Tuntuu pahalta lukea teidän juttuja

[nasutin]

..esimerkiksi siitä, että lapset pitäisi saada nuorena jo. Minulla on ikää 25 eikä mitään tietoa koska voisin edes harkita ensimmäistä lasta. Minulla oli mies ja talo ja asiat kunnossa, yritystä saada lapsi jne. Sitten kaikki meni pieleen, ja tässä olen, yksin ilman mitään. Ei edes lemmikkejä.

 

[mii]

Nuorihan sä vielä olet. Mä seurustelin ekakertaa sun ikäisenä!

 

[Linda]

onneksi olet vielä voin nuori, kyllä sen esikoisen ennättää tehdä kolmikymppisenäkin ja saada silti neljä ihanaa pellapäätä. Viidennestä haaveillaan.
Nimimerkki Kokemusta on

 

[Hekotius]

Olen pahoillani puolestasi, mutta kysyisin, että miksi sitten luet näitä? Enhän minäkään lue esim. raharikkaiden juttuja, kun kuitenkin saisin vain pahan tai kateellisen mielen.

25-vuotias ei ole vielä liian vanha aloittamaan alusta jonkun kunnollisen miehen kanssa.

Ps. Ei kai miehellesi ole käynyt huonosti?

 

[xx]

Ehdit vielä.. itse tapasin nykyisen 30 -vuotiaana ja ensimmäinen syntyi kun oli 35, toista odotellaan nyt kun olen 37.
Enkä edes halunnut 25 -vuotiaana perhettä vaan elää sinkkuelämää..
Nyt ei enää menojalka vipata ja lapset ovat etusijalla. Aikansa kutakin.

 

[ap]

Minä aina välillä eksyn tänne sivuille, kävin silloin kun kuumeilin tuolla toisella puolella. Ei miehelle mitään käynyt. Se petti ja jätti.

 

[Pamppelsson]

:hug:

 

[kinkkelaade]

37 v esikoinen ja 40v. vielä toinen Aikaa sulla on. Munkin eka vakava suhde kariutui kanssa 25 v. ja 10v. meni ennen kuin uusi löytyi. Onhan se tietysti pitkä aika odotella.

 

[Mankell]

Nuorihan olet vielä, älä sure! Ehdit vielä vaikka mitä. =)

 

[Honostooppari]

Mä löysin mieheni vasta 34-vuotiaana ja 37-vuotiaana musta tuli äiti. Kyllä myöhemminkin ehtii, nauti elämästäsi nyt, tuskin sä 4-kymppisenä isoäitinä enää jaksaisit rillutella eikä sulla olis aikaakaan

 

[Äippä]

Ensisynnyttäjien keski-ikä Suomessa on n. 30v. joten sinulla on siihenkin vielä monta vuotta aikaa. Minulla on useita tuttavia, jotka ovat saaneet ensimmäisensä n. 35v. Kyllä sinä vielä saat kodin ja perheen, vaikka nyt toivottomalta tuntuisikin. Tsemppiä!

 

[Nyynä]

mie sanon suoraan siulle ap että: mitä sie paskalla jos ei oo peltookaan? paska mies ku petti, ei oo siun arvonen!

mie olin 34 ku neitin, ainokaiseni vielä tällä erää, sain. eli et oo ikäloppu tosiaankaan!!!! ja miehen kanssa ollaan oltu yhessä seittemän vuotta.

kyllähän se nytten ihan varmasti tuntuu että aikaa on menny liiaksi, muttei oikiasti ole. 25-vuotias on vielä nuori! ensisynnyttäjien ikä on muuten kokoajan nousussa, joten elä senkään takia ole huolissasi :hug:

 

[Emiilia]

..esimerkiksi siitä, että lapset pitäisi saada nuorena jo. Minulla on ikää 25 eikä mitään tietoa koska voisin edes harkita ensimmäistä lasta. Minulla oli mies ja talo ja asiat kunnossa, yritystä saada lapsi jne. Sitten kaikki meni pieleen, ja tässä olen, yksin ilman mitään. Ei edes lemmikkejä.

Olin samassa tilanteessa 2002. Täytin tuolloin 25 v. Vuoden 2002 maaliskuussa minulla oli okt, iso piha ja aviomies ja vauva haaveet. Elokuussa koirankopin kokoinen vuokra kaksio ja koirani.

Lokakuussa 2002 muutin OMAAN kolmioon ja uusi mies kuvioissa. 2003 kesällä raskaustesti +. Toinen + tuli kesällä 2004. Kesällä 2006 vietettiin häitä ja nyt odotan kolmatta ja ikää on kohta 31v.

 

[Lunatic]

Häntä pystyyn ja muille palstoille.

