tuntuu, että en rakasta esikoistani enää

[rakastan varmaan, mutta joskus se on todella hukas]

Meillä on siis kaksi lasta. Alle vuoden vanha ja 6- vuotias. Aluksi luulin, että tämä olisi vaan alkukankeutta kahden lapsen kanssa, mutta nyt olen miettinyt asiaa enemmän ja pelkään, että olen jotenkin huono äiti tms.
Tuntuu, että esikoinen on vain kokoajan tiellä, kokoajan korvan juuressa höpöttämässä, hyppimässä, pomppimassa ja tekemässä typeryyksiä. Kokoajan saa olla kieltämässä ja komentamassa. Tiedän, se on myös normaalia uhmaa ja mustasukkaisuutta, mutta silti mietin miten paljon helpompaa olisi olla kaksin vauvan kanssa päivät. Ei tarvitsisi keksiä kokaikaa "ohjelmaa". Tunnen todella huonoa omaatuntoa myös jos lepertelen vauvalle, tuntuu, että esikoiselle on pakko leperrellä myös vaikkei juuri silloin siltä tuntuisikaan.
Olen koittanut käydä esikoisen kanssa kaksin paikoissa ja puuhailla hänen kanssaan ja meillä on mukavaa jne, mutta silti en osaa päästä eroon tunteesta, kuin hän olisi vain "tiellä". Ehkä oli virhe toinen lapsi, kaikki oli niin hyvin ja tasapainoisesti kun oli vain yksi lapsi.
Onko kellään samanlaisia tunteita tai ajatuksia ollut ?

 

[...]

Hae apua. Lapseen jää tuollaisesta jäljet, hän kyllä huomaa, jos äiti on häneen nonstop väsynyt. Ja hakee touhuamisella huomiota lisää.

Jos täällä joku mamma pitää asiaa normaalina, ja hyvittelee tuntemuksiasi, älä lapsesi edun tähden todellakaan hiljennä huonoa omaatuntoasi sillä avuin.

Et varmasti ole huono äiti tai muutakaan, voi ólla että olet yliväsynyt, masentunut tai jotain muuta. Tilanne voidaan korjata.

 

[vierailija]

Jokaisen lapsen jälkeen on pientä tunnesekaannusta. Aika kuittaa kaikki heittelehtivät fiilikset, ja rakkaus jakautuu taas tasaisesti. Toisiin lapsiin pitää välillä käyttää enemmän voimia ja heitä on aika ajoin vaikeampi rakastaa kuin toisia, mutta kuinka ollakaan, tulee näiden hankalampien jaksojen jälkeen helpompaa. Pääasia, että huollat ja huolehdit esikoisen kuin ennenkin, ja vakuutat rakastavasi tätä (aina silloin tällöin ). Kyllä ne tunteet siitä taas tasoittuvat! 6-v. alkaa muutenkin jo olla vähän enempi itsenäinen eskarin, kavereiden yms. seikkojen takia. Mielestäni tunteesi ovat hyvin inhimillisiä ja tavallisia pienen vauvan saaneelle äidille. Ole armollinen itsellesi! Halaus!

 

[M Y R K K Y]

Mulla ollut vähän samantyylisiä kun tuore vauva tullut taloon.Mut mennyt ohi alle kuukaudessa.Kai se on luonnon konsti,varata äiti vastasyntyneelle.KOin huonoa omatuntoa siitä mutta kukaan ei sitä varmasti huomannut.Itseä vaan ihmetytti oma muutos.

Mutta sulla pienin on jo noin iso.Sulla jäänyt jumi päälle nyt.Teetko kaksin vanhemman kanssa mitään?
Jotain mikä on teidän juttu vaan.

Apua minäkin kehoittaisin hakemaan,kärsitte varmasti molemmat asiasta.
Onko isompi eskarissa?
HOidossa?

Kehoittaisin että alatte tekemään yhdessä asioita,ilman kuopusta.Löytäisit taas sen ilon teidän suhteeseenne sitä kautta ehkä...
Mutta masennus on eräs vaihtoehto omalle olollesi.
Se hyvä muistaa.

Millaiset välit sulla miehees?
Ettet projisoi ikäviä tunteitasi vanhempaan lapseesi,jos tämä muistuttaa isästä enemmän tms?

VOimia kovasti,sitä varmasti tarvitset.

 

[Hei]

Meilläkin on nyt 1v ja 6v. Meidän 6v on eskarissa (onneksi) kun miullakin menis hermo jatkuvaan korvan juuressa höpöttämiseen, kieltämisee ja komentamiseen. Ja onneksi meidän eskarilaisella on myös kavereita, joiden kanssa olla.

Ajattelin eka, että se on vaan toi meidän 6v, joka on tommonen, mutta sitte kävin kerran hakemassa sitä eskarista ja toinen eskarilainen tuli juttelemaan miulle ja tajusin, että taitaa olla samaa "vikaa" muissakin ton ikäsissä. Se oli jotenki helpottavaa tajuta.

Ja joo miekin olen pakottanu itteni välillä lepertelemään esikoiselle. Sekin on tuttua. Esikoinen myös osoittaa mustasukkaisuuttaan "salaa", vähän liian kovakouraisin ottein välillä käsittelee kuopusta, muka vahingossa (joskus toki oikeestikin vahingossa).

Miusta tuntu pitkään, että mitähän tästä tulee, mutta ihan nyt viime aikoina, kun kuopus on vähän päälle 1v, niin on alkanut tuntua paremmalta. On ihana kattoa kun nuo kaksi leikkii yhdessä. Ja esikoisenkin kanssa ollaan tehty sanaton sovinto... tai kaikki tunteethan on ollu vaan miun päässä ja olen varmaan tehny sovinnon itseni kanssa.

