asianne järjestyvät. Ehkäpä olet niin suunnitelmallinen ja päättäväinen, että panet asiat rullaamaan - tavalla tai toisella.

 

[kehvoli]

Tämä aihe jotenkin kiinnostaa!

Kaipaisit ap ajatuksia siitä, miten saisitte kuvion toimimaan niin, että kaikki olisivat mahdollisimman onnellisia.

Mitä se onni sitten onkaan itse kullekin, ei varmaan ole yhden päätettävissä. Mutta tuli mieleeni entisaika. Silloin oli suurperheitä, joissa oli päätäntävaltaa käyttävä emäntä, isäntä ja lapsikatras. Sitten oli pihamökissä piika ja/tai renki. Piika oli isännän jalkavaimo. Joskus piialla oli äpärä, jonka isästä ei ollut epäilystä.

Äpärällä oli lapsena hyvin vähän oikeuksia eikä hän yltänyt muiden lasten ja perillisten asemaan. Yleensä emäntä.. jopa isäntä hääti piian ennen kuin äpärä ehti syntyä. Ja tilalle otettiin uusi, nuori piikatyttö. Isäntä sai hoidattaa piialla itseään mielin määrin.

Rengin asema oli yleensä parempi. Rengin äpärät emännälle sulautuivat talon lapsiin, eikä rengillä ollut siitä syystä häätöuhkaa. Näistä asioista ei kuitenkaan yleensä keskusteltu, tilanne oli muutoinkin selvä. Lupia ei tarvinnut kysellä.

Vaikka en ole elänyt tuota aikaa, niin jostain tällainen käytäntö on mieleeni syöpynyt... ..Ehkäpä lapsena vanhojen isovanhempien jutuista kuin myös Suomifilmeistä, joissa ansiokkaasti kuvattiin koskettavia elämänkohtaloita. Ainakin niistä voisi ottaa opikseen, jos mielii suurperhekuviota.

Siispä pikkumökki tai vuokrayksiö siihen perheen talon kupeeseen, ja ryhdyt kotiavuksi, josta nykyään onkin pulaa. Siitä voit seurata perheen ja miehen lasten arkea sinäkin ja mies voi yöpyä luonasi, kuten vaimonsa lupasi. Pistäpä harkintaan!

 

[Jos olet vahva]

ja itsenäinen nainen, et ole mustasukkainen. Olet suvaitsevainen, etkä ahdistu tuosta kuviosta, uskallat luottaa siihen, että olet hänen naisensa vakaasti arjessa, mikäs siinä.

Hommatkaa sinulle kunnon tilava asunto lähistöltä. Lapset ovat uskomattoman mukautuvaisia, jos te aikuiset ette riitele ja mollaa toisianne. Silloinhan isä voi olla luonasi enemmän ilman monimutkaisia kuvioita, luontevasti. Ajan kanssa lapsetkin varmasti osittain jopa muuttavat kotiinne, jos välit heidän kanssaan saat mutkattomaksi. Lapsilla voi olla oma sijansa kodissasi, omat paikka ja omat tavarat. Tärkeintä on, että aikuiset pystyvät sopimaan asioista ja kunnioittavat toisiaan, pitävät samaa linjaa.

Ei se niin omitusta ole. Riippuu teistä aikuisista.

 

[_aivan_]

Olen samaa mieltä nimim. "Jos olet vahva" -nimimerkin kanssa. Perinteinen perhemalli koko elämän (tai edes lasten lapsuuden) läpi jatkuvana on joka tapauksessa vähenemässä, ellei jopa kokonaan katoamassa. Se on selvää että sivulliset kyllä jaksaa päivitellä miten hirrrveetä kauheeta menoa tuo on, mutta niin kauan kuin lapsilla on turvallinen olo, heille annetaan aikaa, heitä kuunnellaan ja heidät otetaan päätöksissä huomioon, tuo asetelma todennäköisesti vain avartaa heidän maailmankatsomustaan

Paljon sairaampia tilanteita on ne, missä lapset erotilanteessa joutuvat riitakapuloiksi ja sitten veivataan kahden kodin välillä, toisessa pidetään säännöt ja rajat ja "syyllisempi" vanhempi taas lellii piloille - vähemmästäkin lapsi hämmentyy ja tulee ongelmia.

