Toggle sidebar

Tuntuu että tällä palstalla tukiverkoksi mielletään vain isovanhemmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "eee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
E

"eee"

Vieras
Hirveän usein, kun tällä palstalla vaikka parisuhdeongelmiin ehdotetaan ratkaisuksi kahdenkeskistä laatuaikaa, niin aloittaja vastaa, ettei onnistu millään, kun isovanhemmat asuvat kaukana/ovat työelämässä/ovat vanhoja ja sairaita.
Miksi niin monet mieltävät tukiverkoksi ainoastaan omat ja puolison vanhemmat? Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin esim. sisaruksia. Ja tietysti tukiverkkoja pystyy laajentamaan vielä huomattavasti tuon ulkopuolellekin, jos vain suostuu päästämään ihmisiä lähelle.

Itse olen hoitanut paljon ex-poikaystäväni siskon lapsia. Heillä on siis kaksi lasta, toinen oli parivuotias seurustelumme alkaessa, ja toinen syntyi seurustelumme aikana. Tämän nuoremman sainkin syliini hänen ollessaan 4 tunnin ikäinen. Siinä syntyi sellainen side, että edelleen, vuosi eromme jälkeen, pidän yhteyttä tähän yli kymmenen vuotta itseäni vanhempaan siskoon ja hänen perheeseensä ja hoidan lapsia.

Tietysti moni ei ota näin "vieraita" ihmisiä edes kyläilemään synnytyslaitokselle, kun ei ota edes omia sisaruksiaan... Vaikka näistä sisaruksista, heidän puolisoistaan ym. ja muistakin sukulaisista ja ystävistä voisi joskus olla korvaamatonta apua.
 
Usein niillä sisaruksilla ja kavereilla on samanlainen elämänvaihe kuin itsellä. Lapset ovat pieniä, töissä pitää käydä. Ei siinä kauheasti silloin sisarukset ehdi ja jaksa toimia tukiverkkoina.
 
Samaa olen joskus miettinyt. Jos tukiverkosto edellyttää sukulaissidettä niin meillä se olisi aina ollut puhdas nolla. Tai no, tietty jos tukiverkostoksi lasketaan yhteydenpito puhelimen tai netin välityksellä ja tapaamiset 1-2 kertaa vuodessa, mutta siis mukana käytännön arjessa ei ole yhtään sukulaista.

Mutta onneksi on sitten muita ihmisiä keihin on tutustuttu, joiden kanssa voidaan sitten vierailla puolin ja toisin, autella tarvittaessa jne. Lastenhoitoapua - palkallista ja palkatontakin - on sitten myös löydetty näistä "vieraista" ihmisistä. Itse siis näen että meillä on tukiverkko (ja luonnollisesti itse ollaan tukiverkkona näille kavereille/ystäville), vaikkei niitä isovanhempia täällä olekaan.

Tosissaan synnärillä ei koskaan ole käynyt vierailemassa yhtään sukulaista, mutta joka kerta on ollut joku läheinen kaveri/ystävä käymässä. Samoin on näitä ystäviä jotka voivat noin pistäytyä käymään koska hyvänsä ilman että tulee tunnetta siitä että meille tulee vieraita (tarvisi siivota, laittaa tarjoiltavia jne), voivat olla myös apuna lasten nukkumaanlaitossa minkä jälkeen voidaan yhdessä syödä, katsella leffaa tai avikka vaan seurustella muuten.
 
[QUOTE="vieras";22768011]Usein niillä sisaruksilla ja kavereilla on samanlainen elämänvaihe kuin itsellä. Lapset ovat pieniä, töissä pitää käydä. Ei siinä kauheasti silloin sisarukset ehdi ja jaksa toimia tukiverkkoina.[/QUOTE]

Tarviiko sen tukiverkon olla aina yksipuolista? Eikö kaksi lapsiperhettä voi oikeasti auttaa ja tukea toisiaan, ottaa toisten lapsia hoitoon ja vastavuoroisesti sitten saada omaa vapaa-aikaa kun omat lapset on hoidossa. Auttaa muuten siinä missä voi ja toimia ihan henkisenä tukena vaikeissa tilanteissa.
 