 

[Neeanäiti]

Olin 36 v kun saimme esikoisemme, pitkän yrittämisen jälkeen vauva ilmoitti tulostaan, sain vielä toisen 39 v ja nyt odotan kolmatta ja täytän kesällä 41 v. Aina lapsia ei saa nuorempanakaan vaikka haluaisi. Mitään syytä ei löytynyt kun raskaus viipyi. Meitä yli 40-vuotiaita äitejä on paljon. Olkaa onnellisia kun voitte raskautua.

 

[tärkeintä on oma mielipiteesi]

Enimmäkseen kyllä noin lapsellisesti, että perhe pitäisi perustaa vain ja ainoastaan nuorena, ajattelevat vain sellaiset, jotka ovat itse sen tehneet. Ja vielä tarkemmin sellaiset, joille se on ollut mahdollista, ja jotka eivät pysähdy ajattelemaan ennen mielipiteidensä laukomista että sama ei ole kaikille mahdollista. Elämä ei pääty 25 vuotiaana, ei ole mahdotonta eikä edes epätavallista perustaa perhettä vielä yli 35 vuotiaana. Älä sinä anna noin paljon painoarvoa MUIDEN ajatuksille. Parempi perustaa perhe vaikka vähän vanhempana, mutta sen oikean kanssa. Niin moni perustaa perheen nuorena vain päästäkseen tavallaan kehumaan sillä, tai vain tehdäkseen mitä mukamas täytyy tehdä. Ja sitten se perhe hajoaa, kun oikeasti ei olla henkisesti kypsiä vakaaseen parisuhteeseen ja elämään lasten kanssa. Parempi vakaa perhe myöhemmin kuin käsiin hajoava perhe nuorena. Yli 30 v ei ole nykyään ikä eikä mikään perheen perustamiseen ja vanhemmuuteen.

 

[justiinsa]

Enimmäkseen kyllä noin lapsellisesti, että perhe pitäisi perustaa vain ja ainoastaan nuorena, ajattelevat vain sellaiset, jotka ovat itse sen tehneet. Ja vielä tarkemmin sellaiset, joille se on ollut mahdollista, ja jotka eivät pysähdy ajattelemaan ennen mielipiteidensä laukomista että sama ei ole kaikille mahdollista. Elämä ei pääty 25 vuotiaana, ei ole mahdotonta eikä edes epätavallista perustaa perhettä vielä yli 35 vuotiaana. Älä sinä anna noin paljon painoarvoa MUIDEN ajatuksille. Parempi perustaa perhe vaikka vähän vanhempana, mutta sen oikean kanssa. Niin moni perustaa perheen nuorena vain päästäkseen tavallaan kehumaan sillä, tai vain tehdäkseen mitä mukamas täytyy tehdä. Ja sitten se perhe hajoaa, kun oikeasti ei olla henkisesti kypsiä vakaaseen parisuhteeseen ja elämään lasten kanssa. Parempi vakaa perhe myöhemmin kuin käsiin hajoava perhe nuorena. Yli 30 v ei ole nykyään ikä eikä mikään perheen perustamiseen ja vanhemmuuteen.

Ei nyt ihan näin mustavalkoista tartte olla.... perustaa PERHE.....VAIN JA AINOASTAAN nuorena.... Ei kukaan noin ajattele. Lapsellisuuden kanssa sillä ei ole tekoa, nimittäin päinvastoin: kyse on kokemuksesta. Aapeen aloituksessa hän sanoo sen mitä kyllä ajatellaan ja opastetaan ; että LAPSET olisi hyvä tehdä nuorena. Itse olen tehnyt(=saanut) lapset lähempänä neljää kymppiä ja voi sillä kokemuksen äänellä kertoa että tuossa ajatuksessa ON vissi perä. Nimittäin kun nuo vauvat valvottavat useinkin öisin ja jopa vuosia saattaa mennä ihan vaan valvoessa lasten kanssa. (näin oikeesti meidän perheessä). Ja kuinka monesti olen puhissut itselleni lopen uupuneena että miksen aloittanut nuorempana lapsen tekoa. Mitä vanhempi äitee, sen huonommin jaksaa noita valvomisia. Kyllä tuo vanha kulunut sanonta ihan paikkansa on ansainnut, eikä sillä ketään ole haluttu syyllistää vaan se kertoo vain sen mitä elämä on opettanut. Nuorena jaksaa paremmin!
Jos joku siitä itseensä haluaa ottaa niin sille ei voi sitten mitään. Suurempiakin murheita voisi tietty olla...
Aapee on vielä nuori ja ehtii lapset tekemään nuorena, kyllä viidessä vuodessa voi elämä muuttua moneen kertaan hänelläkin ;o) Ehtii rakastumaan, vihille , rakentamaan ja synnyttämään ja eroamaankin. Ja tämä ei sitten ollut mikään ennustus ;o)

