V
vierailija
Vieras
Ensinnäkin oli liikuttava nähdä, että Aku Louhimies pystyi erittäin raskaiden paineiden alla luomaan 3-tuntisen mestariteoksen suomalaisten pyhästä asiasta eli Tuntemattomasta sotilaasta.
Aku Louhimiehen elokuva on kautta aikain paras kotimainen elokuva. Ja piste. Se on jo murskannut katsojaennätyksen. Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa sivukaupalla. Viisi tähteä on huikea saavutus ja siihen pystyy vain hyvin harva.
Itse asiassa Aki Louhimies uskaltaa ja osaa kertoa sen, mihin aikaisemmat tuntemattomat eivät pystyneet. Uusi Tuntematon sotilas on valtava megaelokuva, todellinen trilleri ja draamaa.
Kun elokuvan päätyttyä osa yleisöstä istuu itkuisena ja toiset taputtavat seisaallaan minuuttikaupalla, voi elokuvaa pitää vaikuttavana. Ja sitä se on: Louhimiehen Tuntematon sotilas iskee katsojaan kuin Rokan luodit venäläispartioon. Aku ei anna katsojalle armoa. On vaikea liikkua, kun on saanut osuman sekä päähän että sydämeen.
Rehellisesti sanottuna elokuva on katsojaa järkyttävä. Se ei kaunistele sotaa. Kovinkin mies murtuu sodan kääntyessä epätoivoiseksi selviämistaisteluksi. Itkin nähdessäni kuinka voittamattomana pidetty Rokka oli kuin lyöty mies. Järkytyin, kun suomalaiset telottivat omiaan. Kohtaus oli hyvin realistinen.
Oli myös raskasta katsoa kuinka raskasta oli arki kotirintamalla. Miehet sodassa eivät vain olleet miehiä. He olivat myös perheen isiä, aviopuolisoita ja kihlattuja. Avioitumiset kuitenkin kertoivat uskosta tulevaan.
Kuvaltaan ja ääniltään elokuva on ihan referenssitasoa kiitos nykyajan digitekniikan. Trotyylia palaa oikeasti ja metsää kaatuu valtavasti. Suomi-konepistoolit ja konekiväärit sylkevät oikeasti hylsyjä. Valoraketit luovat psykedeelisen varjojen leikin pakkasyön hangilla.
Mutta lopussa seisoo ylpeys. Ympyrä sulkeutuu hienosti. Kertakaikkisen hieno elokuva, joka seuraa sodan todellista kulkua ihailtavan tarkasti.
Kiitos Akulle ja samalla kiitos veteraaneille itsenäisestä isänmaasta.
Elokuvaharrastaja
Espoo
Aku Louhimiehen elokuva on kautta aikain paras kotimainen elokuva. Ja piste. Se on jo murskannut katsojaennätyksen. Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa sivukaupalla. Viisi tähteä on huikea saavutus ja siihen pystyy vain hyvin harva.
Itse asiassa Aki Louhimies uskaltaa ja osaa kertoa sen, mihin aikaisemmat tuntemattomat eivät pystyneet. Uusi Tuntematon sotilas on valtava megaelokuva, todellinen trilleri ja draamaa.
Kun elokuvan päätyttyä osa yleisöstä istuu itkuisena ja toiset taputtavat seisaallaan minuuttikaupalla, voi elokuvaa pitää vaikuttavana. Ja sitä se on: Louhimiehen Tuntematon sotilas iskee katsojaan kuin Rokan luodit venäläispartioon. Aku ei anna katsojalle armoa. On vaikea liikkua, kun on saanut osuman sekä päähän että sydämeen.
Rehellisesti sanottuna elokuva on katsojaa järkyttävä. Se ei kaunistele sotaa. Kovinkin mies murtuu sodan kääntyessä epätoivoiseksi selviämistaisteluksi. Itkin nähdessäni kuinka voittamattomana pidetty Rokka oli kuin lyöty mies. Järkytyin, kun suomalaiset telottivat omiaan. Kohtaus oli hyvin realistinen.
Oli myös raskasta katsoa kuinka raskasta oli arki kotirintamalla. Miehet sodassa eivät vain olleet miehiä. He olivat myös perheen isiä, aviopuolisoita ja kihlattuja. Avioitumiset kuitenkin kertoivat uskosta tulevaan.
Kuvaltaan ja ääniltään elokuva on ihan referenssitasoa kiitos nykyajan digitekniikan. Trotyylia palaa oikeasti ja metsää kaatuu valtavasti. Suomi-konepistoolit ja konekiväärit sylkevät oikeasti hylsyjä. Valoraketit luovat psykedeelisen varjojen leikin pakkasyön hangilla.
Mutta lopussa seisoo ylpeys. Ympyrä sulkeutuu hienosti. Kertakaikkisen hieno elokuva, joka seuraa sodan todellista kulkua ihailtavan tarkasti.
Kiitos Akulle ja samalla kiitos veteraaneille itsenäisestä isänmaasta.
Elokuvaharrastaja
Espoo