Minä en suoranaisesti tukiverkoksi ole mieltänyt, koska en kauheasti kehtaa käyttää... Mutta pari kaveria on joille olen satunnaisesti jättänyt lapset hoitoon tunniksi tai pariksi. Toisella on itsellään kuopuksemme ikäinen lapsi ja toinen on ollut lapseton. Nyt molemmilla on vauvat joten en enää kehtaa edes kysyä.

Veljeni pitää mielellään, mutta asuu sen verran kaukana, että vaatii aina sen, että homma sovitaan todella hyvissä ajoin ja siltikin ne suunnitelmat on joskus menneet karille. Toinen veljeni on ottanut satunnaisesti lapsiamme, mutta heilläkin nyt pian 1,5v lapsi joten en enää niin kehtaa kysyä, vaikka itse olen kyllä vastavuoroisesti pitänyt tosi paljon heidän lastaan jo ihan vauvana ja jopa useampaa yötä peräkkäin.
 
[QUOTE="kolmen äiti";22768085]Minä en suoranaisesti tukiverkoksi ole mieltänyt, koska en kauheasti kehtaa käyttää... Mutta pari kaveria on joille olen satunnaisesti jättänyt lapset hoitoon tunniksi tai pariksi. Toisella on itsellään kuopuksemme ikäinen lapsi ja toinen on ollut lapseton. Nyt molemmilla on vauvat joten en enää kehtaa edes kysyä.

Veljeni pitää mielellään, mutta asuu sen verran kaukana, että vaatii aina sen, että homma sovitaan todella hyvissä ajoin ja siltikin ne suunnitelmat on joskus menneet karille. Toinen veljeni on ottanut satunnaisesti lapsiamme, mutta heilläkin nyt pian 1,5v lapsi joten en enää niin kehtaa kysyä, vaikka itse olen kyllä vastavuoroisesti pitänyt tosi paljon heidän lastaan jo ihan vauvana ja jopa useampaa yötä peräkkäin.[/QUOTE]

Ehkä sekin on mieltämiskysymys. Itse näkisin että jos on useampia perheitä/ihmisiä joiden kanssa voi puolin ja toisin jeesiä asioissa niin siinä on jo tukiverkostoa vaikka sitä ei niin hirveän usein käytettäisikään. Tai siis en ole koskaan osannut edes kuvitella että olisi tukiverkostona joku mummo kenelle voi viedä lapsen hoitoon aina kun itseä saattuu huvittamaan.

Minulle tukiverkostoa on jo ihmiset kenen kanssa ei tuollaista käytännönapua voi edes vaihtaa, mutta joiden kanssa voi muuten puhelimitse, mesen välityksellä jne purkaa mieltään tiukan paikan tullen. Se että on joku joka kuuntelee ja jaksaa sitä kautta tukea. Se tunne ettei ole yksin vaan on kuitenkin ympärillä ihmisä jotka välittävät.
 
Meidän tukiverkko on isovanhemmat (300 km) ja sisarukset (500 km). Asumme pienellä paikkakunnalla, johon olemme muualta muuttaneet, täällä tuttavilla on oma suku ja tukiverkot lähellä, eli heillä ei ole tarvetta ylimääräiseen lapsenhoitoapuun.
 
No ongelma on myös siinä, että sitä tarjottua apua ei oteta vastaan. Aikanaan kun miehen veljen lapsi oli pieni, ja omani myös sanoin ihan suoraan miehen veljen perheelle, että jos tarvitsevat apua tai omaa aikaa, otan heidän tytön hoitoon mielellään.

No apu ei ole oikein kelvannut. Vain kahdesti pakkotilanteen edessä he ovat pyytäneet apua. Ja kerran pakosta he ovat pitännet meidän lastamme hoidossa.

