M
minä tunnistan
Vieras
Viikonloppu, koko perhe kotona..
"Äiti äiti!! Nouse ylös mä haluun aamupalaa, piirtää, kattoo telkkaria, lähteä ulos..." Katsot kelloa, 6:45.. Pakko nousta ylös. Katsot vuoteeseen jossa nukkuu miehesi, lapsiesi isä. Haistat oluen tuoksun ja ihmettelet kuinka miehesi todella otti vain muutaman istuessaan tietokoneella, silti haju etoo sinua ja avaat ikkunan. Yrität muistella koska isä olisi herännyt lapsiesi kanssa, ja varsinkaan ilman pyytämistä. Kaipaisit joskun kunnon unia, nytkin olet nukkunut vain 6 tuntia koska väittelit miehesi kanssa myöhää ja menit pahalla mielellä nukkumaan.
Lapset riehuvat jo olohuoneessa vailla huoli ja murheita niin ainakin luulet koksa et ole varma kuinka he ovat tilanteen vaistonneet. Valmistelet aamiaista keittiössä ja puret hammasta yhteen huomatessasi olutpulloja ja likaisia astioita keskellä keittönpöytää. Korjaat ne tietysti mukisematta.
Kello on jo 11 eikä miehesi ole vielläkään noussut. Poika tulee kertomaan että haluaa isän kanssa ulos ja tarjoat että äiti lähtee. Poika hieraisee kyyneleitä silmistään koska haluaa mennö isän kanssa,- viimekerrasta on aikaa. Syvällä sisimmässäsi riipaisee sillä tiedät ettei isällä ole aikomustakaan viettää aikaa lapsien kannsa, joko ei jaksa, kiinnosta, kerkeä tai "mennään huomenna" jota ei koskaan tule.
Tämä noidankehä on tiivis, olet mielessäsi pakannut laukut ja olet jopa kerran tehnyt niin mutta "kaikkihan muuttu" ja ehkä muuttuukin hetkeksi. Kaikkihan on aina sinun vikaasi ja uskot jopa niin...
"Äiti äiti!! Nouse ylös mä haluun aamupalaa, piirtää, kattoo telkkaria, lähteä ulos..." Katsot kelloa, 6:45.. Pakko nousta ylös. Katsot vuoteeseen jossa nukkuu miehesi, lapsiesi isä. Haistat oluen tuoksun ja ihmettelet kuinka miehesi todella otti vain muutaman istuessaan tietokoneella, silti haju etoo sinua ja avaat ikkunan. Yrität muistella koska isä olisi herännyt lapsiesi kanssa, ja varsinkaan ilman pyytämistä. Kaipaisit joskun kunnon unia, nytkin olet nukkunut vain 6 tuntia koska väittelit miehesi kanssa myöhää ja menit pahalla mielellä nukkumaan.
Lapset riehuvat jo olohuoneessa vailla huoli ja murheita niin ainakin luulet koksa et ole varma kuinka he ovat tilanteen vaistonneet. Valmistelet aamiaista keittiössä ja puret hammasta yhteen huomatessasi olutpulloja ja likaisia astioita keskellä keittönpöytää. Korjaat ne tietysti mukisematta.
Kello on jo 11 eikä miehesi ole vielläkään noussut. Poika tulee kertomaan että haluaa isän kanssa ulos ja tarjoat että äiti lähtee. Poika hieraisee kyyneleitä silmistään koska haluaa mennö isän kanssa,- viimekerrasta on aikaa. Syvällä sisimmässäsi riipaisee sillä tiedät ettei isällä ole aikomustakaan viettää aikaa lapsien kannsa, joko ei jaksa, kiinnosta, kerkeä tai "mennään huomenna" jota ei koskaan tule.
Tämä noidankehä on tiivis, olet mielessäsi pakannut laukut ja olet jopa kerran tehnyt niin mutta "kaikkihan muuttu" ja ehkä muuttuukin hetkeksi. Kaikkihan on aina sinun vikaasi ja uskot jopa niin...
En onneksi... joskus kauan kauan sitten oli noin. Ei enää muuten kuin yksittäisinä sunnuntaiaamuina 
(tässä tapauksessa parani vaihtamalla)