 

[vieras]

Enimmäkseen kyllä noin lapsellisesti, että perhe pitäisi perustaa vain ja ainoastaan nuorena, ajattelevat vain sellaiset, jotka ovat itse sen tehneet. Ja vielä tarkemmin sellaiset, joille se on ollut mahdollista, ja jotka eivät pysähdy ajattelemaan ennen mielipiteidensä laukomista että sama ei ole kaikille mahdollista. Elämä ei pääty 25 vuotiaana, ei ole mahdotonta eikä edes epätavallista perustaa perhettä vielä yli 35 vuotiaana. Älä sinä anna noin paljon painoarvoa MUIDEN ajatuksille. Parempi perustaa perhe vaikka vähän vanhempana, mutta sen oikean kanssa. Niin moni perustaa perheen nuorena vain päästäkseen tavallaan kehumaan sillä, tai vain tehdäkseen mitä mukamas täytyy tehdä. Ja sitten se perhe hajoaa, kun oikeasti ei olla henkisesti kypsiä vakaaseen parisuhteeseen ja elämään lasten kanssa. Parempi vakaa perhe myöhemmin kuin käsiin hajoava perhe nuorena. Yli 30 v ei ole nykyään ikä eikä mikään perheen perustamiseen ja vanhemmuuteen.

Ei nyt ihan näin mustavalkoista tartte olla.... perustaa PERHE.....VAIN JA AINOASTAAN nuorena.... Ei kukaan noin ajattele. Lapsellisuuden kanssa sillä ei ole tekoa, nimittäin päinvastoin: kyse on kokemuksesta. Aapeen aloituksessa hän sanoo sen mitä kyllä ajatellaan ja opastetaan ; että LAPSET olisi hyvä tehdä nuorena. Itse olen tehnyt(=saanut) lapset lähempänä neljää kymppiä ja voi sillä kokemuksen äänellä kertoa että tuossa ajatuksessa ON vissi perä. Nimittäin kun nuo vauvat valvottavat useinkin öisin ja jopa vuosia saattaa mennä ihan vaan valvoessa lasten kanssa. (näin oikeesti meidän perheessä). Ja kuinka monesti olen puhissut itselleni lopen uupuneena että miksen aloittanut nuorempana lapsen tekoa. Mitä vanhempi äitee, sen huonommin jaksaa noita valvomisia. Kyllä tuo vanha kulunut sanonta ihan paikkansa on ansainnut, eikä sillä ketään ole haluttu syyllistää vaan se kertoo vain sen mitä elämä on opettanut. Nuorena jaksaa paremmin!
Jos joku siitä itseensä haluaa ottaa niin sille ei voi sitten mitään. Suurempiakin murheita voisi tietty olla...
Aapee on vielä nuori ja ehtii lapset tekemään nuorena, kyllä viidessä vuodessa voi elämä muuttua moneen kertaan hänelläkin ;o) Ehtii rakastumaan, vihille , rakentamaan ja synnyttämään ja eroamaankin. Ja tämä ei sitten ollut mikään ennustus ;o)

Aatteleppa monesti ehtii vihille, raskautua, erota ja käydä rumba läpi ennen neljää kymppiä, jos alottaa nuorena? Eli hyvä vaan, että ap ehdit nähdä elämää ennen perheen perustamista. Liian moni tekee lapsia parikymppisestä alkaen aina vaan uuden miehen kanssa kun "ei se ollutkaan se oikea". Pää pystyyn ja silmät auki; nythän se itsenäinen ja vapaa aikuisuus vasta alkaa!!

 

[elämä]

semmoista tämä elämä on, ylä- ja alamäkeä itse kullakin ja iästä riippumatta. Jokainen käy jossakin vaiheessa elämänkoulua raskaimman kautta, toiset tulee petetyksi ja toiset pettää. Missään ei ole sanottu missä iässä mitäkin pitää olla tehtynä, toiset tekee lapset aikaisin ja toiset myöhemmin, joillakin ei ole lapsia koskaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa kunhan vain jaksaa odotella ja huomaa asioita ympärillä joiden mukana on hyvä elää.

 

[isoäiti mölykylästä]

jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja ne on pakko vaan hyväksyä. jos ei siihen kykene, niin ei kannata ainakaan tälle palstalle tulla

 

[Olemisen riemu]

Turhaa mietit palstamammojen mielipiteitä. Ensisynnyttäjän keski-ikä on Suomessa 28 ja synnyttäjien yleisesti 30.
Synnytin esikoiseni 29-vuotiaana ja tämän toisen saan 31-vuotiaana eikä yhtään ahdista. Kolmaskin on vielä haaveissa. Tapasin mieheni vasta 27-vuotiaana.Ystävistäni vain yksi on saanut molemmat lapsensa alle 26-vuotiaana, muut ovat olleet 30-vuotiaita tai yli. Yleensäkin suurin osa entisistä peruskoulun ja lukion aikaisista luokkatovereistani odottaa esikoistaan vasta nyt.