Nyt kun miehen veljen vaimon äiti on muuttanut tänne samalle paikkakunnalle, niin nyt he hehkuttavat kuinka elämä on helpottunut!
Eli voinen tehdä päätelmän että he eivät ole halunneet meidän apua, koska muuten joutuisivat auttamaan meitä.

No, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
 
ja minä olen pannut merkille palstalla, että hirveän monet (lapsi)perheet on todella yksinäisiä. Tai äidit ainakin. Ei ole ystäviä ja oma sukukin - jos sitäkään edes on - on jossain satojen kilometrien takana.
Olen myös saanut haukut, kun yhdessä ketjussa kehotin silloista Ap:ta alkamaan kerätä sitä tukiverkkoa. Sen puutteesta kun oli siis kyse. Tukiverkon kerääminen kun ei ole kuulemma helppoa ja kaikki vaihtoehdotkin jo oli käyty läpi jne. Tosin helpoksi minä en sitä tukiverkon kasaamista väittänytkään, mutta jos rehellisesti ajatellaan niin eikö ne vaihtoehdot tasan ole, että joko sellaista alkaa kerätä tai sitten "alistuu" kohtaloon olla ilman sellaista.

Kyllä ihminen tarvii läheisiä rakkaita ympärilleen. Monella on se ainoa ystävä ja aikuinen ihminen siinä lähellä on se oma puoliso. Ja harvoin se toimii ihan oikeesti pidemmän päälle niin , väittäsin .
 
Minä luulin raskausaikana, että mulla on hyvä tukiverkko. Oli muita äitikavereita, isovanhemmat lähellä, samoin tulevat kummit.

Lapsi olikin allerginen ja erittäin itkuinen, joten hoitoapu olisi ollut tervetullutta. Paljon itkevää vauvaa oli kuitenkin vaikea antaa kenelle tahansa hoitoon, eikä kuka tahansa voinut ottakaan. Äitikavereilla oli kaikilla itsellään pienet lapset, eivät jaksaneet oman vauvansa lisäksi ottaa enää jatkuvasti kanniskeltavaa toistakin vauvaa. Lisäksi oli vaikea antaa itkuista vauvaa vieraammalle tuosta vaan, kun tiesi, että lapsella ei ole hyvä olla ilman äitiään. Useiden sairastelujen jälkeen oli muutenkin kovin ripustautuva äitiin, joten en halunnut lapselle lisää pahaa oloa.

Itse olin suunnitellut antavani kavereille hoitoapua tarvittaessa, mutta olin niin totaalisen puhki, että hyvä kun selvisin omani kanssa, joten vastavuoroiseen apuun ei siinä vaiheessa enää kyennyt vaikka kuinka olisin yrittänyt. Ja oli vaikea pyytää yksipuoleisesti apua.

Toiset isovanhemmat olisivat ehkä kyenneet auttamaan hyväntuulisen vauvan kanssa, mutta tämä olisi ollut vähän huonokuntoisille liikaa. Toiset taas olivat yhä työelämässä, eivätkä ehtineet kovin usein avuksi.

Kummit muuttivat yllättäen pois paikkakunnalta pian lapsen syntymän jälkeen.

Uuden tukiverkon kasaaminen aivan puhki väsyneenä ei oikein onnistunut. Nyt sitä on suunnitelmissa jo tehdä mm. muille annetun avun kautta, mutta fakta on, että silloin, kun tukiverkkoa eniten tarvitsisi sen kehittäminen ei usein onnistu.
 
Niin ja siis sisaruksia meillä vanhemmilla on yhteensä kaksi: Molemmat lapsettomia, toinen kaukana ja varsinkin nuorempi liian kokematon lasten kanssa, jotta apua olisi voinut pahemmin pyytää vauvan kanssa.
 
Olen ihmetellyt samaa kuin ap. Mun oman tukiverkoston muodostaa isovanhempien (mun vanhemmat; miehen isä on kuollut ja miehen äiti asuu toisella mantereella) lisäksi mm. päiväkoti ja ystävät. Itse olen tukiverkoston osana useammalle kaverille/ystävälle, yhden lapsi on itse asiassa juuri nyt meillä hoidossa.

