Tunnistatko sinä esim kylpylässä tuetulla lomalla olijan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ninja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllähän ne monetkin tunnistaa vaikka kukaan palstalaisista ei nyt halua totuutta sanoa ;)
Ei kukaan täysjärkinen tule kylpylään haukkumaan ruokia ja vaatimaan omalle perheelleen erikoiskohtelua ja saada ranskalaisia tai pitsaa joka aterialla vedoten ettei heidän erkka lapsi muuta syö.
Käytöstavat ovat näillä perheillä jopa aikuisilla usein hukasa, valitettavasti.
Toisaalta hyvä että päästävät ihmistenilmoille edes kertavuoteen? jotta ehkä he oppisi jotakin kun näkevät kuinka muut käyttäytyy.
Monesti näiden perheiden mielestä säännöt koskee muita muta ei heitä.
 
Tuskin tunnistan kaikkia, mutta jokusen perheen olen tunnistanut. Ja kyllä, tuolloin nimenomaan mietin, että "onkohan tuo perhe tuetulla lomalla". Ja myöhemmin sitten tosiaan selvisi, että kyllä, he olivat nimenomaan tuetulla lomalla.

Mutta en kyllä nähnyt heidän ruokaa haukkuvan. Enkä törmännyt siihenkään, että he olisivat vaatineet erikoiskohtelua. Enkä sellaistakaan koskaan nähnyt, että heidän käytöstavoissaan olisi ollut moittimista. Ihan tavallisia kaduntallaajia olivat siinä missä kaikki muutkin.

Tuettua lomaa voi hakea kuka tahansa. Ja hyvin monenlaiset ihmiset sitä hakevat. Tästä syystä on melko älytöntä niputtaa lähes kaikki tuetulla lomalla olijat samaan kastiin käytöstapojen osalta. Eiköhän siihenkin joukkoon mahdu porukkaa ihan laidasta laitaan.

Ja mitä tulee tuohon ranskalaisiin ja pitsoihin, niin varsinkin ranskalaisia kyllä on kylpylöissä tarjolla. Joten ainakaan sen vuoksi ei kenenkään tarvitse vaatia erityiskohtelua.
 
  • Tykkää
Reactions: Goldie
Todennäköisesti tunnistan huomattavasti paremmin kun olimme itse viime kesänä tuetulla lomalla kylpylässä. Monet varmasti tunnisti myös meidät tuetulla lomalla olijoiksi, jollekin se tuli myös kerrottua ja toisille siitä ei mitä ilmeisemmin ollut aavistustakaan, ei varmasti kaikille mitään väliäkään.
 
Olin juuri jokunen viikko sitten lasten kanssa parin yön kylpylälomalla, ja jäin miettimään että mistä olisin voinut tunnistaa, jos joku perhe olisi ollut tuetulla lomalla? Kun en siis koskaan ole itse tuollaisella lomalla ollut, niin mietin, että kuuluuko noihin lomapaketteihin esim. kaikki ruoat (a la cartessa) ja allasbaari-ostokset? Joskus olen miettinyt, josko hakisi tuetulle lomalle, mutta luonto ei ole antanut periksi, kun meillä on silloin tällöin vara matkustella muutenkin. Toki esim. kokonainen viikko kylpylässä on jo niin kallis, etten siihen kyllä rahojani tuhlaisi.
 
Miten sen voisi erottaa? Ketjua vähän lukeneena, käytöstavoista?
Olen kyllä tavannut huonosti käyttäytyviä ihmisä, mutta en ole sen kummemmin ajatellut, ovatko he tuetulla lomalla. En edes tiedä, mikä on tuettu loma. Niin moukka mä olen.
 
Olin juuri jokunen viikko sitten lasten kanssa parin yön kylpylälomalla, ja jäin miettimään että mistä olisin voinut tunnistaa, jos joku perhe olisi ollut tuetulla lomalla? Kun en siis koskaan ole itse tuollaisella lomalla ollut, niin mietin, että kuuluuko noihin lomapaketteihin esim. kaikki ruoat (a la cartessa) ja allasbaari-ostokset? Joskus olen miettinyt, josko hakisi tuetulle lomalle, mutta luonto ei ole antanut periksi, kun meillä on silloin tällöin vara matkustella muutenkin. Toki esim. kokonainen viikko kylpylässä on jo niin kallis, etten siihen kyllä rahojani tuhlaisi.

