Tuleva äippäloma ja anoppi jatkuvasti pyytää meiltä rahaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kyllästynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kyllästynyt"

Vieras
En vielä ole äitiyslomalla, mutta piakkoin jäämässä. Olemme mieheni kanssa vähän alle keskituloisia eli tienaamme niin, että toimeen tullaan ja aina jotain on jäänyt säästöönkin. Nyt esikoinen syntymässä ja viimekuukausina säästöön ei ole paljoa jäänyt laitettavaksi kun olemme hankkineet lastenhoitotarvikkeita, hunekaluja ja tehneet remonttia lastenhuoneeseen yms. MInä en ole raskauteni aikana pystynyt tekemään kaikkia työvuoroja (normaali käytäntö alalla jossa työskentelen) ja tästä syystä palkka pienempi.

Anoppi on itsekin töissä tienaa ehkä satasen vähemmän kuin minä tai mieheni (mutta ei kuitenkaan paljoa vähempää). Tällä hetkellä tiena reilusti enemmän kuin minä näiden raskausajan työjärjästelyiden takia. Asuu yksin halvassa vuokraasunnossa joten asumismenoihin ei paljoa mene. On siis kertonut minulle palkkansa määrän kun on valittanut sitä niin pieneksi ja myös vuokransa määrän. Käy kuitenkin joka viikonloppu baarissa, tilailee järjettömät määrät naistenlehtiä, ostaa "kallista" ruokaa, käy usein kahvilla/ravintolassa syömässä ja pelailee kolikkopelejä yms. Mihin rahaa minun mielestäni menee "turhaan", no jokaisella tietysti omat kohteensa mihin rahansa haluaa pistää.

Olemme asuneet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta ja koko tämän ajan mies on antanut anopille noin 200-400 euroa kuukaudessa kun anoppi on lähes poikkeuksetta joka kuun puolessa välissä pyytämässä rahaa kun on oman palkkansa jo tuhlannut ja ruokaa on ostettava ja laskut erääntyvät ennen seuraavaa palkkapäivää ja on mukamas pakko ostaa sitä ja tätä. Mieheni mielestä tämä on ihan ok, onhan hänen äitinsä elättänyt hänet silloin kun hän on ollut lapsi. Minä olen vain ihmetellyt, koska en ole aiemmin törmännyt vastaavaan ja toisaalta mitäpä se minulle kuuluu jos mieheni haluaa palkastaan osan antaa äidilleen.

Nyt tilanne kuitenkin se, että joudumme yhteiseltä säästötililtämme antamaan anopille rahaa koska meillä tällä hetkellä monta muuta omaa rahan menoa (kuten alussa kerroin) jolloin tarvitsemme itse palkkamme. Eilen mieheni oli töissä ja minä kotona. Säästötili on minun nimissäni joten mies oli pyytänyt anoppia soittamaan minulle ja kertomaan tilinumeronsa jotta voin hänen tililleen 300 euroa laittaa kun mieheni ei pystynyt omalta tililtään niin paljoa antamaan (jotta rahan riittävät meidän menoihin palkkapäivään asti, mikä on muutaman päivän päästä). Anoppi ei edes kiittänyt kun kerroin laittavani hänelle rahat, mikä mielestäni osoittaa sen kuinka tottunut hän on tähän järjästelyyn.

Olenko siis vain niin raskaushormooni huuruissa kun mielestäni minun ei tarvitse anopin elämää rahoittaa. Eri asia jos hän maksaisi takaisin, mutta ei ole koskaan ennenkään maksanut joten nytkään alkaa maksaa. Aiemminkin annettu hänelle säästötililtä rahaa jos miehelläni ei ole käyttötilillä tarpeeksi, eikä ole niitäkään rahoja koskaan näkynyt takaisin. Mieheni kyllä lupasi keskustella äitinsä kanssa tilanteesta mutta hänen mielestään rahapulassa olevia sukulaisia tulisi auttaa jos itsellä on rahaa. Minua huolestuttaa miten äitiyslomalla rahat riittävät jos anopille menee noinkin iso summa joka kuukausi. Juu olen kyllä tietoinen meidän menoistamme ja kelan tuen suuruudesta, mutta en ole ottanut aiemmin huomioon "anopille menevää osuutta". Minun oli tarkoitus jäädä kotihoidontuelle ja myös tähän on ajateltu säästöjä käyttää tarpeen mukaan (mutta kuluvat kyllä melkoista vauhtia jos jo nyt annamme niistä anopille).