 

[kehvoli]

Erittäin ihanteellisia näkemyksiä nimimerkeiltä Jos olet vahva ja _aivan_. Noihan tuon jutun varmaan toivoisi menevän myös ap, Angelina.

Itseäni tuossa kuitenkin häiritsee seikka, että lapset ovat etusijalla, toimitaan muka lasten toiveiden mukaan kuitenkaan kysymättä heiltä. Jos isä haluaa elää lastensa ja vaimonsa kanssa oman kotinsa arkea, niin onko ap kuitenkin sellainen tyypillinen toinen nainen, joka tavataan parina iltana viikossa, ei kuitenkaan juhlapyhinä, ei lasten lomien aikana eikä silloin, kun ydinperheellä on jotain tärkeää. No voihan miehen pistäytymistä helpottaa, jos toisen naisen asunto on lähistöllä, ei tarvitse miettiä kulkuyhteyksiä tai voiko ajaa autoa.

Se, ettei ap sanan varsinaisessa mielessä olisi pettäjä, koska hän on saanut vaimon luvan suhteelle, ei oikeastaan ole tavallista kummempaa, kun puhutaan kakkosista. Monestihan kakkonen on "tietoinen salaisuus". Mutta apn omaa oloa voi vähän helpottaa, kun ei muka petäkkään, vaikka on sotkeutunut toisen perheeseen. Ihan miten halutaan ajatella. Kyllä pettämisen kokemus lähtee omasta itsestä. Ei sillä ole merkitystä, että muut antavat luvan. Itse on hyväksyttävä pettäminen niin, että sen kanssa voi elää.

Lasten näkökulma nimittäin voi olla sittenkin se, että ap on tullut sotkemaan vanhempien suhteen ja rikkomaan perheen. Lasten luottamuksen saavuttaminen ei aina ole helppoa. Kaikilla ei ole siihen tarvittavia valmiuksia eikä taitoa tai jaksamista pitemmän päälle. Vaikka lapset näennäisesti sopeutuvat, kun on pakko, niin hyvin harva on aikuisena tyytyväinen, kun oma perhe on hajonnut.

Vain tunteeton voi olla välittämättä sellaisesta. Siihen valitettavan monet lapset ja nuoret ovatkin joutuneet kasvamaan. Nykymaailmassa voi tosin pärjätä ihan mukavasti, kun on oppinut, ettei tarvitse sitoutua ja välittää toisista. Oma elämä on tärkein, näennäisesti. Mutta jokainen sisimmässään tietää, että samalla kun on välinpitämättömyyden subjekti, voi olla ja on myös saman objekti. Turvallisuuden tunne jää puuttumaan.

Ei näissä todellakaan helppoja ratkaisuja ole. Aina jokun (tai kaikkien) on luovuttava jostain.

 

[_aivan_]

Nykymaailmassa voi tosin pärjätä ihan mukavasti, kun on oppinut, ettei tarvitse sitoutua ja välittää toisista.

Mielestäni tuo ap:n mies nimenomaan viestii, että hän on sitoutunut vahvasti tärkeimpään - lapsiinsa. Se on ihan realismia vain, että yhtä ja samaa ihmistä ei välttämättä jaksa parisuhteessa rakastaa loppuelämäänsä.

 

[kehvoli]

Nykymaailmassa voi tosin pärjätä ihan mukavasti, kun on oppinut, ettei tarvitse sitoutua ja välittää toisista.

Mielestäni tuo ap:n mies nimenomaan viestii, että hän on sitoutunut vahvasti tärkeimpään - lapsiinsa. Se on ihan realismia vain, että yhtä ja samaa ihmistä ei välttämättä jaksa parisuhteessa rakastaa loppuelämäänsä.

