tuntuuko ikinä että olet aviossa oleva yh

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyynelposkella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kyynelposkella

Vieras
musta tuntuu, aina vain useammin. en tiedä, ehkä ollaan miehen kanssa kasvamassa erikseen, siltä tuntuu. meillä on maailman ihanin poka ja toinen tulossa. minä olen melkein kokonaan hotanut pojan. mies on ollut koko ajan työtön, kotona palveltavana. odottaa että minä hoidan kodin, lapsen ja velä hankin rahan. mies ei saa rahaa, elellään pienillä tuloilla, joten tiukkaa on. mies saa mennä ja harrastaa niinkuin haluaa, onhan kotona vaimo, joka lapsen hoitaa. mes on pessyt vauvalta kakat viimeksi vauvan ollessa 1kk. minä olen siitä ast pessyt kakat, aina pessyt kaikki pyykit. mes vaan kattoo tv:tä ja pelaa pelikonsolillaan. olen ihan puhki. minulla ei ole oikeutta levätä ennen kuin vauva nukkuu. mies ei voi lasta edes suosiolla vahtia jos kävisin lähikaupassa. olen tainnut saada lapselleni pojan isäksi. tuosta äijästä on miehuus kaukana. ja mies vaan valittaa kun nalkutan kaiken aikaa. minun pitäisi istua tuppisuuna ja hoitaa kotityöt.. missä ovat kaikki kunnon miehet, luulin sellaisen löytäneeni, mutta taisin erehtyä ja pahasti..
 
Olisko siinä käynyt niin että kun on työttömänä, ei sitten oikein saa hoidettua muitakaan velvollisuuksia. Musta ainakin tuntuu et mies on nyt paljon tehokkaampi myös noissa kotijutuissa kun on päässyt siihen vauhtiin töissä. Siis kun saa vaan olla, sitä helposti sit ei tee edes niitä pienempiä juttuja mitä pitäis. Sun pitäis jotenkin saada se ottamaan itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymään. Voitko saada apua siihen anopilta tai joltain muulta?
 
Onko tilanne jotenkin pikkuhiljaa kehittynyt moiseksi vai ollut sitä alusta asti? En voisi katsella tuommoista menoa.
ja miksi tehdä toinen lapsi suhteeseen jossa ei mies kanna vastuuta?
Jos on toivoa paremmasta, niin lienee vakavien keskustelujen paikka.
 
muistan kyllä kun mies ol töissä ni tuntu et on elämääkin.. nyt en tiiä..kaipaan muuttoa tältä paikkakunnalta, mies taas ei täältä suostu muuttaa. täällä vaan kun ei ole kavereita. oon niin yksinäinen. anoppi on niin laiska et tuskin se shoppailultaan ehtis ees auttaa, ei sen puoleen, en sen apua tahtoskaan.. myö sovittiin joskus kotitöden jaosta, mut sekin lysti oli pian ohi.. lopulta taas huomasin että ite puurran kodin eteen.. en taho asua enää täällä tuppukylässä...:(
 
onneks tuo pieni ihana vesseli antaa kutenni voimia. ja uusi vauva myös.. ehkä tämä tästä. jos vaikka pojun kanssa lähettäs reissuun, mies senku pitäs talon pystyssä.. katottas iskeekö se ikävä kun pian.. tuskin ees huomais meiän poissaoloa.. :/
 

Yhteistyössä