Ruoat kuuluu lomiin, varmaan vähän lomapaikasta riippuen mutta yleensä kai noutopöydästä ei a la cartessa. Mridän lomalla oli sai aamupalan, lounaan, päivällisen sekä iltapalan.
Ruokailutavoista luultavasti voisin tunnistaa lomailijan, ruoka-ajoista ja siitä että viikkoa ei jaksa noutopöydässä lapata lautasta täyteen jokaista pöydässä olevaa lajia.
Me osallistuttiin jonkun verran järjestettyyn ohjelmaan ja luultavasti tunnistaisin myös ne ohjelmat jotka on järjestetty saman tyyppisille lomailijoille.
Rento, mutta siisti vaatetus saattaa kertoa siitä että lomalla tosiaan viivytään viikko. Melko harva tosiaan maltaa viikkoa omalla rahallla kylpylässä lomailla. Ei menkään vaikka lomalla kylpylässä silloin tällöin käydään (1-2 kertaa vuodessa) ja tuo ko. lomaviikko oli meidän esimmäinen tuettu lomamme.
 
[QUOTE="lomailija";30353766]Ruoat kuuluu lomiin, varmaan vähän lomapaikasta riippuen mutta yleensä kai noutopöydästä ei a la cartessa. Mridän lomalla oli sai aamupalan, lounaan, päivällisen sekä iltapalan.
Ruokailutavoista luultavasti voisin tunnistaa lomailijan, ruoka-ajoista ja siitä että viikkoa ei jaksa noutopöydässä lapata lautasta täyteen jokaista pöydässä olevaa lajia.
Me osallistuttiin jonkun verran järjestettyyn ohjelmaan ja luultavasti tunnistaisin myös ne ohjelmat jotka on järjestetty saman tyyppisille lomailijoille.
Rento, mutta siisti vaatetus saattaa kertoa siitä että lomalla tosiaan viivytään viikko. Melko harva tosiaan maltaa viikkoa omalla rahallla kylpylässä lomailla. Ei menkään vaikka lomalla kylpylässä silloin tällöin käydään (1-2 kertaa vuodessa) ja tuo ko. lomaviikko oli meidän esimmäinen tuettu lomamme.[/QUOTE]

Aika paljon täytyisi kiinnittää muiden syömisiin huomiota, jos pistää merkille jopa, mitä joku toinen syö :O Miten ne ruoka-ajat muuten liittyvät asiaan?

En ole koskaan ollut kylpylässä ja voi olla, etten menekään tämän ketjun perusteella. En olisi uskonut, että jotkut sellaisiakin miettivät, mitä tässä ketjussa on pohdittu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30353794:
Aika paljon täytyisi kiinnittää muiden syömisiin huomiota, jos pistää merkille jopa, mitä joku toinen syö :O Miten ne ruoka-ajat muuten liittyvät asiaan?

En ole koskaan ollut kylpylässä ja voi olla, etten menekään tämän ketjun perusteella. En olisi uskonut, että jotkut sellaisiakin miettivät, mitä tässä ketjussa on pohdittu.

Kovin paljon sitä ei tarvitse tarkkailla kun huomaa miten ihmisillä on tapana käyttäytyä seisovassa pöydässä. Meillä tosiaan oli aamiaisaika, lounasaika, päivälisaika (jolloin ravintolassa ei juuri muita ollut) sekä iltapala-aika, iltapala oli järjestetty vain tuetuille lomailijoille.

Ei erityisesti en mieti sitä mikä kenenkäkin loman mahtaa kustantaa.

Kuntoutujan erottaa melko helposti tavis asiakkaasta, vaikka sitä ei erityisesti miettisi. Kuntoutujan erottaa myös tuetusta lomailijasa tietyistä asioista vaikka esim. ruoka-ajat voi olla samoja. Meidän loma oli lisäksi sellaiseen aikaan että kuntoutijia ei kylpylässä ollut.
 