Olenko siis turhan itsekeskeinen joka ei osaa ajatella kuin omaa napaansa? Mielestäni anoppi kyllä pärjäisi palkallaan jos vähän edes opettelisi katsomaan mihin rahansa pistää. Jos tienaisimme mieheni kanssa huomattavasti enemmän kuin anoppi olisi tilanne toinen, mutta palkkamme ovat suht saman suuruise, joten tästäkin syystä koen tilanteen epäreiluna. tSuututtaa vaan hänen käytöksensä, joten oli pakko päästä johonkin purkamaan tunteitaan. Mieheni kyllä kuuntelee, mutta rivienvälistä voi päätellä hänen olevan sitä mieltä, että minä olen turhan itsekäs.
 
No huh, teidän ei todellakaan tarvitse anoppia elättää, ymmärrän että joskus autetaan, mutta jos tuollainen rahan pyytäminen on jatkuvaa niin eihän tuosta mitään tule.
 
Ihan käsittämätöntä. Suurimmalla osalla on juurikin toisinpäin. Vanhemmat auttavat ostaman vaunuja ja pinniksiä. Nyt keskustelette asiasta ja laitatte anopin "kuriin". Teidän kannattaa nyt säästää, jotta voit halutessasi jäädä hoitovappaalle hoitamaan pientä vauvaanne. Kumpi on tärkeämpää vauvan hoitaminen kotona vai anopin kapakkareissujen kustantaminen. Kysykääpä vaikka anopilta. Näytä sille miehellesi nämä meidän kommentit, jos sekin vaikka tajuaisi. Tottakai on hienoa auttaa sukulaista, mutta ei tuollaisessa tilanteessa, kun anoppi itekin pärjäin, jos vähän kulujansa miettisi. Anoppi on itsekeskeinen ihminen, et sinä.
 
No en minä ainakaan kellekään lainaisi rahaa ellei sitä lainaa edes makseta takasin. Vähintään lainatessa sovitaan päivä jolloin maksetaan ja ellei maksua kuulu, ei myöskään tule lainaa.
 
Enpä ole vastaavaan törmännyt, että aikuinen pyytää lapseltaan rahaa. On olemassa ihmistyyppi joka pistää aina kaiken sileäski olis sitä rahaa minkä verran vain...

Mummi pitäisi pistää talousneuvojan oppiin.

Yhteystiedot eri kunnissa
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx
 
Kysy mieheltäsi mitä mieltä hän olisi, jos alkaisitte antaa sinunkin vanhemmillesi joka kuukausi 200-300e tasapuolisuuden nimissä.

Jos miehesi haluaisi ihan oikeasti auttaa äitiään, mun mielestä hänen pitäisi tehdä vaikka joku talouslaskelma ja säästösuunnitelma hänelle ja neuvoa järkevässä rahankäytössä ja jos anopille ei tällainen apu kelpaa, maksakoon laskunsa myöhässä ja syököön loppukuun vaikka makaroonia. Nyt hän käyttää teitä hyväkseen.
 
Rahapulassa olevia sukulaisia ja ystäviä pitää auttaa mutta auttaminen tarkoittaa sitä, että on todellinen hätä ja sen on aiheuttanut joku yllättävä meno. Tuo tilannehan on sellainen, että anoppi tuhlaa rahansa koska tietää, että poika auttaa. Stoppi sellaiselle! Ja varsinkin kun säästötili on sinun nimissäsi niin älä ainakaan sinä jatkossa anna rahaa! Voi apua, mikä anoppi. Tsemppiä sinulle.
 
Ymmärtäisin avun toki silloin jos anoippi olisi pulassa mutta tuollainen tilanne on ihan käsittämätön... Miehesi on kyllä kunnon poika äidilleen, mutta enemmän hänen pitäisi ajatella nykyistä perhettään eli sua ja tulevaa lasta. Törkeä anoppi kun kehtaa ottaa rahaa teiltä!
 
