R
rakastan varmaan, mutta joskus se on todella hukas
Vieras
Meillä on siis kaksi lasta. Alle vuoden vanha ja 6- vuotias. Aluksi luulin, että tämä olisi vaan alkukankeutta kahden lapsen kanssa, mutta nyt olen miettinyt asiaa enemmän ja pelkään, että olen jotenkin huono äiti tms.
Tuntuu, että esikoinen on vain kokoajan tiellä, kokoajan korvan juuressa höpöttämässä, hyppimässä, pomppimassa ja tekemässä typeryyksiä. Kokoajan saa olla kieltämässä ja komentamassa. Tiedän, se on myös normaalia uhmaa ja mustasukkaisuutta, mutta silti mietin miten paljon helpompaa olisi olla kaksin vauvan kanssa päivät. Ei tarvitsisi keksiä kokaikaa "ohjelmaa". Tunnen todella huonoa omaatuntoa myös jos lepertelen vauvalle, tuntuu, että esikoiselle on pakko leperrellä myös vaikkei juuri silloin siltä tuntuisikaan.
Olen koittanut käydä esikoisen kanssa kaksin paikoissa ja puuhailla hänen kanssaan ja meillä on mukavaa jne, mutta silti en osaa päästä eroon tunteesta, kuin hän olisi vain "tiellä". Ehkä oli virhe toinen lapsi, kaikki oli niin hyvin ja tasapainoisesti kun oli vain yksi lapsi.
Onko kellään samanlaisia tunteita tai ajatuksia ollut ?
Tuntuu, että esikoinen on vain kokoajan tiellä, kokoajan korvan juuressa höpöttämässä, hyppimässä, pomppimassa ja tekemässä typeryyksiä. Kokoajan saa olla kieltämässä ja komentamassa. Tiedän, se on myös normaalia uhmaa ja mustasukkaisuutta, mutta silti mietin miten paljon helpompaa olisi olla kaksin vauvan kanssa päivät. Ei tarvitsisi keksiä kokaikaa "ohjelmaa". Tunnen todella huonoa omaatuntoa myös jos lepertelen vauvalle, tuntuu, että esikoiselle on pakko leperrellä myös vaikkei juuri silloin siltä tuntuisikaan.
Olen koittanut käydä esikoisen kanssa kaksin paikoissa ja puuhailla hänen kanssaan ja meillä on mukavaa jne, mutta silti en osaa päästä eroon tunteesta, kuin hän olisi vain "tiellä". Ehkä oli virhe toinen lapsi, kaikki oli niin hyvin ja tasapainoisesti kun oli vain yksi lapsi.
Onko kellään samanlaisia tunteita tai ajatuksia ollut ?