Olen ihmetellyt myös sitä, että jotkut olettavat ystävien/tuttavien hoitavan heidän lapsiaan, mutta eivät itse ole valmiita auttamaan vastavuoroisesti ystäviään/tuttaviaan, koska "on ihan tarpeeksi tekemistä näissä omissakin". Tai sitten pitäisi saada joku käytännössä tuntematon naapurin teini hoitamaan lapsia ilmaiseksi.
Elämä vaan on sellaista, että ystävyyteen vastataan ystävyydellä, avuliaisuuteen avuliaisuudella, ja kaikki hyötyvät siitä kun apua tarjotaan vastavuoroisuusperiaatteella. Hyväksikäyttöä ei kukaan jaksa. Eli joko teet vastapalveluksen tai maksat rahalla. Se, että kaikki auttavat sinua mutta sinä et auta ketään ei toimi.
 
[QUOTE="vieras";22768163]Meidän tukiverkko on isovanhemmat (300 km) ja sisarukset (500 km). Asumme pienellä paikkakunnalla, johon olemme muualta muuttaneet, täällä tuttavilla on oma suku ja tukiverkot lähellä, eli heillä ei ole tarvetta ylimääräiseen lapsenhoitoapuun.[/QUOTE]

Vähän sama homma meilläkin :/ Kauniita katteettomia lupauksia saat lastenhoitoon mutta kun hoitajaa tarvit niin eipä auta kuin palkata sellainen ja nykyään kun opiskelijoillekaan ei se 20e 3 tunnista edes riitä :/
Koita siinä sitten kysellä että voiko näistä ystävä perheistä joku joskus hoitaa lasta vaan he hehkuttavat viekää isovanhemmille hoitoon, niin mekin teemme.
Muta tätä tilannetta kun ei tajua sellainen kenellä itsellä tosiaan on ne mummot ja kummit naapurissa jolle sen lapsen voi heittää kuin jauhopussin ja saada päähänpistonsa toteutumaan, meillä kun asiat pitää suunnitella viikkoja etukäteen jos hoitajaa tarvitaan.
 
Isovanhemmat ovat kaikkein luontaisin tukiverkko, koska he ovat ylensä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet luomaan suhdetta lastenlapsiinsa. Yleensä, ei valitettavasti läheskään aina.

Minä olen jo vuosi tehnyt tätä 'tukiverkostojen luomista'. Hoitanut viikkokausia toisten lapsia, ollut talkoissa, muutoissa, remonteissa, pihatöissä, lemmikkien hoitajana. Tuloksena, että oma avunsaanti on ollut aika reippaasti miinuksella. Aina on kovasti kiireitä kun meillä olisi pienikin avuntarve.

Nykyään en enää jaksa yrittää vaan tullaan toimeen omillaan. Sellaiset ihmiset joilta löytyy tukiberkostot eivät todellakaan voi ymmärtää mistä on kyse. Meillä on erityisen hankala tilanne senkin takia, että lähistöllä ei asu myöskään kavereita lapsille. Senkin eteen on tehty turhaa työtä niska limassa, turhaan. Lapset ovat silmien alla 24/7 365 päivää vuodessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Olen ihmetellyt samaa kuin ap. Mun oman tukiverkoston muodostaa isovanhempien (mun vanhemmat; miehen isä on kuollut ja miehen äiti asuu toisella mantereella) lisäksi mm. päiväkoti ja ystävät. Itse olen tukiverkoston osana useammalle kaverille/ystävälle, yhden lapsi on itse asiassa juuri nyt meillä hoidossa.

Olen ihmetellyt myös sitä, että jotkut olettavat ystävien/tuttavien hoitavan heidän lapsiaan, mutta eivät itse ole valmiita auttamaan vastavuoroisesti ystäviään/tuttaviaan, koska "on ihan tarpeeksi tekemistä näissä omissakin". Tai sitten pitäisi saada joku käytännössä tuntematon naapurin teini hoitamaan lapsia ilmaiseksi.
Elämä vaan on sellaista, että ystävyyteen vastataan ystävyydellä, avuliaisuuteen avuliaisuudella, ja kaikki hyötyvät siitä kun apua tarjotaan vastavuoroisuusperiaatteella. Hyväksikäyttöä ei kukaan jaksa. Eli joko teet vastapalveluksen tai maksat rahalla. Se, että kaikki auttavat sinua mutta sinä et auta ketään ei toimi.
Click to expand...