Anoppisi on niitä ihmisiä, jotka elävät koko ajan täysillä ja lopun ajan muiden kustannuksella. Minulla on eräs ystävätär, joka tilailee minulta kyytejä silloin kun hänellä on rahat lopussa. Ja rahankäyttönsä ei muutu, vaikka rahaa ei ole. Aina kaikki muiden syytä.
Miehesi ei ole velkaa äidilleen lapsuuden elatuksesta, äitinsähän hänet on tähän maailmaan hankkinut. Lopettakaa tuollainen paapominen.
 
olet nainut idiootin, jonka on synnyttänyt idiootti.
pane tuolle hommalle piste HETI tai olet kusessa ihan kohta. Lapsi on aluksi aika halpa elättää, mutta kallistuu koko ajan.
kai sä haluat mieluummin itse ostaa kallista ruokaa ja käydä kahvilla/ravintolassa tai tilailla naistenlehtiä ym.
ja kyllä se todella sulle kuuluu, mihin miehesi rahojanne käyttää, jos ette ole täysin jakaneet menoja tasan, vaan syötte "yhteisestä lompakosta"
jos et lopeta tuota heti, katkeroidut pian niin, että se on sitten heihei avioliitollesi..
 
Olen täsmälleen samaa mieltä edellisten kanssa. Anoppi kuulostaa harvinaisen härskiltä ja itsekkäältä ihmiseltä, joka on vuosien mittaan tottunut siihen, että kun omat rahat on tuhlattu milloin mihinkin, niin kyllä poika auttaa selviämään pakollisista loppukuun menoista. Nyt välittömästi vakava keskustelu miehen ja anopin kanssa ja loppu tuollaiselle. Eiköhän sen tulevan isoäidinkin mielestä ole tärkeämpää, että saatte hommattua lapselle tavaroita, vaatteita yms ja saatte rahaa säästöön esim. sairastumisia varten kuin syytää sitä mummon lehtitilauksiin ja RAY:lle.

Ja tosiaan, mitä mieltä miehesi olisi, jos sinä antaisit joka kuukausi sen 400e (joka on hiton iso summa!) omille vanhemmillesi, jos he tuhlaisivat omat rahansa rahapeleihin ja lehtitilauksiin?
 
Kiitos vastauksista, on siis muitakin jotka ovat kanssani samaa mieltä. Tuo anopille rahan antaminen ei siis ole minua aiemmin häirinnyt koska mies on maksanut puolet yhteisistä menoistamme ja säästötililtä on otettu aika harvoin rahaa anopille. Tosin nyt aloin miettiä mihin olisimme nuo rahat voineet käyttää, esim. ylimääräiseen lomamatkaan (pidän siis matkustelusta) harmittaa.

Minun vanhempani (tai miheni isä) eivät meiltä rahaa ole pyytäneet. Päinvastoin esim. äitini on halunnut ostaa tulevalle lapsenlapselleen turvakaukalon autoon (jonka hinnassa ei todellakaan pihistellyt, koska halusi turvallisimman ja käytännöllisimmän mitä kaupasta löytyy) ja samalla ilmoitti vievänsä meitä/vauvaa mielellään ihan mihin vain tarvetta on. Meillä ei siis autoa ole, kun emme sellaista ole hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja pyöräilyintomme takia koskaan tarvinneet. Tuonut myös paljon nättiä vauvan vaatteita tuttavilta, kirpparilta ja kaupasta, kun on mukamas sattumalta löytänyt niin kivoja :) Mieheni isä ja tämän uusi vaimo toivat tulevaisuutta ajatellen todella ihanan ja erilaisen syöttötuolin, kun olivat nähneet netissä mainoksen ja halusivat tulevaa lasta jotenkin muistaa jo etukäteen. No anopilta ei ole tullut mitään ja toisaalta olisi koomista saadakaan kun tietäisin kenen rahoilla ne on ostettu.
 
Jukra mikä anoppi. Sanot sille suoraan jos pystyt, että teillä ei ole itsellä varaa elää niin kuin anopilla ja kun lapsi on tulossa tarvitsette omat tulonne siihen. Toki voit luvata anopille ruokakassin silloin tällöin tuoda tai opastat hakemaan diakonilta tai sossusta tukea. Ei varmaan irtoa, mutta vois vähän herättää ajattelemaan (no joo, tuskin jos on vuosikausia imenyt rahaa pojaltaan).
 