Nyt oikeesti!!! Olen tehnyt työtäni erityistä tukea tarvitsevien perheiden kanssa kohta 20 vuotta ja rehellisesti voin sanoa, että ulkonäöstä, käyttäytymisestä yms. ei voi sanoa mitään. Uskomattomia munapäitä (anteeksi!!) löytyy omalla rahalla lomailevista ja taas niin kaunista ja kunnioittavaa käytöstä erityistukea saavista. Toki on myös toisinpäin, mutta ei siis voi tietää. Mistään. Oikeesti!!
 
Kyllä voi tietää. Oikeesti.

Mutta ei sillä tunnistamisella ollut omalla kohdallani mitään tekemistä sen kanssa, että olivatko he käytökseltään munapäitä vai ei. Enkä tunnistanut heitä myöskään siksi, että he olisivat olleet ylipainoisia, tatuoituja ja mitä noita nyt tuossa yllä mainittiinkin.

Ja väitän, että jos me nyt lähtisimme tuetulle lomalle, niin aika moni voisi meidänkin kohdallamme melko varmasti tietää, että olemme tuetulla lomalla. Jos samaan paikkaan yhtäkkiä pöllähtää 20 perhettä, jossa kaikilla lapsilla on liikkumiseen käytettävä apuväline, niin eipä siinä tarvitse laskea edes 1+1, jotta saa tietää vastauksen olevan 2. Väitän, että itse kyllä melko todennäköisesti tunnistaisin ne 19 muuta, tuetulla lomalla olevaa perhettä sieltä "tavallisten lomalaisten" joukosta. Ja aivan yhtälailla hekin tunnistaisivat meidät. Ja hyvin todennäköisesti siellä olisi myös joku kaksplussalainen, joka olisi viettämässä "tavallista lomaa" ja toteaisi, että "nuo on varmaankin niitä tuettuja lomalaisia" ;)
 
[QUOTE="lomailija";30353831]Meidän ryhmässä osan erityisyyden tunnisti ehkä esim. liikkumisesta pyörätuolilla, osalla ei mistään.[/QUOTE]

Eli pyörätuolilla liikkuva ei voi käydä kylpylässä muuten kuin tuetulla lomalla?
 
[QUOTE="lomailija";30353813]Kovin paljon sitä ei tarvitse tarkkailla kun huomaa miten ihmisillä on tapana käyttäytyä seisovassa pöydässä. Meillä tosiaan oli aamiaisaika, lounasaika, päivälisaika (jolloin ravintolassa ei juuri muita ollut) sekä iltapala-aika, iltapala oli järjestetty vain tuetuille lomailijoille.

Ei erityisesti en mieti sitä mikä kenenkäkin loman mahtaa kustantaa.

Kuntoutujan erottaa melko helposti tavis asiakkaasta, vaikka sitä ei erityisesti miettisi. Kuntoutujan erottaa myös tuetusta lomailijasa tietyistä asioista vaikka esim. ruoka-ajat voi olla samoja. Meidän loma oli lisäksi sellaiseen aikaan että kuntoutijia ei kylpylässä ollut.[/QUOTE]

Luulisi, että kylpylässä on samaan aikaan aika paljon ihmisiä/perheitä. Miten sitä ehtii, jaksaa ja kiinnostuu huomaamaan, ketkä syövät mihinkin aikaan ja ovatko kaikki kaikilla aterioilla? Kyläpylälomanhan voi yhdistää muuhunkin puuhasteluun, eli joku voi jättää aterioita väliin käydäkseen vaikka museossa. Ja esim. itse voisin kuvitella kylpylävieraana ostavani ruokani muualta - se johtuu siitä, että olen kasvissyöjä ja aina kaikkien paikkojen kasvisruuat eivät miellytä tai sitten niitä ei ole ollenkaan tarjolla. Minulle sopii aina parhaiten pelkkä aamiainen ja/tai iltapala. Enkä varmaan ole ainoa näin ajatteleva, joten en lähtisi tekemään syömisten perusteella mitään analyysejä siitä, millä rahalla loma on maksettu.
 
Yhteistyössä