Juu, päiväkodin itse unohdinkin mainita, eli vuorotyöläisellä sekin toimii hyvin osana tukiverkkoa. Sinne on helpointa jättää lapset tuttujen ja turvallisten hoitajien vastuulle, leikkimään kavereiden keskelle jos itsellä on päiväsaikaan jotain emnoa tai muuten vaan kaipaa sitä vapaapäivää. Ei tietty toimi jos on itse aina virka-aikaan töissä, mutta meillä on hyvä juttu.

Ja tosissaan jso on niitä kaveriperheitä joilla itselläkin on pieniä lapsia ja tuntuu ettei haluaisi heitä rasittaa voi ihan kokeiluluontoisesti kuitenkin kysyä mitä nämä tykkäisivät. Jos molemmille olisikin hyvä juttu ottaa kerta, kaksi kuussa toisen perheen lapset heille hoitoon ja vastavuoroisesti sitten saisi itse saman verran noita vapaailtoja. Vosikin olla piristävämpi vaihtoehto kuin se että kumpikin hoitaa sen 24/7 niitä omiaan.

Eikä niiden vastapalvelusten tarvi aina lastenhoitoa olla. Meillä on tosissaan autettu toisia muutoissa, remonteissa, hoidettu toisten lemmikeitä ja kasteltu kukkia lomamatkojen aikana jne. Ihan kiva tunne itse kullekin kun tietää että voi tarvittaessa pyytää näiltä läheisiltä (jotka ei siis ole mitään sukua) apua.

Tietenkään aina ei kaikki mene putkeen ja apua ei olekaan saatavilla silloin kun sitä olisi kaivannut. Voi olla että jotkut suunnitelmat peruuntuvat tai siirtyvät lastenhoitoavun puutteessa tai joutuu turvautumaan palkattuun lastenhoitajaan. Muttei siitä vielä luovuttaa kannata, joku toinen kerta taas voi mennäkin homma ihan nappiin. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;22768403:
Minä luulin raskausaikana, että mulla on hyvä tukiverkko. Oli muita äitikavereita, isovanhemmat lähellä, samoin tulevat kummit.

Lapsi olikin allerginen ja erittäin itkuinen, joten hoitoapu olisi ollut tervetullutta. Paljon itkevää vauvaa oli kuitenkin vaikea antaa kenelle tahansa hoitoon, eikä kuka tahansa voinut ottakaan. Äitikavereilla oli kaikilla itsellään pienet lapset, eivät jaksaneet oman vauvansa lisäksi ottaa enää jatkuvasti kanniskeltavaa toistakin vauvaa. Lisäksi oli vaikea antaa itkuista vauvaa vieraammalle tuosta vaan, kun tiesi, että lapsella ei ole hyvä olla ilman äitiään. Useiden sairastelujen jälkeen oli muutenkin kovin ripustautuva äitiin, joten en halunnut lapselle lisää pahaa oloa.

Itse olin suunnitellut antavani kavereille hoitoapua tarvittaessa, mutta olin niin totaalisen puhki, että hyvä kun selvisin omani kanssa, joten vastavuoroiseen apuun ei siinä vaiheessa enää kyennyt vaikka kuinka olisin yrittänyt. Ja oli vaikea pyytää yksipuoleisesti apua.

Uuden tukiverkon kasaaminen aivan puhki väsyneenä ei oikein onnistunut. Nyt sitä on suunnitelmissa jo tehdä mm. muille annetun avun kautta, mutta fakta on, että silloin, kun tukiverkkoa eniten tarvitsisi sen kehittäminen ei usein onnistu.
Click to expand...