rahahanat kiinni, aikuisten oikeasti, jos miehesi ei osaa tai pysty eitä äidilleen sanomaan niin sitten sen sanot sinä!!!
lapsi tuo myös yllättäviä kustannuksia, puhumattakaan tosiaan jatkoista joten nauttikaa omista rahoistanne itse.
tee lista asioista joihin tiedät anopin rahojen turhaan kuluvan, esim. ne lehtitilaukset tms. ja esittele miehellesi oikeasti vaihtoehtoja mitä muutoksia siihen käyttäytymiseen on tultava. miehesi on nössykkä ja hyvä poika äidilleen vaatii munaa sanoa suoraan ei-mieluisia asioita ja pitää päänsä mutta tuokaan äiti ei kuulosta aikuselle vaan äidin ja pojan suhde on vähän väärillä raiteilla...mutta joo, siis pidä rahahanat kiinni ystävällisen tiukalla asenteella, tsemppiä!!!
 
Siis karmea summa. Tuolla rahalla voisi maksaa jo oman asunnon lainaakin ja jos sellainen jo on, niin sijoitusasunnon lainaa tai kerätä sievoiset säästöt. Kuvottavaa!
 
Todella törkeää hyväksikäyttöä miehesi äidiltä.

Tuli mieleen, että jos sun miea ei ymmärrä, miten noi anppille siirretyt rahat vaikuttaa budjettiin ja sun mahdollisuuteen jäädä hoitovapaalle, niin tee vaikka joku kk-budjetti, jossa näkyy anopille siirrettävät rahat ja miten säästöt silloin hupenee. Ja miten se vailuttaa hootovapaalle jäämiseen. Jos sun mies ei nyt iham ymmärrä tilannetta?

Mulla on nimittäin mies sellanen, että kun oltiin säästetty rahaa just hoitovapaata varten, se jotenkin "sokaistui" siihen säästöjen määrään ja mun piti näyttää sille, miten siellä ei nyt niin paljon ilmaa olekaan, että lähes kaikki menee sen 3 vuoden töistä poissaolon aikana. Se avasi hänen silmänsä, että vaikka rahaa on, se vähitellen menee ihan elämiseen. Auttaisikohan tuo laskelma teillä?
 
Älkää antako sen hämätä tai hämmentää teitä, jos "marttyyrikortti" vedetään esille tässä asiassa.
"MuttakunminuntarpeeniJAminunmenoniJAlaskuniONmaksettava..."jne itkun kera. Silloin paljastuu ihmisen todellinen luonne. Se kertoo siitä että toinen ei edes halua muuttua tai muutosta elämässään, vaan haluaa jäädä siihen samaan p****an pyörimään.
Mut ne laskelmat voi auttaa näkemään todellisuuden realiteetit tässä tilanteessa.
 
Ainut ratkaisu tuohon on se, että lopetatte anopin rahallisen auttamisen ihan kokonaan. Jos tuntuu tarpeelliselta perustella jotenkin, niin perustelkaa lapsen syntymisellä. Teillä on nyt lapsi elätettävänä, ette voi enää elättää anoppiakin. Jos tilanne on nyt tuo, niin mietipä mikä tilanne on kun anoppi jää eläkkeelle, silloin tuloja on vielä vähemmän. Ja vannota miehesi lupaamaan, ettei lainaa salaa äidilleen eikä takaa hänen lainojaan!
 
Ei hitto, onko sun mies ihan tossu!? Nyt jotain järkeä tohon! Noilla anopille annettavilla rahoillahan te voisitte tehdä viikonloppumatkoja Eurooppaan muutaman kuukauden välein, tai lähteä pari kertaa vuodessa pitemmällekin reissulle... tai ostaa vaikka sen auton!
Nyt mies kuriin, ja anoppi sitä kautta!!!
 
Tuo eläkejuttu on huomion arvoinen asia. Jos anopin rahat eivät riitä nyt töissä ollessa, niin tilanne muodostuu sietämättömäksi siinä vaiheessa, kun hän jää eläkkeelle. Nyt anopille olisi korkea aika opetella elämään omien tulojensa mukaan.
 
Siis onko tää totta?
joo ja pistäisin raha hanat kiinni,menkööt vaikka sossuun kerjään jos rahaa tarvii!
ja mitä ON POIKANSA TEHNYT JOS OLETTAA SEN ELÄTTÄVÄN ÄITIÄÄN,en minä oleta lapsiltani että kun menevät töihin maksavat mulle mun menoni koska olen ostanut niille vaipat yms :O
 

Yhteistyössä