_aivan_, olen kanssasi samaa mieltä miehestä. Hänellä on jonkinlaista kykyä ja tarvetta sitoutua. Mutta onko hän itse hajonneesta perheestä? Elämän mallit ja asenteet kehittyvät lapsuudessa ja nuoruudessa. Jossakin ketjusaa todettiin parisuhteen mallin siirtyvän omilta vanhemmilta. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli tapana, etteivät vanhemmat eronneet, vaikka eivät olleetkaan uskollisia toislleen. Saatettiin juuri korostaa sitä ehjän perheen idylliä, että tärkeintä maailmassa ovat lapset. Nuorisossa tulevaisuus! Ehkäpä se juuri on sitä turvellisuuden tunnetta, mitä tämän ketjun mies haluaa pitää _itsellään_. Hyvä niin.

Mutta jos lasten vanhemmat ovat selvästi jo ajautuneet erilleen. Lapset tietävät, että isällä on toinen nainen, eikä hän ole öitä kotona, niin tilanne voi hänen lastensa osalta olla jo eri kuin miehellä itsellään. On aika selvä viesti lapsille että, "on ihan realismia vain, ettei samaa ihmistä välttämättä jaksa parisuhteessa rakastaa loppuelämäänsä".
MIKSI, voisi lapsi kysyä.

 

[_aivan_]

On aika selvä viesti lapsille että, "on ihan realismia vain, ettei samaa ihmistä välttämättä jaksa parisuhteessa rakastaa loppuelämäänsä".
MIKSI, voisi lapsi kysyä.

Siihen voi vastata vaikka että "Niin vain joskus tapahtuu, ihminen ei pysty valitsemaan omia tunteitaan. Joskus pariskunnan rakkaus elää aikansa, ja sitten se päättyy, mutta se ei ole vaarallista, eikä se ole maailmanloppu. Mutta isä rakastaa kuitenkin _teitä_ nyt ja aina, ja sen takia haluaa asua teidän kanssanne yhdessä."

Omasta mielestäni lapsille on melko haitallista opettaa ikuisen parisuhteen ideaalia ainoana "oikeana" elämäntapana. Se voi aiheuttaa suuria pettymyksiä ja epäonnistumisen tunteita, "mikä minussa on vikana?" -ajatuksia ja epärealistisia odotuksia sekä itseä että kumppania kohtaan. Pahimmillaan se voi aiheuttaa suhteeseen jäämisen "väkisin" vielä silloinkin, kun olisi todellista syytä lähteä (väkivaltaa, päihteitä tm.)

Yhtä lailla ei ole järkevää opettaa, että suhde väistämättä aina päättyy, koska eihän sekään ole totta. Lapsesta kasvaa sitä itsenäisemmin ajatteleva ihminen, mitä enemmän hän saa todellista tietoa maailmasta.

 

[Goo]

Olen kuullut, että ulkomailla olisi kokemusta siitä tilanteesta, että ennen eroa ollut koti säilyisi lasten omana kotina, jossa vanhemmat vuorotellen ovat. Eli siis jos vaikkapa lapset ovat parilliset viikot äidillä ja parittomat isällä, niin äiti siis asuu parilliset viikot lasten kodissa jne. Tällöin lapsia ei tarvitse kuskata mihinkään.

Systeemi on aika kallis, koska äidillä ja isällähän pitää olla joku kakkoskoti ellei sitten he ole niin hyvissä väleissä, että kakkoskotikin on yhteinen.

Uskon, että lapsia silti mietityttää se, että missä vanhemmat ovat aina välillä, jos vanhemmat elävät ikäänkuin erillään.

AP:n kuvailemassa mallissa on varmasti huonoja puolia nimenomaan uuden parisuhteen kannalta. Kumpikaan ei ehkä halua kuitenkaan eroa esim. taloudellisista syistä tai jompi kumpi saattaa elätellä toiveita, että suhde vielä elpyisi.

En kyllä itse olisi valmis kakkosnaiseksi, jota ei ikinä tavata juhlapyhinä jne. En oikein osaa myös kuvitella sitä, miten systeemi sujuu, kun lasten äidilläkin olisi uusi suhde. Aika avarakatseista pitää olla kaikkien osapuolten.

 

[kehvoli]

_aivan_,
hyvin perustelit ja vastasit. Aidosti mietittyä.
Tunteissa ja niistä kertomisessa aitous on tärkeää ja se heijastuu siinä, mitä kertoo.