Ihan samanlaisia kokemuksia on ollut mulla. Tukiverkkoa, jonka luulin itselläni olevan ei käytännössä ollutkaan kun lapset olivat vakavien allergioiden ja iho-ongelmien vuoksi hyvin itkuisia ja vaikeasti hoidettavia. Lisäksi lähipiiriin tuli sairautta, joka vei lopunkin mahdollisen avun ja itse olin aivan liian väsynyt ja lamaantunut että olisin kyennyt luomaan uusia tukiverkkoja ja antamaan niissä vastavuoroista apua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Elämä vaan on sellaista, että ystävyyteen vastataan ystävyydellä, avuliaisuuteen avuliaisuudella, ja kaikki hyötyvät siitä kun apua tarjotaan vastavuoroisuusperiaatteella. Hyväksikäyttöä ei kukaan jaksa. Eli joko teet vastapalveluksen tai maksat rahalla. Se, että kaikki auttavat sinua mutta sinä et auta ketään ei toimi.
Click to expand...

Näinhän se on. Ongelma vaan on esim. pienen vauvan äidillä, joka ei ole vielä ehtinyt tekemään niitä vastapalveluksia. Minä en juuri tämän vuoksi pahemmin kehdannut kysyä lasta hoitoon kaveriäitieni luokse, kun en siinä tilanteessa kerta kaikkiaan uskaltanut ja jaksanut ottaa heidän lapsiaan vastavuoroisesti hoitoon. Kun en meinannut tolpillani pysyä ja elämä oli jatkuvaa valvomista, huutoa ja lääkärissä sekä sairaalassa juoksemista, ei uskaltanut etukäteen luvata ottaa hoitoon vielä toistakin pientä vauvaa. Kun esim. välillä kävelin kotona silmät kiinni omankin vauvan kanssa, kun en kertakaikkiaan pystynyt pitämään silmiäni aamulla auki. Tai kun alkoi tulemaan rytmihäiriöitä valvomisesta. En enää uskaltanut ottaa siihen toistakin vauvaa hoidettavaksi, ei ollut voimavaroja ottaa riskiä, että en pystyisi nukkumaan jonain päivänä edes niitä 10 minuutin torkkuja mitä vauva nukkui vieressäni.

Eli silloin kun tukiverkkoja tarvitsisi eniten, niitä on usein vähiten tarjolla ja silloin on myös hankalin kasata tukiverkkoja.

Tokihan niitä tukiverkkoja voisi yrittää hankkia jo etukäteen, mutta ei niiden merkitystä samalla tavalla tajua ennen omaa lasta. Ja olihan meilläkin tukiverkot, mutta eivät ne sitten niin hyvin toimineetkaan. Kolmannekseen en hirveästi uskaltanut lupautua hoitamaan vierasta vauvaa ennen omaa lasta, kun ei ollut mitään kokemusta lapsista saati vauvoista ennen kuin hankimme oman.
 
Läheistukiverkosto voi oikeasti olla tosi suppea. Eli että ei ole ystäviä, jotka auttaa. Viranomaisverkosto, johon siis päiväkotikin kuuluu, on sellainen verkosto joka voi monella olla se ainut verkosto.
 
Meillä ei ole yhtään isovanhempaa (minun äitini kuollut, isään ei yhteyksiä, miehen vanhemmat asuvat ulkomailla ja heillä on sairauksia ja kunto aika heikko) eikä omia sisaruksia (itse olen ainoa lapsi ja miehen ainoa asuu ulkomailla) tukiverkkona. Vaikka olen itse tosi sosiaalinen ja minulla on paljon tuttuja ja kavereita, ei hoitoavun saaminen silti ole helppoa :(Olen ottanut muden lapsia meille hoitoon ja yökyläänkin, mutta meidän lapset eivät ole juurikaan missään vielä olleet- Aina kun olen kysynyt, se ei ole tietysti sopinut vaan on muuta menoa ollut. Tuntuu että vaikka kuinka vastavuoroisesti yrittäisi toimia, silti asia on aika vaikea. Naapuriin olen hätätapauksessa saanut yhden lapsen kerrallaan ½-1 tunniksi kerrallaan. Päiväkoti onkin meidän tärkein tukiverkko.
 