Ihmiset ovat opiskelleet, hankkineet asunnon, matkustelleet yms. En todellaankaan olisi halunnut saada lastani 20-vuotiaana. minulta olisi jäänyt paljon kokematta ja näkemättä. Enkä olisi ollut henkisesti valmis äitiyteen. Nyt voin keskittyä lapseeni enkä koe menettäneeni mitään. Nuoruus oli ihanaa ja vapaata aikaa nyt "aikuisena" keskityn lapseeni eikä se menojalkakaan paljoa vipata. Se aika oli ja meni.

Jokaiselle lapsenhankinta tulee ajankohtaiseksi itselle sopivana aikana. Eikö olekin hyvä ettet nyt ole yksinhuoltaja vaan sinulla on mahdollisuus löytää oikeasti hyvä mies ja perustaa perhe hänen kanssaan?

 

[ap.]

Kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksista. En todellakaan kirjoittanut sillä mielellä, etten hyväksyisi muiden mielipiteitä, vaan sain niistä entisestään pahemman mielen... siis käänsin ne itseäni vastaan vai miten sen nyt selvittäisin.

 

[pimpula]

Se nyt on ihan sama minkä ikäisenä saat lapsen kun joku kuitenkin on aina mussuttamassa asiasta, olit sitten liian nuori tai liian vanha.
Mitä helkatan väliä saako esikoisen 20v vai 40v jos perhe on onnellinen ja kaikille passaa. Keskity olennaiseen, älä sivuseikkoihin.

 

[Kowalski]

Mikä kiire 25-vuotiaalla muka on?
Mä olin sinkku vielä hetki ennen 25 v synttäreitäni. 27-vuotiaana olin äiti =). Eli tilanteet voi muuttua hetkessä.

 

["vanhempi" äiti]

On varmasti täysin henkilökohtaista, kuinka hyvin tai huonosti fyysinen jaksaminen missäkin iässä sopii perusteeksi lastentekoiälle. Me olimme yhdessä jo vähän yli parikymppisistä, mutta ei meistä kumpikaan silloin ollut ajatusmaailmaltaan kypsä vanhemmuuteen. Moni muu asia tuntui silloin perhettä tärkeämmältä. Päätimme, että perhettä koetetaan iästä riippumatta perustaa vasta silloin kun molemmat osaamme asettaa perheen ykköstilalle. Niin tapahtui vasta kun olimme molemmat jo sen verran yli kolmikymppisiä, että kukaan ei enää uskonut meidän koskaan haluavan perhettä. Mitään fyysisiä vaikeuksia ei yli 35 v ollut tulla raskaaksi, päinvastoin hädin tuskin ehdittiin edes yrittää ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Raskaus meni helposti ja syntyi terve, ihana esikoinen. Kaksi vuotta sen jälkeen toinen helppo raskautuminen ja raskaus, ja terve, ihana keskimmäinen. Jälleen naps melkein tasan kaksi vuotta, ja kolmas lapsemme syntyi. Kolmosen raskaudessa olin 40 v, ehdin täyttää 41 v ennen hänen syntymäänsä. Ei mitään ongelmia iän takia tai muutenkaan missään raskauksista tai imetyksistä. Ei mitään jaksamisongelmia meillä kummallakaan iän takia. Pikemminkin varmasti nyt jaksoimme vanhemmuuden paremmin kuin olisimme nuorina jaksaneet. Ainakin olimme henkisesti siihen valmiita, ja kaikki muutkin perusasiat niin vankassa kunnossa kuin olla saattoi. Paljon suurempia ongelmia, sekä fyysisiä ongelmia raskaaksi tulemisessa ja raskausaikana että henkisen jaksamisen kanssa raskausaikana ja lasten synnyttyä, olen nähnyt nuoremmilla ystävillä ja sukulaisilla perheen perustamisen kanssa. Minun vankka mielipiteeni siis on että fyysinen ikä ei ole ainoa peruste jota kannattaa tuijottaa, tai jonka varaan voi mitään edes laskea. Tärkeintä on oma valmius vanhemmuuteen, ja se, että sinulla on kunnossa kaikki ne seikat, joiden haluat olevan kunnossa äidiksi tullessasi. Se, että tulee äidiksi "vasta" yli 30 tai 35-vuotiaana ei MISSÄÄN NIMESSÄ tarkoita, että et enää mitenkään voi jaksaa fyysisesti tai psyykkisesti. Paljon enemmän on kiinni omista henkisistä valmiuksistasi ja asenteestasi. Tsemppiä matkaan.