Sori, tämä tosi sekava ajatuksenjuoksu.

 

[ap]

Mulla ollut vähän samantyylisiä kun tuore vauva tullut taloon.Mut mennyt ohi alle kuukaudessa.Kai se on luonnon konsti,varata äiti vastasyntyneelle.KOin huonoa omatuntoa siitä mutta kukaan ei sitä varmasti huomannut.Itseä vaan ihmetytti oma muutos.

Mutta sulla pienin on jo noin iso.Sulla jäänyt jumi päälle nyt.Teetko kaksin vanhemman kanssa mitään?
Jotain mikä on teidän juttu vaan.

Apua minäkin kehoittaisin hakemaan,kärsitte varmasti molemmat asiasta.
Onko isompi eskarissa?
HOidossa?

Kehoittaisin että alatte tekemään yhdessä asioita,ilman kuopusta.Löytäisit taas sen ilon teidän suhteeseenne sitä kautta ehkä...
Mutta masennus on eräs vaihtoehto omalle olollesi.
Se hyvä muistaa.

Millaiset välit sulla miehees?
Ettet projisoi ikäviä tunteitasi vanhempaan lapseesi,jos tämä muistuttaa isästä enemmän tms?

VOimia kovasti,sitä varmasti tarvitset.

Vauva on tosiaan puoli vuotias tarkalleen.
Esikoinen käy 12pvää / kk hoidossa ja luojan kiitos, hänellä on myös kavereita joiden kanssa kyläillä ja leikkiä.
Mieheen on hyvät välit.

 

[vieras]

Mä oon kans sitä mieltä ettei tollainen tilanne ole ok, lapsen eikä sun itsesikään kannalta. Toisaalta tavallaan ymmärrän, pieni lapsi(alle vuoden) on aika ihana, ei uhmaa, jos tekee pahojaan ei tee tahallaan jne. Kun taas 6-v on aika vaativa ikä, lapsi kokeilee rajojaan ja osaa jo tahallaan ärsyttääkin.
Eli ymmärrän et 6-v tuntuu rasittavammalta ja vaativammalta kuin pieni.
Mutta jos oikeasti tuntuu ettei sitä isompaa rakasta tai sen seurasta nauti, niin apu olis tarpeen, kyllä meidänkin isompi lapsi osaa mua ärsyttää enemmän kuin pieni, ja pienelle tulee leperreltyä enemmän(vauva-juttuja) mut kyllä mä silti nautin touhuista isomman kanssa, pelaillaan ja jutellaan, tehdään asioita yhdessä ja se on eri lailla kivaa kun vauvan kanssa puuhailu.

 

[vieras]

En ymmärrä miten joku voi aatella noin omasta lapsesta... Mulle on koko mun elämän ajan tehty hyvin selväks et mua ei rakasteta yhtä paljon mun mun sisaruksia ( vanhempien taholta). Mää oon aina muka toisia huonompi oli asia mikä tahansa. Mun lapset eivät ole isovanhemmilleen yhtä raikkaita kun toiset lapsenlapsia. Kyllä jokaisen vanhemman tulisi rakastaa omaa lastaan. Jos näin ei ole niin asialle pitää tehä jotain jotta tämä ihminen ei joudu kärsimään koko elämäänsä. Joska kokemuksesta tiedän se ei ole kivaa.

 

[Tiskirätti]

No samoja tunteita käytiin täälläkin läpi, nyt ovat jo hieman tasaantuneet Eli esikoinen 7 vee ja kuopus nyt 3,5kk. Alussa tosiaan tuntui, että ei todellakaan jaksa kuunnella sitä pälätystä, mölötystä ja kiljuntaa, ja toivoi että olisi vaan vauvan kanssa kahden. Mulla oli todella huono omatunto, kun tuntui, että kaikki rakkauden tunteet kohdistui vain vauvaan.

Mutta pikkuhiljaa taas oon ruvennut näkemään muutakin kuin vain vauvan, luulen kans että se nyt on vaan joku luonnon oma konsti turvata vauvan herkät alkukuukaudet, kun äidillä on niin suuret rakkauden ja hoivan tunteet vauvaa kohtaan.

 

[näin]

Aivan täysin samat tuntemukset.
Aiemmin elämä oli helppoa ja normaalia ja nautittavaa, mutta sitten koko hommasta tuli hurjan rankkaa työtä. Jatkuvaa työtä 24/7.

Minusta on hyvä, että asiasta puhutaan ääneen, niin jokainen voi miettiä mihin omat voimavarat riittävät. Meillä lapset jo isoja, ja tappelevat 24/7.

 

[Gluteus maximus]

Luulen, että tuo ikäero vaikuttaa. Meillä pienellä ikäerolla lapset ja minusta ei ole ikinä tuntunut siltä, koska kumpikin on ollut "vauvoja " yhdessä. Naapurissa myös 5v ikäero ja äiti kertonut olevansa hyvin väsynyt isompaan kun sen kanssa pitää touhuta koko ajan jne. Meillä taapero oli tyytyväinen siihen, että touhusi minun ja vauvan kanssa ja tehtiin kotiaskareita. En tiedä. Olen vaan lähipiiristäni huomannut tämän. Monesti isommalla ikäerolla olevien vanhemmat väsyvät vielä enemmän kuin pienellä ikäerolla olevien. Onhan se toki hetken todella työlästä ja uuvuttavaa, mutta sitten leikkivät keskenään ja heistä on seuraa toisilleen.