[QUOTE="vieras";22768011]Usein niillä sisaruksilla ja kavereilla on samanlainen elämänvaihe kuin itsellä. Lapset ovat pieniä, töissä pitää käydä. Ei siinä kauheasti silloin sisarukset ehdi ja jaksa toimia tukiverkkoina.[/QUOTE]

Jaa, meillä taas on nimenomaan ollut vahvuutena se, että ystävät ja sisarukset ovat kutakuinkin samassa elämänvaiheessa. Mä tiedän, että he osaavat hoitaa lapsia kun heillä on omiakin. Kotiäidit ovat kotona päiväsaikaan, toisin kuin työssäkäyvät vanhempani, joka auttaa opiskeluissani huomattavasti. Lapsilla on kavereita useimmiten hoitoon mennessä kun hoitajalla on omia lapsia.

Mutta ehkä ihmiset luulevat, etteivät voi hoitaa omien lastensa ohella muita lapsia? Mä otan helposti tänne yökylään kolme siskonpoikaani ja siskoni vastavuoroisesti hoitaa tyttöäni silloin kun minulla on tarve. Hankalampaa on yrittää suostutella 17v lapsetonta pikkuveljeäni pysymään kotona/tulemaan tänne esimerkiksi perjantai-iltana. Sisko lapsineen on (useimmiten) muutenkin kotona, ei siitä kauheasti ylimääräistä vaivaa ole, että joukon hännillä juoksee minunkin lapsi.

Minulla on kolme ystävää, kaikilla kaksi alle kouluikäistä ja yhdellä siihen päälle vielä kouluikäinenkin, jotka osaavat vallan mainiosti hoitaa lastani silloin tällöin muutaman tunnin jotta saan opiskeltua. Heille en jättäisi lasta yökylään tai pitemmäksi aikaa hoitoon vielä, mutta vaikka tämmösestä sovittaisiin niin eivätköhän pärjäisi vallan mainiosti.

Ja minä tosiaan olen täysin valmis tekemään saman, hoitamaan muita lapsia omani ohella :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;22768432:
Niin ja siis sisaruksia meillä vanhemmilla on yhteensä kaksi: Molemmat lapsettomia, toinen kaukana ja varsinkin nuorempi liian kokematon lasten kanssa, jotta apua olisi voinut pahemmin pyytää vauvan kanssa.
Click to expand...

Pisti silmään tuo nuoremman sisaruksen kuvaus: liian kokematon lasten kanssa, jotta apua olisi voinut pyytää. Olen siis aloittaja, ja olen tosiaan näitä exän siskon lapsia hoitanut, vaikka minulla ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista kokemusta lastenhoidosta. Tämän nuorimmaisenkin syntyessä olin 19-vuotias enkä ollut ikinä ennen edes pitänyt vauvaa sylissä!

Muutaman kerran heillä kyläilimme, ja lapsen äiti näytti minulle pariin kertaan, miten vaippa vaihdetaan. Sen jälkeen pystyinkin jo ihan hyvin vahtimaan muutaman kuukauden ikäistä vauvaa parin tunnin verran, kun äiti kävi asioilla. Osasin vaihtaa vaipan ja äiti kertoi myös, miten maito lämmitetään mikrossa. Mikään ammattilainen en ollut, mutta ei multa sellaista odotettukaan.

Odottavatkohan jotkut äidit sitten liikaa lasten hoitajilta? Ei esim. suostuta jättämään lapsia hoitoon lapsettomille, kokemattomille ihmisille, vaikka heiltä voisi apua saadakin? Ei se lapsen hoitaminen kuitenkaan mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ole, pari tuntia pärjää hyvin. Eri asia tietysti jos on esim. koliikkivauva tai muuten erityistarpeita omaava lapsi.
 
