Tulipa nostalginen olo :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ex-porilainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ex-porilainen

Vieras
Tällaiseen kirjotukseen törmäsin:

Koti-ikävä
Muistojeni Pori

Poria taidetaan pitää yhtenä Suomen ankeimmista ja väkivaltaisimmista kaupungeista, työttömyyden ja rupuisuuden kammottavana pesäkkeenä. Sehän on melkein yhtä paha paikka kuin Lahti.

Itse koen asian monessa suhteessa toisin. Olen jopa jollain kierolla tavalla ylpeä porilaisuudestani. Eks tiä.

En silti ole syntyperäinen porilainen, vaan olen pulpahtanut maailmaan Tampereella. Oikeaksi porilaiseksi saatoin kehua itseäni vuosina 1984-1998. On sekin kai jotain.

Lapsuus Porissa ei ollut alituista turpaansaantia ja kurimusta. Asuinalueen suhteen kävi säkä. Kun isä raahasi meidät rakkaasta Meri-Porista Länsi-Porin Vähäraumalle, juurilleen, olin aluksi katkeroitunut. Vähäraumalla oli kuitenkin ihan parasta, eikä pelkästään paikan hassun nimen takia.

Pori ei ole maisemallisesti lainkaan niin karua seutua, kuin usein luullaan. Esimerkiksi Vähärauman sympaattisen kylämäistä omakotitalohenkeä saa Tampereelta hakea. Kun nykyään palaan pari kertaa vuodessa nostalgisoimaan Länsi-Porin maisemiin, tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Stressi usein karisee, kun palaa verkkaisemmin sykkivään karhukaupunkiin.

Ei Pori silti missään staattisessa tilassa ole. Vähäraumankin infrastruktuuri on muuttunut pienissä erissä ja vähin äänin. "Mitä helvettiä, onko tuossa nykyään Hesburger?!" -tyyppinen reaktio on tavallinen vanhoilla kulmilla pyöriessäni.

Muutama vuosi sitten kävimme opiskelijaporukalla Porissa oikein excullakin. Tutustuimme niin Reposaaren tyrskyisiin merimaisemiin, Sampolan DDR-henkiseen betonilähiöön kuin keskustan kovimpiin räkälöihin. Suosittelen.


Tomi Nordlund


*Itse asuin koko ikäni samoissa maisemissa. Aikuisena ostettiin mieheni kanssa alueelta omakotitalo. Nyt olen asunut 3 vuotta pois Porista, koska mieheni työt pakottivat perheemme muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Missään muualla en ole törmännyt samanlaiseen yhteisöllisuuteen kuin juuri Vähäraumalla :). Toivottavasti pääsemme vielä joskus muuttamaan sinne takaisin.
 
Määkin oon asunut nyt muutaman vuoden samalla suunnalla. Ihana alue. Ei ole vuokraslummeja alueen mainetta pilaamassa. Muutama kerrostalo taitaa olla vuokra-asuntoina, mutta muutoin ne muutama hassu pienkerrostalo ovat omistusasuntoja.

Nää vuokraslummeissa isoissa betonikolosseissa asuvat juoppojen ja työttömien lapset ovat juuri niitä jotka pilaavat Porin maineen. Esim. Pormestarinluoto ja Sampola ovat jo alueina niin kamalia että en ymmärrä miksi joku muuttaa sinne. Tietenkin jos sossun rahat eivät muuhun riitä kuin kaupungin vuokraan. Viinaan ja tupakkaan on ensin mennyt leijonan osa. Sääliksi käy niitä jotka joutuvat sellaisilla alueilla asumaan.
 

Yhteistyössä