[QUOTE="aloittaja";22768827]Pisti silmään tuo nuoremman sisaruksen kuvaus: liian kokematon lasten kanssa, jotta apua olisi voinut pyytää. Olen siis aloittaja, ja olen tosiaan näitä exän siskon lapsia hoitanut, vaikka minulla ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista kokemusta lastenhoidosta. Tämän nuorimmaisenkin syntyessä olin 19-vuotias enkä ollut ikinä ennen edes pitänyt vauvaa sylissä!

Muutaman kerran heillä kyläilimme, ja lapsen äiti näytti minulle pariin kertaan, miten vaippa vaihdetaan. Sen jälkeen pystyinkin jo ihan hyvin vahtimaan muutaman kuukauden ikäistä vauvaa parin tunnin verran, kun äiti kävi asioilla. Osasin vaihtaa vaipan ja äiti kertoi myös, miten maito lämmitetään mikrossa. Mikään ammattilainen en ollut, mutta ei multa sellaista odotettukaan.

Odottavatkohan jotkut äidit sitten liikaa lasten hoitajilta? Ei esim. suostuta jättämään lapsia hoitoon lapsettomille, kokemattomille ihmisille, vaikka heiltä voisi apua saadakin? Ei se lapsen hoitaminen kuitenkaan mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ole, pari tuntia pärjää hyvin. Eri asia tietysti jos on esim. koliikkivauva tai muuten erityistarpeita omaava lapsi.[/QUOTE]

Ei se pelkkä ikä (joka oli muuten juuri 19), mutta tämä kyseinen veli oli itsekin hyvin arka vauvan kanssa, asui vähän kauempana, ei kovin innostunut hoitamaan, oli kiireinen töissä ja opiskelussa. En siis viitsinyt pahemmin "painostaa" meille hoitoavuksi. Lisäksi kun vauva siis huusi paljon, ei häntä viitsinyt jättää huutamaan kuin hengen hädässä teinipojan kanssa pariksi tunniksi, kun tämä ei saanut vauvaa edes rauhoittumaan. (Ei saanut muuten kovin moni muukaan, siksi hoitoon jättäminen olikin hankalaa.)

Veli siis kyllä muutaman kerran vähän vauvan ollessa vähän isompi, mutta ei päässyt niin usein avuksi, että vauva olisi ehtinyt häneen tottumaan ja hän oppimaan vauvan hoidon.
 
[QUOTE="vieras";22768011]Usein niillä sisaruksilla ja kavereilla on samanlainen elämänvaihe kuin itsellä. Lapset ovat pieniä, töissä pitää käydä. Ei siinä kauheasti silloin sisarukset ehdi ja jaksa toimia tukiverkkoina.[/QUOTE]

Näin on.
Sisaruksemme asuvat kaikki tunnin matkan päässä. opiskelevat, käyvät töissä, hoitavat omia lapsiaan.
Lähes kaikilla kavereillanikin on pieniä lapsia.
 
[QUOTE="aloittaja";22768827] Ei se lapsen hoitaminen kuitenkaan mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ole, pari tuntia pärjää hyvin. Eri asia tietysti jos on esim. koliikkivauva tai muuten erityistarpeita omaava lapsi.[/QUOTE]

Tähän vielä: Tätä olen yrittänyt sanoa, että ns. normaalin tai varsinkin helpon lapsen vanhemmilla voi olla aika helppoa saada tukiverkkoa ja siitä apua. Mutta juuri tilanteissa kuten omamme, jossa apua tarvittaisiin kaikkein eniten, sen saaminen on hankalinta. Kun joillekin sattuu se koliikkivauva ja/tai erityistarpeita omaava lapsi, ei sitä hoitoapua enää saakaan noin vain. Tai jaksa riittävän hyviä tukiverkkoja luoda. Ja vaikka saisikin apua, ei paljon itkevää lasta voi kenelle tahansa antaa hoitoon, varsinkin jos parin tunnin hoidosta on seurauksena se, että seuraavat viisi päivää vauva roikkuu äidissä entistä pahemmin kiinni kuin liimattuna.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa